tuulimuna=keskenmeno??

Koin juuri tuulimunaversion keskenmenosta. Viikkoja oli 7+ kun huomattiin, kaavinta tehtiin muutama päivä sitten. Fyysinen kuntoni on mainio, ei kipuja eikä sen kummemmin vuotoakaan. Mutta se henkinen puoli onkin toista. Ihan alussa kuultuani sen olevan tuulimuna, olin hirvittävän surullinen. Raskaus oli ollut enemmän kuin toivottu. Muutamia päiviä kului ja ehdin "tottua" ajatukseen, halusin nopeasti tilanteen pois. Kaavintapäivänä itkin jonkin verran ja surkuttelin asiaa. Siitä lähtien joka kerran, kun olen suutani avannut pahaa mieltä purkaakseni, on joka puolelta kuulunut: "No mitäs tuosta, nyt vaan uutta tekemään! Eihän se loppujen lopuksi edes ollut mikään raskaus vaan tuulimuna" tai "Onneks ei sentään ollu oikea keskenmeno, sehän se olis kamala ollut". Pikkujuttu?? Paha mennä sanomaan, kuitenkin omassa mielessä se oli ihan oikea raskaus ja ihan oikean vauvan tuloon siinä ehti jo muutaman viikon varautua...Kovasti yritän kaikille esittää "mitästuosta"-roolia, kun en jaksa kuunnella sitä vähättelyä. Itsekseni sitten olen kaiken aikaa pillahtamassa itkuun, surun, pettymyksen ja tyhjän olon takia.
Kertokaa kokeneet, olenko tulossa hulluksi, kuuluuko tässä tilanteessa olla jo reippaampi ja "ylipäässyt" asiasta? Miten kauan ihmisellä on lupa olla surullinen kesken loppuneen raskauden takia?

 

:hug:

Minullakin on ollut tuulimunaraskaus. En osaa sen kummemmin auttaa, mutta tiedän, miltä sinusta tuntuu! Tsemppiä!

 

Mulla sama tilanne, eli tuulimuna varmistui torstaina. Olin kyllä jo viikon verran kerinnyt sopeutuun asiaan, kun ekan kerran sitä ultrassa epäiltiin. Silloin järkytys oli melkoinen. Tätä raskautta oltiin yritetty 9kk ja olin jo luopunut toivosta ja muutenkin siinä vuodenvaihteessa oli kaikennäköistä surua. kunnes sitten plussasin ja ehdin todella melkeen kuukauden iloitseen tästä raskaudesta ja vauvasta. Ja kärsiin valtavasta väsymyksestä ja pahoinvoinnista.
Nyt mulla on keskeytys vielä kesken. Eilen sain yhden pillerin ja huomenna pitäis ottaa loput, jotka sitten keskeyttää tän. Eilisestä asti on ollut kamalia mahakipuja ja tänään on tullut jo vähän verta. Olo on ihan turta jqa tyhjä, en osaa ajatella nyt mitään. haluisin tän keskeytyksen nyt äkkiä hoidettua niin että pääsis palautuun normaalitilaan. pahoinvointia on edelleen ja kaipaan jo sitä normaalia olotilaa. Samalla pelkään, että kuinkahan kivuliaaksi tää menee tästä vielä. Mielelläni kuitenkin olen kotona, kuin että oisin sairaalaan joutunut. Toivottavasti tää lääkkeellinen onnistuu, olen lukenut, että jotkut tarvii vielä sen kaavinnan, ettei kaikki tule muuten pihalle.
Mutta ttäällä on samanlaisia tunteita, koitetaan jaksaa...eipä tässä muuta mahda. elämä on joskus hyvin epäreilua.

 

:hug: Mun tuulimuna raskaudesta on kulunut nyt tasan kuukausi!
Otin lääkkeellisen tyhjennyksen, tosi rankka kokemus.Olin kipeempänä ku ensimmäisen lapsen synnytyksessä.
Mua tässä surussa helpotti taas se että jos näin piti käydä niin onneksi ei ollu sikiötä. Mä olisin varmaan romahtanut henkisesti tosi tosi pohjalle. Mutta heti on laitettu uutta yritystä ja toivotaan että tärppäis mahdollisimman pian.
Lämpimät halaukset teille molemmille ja eiköhän me tästä päästä eteenpäin :heart: =)

 

:hug: teille kaikille! tiedän miltä teistä tuntuu itse 3 tuulimunaa peräkkäin kokeneena :'( mutta älkää luopuko toivosta meilläkin tuhisee sängyssä 2kuukautinen poju nyt! =)

 

Mulla torstaina varmistui tuulimuna kahden viikon epäilyn jälkeen. Sain lähetteen naistenteutien poliklinikalle, jossa sitten eilen olin. Ehdottivat lääkkeellistä tyhjennytstä, mutta en siihen suostunut. Keskiviikkona menen kaavintaan.
Lääkäri vielä ultralla varmisti raskauden tuulimunaksi. Siinä sitten kuvatessaan, kysyi minulta:"Onko sulle ikinä kukaan sanonut, että sun kohdussa on jotain vikaa?" Minä siihen sitten, että ei ole. No siinä sitten kävi toinenkin lääkäri katsomassa ja totesi saman kuin tämä ensimmäinen: Minulla on kahtia jakautunut kohtu. Siinä siis on väliseinä, joka jakaa kohdun kahteen osaan. Ihan kuin tuo tuulimuna ei olisi ollut tarpeeksi kova homma kestää, mutta sitten vielä tuo toinen juttu. Ei tässä nyt ole sitten paljon muuta tekemistä ollutkaan kuin etsiä netistä jotain tietoa tästä kaksiosaisesta kohdusta. Mistään ei kuitenkaan oikein mitään löydy, joten täytyy odottaa sinne keskiviikkoon ja silloin sitten tivata kaikki mahdollinen tieto lääkäreistä ulos.
Välillä tuntuu, että elämä potkisi mua jotenkin erityisen kovaa...

Tuuli

 

Kiitokset ja halit teille vastanneille! Nyt alkaa jo hieman näkyä valoa pimeässä, vaikka välillä iskeekin se tuttu "kurjuus" mieleen. Pikkuhiljaa täytyy päästä taas elämään ja opiskeluihin kiinni, vaikka yhtään ei huvittaisi. Nyt malttamattomana odottelen vuodon loppumista ja sitä, että nämä tällä hetkellä niin turhat hcg-oireet katoaisivat (jotka muuten tuntuvat todella huonolta vitsiltä kaiken jälkeen!). Uusi vauva olisi kyllä jollain lailla suunnitelmissa ja nyt uusi pelon aihe onkin se, että uusiutuuko tämä juuri koettu? Saattoiko kaavinta aiheuttaa vahinkoa kohdussa? Niinpä niin, elämä on yksi suuri kysymysmerkki.
Hyviä vointeja teille ja onnea elämään! :hug:

 

Hei!
Mulla kohta vuosi kun "koin" tuulimunan. Vappuna keskeytettiin lääkkeillä, rv13 ja vielä kaavinta tehtiin runsaan vuodon takia. Vieläkin joskus tulee sellainen surullinen olo. Minulla oli rankinta silloin kun oli laskettu aika. Kaikki tutut ovat jo kuulleet sata kertaa tarinaa, mutta eivät ole vielä kyllästyneet tai eivät näytä sitä, onneksi. Kyllä siihen suremiseen aikaa menee ja pitää surra niin kauan kuin siltä tuntuu. Kovasti tässä toivotaan että kohta tärppäis uudelleen...VOIMIA!

 

Hei vaan!

mulla todettiin tuulimunaraskaus viime tiistaina (rv9+1), jolloin suoritettiin lääkkeellinen kohduntyhjennys. Kivut olivat järkyttävät jo silloin, kun vasta odottelin tuloksia verikokeista ja ultraäänestä äitiyspolin käytävällä; tuulimuna nimittäin alkoi jo mennä kesken siinä odotellessa. Sitten vain osastolle saamaan lääkitystä 3 tunnin välein. Illalla lääkäri vielä katsoi, että kohtu oli tyhjentynyt, jolloin tuota kolmatta lääkesatsia ei tarvinnut antaa vaan päästettiin kotiin. Mulla on ollut kovasti kipuja sen jälkeen ja verta nyt toki tulee ihan kuukautisten verran. Eilen jouduin aamulla lähtemään äitipolille, koska kivut äityivät ihan hirveiksi. Kaikki näytti kuitenkin olevan kunnossa ja pääsin kotiin. Nyt sitten napsin särkylääkkeitä, enkä oikeastaan uskalla muuta kuin levätä, koska pelkään että kovat kivut uusivat vähästäkin rasituksesta...

Onko muilla saman kokeneilla ollut vastaavanlaisia kipuja; eli onkohan tämä nyt ihan normaalia?! Alan jo nimittäin epäillä, että tuolla mahassa olisi jotain muutakin häikkää...

 

Hei!
Minäkin olen juuri parhaillaan läpikäymässä tuulimunaraskauden keskenmenoa.. Ja rankkaa on ollut, niin henkisesti kuin fyysisesti. Viime maanantaina rv 6+4 sain äitiyspolilla kuulla, ettei kohdussani kukaan asusta. Olin vuotanut tuhrua jo 4 päivää ja kaikki oireetkin olivat kadonneet, joten osasin odottaa "tuomiota". Mutta silti, lääkärin sanat "tilanne on nyt se, etten löydä täältä sikiökaikua enkä sykettä" saivat aikaan valtavan itkukohtauksen ja sydäntäraastavan surun.

Sain ajan ensi tiistaille kontrolliin, jossa päätettäisiin kaavinnasta tai lääkkeellisestä ellei itse ole tullut ulos. Onneksi kova vuoto alkoi lähes heti polilta lähdettyäni ja on juuri loppumassa, joten luulen että kaikki on tullut pois. Kivut olivat kamalat!! Ja mitä kaikkea sinne kohtuun olikaan ehtinyt kertymään Perjantaina tunsin, kuinka vuto voimistui ja siitä parin tunnin päästä paperiin jäi n. 4 cm pitkä ja 1 cm paksu pötkö, kuin perhosen toukka. Itkin 3 päivää, aamusta iltaan. Sitten tuli suru ja jonkinlainen vihakin, miksi minulle/meille!!!! Onneksi meillä on kaksi ihanaa tyttöä, vievät väkisinkin ajatuksia muuhunkin suuntaan :heart: :heart:

Läheiset (äiti, sisko jne..) ovat olleet hirveän ymmärtäväisiä ja tukeneet tässä olossa. Äitiyspolin lääkäri oli taas jotain ihan muuta. Ei sanallakaan sanonut olevansa pahoillaan tms. Kukaan siellä ei kysynyt, haluanko keskustella, kukaan ei edes toivottanut parempaa jatkoa ja voimia sieltä lähtiessäni. Todettiin vain, että "tuulimuna ja hyvää päivänjatkoa" :headwall: Aion kyllä heille tiistaina asiasta sanoa, ihan vaan seuraavan onnettoman odottajan varalle :attn:

Ehkäpä tästäkin selviää,pakkohan se on. Mutta vieläkin itkettää kun ajattelen esim. laskettua aikaa tai muuta, mitä ehti vauvahaaveissaan miettimään. Aloitamme uuden yrityksen heti, kunhan se on mahdollista eli varmaan n. parin kk. päästä mutta ikinä en tätä raskautta ja kokemusta unohda. Minulla oli hetkenaikaa kolmas pikkuinen :heart:

Voimia teille kaikille :hug: