Tuttuni jättää muksut...

  • Viestiketjun aloittaja kamalaa
  • Ensimmäinen viesti
Niin
Tämän päivän maailma on varmasti erilainen kuin omassa lapsuudessa. Itse olin hoitamassa äitini ystävättären lasta useana viikonloppuna 12 vuotiaana, kun ystävätär oli viihteellä. En osannut kyllä ollenkaan ajatella, että olisi jotain pahaa asiassa. Joskus jopa kävelin yöllä kilometrin matkan kotiin lapsen äidin kotiuduttua, kun halusin aamulla nukkua pitkään, enkä herätä lapsen vuoksi. Asuin tosin pienellä paikkakunnalla eli yöllä ulkona liikkuminen oli suht turvallista.
Ehkä tämän päivän maailma on kuitenkin jotenkin turvattomampi, kuin 20 vuotta sitten. Kun yksi tuttavani oli lähdössä sovittuun menoon, mutta lapsenvahti ei kerinnyt tulemaan sovittuun aikaan, jätti hän 1 ja 3 vuotiaat 14 vuotiaan isosiskonsa kanssa odottelemaan hoitajaa. Pienet nukkuivat. Hoitaja saapuessaan piti tilannetta niin edesvastuuttomana, että meni ja teki välittömästi lastensuojeluilmoituksen... Hieman ehkä oli ylireagointia tuossa asiassa! Päiväsaikaan noin tunti oli kyseessä tuossa asiassa!
 
vieras
Siis miten tää voi olla näin paljon muuttunut alle 10 vuodessa???? Mun sisko oli yläasteikäisenä mll:n listoilla ja tavallaan "kaupungin" palkkaamana kaitsemassa kahta pk-ikäistä, kun paikkakunnalla ei ollut järjestetty iltahoitoa ja vanhemmat oli vuorotöissä.

Kaupungista ilmoitus sossuun heti!

Eihän tää voi olla näin sairaaksi mennyt! Joku järki käteen tähänkin touhuun!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ninni:
Alkuperäinen kirjoittaja Hankey:
Alkuperäinen kirjoittaja Ninni:
No onko oikein että 16v hoitaa 6v.kaksosia kun äiti ravintelissa?
Jos 16v on palkattu mll:sta, asia ok, mutta jos sisarus, kauheaa. ;)
Palkaako Mll 16v.lapsenlikoiksi,kyllä mun mielestä siellä pitää olla vähintään 18v.?
en tiedä, en ole koskaan sitä kautta lapsenvahteja varannut.
 
joo
Jaa-a, täällä taas kauhistellaan ja ollaan niin pöyristyneitä, että oksat pois...

Mä en taas tajua että mitä täällä soosataan, 11-15 veet on kautta aikojen hoitanut nuorempia sisaruksiaan, ja nykyään on vielä kännykät sun muut mitä ennen ei todellakaan ollut! Ja käsittääkseni jos vanhemmat lähtevät viihteelle, niin nuorimaat ovat jo nukkumassa, nukkuvissa lapsissa ei paljoa hoidettavaa oo.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja joo:

Mut JOS syttyy tulipalo tai tulee vaikka maanjäristys tai maailmanloppu tai ihan mitä vaan yhtä kamalaa! Tai jos vanhemmat ammutaan vaikka jossain yökerhoammuskelussa! Miten kamalaa se sit on, kun ne lapset on siellä kotona keskenään! Kyllä sietäisivät eloon jäädä, että voitais lapset niiltä pois ottaa ja vanhemmat vankilaan!
 
joo
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Jossittelu on NIIN ihanaa! Mitäs jos vanhemmat ovatkin kotona, ja kuolevat siinä tulipalossa, tai maanjäristyksessä, tai jos he päättävätkin palkata vanhemman lapsenvahdin, joka sitten käyttääkin lapsia hyväkseen, jos ja jos ja jos.

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja joopa-joo:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No etkö voisi ilmoittaa sosiaaliviranomaisille sen sijaan että kauhistelet täällä asiaa?
Ai tälläsellä näytöllä. Voi kuule,et taida tietää mitä kaikkea me nähdään ja silti ei oteta huostaan kun ei määrärahoja. Pitää olla aikas rajua näyttöä,ikävä kyllä!
Kuka nyt mistään huostaanotosta puhui? Ei sossujen ensimmäinen keino todellakaan ole huostaanotto...ellei kyse ole jostain väkivallasta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä tms.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä olen ollut 10v hoitamassa alle 1v serkkuani kesän. Eiköhän se riipu lapsesta kuinka paljon on hoitanut yme. voiko jättää vai ei.
No ehkä se sit on just se, että kun nykyään ei lasta saisi vielä edes yksin jättää alle 12-vuotiaana niin mites siitä vielä 21-vuotiaana olisi äidiksikään :D (toi yks toinen ketju vaan tuli mieleen)

hyvänen aika
Mä olin 10-vuotiaana hoitamassa 4- ja 1-vuotiaita lapsia päivisin, ku vanhempansa olivat töissä.

Mitä kauheata on, jos 11-vuotias hoitaa pikkusisaruksiaan???

Älkäämme tehkö lapsistamme yliholhottuja nössöjä.... että muka 11-vuotias ei osaisi vahtia...
 
miettikää motiivejanne ennen kun kerrotte asioita
en jaksa lukea koko ketjua.
Mutta mitä tulet tänne asiaa taivastelemaan, ELLET soita sossuun ja kerro heille olevasi huolissasi.
Jos näitä lapsia tahdot auttaa, soitat.
JOs tahdot saada aikaan vain yleistä paheksuntaa palstalla, niin sen kai jo teit, onnea siitä.
 
jujje
olin 11 v kun hoidin siskon koliikkivauvaa 3krt/viikossa noin 4-5h kun se miehensä kans puuhas muuttoa..ja ihan fiksu 10 vuotias koliikkivauva on nykyään..kato ei se niin vaarallista oo..
 
niin se motiivi
Alkuperäinen kirjoittaja miettikää motiivejanne ennen kun kerrotte asioita täällä:
en jaksa lukea koko ketjua.
Mutta mitä tulet tänne asiaa taivastelemaan, ELLET soita sossuun ja kerro heille olevasi huolissasi.
Jos näitä lapsia tahdot auttaa, soitat.
JOs tahdot saada aikaan vain yleistä paheksuntaa palstalla, niin sen kai jo teit, onnea siitä.
Pitäisikö ensin kuitenkin kertoa tälle perheelle itselleen että oikeasti pitäisiolla niin että heille tulee lapsenvahti, eikä niin että 11 v vahtii kahta noin pientä!
Sossu-ilmoitus voi johtaa vaikka lasten huostaanottoon, eikä tässä tapauksessa nyt taida ihan niin holtittomasta toiminnasta olla, että olisi paikallaan lapset ottaa. Lastensuojelu kun ei aina ole mikään tuki tai auttava käsi, v aan joskus heillä vaan ei ole keinoja auttaa, joten he "auttavat", ja silloin ei sossutäti mieti onko kunnalla varaa vai ei.

Tarkoitan tilannetta että äiti ja isi menee lähibaariin kaljalle ja jättää lapset keskenään ja välittävä naapuri sitten soittaa poliisit paikalle ja lapset viedään. KUN vaihtoehto olisi mennä puhumaan näille vanhemmille suoraan. TAI laittaa vaikka kirje, jos ei tohdi sanoa suoraan.

Eihän tuossa tapauksessa isomman lapsen edes tarvitse hoitaa niitä lapsia, jos pienet ovat jo nukkumassa. Tuonikäinen jo tietää, mitä tulipalon tms. vaaran sattuessa tehdään, ja osaa vähän rauhoitella pikkusisaruksia jos heräävät.

Itsekin pienempänä olin pikkusisarusten (jotka nukkuivat) unta valvomassa, kun vanhemmat kävivät iltalenkillä. Toki lyhyempi aika. Jos vanhemmat ovat baarissa, olisi tietysti hyvä pitää itsensä sellaisessa kunnossa, että kotiin pääsee, jos lapsella tulee joku ongelma ja soittaa puhelimella.
 
Joo no ei todellakaan ole laitonta jättää alle 12- vuotiasta yksin kotiin :LOL:
Herramujee, monenkohan eka- ja tokaluokkalainen lähtee aamulla omin päin kouluun ja on vastaavasti iltapäivällä sen pari tuntia yksin. Vanhemmista lapsista puhumattakaan. Jos Suomessa olis tuollainen laki, pitäisi olla järjestelmä jossa kaikki alle 12- vuotiaat saadaan päivähoitoon tarvittaessa. Tai muuten ei vanhemmat vois käydä töissäkään. Ja koko yhteiskunta pysähtyisi... :eek:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä olen ollut 10v hoitamassa alle 1v serkkuani kesän. Eiköhän se riipu lapsesta kuinka paljon on hoitanut yme. voiko jättää vai ei.
Tuo on ihan sairasta! 10v on itsekin pieni lapsi. Miksei lapset saa olla lapsia? 10v ei osaa pitää huolta vielä itsestäänkään, saati toisesta! Olisi ollut lastensuojeluilmoituksen paikka. Kukaan täysjärkinen ei jätä lastaan tuon ikäisen hoidettavaksi!

:(
Alkuperäinen kirjoittaja ei mitään hätää:
Kyllä mullakin oli nuorin 6v yöunilla ja isot 9 ja 13 valvoivat kun olin ravintelissa. Menivät nukkumaan tai valvoivat ja odottivat.
Yhdeksän ja 13-vuotiaat ovat liian pieniä ottamaan aikuisen tavoin vastuuta pienestä lapsesta. Sysäät aikuisenvastuuta heille! Lapsi ei saa olla lapsi.
 
Yhteistyössä