Periaatteessa olette oikeassa. Käytännössä kuitenkin epämääräisten tuntomerkkien julkaisulla poliisi yleensä tekee tutkinnalle enemmän hallaa kuin hyötyä.
On olemassa tietty (psyykkisesti sairaita, yksinäisiä...?) ihmisryhmä, joiden lähes ainoa elämäntehtävä on ilmoittaa kaikista vähänkään epäiltyjä muistuttavista henkilöistä poliisille. Aiheuttaa aivan mielettömän määrän turhaa työtä, kun tutkijat yrittävät selvittää, mikä näistä ilmoituksista liittyy tutkittavaan juttuun tai mikä varmuudella ei liity. Uskokaa tai älkää, mutta poliisi osaa varmasti tehdä työnsä paremmin kuin jotkut uteliaat sivulliset. Monesti vielä kun tuntomerkkien julkaisua vaatii esimerkiksi aivan eripuolella Suomea asuva henkilö, kuin missä tekijä liikkuu. Myös poliisit ansaitsevat työskentelyrauhan. Jos tutkinnanjohtaja näkee jossain tilanteessa esimerkiksi tuntomerkkien julkaisusta olevan suurta hyötyä, hän ne varmasti julkisuuteen antaa.