Tutkimustietoa avioeron vaikutuksesta lapsiin

[teelikki]

:attn:

 

[no]

Minäpä olin onnellisempi,kun äiti ja isä erosivat: päästiin eroon väkivaltaisesta isästä ja sain elää normaalia lapsuutta- enemmän oisin saanut traumoja,jos olisivat olleet yhdessä pidempään...

 

[hivenenhullu]

no vaikka ero onkin lapselle aina kova paikka, niin siltikin on parempi erota suhteesta jossa ei ole onnellinen..
eniten varmasti vaikuttaa tuossa erossa se miten se ero hoidetaan, miten paljon siihen sisältyy katkeruutta,itkeskelyä,riitelyä,toisesta pahan puhumista jne.
jos ero on riitasia ja avieka kärsii siitä lapset eniten

Mutta mitä se onnellisuus on? Jos mies tai vaimo on väkivaltainen tai juoppo, on minusta eroaminen oikeutettua. Sen sijaan mua etoo tämä aikuisten ihmisten onnen ja oman hyvän etsintä: heti kun on vähänkin vaikeammat ajat, erotaan ja etsitään taas uutta hyvän olon tuojaa välittämättä lasten tunteista mitään.

Itse näen työssäni paljon sitä, miten vanhempien ero sattuu vielä teini-ikäiseen nuoreenkin ja miten syvällä eron aiheuttamat haavat ovat. Sitä niin toivois, että aikuiset olis aikuisia - silloin olis lapsenkin turvallisempaa kasvaa.

no mun nähdäkseni se on jotain muuta kuin sitä että toisen kotona olo ärsyttää, mikään mitä toinen sanoo ei vois vähempää kiinnostaa, ei halua koskea,olla lähellä.. olo on helpottunut kun toinen on töissä tai muutoin vaan poissa kotoa, ei ole toiselle mitään sanottavaa...
sitä että se parisuhde antaa enemmän kuin ottaa.. suhde mikä kuluttaa, vie energian, ei ole kenellekkään hyväksi

 

[myö]

no vaikka ero onkin lapselle aina kova paikka, niin siltikin on parempi erota suhteesta jossa ei ole onnellinen..
eniten varmasti vaikuttaa tuossa erossa se miten se ero hoidetaan, miten paljon siihen sisältyy katkeruutta,itkeskelyä,riitelyä,toisesta pahan puhumista jne.
jos ero on riitasia ja avieka kärsii siitä lapset eniten

Mutta mitä se onnellisuus on? Jos mies tai vaimo on väkivaltainen tai juoppo, on minusta eroaminen oikeutettua. Sen sijaan mua etoo tämä aikuisten ihmisten onnen ja oman hyvän etsintä: heti kun on vähänkin vaikeammat ajat, erotaan ja etsitään taas uutta hyvän olon tuojaa välittämättä lasten tunteista mitään.

Itse näen työssäni paljon sitä, miten vanhempien ero sattuu vielä teini-ikäiseen nuoreenkin ja miten syvällä eron aiheuttamat haavat ovat. Sitä niin toivois, että aikuiset olis aikuisia - silloin olis lapsenkin turvallisempaa kasvaa.

no mun nähdäkseni se on jotain muuta kuin sitä että toisen kotona olo ärsyttää, mikään mitä toinen sanoo ei vois vähempää kiinnostaa, ei halua koskea,olla lähellä.. olo on helpottunut kun toinen on töissä tai muutoin vaan poissa kotoa, ei ole toiselle mitään sanottavaa...
sitä että se parisuhde antaa enemmän kuin ottaa.. suhde mikä kuluttaa, vie energian, ei ole kenellekkään hyväksi

No, miun parisuhde on kestänyt 13 vuotta, ja voin vakuuttaa, että tollasia aikoja on ollut. Ei vain ole tullut mieleenkään, etteikö ne ohi menis. Kysehän on siitä, että kun lapsia aletaan hankkia, pitäis mun mielestä olla jo tiedossa, haluanko olla tuon ihmisen kanssa loppuelämäni. Siis haluanko, vaikka huonoja aikoja varmasti tulee. Lapsetonhan tietty voi tehdä, mitä lystää, sillä hän ei ole tilivelvollinen kuin itselleen.

 

[Huom]

no vaikka ero onkin lapselle aina kova paikka, niin siltikin on parempi erota suhteesta jossa ei ole onnellinen..
eniten varmasti vaikuttaa tuossa erossa se miten se ero hoidetaan, miten paljon siihen sisältyy katkeruutta,itkeskelyä,riitelyä,toisesta pahan puhumista jne.
jos ero on riitasia ja avieka kärsii siitä lapset eniten

Mutta mitä se onnellisuus on? Jos mies tai vaimo on väkivaltainen tai juoppo, on minusta eroaminen oikeutettua. Sen sijaan mua etoo tämä aikuisten ihmisten onnen ja oman hyvän etsintä: heti kun on vähänkin vaikeammat ajat, erotaan ja etsitään taas uutta hyvän olon tuojaa välittämättä lasten tunteista mitään.

Itse näen työssäni paljon sitä, miten vanhempien ero sattuu vielä teini-ikäiseen nuoreenkin ja miten syvällä eron aiheuttamat haavat ovat. Sitä niin toivois, että aikuiset olis aikuisia - silloin olis lapsenkin turvallisempaa kasvaa.

no mun nähdäkseni se on jotain muuta kuin sitä että toisen kotona olo ärsyttää, mikään mitä toinen sanoo ei vois vähempää kiinnostaa, ei halua koskea,olla lähellä.. olo on helpottunut kun toinen on töissä tai muutoin vaan poissa kotoa, ei ole toiselle mitään sanottavaa...
sitä että se parisuhde antaa enemmän kuin ottaa.. suhde mikä kuluttaa, vie energian, ei ole kenellekkään hyväksi

No, miun parisuhde on kestänyt 13 vuotta, ja voin vakuuttaa, että tollasia aikoja on ollut. Ei vain ole tullut mieleenkään, etteikö ne ohi menis. Kysehän on siitä, että kun lapsia aletaan hankkia, pitäis mun mielestä olla jo tiedossa, haluanko olla tuon ihmisen kanssa loppuelämäni. Siis haluanko, vaikka huonoja aikoja varmasti tulee. Lapsetonhan tietty voi tehdä, mitä lystää, sillä hän ei ole tilivelvollinen kuin itselleen.

Minä olen niin samaa mieltä. Meillä on parhaillaan tuollainen ärsytyskausi menossa, mutta itse ainakin olen halukas pääsemään siitä yli. Eroaminen ei ole ratkaisu, jos toinen "ärsyttää". Jos puoliso on väkivaltainen fyysisesti tai henkisesti, se on eri asia se.

 

[samaa mieltä]

no vaikka ero onkin lapselle aina kova paikka, niin siltikin on parempi erota suhteesta jossa ei ole onnellinen..
eniten varmasti vaikuttaa tuossa erossa se miten se ero hoidetaan, miten paljon siihen sisältyy katkeruutta,itkeskelyä,riitelyä,toisesta pahan puhumista jne.
jos ero on riitasia ja avieka kärsii siitä lapset eniten

Mutta mitä se onnellisuus on? Jos mies tai vaimo on väkivaltainen tai juoppo, on minusta eroaminen oikeutettua. Sen sijaan mua etoo tämä aikuisten ihmisten onnen ja oman hyvän etsintä: heti kun on vähänkin vaikeammat ajat, erotaan ja etsitään taas uutta hyvän olon tuojaa välittämättä lasten tunteista mitään.

Itse näen työssäni paljon sitä, miten vanhempien ero sattuu vielä teini-ikäiseen nuoreenkin ja miten syvällä eron aiheuttamat haavat ovat. Sitä niin toivois, että aikuiset olis aikuisia - silloin olis lapsenkin turvallisempaa kasvaa.

no mun nähdäkseni se on jotain muuta kuin sitä että toisen kotona olo ärsyttää, mikään mitä toinen sanoo ei vois vähempää kiinnostaa, ei halua koskea,olla lähellä.. olo on helpottunut kun toinen on töissä tai muutoin vaan poissa kotoa, ei ole toiselle mitään sanottavaa...
sitä että se parisuhde antaa enemmän kuin ottaa.. suhde mikä kuluttaa, vie energian, ei ole kenellekkään hyväksi

No, miun parisuhde on kestänyt 13 vuotta, ja voin vakuuttaa, että tollasia aikoja on ollut. Ei vain ole tullut mieleenkään, etteikö ne ohi menis. Kysehän on siitä, että kun lapsia aletaan hankkia, pitäis mun mielestä olla jo tiedossa, haluanko olla tuon ihmisen kanssa loppuelämäni. Siis haluanko, vaikka huonoja aikoja varmasti tulee. Lapsetonhan tietty voi tehdä, mitä lystää, sillä hän ei ole tilivelvollinen kuin itselleen.

Mä olen kans niin samaa mieltä! Tällaisissa tapauksissa eroavat ihmiset ovat itsekkyyden huipentuma! tai siis se jos eroa hakee, sillehän ei mitään voi vaikka itse haluaisikin mennä esim. terapiaan, mutta toinen ei.