Tutkimus: Ylipainoon pitää puuttua jo vauvaiässä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Tutkimus: Ylipainoon pitää puuttua jo vauvaiässä

13.02.2010 04:25

Ylipainokierre alkaa joka neljännellä lapsella jo kolmen kuukauden ikään mennessä, kertoo tuore amerikkalaistutkimus. Virginiassa tehdyssä tutkimuksessa seurattiin lähes kahdensadan lapsen ylipainon kertymistä.

Tutkijat huomasivat, että tavallisimmin ylipainon puolelle siirrytään noin 15 kuukauden ikään mennessä.

-Valitettavasti myytti pulleasta, terveestä vauvasta on sitkeässä huolimatta lasten ylipainon yleisyydestä. Vain 20-50 prosentissa tapauksista lasten ylipaino diagnosoidaan, ja vielä harvemmin ylipainoa hoidetaan tehokkaasti, tutkijat totesivat Clinic Pediatrics -julkaisussa.

Tutkimuksessa pyrittiin hahmottamaan, missä ikävaiheessa ylipaino tyypillisesti alkaa. Tutkijat toteavat päätelmissään, että lasten painonlisäyksen seuraaminen pitäisi aloittaa mahdollisimman varhain. Heidän mukaansa varhainen puuttuminen lihomiseen on helpompaa kuin yritykset saada ylipainoisia lapsia laihtumaan.

Vuonna 2007 tehdyn selvityksen mukaan lähes puolet amerikkalaislapsista on ylipainoisia tai vaikeasti ylipainoisia. Yhdysvalloissa on juuri käynnissä Michelle Obaman suojelema kampanja lasten ylipainon suitsimiseksi.

(MTV3 - STT - AFP)

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/02/1055770
 
Alkuperäinen kirjoittaja r u u s a:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Milläs puutut täysimetyksellä olevan 3kk vauvan ylipainoon? :D

Musta tohon on kyllä selkeä ratkaisu. Imetän harvemmin tai vähemmän aikaa kerrallaan. (ja ostan kuulosuojaimet)

Tutkimukseen en kyllä muuten ota kantaa.

No jos sä tykkäät pitää vauvaasi nälässä niin mikäs siinä. Ei se vauvan pulleus ole vaarallista, se katoaa vähitellen siinä vaiheessa kun lapsi alkaa liikkumaan.
 
en usko tähän ollenkaan! rintaruokitut vauvat eivät kärsi myöhemmin ylipainosta vaikka olisivat vauvaikäisinä kuinka pulleita/ylipainoisia.

omani oli 6 kk vanhana 10,8 kiloa ja eli hälyttävästi liikaa painoa. painoi syntyessään 2,8 kiloa. tutkittiin tietysti kilpirauhasarvot 7 kk iässä, oli silloin edelleen rintamaidolla, ei kiinteitä. kaikki arvot olivat normaalit ja on täysin normaalipainoinen lapsi ollut vauvaiän jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei nimeä:

No en mä väittänyt, että tykkäisin pitää lasta nälässä.

Mutta jos oikeasti on ylipainoa ja se halutaan pois, ei se ole yhtään sen helpompaa silloin kun lapsi on jo isompi.

Ja katoaa, tai sitten ei katoa. Jos tutkimukseen on uskominen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lai-ne:
en usko tähän ollenkaan! rintaruokitut vauvat eivät kärsi myöhemmin ylipainosta vaikka olisivat vauvaikäisinä kuinka pulleita/ylipainoisia.

omani oli 6 kk vanhana 10,8 kiloa ja eli hälyttävästi liikaa painoa. painoi syntyessään 2,8 kiloa. tutkittiin tietysti kilpirauhasarvot 7 kk iässä, oli silloin edelleen rintamaidolla, ei kiinteitä. kaikki arvot olivat normaalit ja on täysin normaalipainoinen lapsi ollut vauvaiän jälkeen.

Niin on munkin 2v nykyään aivan normipainossa vaikka vauvana oli aika jötkäle ja imetetty. Tasaantui kyllä kun lähti liikkeelle ja söi kiinteitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lai-ne:
en usko tähän ollenkaan! rintaruokitut vauvat eivät kärsi myöhemmin ylipainosta vaikka olisivat vauvaikäisinä kuinka pulleita/ylipainoisia.

omani oli 6 kk vanhana 10,8 kiloa ja eli hälyttävästi liikaa painoa. painoi syntyessään 2,8 kiloa. tutkittiin tietysti kilpirauhasarvot 7 kk iässä, oli silloin edelleen rintamaidolla, ei kiinteitä. kaikki arvot olivat normaalit ja on täysin normaalipainoinen lapsi ollut vauvaiän jälkeen.

Yhdyn tähän. Itse synnyin 2,8kilosena. Vauva-ajan olin erittäin pyöreä mutta kun rupesin liikkumaan niin hoikistuin ja nyt olen erittäin hoikka, alipainoinen aikuinen
 
Ei v*ttu miten typerää julkaista tuollasta. Kuka ottaa vastuun jos vaikkapa nuoret tietämättömät äidit alkaa pitämään vauvaansa nälässä?

Eiköhän jenkkien ylipaino-ongelmat ratkeisi, jos siellä saisi kaupasta oikeata ruokaa. Kaveri kävi siellä vähän aikaa sitten, ja kertoi, että kaupan hyllyt notkui muroja, eineksiä, valmisleivoksia ym. paskaa. Koko kaupasta löytyi "tuoreena" pari vanhaa banskua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja **:

Ja vauvanruoat hieman erilaisia kun meillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:

Millaisia?
 
Jossain maissa, varmaan Jenkeissäkin, on täysin normaalia syöttää 6kk vauvalle suklaavanukasta ja muita sokeriherkkuja. Ja sitten ihmetellään kun vauvat ovat ylipainoisia. :o
On täysin eri asia olla ylipainoinen moisista "ruuista" kuin rintamaidosta.
 
Taas oikein amerikkalaistutkimus. Voihan asia olla noinkin, mutta niitä elintapoja vierestä seuranneena ajattelisin, että ongelma on ennemminkin siinä taaperon kuin vauvan ruokavaliossa. Suomessa hieman pyöreämpikin vauva alkaa hoikistua, kun kunnolla lähdetään liikkeelle, pituuskasvu on huimaa ja siirrytään normaaliin kotiruokavalioon. Amerikkalainen ruokavalio on kerta kaikkiaan vaan niin energiapitoinen, ettei siinä kasvuikäinen saa pidettyä itseään normaalipainoisena, kun sokeria ja rasvaa tulee koko ajan elimistöön liikaa.
 
Mielenkiintoista, miten jenkit kerryttävät ylipainonsa roskaruoilla ja herkukilla mutta suomalaiset ilmeisesti ihan normiruoalla. :D

Haloo, heeeeei!

Yksi tutkimus se vaan, ei siitä nyt noin kannata hermostua.
 
tahdon kirjoittaa tähän nyt vielä suurin kirjaimin, ettei kukaan ala pitää vauvaansa nälässä:

VAUVALLA TOIMII KEHONKUUNTELU JA VAUVA EI SYÖ LIIKAA! VAUVAN SYÖMISTÄ EI SAA RAJOITTAA! VAUVAN PITÄÄ ANTAA IMEÄ RINTAA AINA KERRALLAAN NIIN KAUAN KUIN VAUVA TAHTOO.

tuo tutkimus on ihan käsittämätön ja toivon, että koko aloitus poistetaan, koska on aina vaara, että joku uskoo moista soopaa.
 
Onneksi suomalaiset ovat yleensä maalaisjärjellä varustettuja. Mun rintaruokittu oli 4kk oli 10200g. Tätä nykyä hoikka pikkumies. Hoitajat ja lääkärit pelkästään ihastelivat vauvan komeaa kasvua!

Pieni vauva syö ja pitää antaa syödä niin paljon kuin haluaa. Vastasyntyneellä ei ole mässäilyhimoa ja addiktiota natriumlutamaattiin, toisin kuin isompana vanhempien opastuksella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja **:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Alkuperäinen kirjoittaja **:
Ei v*ttu miten typerää julkaista tuollasta. Kuka ottaa vastuun jos vaikkapa nuoret tietämättömät äidit alkaa pitämään vauvaansa nälässä?

Eiköhän jenkkien ylipaino-ongelmat ratkeisi, jos siellä saisi kaupasta oikeata ruokaa. Kaveri kävi siellä vähän aikaa sitten, ja kertoi, että kaupan hyllyt notkui muroja, eineksiä, valmisleivoksia ym. paskaa. Koko kaupasta löytyi "tuoreena" pari vanhaa banskua.

Ja vauvanruoat hieman erilaisia kun meillä.

Millaisia?

Niissä on sokeria yms. Vanukkaita jne mitä vauvoille syötetään. kylhän ne erilailla sisältää energiaa kun sokeroimaton hedelmäsössö tms mitä on täällä valikoimassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Annu:
Alkuperäinen kirjoittaja lai-ne:
tahdon kirjoittaa tähän nyt vielä suurin kirjaimin, ettei kukaan ala pitää vauvaansa nälässä:

VAUVALLA TOIMII KEHONKUUNTELU JA VAUVA EI SYÖ LIIKAA! VAUVAN SYÖMISTÄ EI SAA RAJOITTAA! VAUVAN PITÄÄ ANTAA IMEÄ RINTAA AINA KERRALLAAN NIIN KAUAN KUIN VAUVA TAHTOO.

tuo tutkimus on ihan käsittämätön ja toivon, että koko aloitus poistetaan, koska on aina vaara, että joku uskoo moista soopaa.

Onneksi suomalaiset ovat yleensä maalaisjärjellä varustettuja. Mun rintaruokittu oli 4kk oli 10200g. Tätä nykyä hoikka pikkumies. Hoitajat ja lääkärit pelkästään ihastelivat vauvan komeaa kasvua!

Pieni vauva syö ja pitää antaa syödä niin paljon kuin haluaa. Vastasyntyneellä ei ole mässäilyhimoa ja addiktiota natriumlutamaattiin, toisin kuin isompana vanhempien opastuksella.

Mun muksu oli 8kk sen 10kg ja täysimetykselläkin söi säännöllisesti eikä kokoajan. Se keräs painoa ensin ja alko sitten vetää vartta ylöspäin jollon paino tasaantui. Pitkä se nytkin on.
 
Samaa katoin espanjassa että vauvaruoka saattoi olla esim suklaa-keksivanukasta tai suklaapuuroa. Sokeria kaikissa hedelmä-ja marjasoseissa. Tuokaan sillon reilu 1v ei välittäny niin makeasta.
 
Järkkyjä tutkimuksia nuo jenkit kehitteleekin, saati vielä julkaisevat! Tottakai rintamaidolla täysimetetty vauva on pyöreä, useimmiten. Rintamaidossa kun on runsaasti rasvaa sekä tietynlaisia sokereita, joita siis tarvitaan lapsen normaaliin kasvuun ja kehitykseen. Nyt sitten vaan odottamaan, millaisia tutkimustuloksia saadaan, kun syömishäiriöiset nuoret äidit alkavat laihduttaa vauvojaan esim. juottamalla niille rasvatonta maitoa, ettei vauvat vaan liho...apua!
 
Ei tutkimuksessa kyllä puhuta mitään imetyksestä tai äidinmaidosta - ei edes korvikkeesta. En onnistunut edes tutkimuksesta itsestään löytämään tietoa siitä, moniko vauvoista ylipäätään oli imetetty, moniko korvikkeella ruokittu. Se kyllä mainittiin, että ravitsemuksen huonolaatuisuus, aikaisin aloitetut kiinteät olivat riskitekijöitä, vähäinen liikunta samoin (yllätys, yllätys!).

"Although the reason for this early rapid weight gain is not well understood, it has been suggested that improper diet, early introduction of solid food, and inadequate physical activity may lead to excessive weight gain."

Eipä siis kannata tehdä yhtään mitään johtopäätöksiä imetettyjen vauvojen ravitsemuksesta tällä perusteella.
 
Yhteistyössä