Tutista vierottaminen

Oletteko jättäneet tutin kokoaan kerrasta pois vai esim. ensin päivällä tai yöllä.

Meidän 1v4kk heräillee jatkuvasti 2 tunnin välein ja muuta en enää keksi avuksi kuin että tutti lähtee.

Tuttia meillä syödään pääasiassa vain unille mennessä ja joskus autossa/vaunuissa tms. Ei muuten.

Jätänkö ensin yöunista pois ja annan vielä päiväunilla vai jätänkö kerrasta pois?

Kokemuksia?
 
Meillä on otettu kerrasta pois kaikilla kolmella.Tai ovat siis itse antaneet ne pupuille,lampaille ja yhden kerran reissu sattui sopivasti, niin ti-ri vauvalle ti-ti nalle taloon : )
Tosi nopeasti ovat sopeutuneet tutitta elelyyn.Itse pelkäsimme esikoisen aikana enemmän mitä seuraa.
 
"vieras"
Me jätettiin kerrasta pois kokonaan kun heräili yöllä puolen tunnin välein tuttia etsimään.. 8kk oli sillon. Nukkumaanmeno vaikeitui todella paljon vaikka meillä oli siinä vaiheessa unimaitokin vielä mutta yöt rauhoittui! :)
 
p
meillä jätettiin esikoisella kerrasta pois... itki ehkä viikon verran iltasin unille käydessä tuttia, mut ei sen jälkeen enään....toiselle lapselle puhuttiin ensin jonkin aikaa, että ei isot tytöt syö tuttia ja eikös hänkin ole jo aika iso(silloin oli n.1,5v)..niin yks päivä hän itse sanoi olevansa iso tyttö, joka ei tarvii enää tuttia...sen jälkeen ei oo tuttia syöty, vaikka muutaman kerran sitä pyysikin...
 
Kiitos vastauksista =)

Mä olen joka ilta yrittänyt tyrkyttää unilelua, mutta mikään ei kelpaa. Räpeltää tuttien kanssa vain.

Nukahtaminen on muutenkin mennyt parin viikon aikana ihan älyttömäksi. Ennen nukahti suhteellisen hyvin tuttien kanssa sänkyyn, nyt täytys koko ajan nukuttaa kun huutaa vain. Eli tähän samaan hässäkkään uusi tassuttelu-unikoulu ja tutti pois...

Jätän siis kerrasta pois. Ilmoitan vain miehelle kun tulee kotiin, että näin toimitaan :saint:
 
hävitä samantein ettei tuu kiusia antaa takasin mikäli huutaa kyllin lujaa. Minä heitin roskiin kaikki tutit kerralla. Joskus myöhemmkin löyty autosta ja sen jätti karhuvauvalle mettäreissulla.
 
Päivätutti jätettiin ensin pois, joskus reilu 1,5-vuotiaana.
Unituttia sai syödä vajaa 2-vuotiaaksi asti. Ei ollut ongelmia pois ottamisen kanssa. Yhdessä vietiin roskikseen ja tuumittiin että rikki on. Ei kaivannut tuttia yhtään.
 
Meillä lähti tutti vasta äsken kun poitsu oli 2v1kk ja pikku hiljaa oltiin tutin käyttöä vähennetty ja vähennetty ja lopulta pois jättö olikin todella kivutonta.
Meillä oli tuossa reilun vuoden iässä nukahtaminen myös vaikeaa, mutta en minä siitä tuttia syyttänyt, vaan se on vain jokin vaihe lapsen elämässä, koska se meni ohi vaikka aika pitkään kestikin.
 
Meillä on ollut rikkonaiset yöt aina. Imetyksen lopetus ehkä hieman helpotti hetkellisesti, mutta nyt ne on taas älytöntä härdelliä. Alkaa pikkasen väsyttään jo kun herää 2 tunnin välein joka saamarin yö kuukaudesta toiseen:headwall:
 
Päivätutti jätettiin ensin pois, joskus reilu 1,5-vuotiaana.
Unituttia sai syödä vajaa 2-vuotiaaksi asti. Ei ollut ongelmia pois ottamisen kanssa. Yhdessä vietiin roskikseen ja tuumittiin että rikki on. Ei kaivannut tuttia yhtään.
Mä en usko, että meidän neiti ymmärtäisi, että päivällä ei syödä, yöllä kyllä. Ja ongelma on nimenomaan ne yöt.
 
meillä oli tosi rikkonaiset yöt vuoden ikään asti. sitten pidettiin unikoulu ja nyt tyttö 1v1kk ja nukkuu heräämättä yöt. Nukahtaakin nopeasti omaan sänkyyn. Mutta me mietittiin kanssa, että nyt otettais tutti pois.. jännittää vaan, että palaako ne rikkinäiset yöt sitten.
 
Meillä otettiin kans tutti pois 1 v 7 kk ikäisenä kerrasta vaan pois.. päikkärit antoin nukkua tutin kans ja sit illalla tutit olikin hukassa.. :D yhden illan itki siinä tuttia ja kerran heräs yöllä, nukahti kuitenkin 10 minuutissa uudestaan.. seuraavana päivänä ei enää ees muistanu tuttia! :D nykyään nukkuu tosiaan paljon paremmin ja nukkumaankin laittaa jopa aikaisemmin kuin ennen :)
 
Meillä tyttö menee nykyäänkin jo klo 19 yöunille, että toivottavasti ei siitä enää aikaistu! :D
 
Karvapallo: Meillä on tässä tassuteltu unikoulua keväästä asti =) Siirrettiin omaan huoneeseen 11 kk:n ikäisenä ja pidettiin unikoulu. Hetkellisesti yöt parani mutta nyt tosiaan täys härdelli joka yö.

Teisu: Tuota odotellessa =)
 
Yhteistyössä