Tutin tiputtelija

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Milli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Milli

Vieras
Ongelma meidän 1 kk vanhalla neidillä koskee tutin syöntiä. Vauva kyllä hyvin tyyntyy kun antaa tutin suuhun varsinkin nukuttaessa, mutta tiputtaa tutin todella helposti viimeistään siinä vaiheessa kun alkaa nukahtaa. Kun tutti tippuu niin sitten vauva tietysti säpsähtää hereille ja nukutus alkaa alusta. Tätä saattaa joskus jatkua todella pitkään ja hermothan siinä uhkaa mennä sekä vauvalla että nukuttajalla. Olen jo alkanut katua että koskaan opetin vauvan tutin syöntiin, mutta ilman tiputtelua se olisi kyllä hyvä nukuttamis- ja rauhoittamiskeino.

Tähän asti vauva on yleensä nukahtanut hyvin rinnalle josta olen nostanut vaunuihin tai sänkyyn. Yöt ovat tähän asti menneet tästä syystä hienosti. Nykyään vauva kyllä nukahtaa tai ainakin torkahtaa rinnalle, mutta säpsähtää hereille kun nostan sänkyyn. Olen välillä imettänyt makuullani johon vauva myös nukahtaa, mutta en haluaisi itse toimia tuttina ja tästäkin siirtäminen omaan sänkyyn on hankalaa. Perhepeti ei tule muutenkaan kysymykseen. Jälleen tässä vaiheessa laitan tutin suuhun ja vauva rauhoittuu ja nukahtaa siihen asti kun tutti taas tippuu.

Neuvolassa sanottiin että ei saisi opettaa vauvaa liian riippuvaiseksi tutista. Mutta vaikea sen käyttöä on rajoittaakaan tai lopettaa tässä vaiheessa.

Onko muilla samaa ongelmaa ja oletteko löytänyt jonkin ratkaisun vai onko asia korjaantunut ajan myötä? Olenkin kärsivällisesti ajatellut että tyttö oppii kasvaessaan syömään tuttia sitä koko ajan tiputtelematta. Samalla kysyisin, kuinka paljon teidän vauvanne syövät tuttia päivässä? Pysyykö tutti suussa koko unien ajan vai tippuuko se jossain vaiheessa ja sitten vauva jatkaa tyytyväisenä unia? Jos vauva herää, niin laitatteko tutin takaisin suuhun vai odotteletteko että nukahtaisi ilman?
 
Niin eihän sitä tuttia sais yrittää pitää vauvan suussa väkisin... Mutta itse tuin kaikilla kolmella lapsellani sitä tuttia harsoa vasten. Eli kun vauva nukkuu kyljellään niin laitoin harson pienelle mytylle tutin eteen. Noin pienellä se vielä toimii kun eihän se pahemmin vielä liiku unissaan. Kunhan vauva kasvaa niin tuttikin pysyy paremmin suussa. Kaikkein parasta tietysti olisi kun vauvalta ottaisi aina tutin pois kun hän on nukahtanut. Meillä on 1v pojan kanssa öisin semmoinen tuttirumpa että huh huh. Sängyssä pitää olla vähintään 10 tuttia että hän itse löytää yöllä, tarvittaessa edes yhden.
 
Meillä tuo tiputtelu väheni huomattavasti 2 kk iässä samoin kuin muukin nukahtamiseen liittyvä levottomuus.. mutta sitten poika lakkasi huolimasta tuttia muulloin kuin nukkumaan mennessä. Nyt on 3,5kk ja sylkee tutin pois tarkoituksella, ellei ole umpiväsynyt. Mä en oo tuttia ottanut pois, koska se putoaa jossain vaiheessa yötä mutta vauva ei siihen herää. Siis toistaiseksi.
 
Meillä oli samanlaista, tyttö nukahti tutin kanssa helpommin mutta tutin tippuessa heräsi. Tutti tippui 5 minuutin välein, ja siitä alkoi huuto. Päätin että nyt lentää koko tutti #%###...

Tyttö oli n 1,5 kk kun aloitin tutista pois vieroittamaan, sen ajan toimin tissineni tuttina. 2 päivää meni että tyttö tottui olemaan ilman tuttia ja välillä meinasin jo luovuttaa ja antaa tutin takaisin. Onhan noin pienellä vielä kovat imuhalut. Tämän parin päivän vieroituksen jälkeen tuttia ei oikeasti tarvitse nukahtamiseen, mutta nopeuttaa unen tuloa...

Nyt meillä nukahdetaan (illalla) tutin kanssa joka tippuu itsestään tai otan sen pois kun tyttö on unen rajamailla. Siirrän tutin aina kauemmas, ettei ole siinä suun vieressä ""kiusaamassa"" jos yöllä herää. Yösyötöillä annan tutin siksi aikaa että lämmitän maidon (nykyään siis syödään pullosta), ja yleensä nukahtaa siihen samantien. Sitten syötän nukkuvana. Syömisen jälkeen en tuttia anna, laitan vain sänkyyn ja koska on nukuksissa ei sitä osaa edes kaivata. Päivällä pistän tutin peukun tilalle suuhun, ja käsiin hypisteltävää. Tutti tippuu ja unohtuu n. 1/2 minuutissa. Päiväunet nukutan tutin kanssa tai ilman, riippuen missä nukutaan esim. vaunuissa ei tarvitse.
Nyt tyttö 4 kk ja siis nykyään käytetään tuttia aika paljon, mutta se ei enää ole semmoinen pakko saada juttu.
 

Yhteistyössä