tuskailua pottailusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja bettiina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
B

bettiina

Vieras
1v 3kk ikäisen kanssa ollaan vuoden iästä asti opeteltu pottailua. Istuu kyllä välillä ihan nätistikin, välillä nousee ja istuu monta kertaa ja välillä ei sitten tahdo istua yhtään. 2-3 kertaa päivässä ollaan käyty eikä vielä kertaakaan ole tullut edes vahingossa pissaa pottaan.

Onko jo syytä hermoilla, kun ei onnistu? Miten muilla?
 
Meillä pojalla ikää jo 1,8 vee ja ei vieläkään suostu istumaan potalla. Kyl se sieltä aikanaan tulee. Vanhempikin olipari vuotias kun yhtäkkiä alkoi innostumaan ja sit jäikin parissa päivässä vaipat kokonaan pois.
 
Kuule, ei ole syytä hermoilla - meillä on pottailtu ahkerasti ja SIITÄ HUOLIMATTA kaksi vuotias ei tällä hetkellä suostu kääntymäänkään pottaan päin ja 3,5-vuotias kakkaa vielä vaippaan + on yövaippa!
 
Vielä ehtii :) Meillä aloitettiin kunnolla harjoitukset vuotta myöhemmin kuin teillä ja silti jouduttiin pariksi kuukaudeksi hautaamaan koko homma kun poika kävi vaan pissailemassa pitkin nurkkia... Sitten yhtäkkiä joulun aikaan hoksas homman (2v8kk) ja siitä asti on ollut päiväkuiva ja nyt pari viikkoa myös yökuiva. Ja tolla jätkällä ei ollut MITÄÄN mielenkiintoo syksyllä potalle.
 
kertokaas myös mulle miten sen lapsen saa pidettyä siinä potalla istumassa. olen yrittänyt istua vieressä leikkimässä, lukemassa. pidetään pottakoulua, sisko istuu potalla ja nalle istuu potalla vieressä. on nyt 1,5v. onkohan vaan väärä hetki hänelle. tytön kanssa aikoinaan ei ollut ongelmaa, hän teki kakat pottaan tuossa iässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihan sama - vinkkejä:
kertokaas myös mulle miten sen lapsen saa pidettyä siinä potalla istumassa. olen yrittänyt istua vieressä leikkimässä, lukemassa. pidetään pottakoulua, sisko istuu potalla ja nalle istuu potalla vieressä. on nyt 1,5v. onkohan vaan väärä hetki hänelle. tytön kanssa aikoinaan ei ollut ongelmaa, hän teki kakat pottaan tuossa iässä.

Köyttämällä :whistle:
 
Me aloitettiin pottailu kanssa kun oli 1 vee eka pisu tuli pottaan kun muksu oli 1v 5 kk.Ota ihan rauhassa ei kaikki opi nopeasti kestokäyttövaippa lapset oppivat nopeammin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nipsu:
Me aloitettiin pottailu kanssa kun oli 1 vee eka pisu tuli pottaan kun muksu oli 1v 5 kk.Ota ihan rauhassa ei kaikki opi nopeasti kestokäyttövaippa lapset oppivat nopeammin.

Mitäs nuo vaipat nyt liittyy tähän touhuun? En kyllä ymmärrä pointtia!
 
tyttö käytti kertiksiä, kakat tosiaan pottaan 1,5v. poika nyt jo vähän yli, käyttää kestoja ja oikein tuntuu tykkäävän kun kakat muhii vaipassa.. iho-ongelmien takia olisi tosi kiva siirtyä potalle. mut ehkä sitten vähän myöhemmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja nipsu:
Me aloitettiin pottailu kanssa kun oli 1 vee eka pisu tuli pottaan kun muksu oli 1v 5 kk.Ota ihan rauhassa ei kaikki opi nopeasti kestokäyttövaippa lapset oppivat nopeammin.

Mitäs nuo vaipat nyt liittyy tähän touhuun? En kyllä ymmärrä pointtia!

kertikset tuntuu kuivilta ihoa vasten. Monet kestot ei (fleece tai kuivaliina tuntuu kuivilta, puuvilla ja bambu tuntuu märiltä). eihän märkä peppu kivalta tunnu ja ne siirtyy potalle. siis teoriassa, ei tunnu meidän poikaa vaivaavan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
haloo, 1v3kk on aivan liian pieni täyspainoiseen pottailuun, ei ole pottakypsä vielä pitkään aikaan
lapsen ehdoilla mentävä

Lapsen ehdoilla tässä on mentykin...hei haloo!

Joka tuutist vaan kuulee ja saa lukea kuinka nuoremmatkin tekee jo niin hienosti potalle, ett rupes mietityttää ett ollanko täällä poikkeuksellisia.
Mut lapsethan kehittyy niin eri tahtiin. Kummasti helpotti kuulla ettei ollakkaan ainoat kenellä pottailut ei onnistu.
 
Yhteistyössä