K
Keittiönoita
Vieras
Joskus kauan sitten elämässäni oli ihminen, joka luultavasti ihan vilpittömin mielin teki asioita minun parhaakseni. Kun hänen elämänsä sitten ylättäin kääntyikin ehtoopuolelle, hän sanoi minulle, että olen taivaspaikkani ansainnut. Harmi juttu, että en ole taivaaseen menossakaan, mutta silti nuo viimeiset sanat lämmittivät mieltäni.
Elämässäni on ollut suurta surua, suurta onnea ja sitten sitä tasaista elämää. Siihen tasaiseen elämään on liittynyt myös huikaisevia onnen hetkiä. Yksi sellainen hetki oli tänään :heart: Jostain syystä - ehkä se kumpuaa sieltä edesmenneen lankoni tavasta elää - mulle on tullut tavaksi tarjota siskonpojalleni maallista hyvää. Jep, maallista...tänään esim pitsa
Jos siltä pojalta kysyisitte, niin luultavasti hän kertoisi paljon muustakin kuin pitsoista.
Istuin siis hetki sitten tuossa meidän paikallisessa odotellen pitsoja ja siskonpoikaa. Ja tunsin jälleen sen huikaisevan onnentunteen, mitä aina silloin tällöin elämässään tuntee. Sen tunteen, joka saa suurinpiirtein suutelemaan Matti Nykästä. Sen tunteen, jonka myötä voi suudella ihan ketä tahansa, koska oma fiilis on vaan niin hyvä. Tunne, että on niin onnellinen, että haluaisi jakaa onnensa kaikille muillekin.
Mä olen onnekas siinä, että pystyn olemaan yhtenä osana turvaverkkoa siskoni pojallekin. Omille lapsilleni, vanhemmilleni, siskolleni myös.
Tiedän, että tällä palstalla ei tällaista onnea saisi hehkuttaa. Siitä huolimatta toivon koko sydämestäni, että aikanaan voisin luoda samanlaisen sukuun kuulumisen, välittämisen ja auttamisen tunteen myös mahdollisille vävyilleni, miniöilleni ja lapsenlapsilleni.
Kun äsken kävelin kotiin ja siskonpoika kantoi pitsalaatikot, ajattelin, että tätä parempaa elämää ei mulla voisi koskaan ollakaan =)
Elämässäni on ollut suurta surua, suurta onnea ja sitten sitä tasaista elämää. Siihen tasaiseen elämään on liittynyt myös huikaisevia onnen hetkiä. Yksi sellainen hetki oli tänään :heart: Jostain syystä - ehkä se kumpuaa sieltä edesmenneen lankoni tavasta elää - mulle on tullut tavaksi tarjota siskonpojalleni maallista hyvää. Jep, maallista...tänään esim pitsa
Istuin siis hetki sitten tuossa meidän paikallisessa odotellen pitsoja ja siskonpoikaa. Ja tunsin jälleen sen huikaisevan onnentunteen, mitä aina silloin tällöin elämässään tuntee. Sen tunteen, joka saa suurinpiirtein suutelemaan Matti Nykästä. Sen tunteen, jonka myötä voi suudella ihan ketä tahansa, koska oma fiilis on vaan niin hyvä. Tunne, että on niin onnellinen, että haluaisi jakaa onnensa kaikille muillekin.
Mä olen onnekas siinä, että pystyn olemaan yhtenä osana turvaverkkoa siskoni pojallekin. Omille lapsilleni, vanhemmilleni, siskolleni myös.
Tiedän, että tällä palstalla ei tällaista onnea saisi hehkuttaa. Siitä huolimatta toivon koko sydämestäni, että aikanaan voisin luoda samanlaisen sukuun kuulumisen, välittämisen ja auttamisen tunteen myös mahdollisille vävyilleni, miniöilleni ja lapsenlapsilleni.
Kun äsken kävelin kotiin ja siskonpoika kantoi pitsalaatikot, ajattelin, että tätä parempaa elämää ei mulla voisi koskaan ollakaan =)