[QUOTE="hmm";25682347]Mun mielestä on vaarallista lähteä tuolle ajattelutavalle ettei mitään voida.[/QUOTE]
Mun mielestä lapsuus on muuttunut, koulumaailma on muuttunut ja maailma on muuttunut. Kaikki asiat koskevat vain yksilöitä, ei yhteisöjä. Yksilöillä on paljon oikeuksia, mutta vähän velvollisuuksia. Jotta voidaan varmistaa, että yksilön oikeuksia ei poljeta ja miettiä, mahtaisiko sillä yksilöllä olla jokin velvollisuus, johon vedota, asiaa pohtimaan tarvitaan työryhmä. Pitää olla eri alojen edustajia asiaa pohtimassa. Onko kukaan tullut miettineeksi, että ehkä kiusaaja alitajunnassaan kaipaakin sitä, että saa kerrankin aikuisten jakamattoman huomion? Jos ei saa huomiota hyvällä, haetaan sitä sitten pahalla. Kiusaajasta tulee niin "tärkeä henkilö", että hänen tekemisiään käsittelemään tarvitaan moniammatillinen työryhmä. Aiemmin olisi saanut vain rehtorin ja vanhempiensa huomion, kun olisi mennyt kuuntelemaan rehtorin puhuttelun ja sen jälkeen kantanut kolmen kuukauden koulustaerottamislapun äidin ja iskän allekirjoitettavaksi. Monilapsisissa perheissäkin lapset usein nahistelevat, tappelevat ja härnäävät toisiaan, mutta ei sitä varten aleta perustamaan työryhmiä ja pidetä palavereja, koska jotenkin vielä sen ymmärretään kuuluvan asiaan, että sisarukset nyt on sellaisia. Ylilyönteihin puututaan, mutta muuten luotetaan siihen, että kyllä ne saavat keskenään kahinansa selvitettyä.
Mä en puolusta kiusaamista, mutta aiemmin oli ihan normaalia, että lasten keskuudessa, kouluissa ja työpaikoillakin oli tietty nokkimisjärjestys. Jokainen tiesi oman paikkansa eikä kaikkien tarvinnutkaan olla "kingejä". Tasa-arvoisuus on hieno asia, mutta mitä suuremmaksi ryhmä muodostuu, sitä varmemmin ryhmään muodostuu johtajatyyppi tai -tyypit. Mutta koko ryhmä ei johda, koska ryhmä ei toimi, jos kaikki ovat johtajia. Nykyisin, kun tällaista nokkimisjärjestystä ei enää haluta hyväksyä, niiden johtajatyyppien on oikeastaan jatkuvasti pönkitettävä omaa asemaansa ja tehtävä asioita, joilla varmistavat johtajuuden säilymisen heillä itsellään. Valitettavan usein se tapa on sitten aiheuttaa pelkoa muihin niin, että muut eivät uskalla asettua johtajatyyppiä vastaan eikä asettaa tämän johtajuutta kyseenalaiseksi. Usein kiusatuksi joutuu se, joka kiusaajasta tuntuu vähiten uhkaavalta. Loppujen lopuksi on aika sama, onko uhri pieni vai iso, hiljainen vai puhelias, köyhä vai rikas. Oleellista on, että uhri ei missään tilanteessa saa kiusaajastaan yliotetta ja siten uhkaa kiusaajan asemaa muiden silmissä. Alunperin hyvää tarkoittavat asiat kääntyvät itseään vastaan, jos niitä koitetaan laittaa tilanteisiin, joihin ne eivät sovi. Mennään yhdestä ääripäästä toiseen.
. Ja heillä todella vanhemmatkin ovat aika kädettömiä, voimattomia, "vaikeita", ongelmaisia...
