T
tumppi
Vieras
3 viikkoa sitten lopetin ja pari kertaa olen sortunut sauhuihin tänä aikana, mutta olen nyt päättänyt kyllä, että uudelleen en sorru täysin polttamaan, vaikka joskus savut elämässäni vielä ottaisinkin.
Mutta siis ;
Maku aisti on parantunut kai..? mutta kaikki mikä oli ennen hyvää ei enää ole välttämättä ns. mistään kotoisin. Eli enemminkin makuaisti on muuttunut mielestäni.
Jossain hehkutettiin, että unen laatu paranee, mutta mulla ei
Nykyään pääsen todella huonosti uneen ja vasta tuolla puolen yön aikaan. Aamulla herään n. klo 7 aikaan, mutta olennaisempaa on se, että herään monet kerrat yössä ja olen jotenkin kuin kävelevä zombi.
En tiedä verenkierron paranemisesta, mutta lopettamisen jälkeen mulla on alkanut käsi puutua=> voi kyllä johtua taas pikaisesta painon noususta kun ruoka on maistunut liiankin hyvin
Kysymys onkin, että onko nämä sitten jonkinmoisia "vieroitus oireita", joilla elimistö yrittää saada mut uudelleen tupakoimaan ja kuuluuko nämä muka jotenkin asiaan.
Tuo uni asia kyllä harmittaa kaikkein eniten.