Tuoreita yksinhuoltajia? Mä taidan olla sellanen ihan just...

[Sandrine]

Tilanne on nyt meillä kotona sellanen että jään varmaan yksin 2v10kk ja vastasyntyneen (laskettu aika 29.2) kanssa. Olis kiva kuulla kokemuksia yh:ilta ja ehkä edes jotain rohkaisua että siitä selviää. Musta tuntuu superpelottavalta että olen kohta yksin uhmaikäisen ja vastasyntyneen kanssa...Miten mä voin pärjätä? Lisäks pelkään että eron tullessa mies voi alkaa käyttäytyä tosi lapsellisesti ja typerästi, on meinaan tosi äkkipikanen luonteeltaan. Haluaisin välttää kaikki mahdolliset tavaroiden heittelyt ja mun mustamaalamiset muille. Mitenkähän sitä pääsis eroamaan mahdollisimman "nätisti"...? Vai onko se ihan urbaanilegendaa että eron jälkeen vois olla väleissä exän kanssa? Millaisia eroja teillä on ollut? Miten olette järjestäneet kaikki asiat? Ja tietääkö kukaan muuten että miten nopeasti tälläisessä tilanteessa on mahdollista saada asunto ja voiko luottotiedoton ylipäätänsä saada sellaista? Toivottavasti joku kommentoisi jotain..Olen jotenkin henkisesti niin loppu kaikesta riitelystä ja pitkään jatkuneista ongelmista (joista en nyt tässä enempää valaise) etten ole pystynyt/jaksanut nähdä edes läheisimpiä ystäviäni joten en ole myöskään kenellekkään puhunut vaikeasta tilanteestamme mitään..Uuvuttaa jo pelkkä ajatuskin! Vaikka siitä olisi tosissaan apua..Olisi mukava kuulla pitkästä aikaa lohduttavia, kannustavia kommentteja ainaisen piilovittuilun ja henkisen väkivallan sijaan : / Kiitos jo etukäteen jos joku jaksoi lukea ja ehkä jopa kommentoi jotain.

 

[HotZib]

Mulla oli melkein sama tilanne.
Mulla 5w muksu ja oon raskaana ( LA oli tänään )
Vanhemman lapsen kanssa olen ollut yksin melkein aina, kun isänsä oli kauniisti saottuna sekopää..
Ero sen isästä ei ollut kaunista katseltavaa/kuultavaa. Huorittelua, mustamaalaamista, uhakilua, väkivaltaa yms.
Jouduin laittamaan osoitteet, numerot, hoitopaikat yms salaisiksi ja lapsen piti asua äitini luona niin kauan että sain kaiken sen verran turvalliseksi, että uskalsin ottaa lapsen takaisin kotiin.
Kaikki kiusanteko, uhkailu, mustamaalaaminen ja esim: mun nimissä tehdyt tilaukset netistä yms loppuivat vasta, kun exä kuoli.
Että ainakaan tuon kanssa eroaminen ei ollut helppoa, eikä todellakaan kaunista.

Nyttemmin kun olen ollut raskaana, erosin nykyisestä miehestäni ( siis tästä jolle olen raskaana) ja vaikeaahan se oli. Varsinkin kun 5-vuotias tietty kyseli mieheni perään ja ihmetteli miksi se muutti pois ja miksi äiti on surullinen yms yms yms..
Pakko oli yrittää olla vahva , mutta vaikeaahan se on. Minulla myös katosi kaikki kaverit yms, kun en jaksanut heidän moitteita päätöksistäni.
Tämän kanssakaan ei ero ollut helppoa ja kaunista, vaikka koitimme olla "aikuisia".
Mutta nyttemmin, olemme palaamassa ilmeisesti yhteen ja ainakin toistaiseksi kaikki on mennyt suhkot hyvin..

Molemmissa ero tapauksissa mie ainakin sain tukea sosiaalitoimistosta, turvakodista ja esim: seurakunnalta, jonka avulla sain asunnon, koska minullakin luottotiedot menneet, vanhemman tyttäreni isän tilatessa henkkareillani kaikenmaailmna roskaa netistä yms..

Ehkä sinunkin kannnattaa ottaa yhteyttä johonkin auttavaan tahoon?
Vaikka avun pyytäminen aluksi ehkä pelottaakin, ei minulla ainakaan ole kovin paljoa huonoja kokemuksia..

Voimia ja tsemiä sulle!!

 

[pumpulissa]

:hug: Luota itseesi ja hae tarvittaessa apua. Mulla on takana kaksi eroa, joista tää viimeisin oli erityisen hankala.
Ensimmäisen kerran mies jätti mut ja lähti toisen matkaan kun olin 18v ja noin puolivälissä raskautta. Jäin silloin kirjaimellisesti yksin. Nyt jälkeenpäin olisin todellakin silloin tarvinnut apua aika monessakin asiassa. Ensimmäisestä vuodesta lapsen kanssa en juuri muista mitään, se meni ihan sumussa. Jo pelkästään lapsen saaminen oli iso myllerrys, onneksi exä teki silloin eron (jos näin voi sanoa) mahdollisimman helpoksi, eli jätti vain eikä "kiusannut" , mutta ei myöskään tukenut (tosin elarit maksoi). Silloin olin niin nuori etten osannut oikein hakea apua, mutta elämä kasvattaa. Ensimmäiset vuodet kahdestaan lapsen kanssa jos voisin pyyhkiä elämästäni niin todellakin tekisin niin. Mutta lapsi kasvoi, minä kasvoin äitinä ja lapsen ehdoilla mentiin, tosin se sulki meitä entisestään "yksinäisyyteen", kun en tapaillut juurikaan kavereitanikaan, kun ei muilla ikäisilläni lapsia ollut.

Sitten löysin uuden miehen. Elämä tuntui mahtavalta ja mies maailman parhaalta. Oltiin 5vuotta yhdessä ja tulin raskaaksi. Siitä se helvetti sitten alkoikin. Oli henkistä ja lievää fyysistä (läimäyttelyä, puristuksia, korvasta ja hiuksista repimistä jne.). Erosta en edes uskaltanut puhua. Mies oli pahimman luokan psykopaatti. Oli vain salannut sen pitkään tai sitten oireet puhkesi vasta myöhemmin -tiedä sitä. Monta kertaa yritin lähteä turvakotiin, mutta en jotenkin osannut/uskaltanut tehdä päätösstä ja vain lähteä. Sitten tää lapsi kasvoi vuoden ikään ja päätin että nyt se on loppu. Laitoin hakemuksen vuokra-asuntoon kunnalle ja muutimme lasten kanssa pois. Samoihin aikoihin järjestin exäni sairaalaan, pakkohoitoon. Kaiken maailman uhkailu ja kiristys alkoikin sitten siitä. Myös tän miehen äiti soitteli pitkin lastensuojeluja jne. Oli se aikamoista pyöritystä. Enkä todellakaan toivo sellaista kenellekkään. Kaikki voimavarat meni lapsiin ja heidän nukahdettua alkoi taistelu siitä että saimme olla rauhassa. Olin täysin loppu jo erosta, eikä tilannetta helpottanut yhtään se etten voinut sukulaisilleni puhua asiasta, koska halusin pitää suurimman osan näistä asioista vain sisälläni, koska häpesin niitä niin suuresti. Noh, aikansa kutakin. Ja suuren taistelun jälkeen mies rauhottui, kävimme asiat läpi ja hän sai huomata ettei uhkailu ja kiristys auta hänen asemaansa ko.tilanteessa eikä se ole lapsillekkaan hyväks.Sitten hän muutti meitä melko lähelle ja saimme asiat sovittua niin, että ollaan nykyään tekemisissä päivittäin, hän käy minun luona katsomassa lastaan, mutten voi koskaan, en ikinä unohtaa sitä kaikkea p***** mitä hän teki minulle ja lapsille. Mutta päätin joustaa asioissa ja antaa hänen tulla katsomaan lastaan, ihan lapsen takia.

Tiedän, että on helppoa sivullisten tulla sanomaan että olkaa aikuisia ja niin. miten käsittelet asiat exän kanssa, jos hän tekee koko ajan kaikkensa sen eteen että sinulla ja lapsilla on asiat päin peetä? Mutta en tiedä millainen miehesi on, mulla ainakaan exä ei pystyny hiiltyessään asioita käsittelemään ja käsitteli ne sitten omalla tavallaan hankalimman kautta. Erossanne älä usko missään asioissa exääsi! Kokemuksesta tiedän että tälläisessä tilanteessa miehet yrittää pelotella kaikella mahdollisella. Älä lähde mihinkään "juttuihin" mukaan, pysy tyynenä ja keskity lapsiin. Anna exän riehua ja raivota. Tarvittaessa voit aina turvautua poliisiin. Älä usko kiristyksiä/uhkailuja. Ja se tärkein; hae apua, jos siltä tuntuu. Itse olisin sitä siis tarvinnut ekan lapsen kanssa, koska olisin silloin saanut vertaistukea ja apua, mitä en muutoin osannut hakea. Ei kannata uuvuttaa itseään loppuun.

Jos ero on edessä niin alussa keskity lapsiin, heidän hyvinvointiin, että perusasiat hoituu, sen jälkeen muut. Vuokra-asunnon saa kaupungilta vaikka olisi luottomerkintöjä. Asumistukea ja elarit(maksaako isä vai kela?), lapsilisät yksinhuoltajakorotuksineen muista laittaa kelassa kuntoon. Yksinhuoltajana pärjää. Mulla on mies pelotellut aikoinaan, ettet tule pärjäämään, mutta kyllä sitä vaan pärjää. Voisitko ajatella, että laittaisit tuon isomman lapsen vaikka päiväkotiin päiväksi, niin saisit hieman omaa aikaa vastasyntyneen kanssa?

 

[Sandrine]

Kiitos teille vastauksista ja siitä että jaoitte omia kokemuksia Kuulostaa tosi hurjilta noi teidän erot...Toivon ettei meidän tilanne menis ihan tohon kuitenkaan, mut sitä ei voi tosiaan tietää..Munkin mies on pohjimmiltaan hyvä ihminen mut jotenkin sosiaalisilta/tunnetaidoiltaan niin keskeneräinen että kun häntä loukataan ja/tai ite hermostuu jostain, niin ei pysty enää samalla tavalla "järjelliseen ajatteluun" ja saattaa sanoa/tehdä tosi idioottimaisia juttuja. Enkä tarkoita nyt edes mitään väkivaltaa, tää mies ei ole koskaan mua lyönyt eikä uhkaillut väkivallalla mut ehkä mun omasta historiasta johtuen sen pelko vähän leijuu jossain taustalla. Mut ei siitä sen enempää
Hyvä tietää että olette saaneet apua eri paikoista, mäkin kyllä tarvittaessa otan sit yhteyttä jonnekkin...Päiväkodin kanssa olenkin jo sopinut että mun tyttö voi olla siellä osapäiväisesti kolmena päivänä viikossa ja uskon että se auttaa tosi paljon jaksamisessa, vaikka toisaalta on vähän huono omatunto että tyttö on päiväkodissa vaikka itse on kotona..mut tärkeintä on oma jaksaminen että jaksaa sit olla taasvähän parempi äitikin Mä toivon, ja yritänkin nyt puhua miehelle että se olis hän, joka muuttais pois tästä asunnosta. Ongelma vaan on juurikin toi ettei asuntoja meinaa täällä päin hirveesti vapaana olla :/ Lisäks haluan puhua näistä asioista aika varovaisesti koska mun mies ei itse haluaisi erota..mut alkaa tapumaan pikkuhiljaa siihen että ainakin asumusero (näin aluksi) olis oikeesti tarpeellinen meidän tilanteessa. Ehkä sitä sit vois jonkun ajan päästä katsoa miten alkaa asiat sujua, muuttuuko yhtään mikään. Nää syytkin tähän eroon niin monenlaiset ja monimutkaiset että kuvion selittämisessä menis ikä ja terveys! Mutta kiitos siis teille ihan kamalasti, jotenkin sitä vaan saa voimaa muiden tarinoista. Tekin olette molemmat selvinneet aika kiitettävästi varmasti todella sressaavista ja väsyttävistä vaiheista, joten ehkä sitä itekkin tästä vielä...

 

[sanna251]

Hei! Itsellä ei oo kokemusta "nätisti" eroamisesta tosin molemmat pitempi aikaiset suhteet onkin olleet sekopäiden kanssa. Viimesin mieheni tosin menehtyi tapaturmassa et eipä tarvinnu erota siitä vaikka se olikin suunnitteilla. Nyt oon ollu 8 kuukautta poikani kanssa kahden joka tulee parin viikon päästä 10 kuukautta. Hyvin on pärjätty.. Tai no ei se aina oo ruusuilla tanssimista mut eipähän oo tarvinnu pelätä..
Suosittelen että otat yhteyttä neuvolaan tai sosiaalitoimistoon kyllä se asunto järjestyy ainakin sos.toimen kautta kun kerrot oman tilanteesi. Uskon että sinulle järjestetään jo samana päivänä jokin paikka luultavasti turvakoti. Jossa on tukenasi ammattitaitoisia henkilöitä, sinne ei miehesi ainakaan pääse sinua häiritsemään. Voimia sinullle Toivon että teet oikean päätöksen itseäsi ja lapsiasi ajatellen