V
vieras, suurella ystävällisyydellä
Vieras
ajattelin vain kun joku ehdotti, että tee itsestäsi lastensuojeluilmoitus niin kertoa meidän tarinan. ihan vain kertoakseni ettei se ilmoitus ole välttämättä huono asia ja ei todellakaan tarkoita, että lapsi otettaisiin automaattisesti pois. meillä mies saa tuota kautta parhaillaankin apua ja tukea omaan vanhempuuteensa.
viime vuonna päiväkodissa meillä alkoi lapsi puhumaan, että isä hakkaa ja tukistaa ja mitä muuta vielä siinä sanoi. puhui tuota useampaan kertaan. hoitaja kertoi asiasta ja sanoi, että heidän täytyy tehdä lastensuojeluilmoitus.
meillä kuvio eteni niin, että sossut jututti kaikkia yhtä aikaa ja sitten vielä lapsia erikseen yksin. sitten vielä kerran juttelivat kaikille yhdessä.
tuossa tuli ilmi, ettei mies ollut tehnyt ikinä mitään minun aikanani ja oli tukistanut muutamaan kertaan lasta kun oli konstit loppunut kesken ja ei saanut lasta uskomaan. meillä sossujen ratkaisu ongelmaan oli kysellä minulta miehen kuullen miten stoppaan tilanteen ja pyysivät minua jonkin aikaa seuraileen taustalta miten tilanne etenee ja olemaan kieltämättä lapsia ja kertomaan miehelle miten toimia lapsen kanssa. ohjata komentamisessa ja rajojen laittamisessa. "minulla toimii kun sanon" "minulla toimii kun teen".
mies ei edelleenkään ole tehnyt mitään minun nähden ja lapset ei ole enää pitkään aikaan puhunut, että isä satuttaa (kertoi sen ekan juttelun jälkeen välillä kuinka isi repii hiuksia ja raivoaa). tällä hetkellä meillä on sossujen kanssa projektina saada miestä tekemään lasten kanssa kaikkea kahdestaa. isä-lapsi kerhoja ja leirejä etsitään ja koitetaan saada mies lapsien kanssa sellaiseen toimintaan mukaan ja kannustetaan tekeen kaikkea yksin lasten kanssa.
meillä siis tuo ilmoitus ei ollut peikko ja missään välissä ei edes vihjattu lasten pois otolla ja painotettiin ettei ole tullut esille mitään oikeasti pahaa ja huolestuttavaa. vain tuo ettei mies osaa toimia lasten kanssa. nyt siis koitetaan saada miehelle tukea siihen ja keinoja hallita tilannetta ja pysäyttää tilanne ajoissa.
seurantana muutama keskustelu vuodessa sossujen kanssa jossa vaihdetaan kuulumiset ja mietitään miten on asiat sujunut ja voidaanko jotain vielä parantaa esim.
ja nyt kun olen meidän tarinan tuolle äidille jakanut niin toivon ettei minua haukuttaisi pystyyn täällä sen jakamisesta.