Tuntuuko mahdottomalta ajatukselta

Jos siis toivoisin löytäväni vielä joskus uuden rakkaan elämänkumppanin itselleni, mutta en halua edes ajatella yhteenmuuttamista (ehkä koskaan)?? Onkohan monikaan mies pidempiaikaisessa suhteessa valmis/kykeneväinen siihen, että kummallakin omat asunnot ja taloudet ja myös ns. omaa elämää. Onko seurustelun aina tähdättävä yhteenmuuttamiseen?
Pari iltaa ja yötä viikossa voisi olla nimittäin mukava viettää ihan itsekseenkin, kun on tottunut saamaan myös sitä omaa hiljaista aikaa ja rauhaa esim. kirjoittamiseen, lukemiseen jne.
Silti kaipaan myös läheistä ihmistä, rakkautta, seksiä, lämmintä kainaloa, hulluttelukaveria, juttukumppania, matkusteluseuraa... Yhdenillanjutut ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei kyllä tämä totaaliyksinäisyyskään. :/

Mietin vain, kun uusperheissä vaikuttaa olevan niin paljon erilaisia ongelmia... Varmasti hyvääkin, mutta silti.. En jaksaisi lähteä siihen rumbaan mitä olen sivusta seurannut, enkä halua muuttaa lastenikaan elämää päälaelleen. Haluan kasvattaa heidät kuten tähänkin saakka riitelemättä kenenkään kanssa kasvatussäännöistä tms. ja antaa aikani ja huomioni heille.
Uusperheissä aika usein energia menee ongelmien ja riitojen setvimiseen. Arkikuvioihin tulee lisää lapsia, ex-puolisoita jne. eikä mikään ole kohta ennallaan. Minä olen kokenut jo niin paljon tuota elämän nurjaa puolta, etten halua enää yhtään...

 

Odota vaan kun tapaat jonkun ja rakastut, monet asiat muuttuu sitten

 

\

Odota vaan kun tapaat jonkun ja rakastut, monet asiat muuttuu sitten

Joo... Tuota juuri pelkäänkin . Että rakastuu päätä pahkaa ja tekee ne samat virheet kuin aiemminkin.
Nyt kun mulla on jo perhe (nämä 2 lastani) niin halusisin vain löytää toisen ihmisen rinnalleni, jakamaan iloja ja suruja... Viettämään aikaa kanssani ihan vain siksi, että se on mukavaa... olla yhdessä. En usko että haluan enää lapsia. Pelkään liian paljon sitä, että taas tulee ero, huoltajuus- ja tapaamiskiistoja :/ ja sitä, miten kaikki se vaikuttaisi nykyisiin lapsiini, rakkaimpiini.
Kai se on niinkin, että kun pidempään elää yksin, ja oppii ns. kantapään kautta nauttimaan omasta ajastaan, itsenäisyydestään jne. niin ei ole kovin helpolla valmis luopumaan. Kun viimeinkin elämä on suht seesteistä ja hyvää.
Onko kenelläkään kommentteja tai kokemuksia?
Laittaisko tässä sen ilmoituksen treffipalstalle vai ei... Heh. Entä kun mies sitten kohta tahtookin tiiviimpää seurustelua - yhteen muuttamista? Minusta se on aika mullistava muutos elämään, varsinkin jos molemmilla on lapsia ja ex-puolisot kuvioissa. En tiedä olenko siihen valmis... :ashamed:

 

Laitan nyt tähän ketjuun kehut.. eli sinä Williviini olet aivan mahtava esimerkki tämän päivän yh:sta! :flower:
Vaikka yleinen mielipide tuntuu olevan toista mieltä, löytyy yksinhuoltajista suuri joukko täysjärkisiä, fiksuja, omillaan toimeen tulevia upeita naisia! =)

 

\

Laitan nyt tähän ketjuun kehut.. eli sinä Williviini olet aivan mahtava esimerkki tämän päivän yh:sta! :flower:
Vaikka yleinen mielipide tuntuu olevan toista mieltä, löytyy yksinhuoltajista suuri joukko täysjärkisiä, fiksuja, omillaan toimeen tulevia upeita naisia! =)

En tiedä kuinka sinä tuohon päätökseen olet tullut, mutta kiitoksia! :flower:

 

\

\

Odota vaan kun tapaat jonkun ja rakastut, monet asiat muuttuu sitten

Joo... Tuota juuri pelkäänkin . Että rakastuu päätä pahkaa ja tekee ne samat virheet kuin aiemminkin.
Nyt kun mulla on jo perhe (nämä 2 lastani) niin halusisin vain löytää toisen ihmisen rinnalleni, jakamaan iloja ja suruja... Viettämään aikaa kanssani ihan vain siksi, että se on mukavaa... olla yhdessä. En usko että haluan enää lapsia. Pelkään liian paljon sitä, että taas tulee ero, huoltajuus- ja tapaamiskiistoja :/ ja sitä, miten kaikki se vaikuttaisi nykyisiin lapsiini, rakkaimpiini.
Kai se on niinkin, että kun pidempään elää yksin, ja oppii ns. kantapään kautta nauttimaan omasta ajastaan, itsenäisyydestään jne. niin ei ole kovin helpolla valmis luopumaan. Kun viimeinkin elämä on suht seesteistä ja hyvää.
Onko kenelläkään kommentteja tai kokemuksia?
Laittaisko tässä sen ilmoituksen treffipalstalle vai ei... Heh. Entä kun mies sitten kohta tahtookin tiiviimpää seurustelua - yhteen muuttamista? Minusta se on aika mullistava muutos elämään, varsinkin jos molemmilla on lapsia ja ex-puolisot kuvioissa. En tiedä olenko siihen valmis... :ashamed:

Tuntuu että menet vähän asioiden edelle Onhan sitä hyvä pohtia, mutta ei elämää voi kovin tarkasti suunnitella. Kyllä asiat sitten menee omalla painollaan. Ihan samanalsia ajatuksia on miehillä jotka ovat eronneet puolisoistaan.

 

kieltämättä samat tunteet herää joskus.. sitä miettii että kun on saanut oman elämänsä omaan rytmiin ja tapoihin sitä hieman pelkääkin sitä toisen ihmeisen kanssa yhteen muuttamista.. pelkää juuri kompastuvan niihin entisiin ongelmiin että historia toistaa itseensä..
tuntuu niin vaikelta monesti nuo uusperhekuviot ja parisuhdekuviot yleensäkkin, se hyväkin parisuhde voi kompastua ihan mitättömän pieniin asioihin.. ja varsinkin yh:lla ja uusperheillä niitä ulkoisia ja sisäisiä tekijöitä on niin monta, ei riitä että vain meillä kahdella synkkaa hyvin vaan sen kokonaisuuden on toimittava.. ja vielä pakkaa sekottamassa lapsien omat etävanhemmat omine tarpeineen /vaatimuksineen

no en nyt täysin oo kirvestä kaivoon heittänyt ja aika sitten näyttää...
mut sanottakoon näinkin että ehkä sitä on huomattavasti paljon "järkevämpi" ja kriittisempi vaikka päätä pahkaa rakastuisikin.. ettei jo heti seuraavalla viikolla yhteen olla muuttamassa ja kirkkoo varaamassa ensimmäisen vastaantulevan kanssa..
mutta se sama aikuisen seuran tarve on .. haluaisi sellaisen jonka kanssa voisi jakaa sitä läheisyyttä ja ajatuksia.. yhtään kieltämättä niitä molempien fyysisiäkin tarpeita ..

Toisaalta niinhän sitä ajattelee että toimivassakin parisuhteessa molemmilla olisi oltava ne omatkin elämät vaikka yhteiset olisivatkin
mut kuinka sen sitten järjestää se kai se suuria kysymysmerkkejä onkin... yksinhuoltajana on kuitenkin paljon helpompaa järjestellä se oma aika kun ei ole sitä toista osapuolta..

se suhde itse mitä tällä hetkellä etsii on lähinnä sitä juuri että haluaisi sen toisen aikuisen ihmisen jakamaan ne läheisyyden kaipuut mutta kuitenkin että molemmilla olisi oma elämä.. ja vapaa tahto sihen yhdessä olemiseen.. no se että kuinka ne sit sopisi yhteen.. varmastihhan niitäkin tilnateita olisi jossa toinen haluaisi toista luokseen mutta toinen ei pääsisi, mut toisaalta taas yksinhuoltajat sen paremmin ymmärtää kun elämässä on muitakin velvotteita kuin se oma tahto.. monelle lapsettomalle varmaan suurin haaste lähtee seurustelemaan yh:n kanssa on ymmärtää se lasten ja niiden merkitys siinä elämässä ja rajoitukset jotka ne asettaa, ettei aivan mielensä mukaan voi lähtee minne huvittaa

 

mä oon samaa miettinyt tässä eroa tehdessä, etten koskaan enää.. toisaalta olisi mukavaa jos olisi se toinen tässä arjessa pienissä hetkissä mukana(useimmiten nykyisessä suhteessa ei ole näin ollut), toisaalta ahdistaa jo valmiiksi mikä soppa siitä syntyisikään.. Joskus ajattelen että kasautuuko minulle tavallaan paineita siitä kun tiedän tuon miehen säntäävän heti uuteen suhteeseen ja todennäköisesti uusia lapsia tekemään, ja silloin yksin oleminen tuntuisi entistäkin raskaammalta.. Mutten kyllä tuon syyn voi omaa elämääni pilata enää uudella mies sotkulla. Minun elämässä kun nuo miehet yleensä tuppaavat aiheuttamaan aika sotkuja. Toisaalta lapseton mies tuskin voisi koskaan sopeutuakkaan tälläiseen isoon lapsiperheeseen ja jos miehellä olisi lapsia niin ajatuskin vielä isommasta perheestä tuntuu raskaalta. Se johtuu varmaan siitä etten osaa kuvitella että mies tietenkin huolehtisi omistaan, eikä isompi perhe välttämättä tarkoittaisi pelkästään lisää työtä minulle... Ehkäpä minun on vaan otettava aikaa ja selvittävä tästä hiukan kierosta suhteesta normaalitilaan, ennen kuin edes mietin noita tulevia..