Tuntuuko kenestäkään joskus siltä, että olisi paljon helpompaa, jos olisi kuollut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ajatus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ajatus

Vieras
Ovatko tuollaiset mieleen työntyvät ajatukset normaaleja? Mulla on välillä niin, että jos on ollut tosi rankka viikko ja olen ihan loppu, niin tuo ajatus tulee itsestään. Onhan se toisaalta ihan tottakin, että tietyllä tavalla olisi helpompaa.

Meillä on kolme pientä lasta, mies on hyvä ja osallistuva isä plus aviomies. Opiskelen aika vaativalle alalle (en halua siitä sen enempää puhua, mutta kyseessä on työmäärältään yksi vaativimmista tutkinnoista yliopistossa) ja olenkin miettinyt, että olenko vaan stressaantunut opiskeluiden ja pikkulapsiperheen ristitulessa....

Voisin nukkua vuorokauden ympäri, mitä kuitenkaan oikeasti en voi tehdä (lapset, opiskelu, keikkatyöt). Ja samaan aikaan kärsin unettomuudesta! :headwall: Uni tulee vasta puoli kolmen - viiden aikaan yöllä. Aamuisin herättävä puoli kahdeksalta. Oonko mä sekoamassa?
 
soita tk:hon ja varaa aika. Kannattaa käydö juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa.
Mulle on asetettu lääkärin puolesta raja, jos yöunet jää 3 kertaa viikossa alle 4h on jo vakava paikka ja silloin mietitään mistä johtuu.
Ei ihminen jaksa enempää kuin on voimia, tuosta tulee helposti noidanrinki ja olet yhtäkkiä loppu
 
Ja vaikuttaisi siltä että olet stressaantunut. Aika monta rautaa sulla on tulessa. Mulla stressi vaikuttaa heti yöuniin. Mut mie saan nukuttua kyllä illasta, herään sitten 2 aikaan yöllä enkä enää nuku sen jälkeen.
 
Ei kyllä tuollaista ajatusta ole tullut. Mutta sellaisia kyllä, joissa huomaan, että olisi paljon helpompaa, jos joku toinen olisi kuollut :whistle:

Ensin pitäisi tietää, mitä on olla kuollut. Ei sekään välttämättä ole helppoa.
 
Etkö voi vähän rauhoittaa tilannetta opiskelujen suhteen? Koko elämää ei kannata uhrata työn vuoksi elämässä kun on paljon muitakin asioita. Kyllä kaikki elämänilo varmasti katoaa jos kokoajan painaa tukka putkella. Itse nyt valitset miten elämääsi elät ja lastenkin kannalta on varmaan parempi että rauhoitat tilannetta.
 
Sulla on aika rankka tilanne...
Kannatan tuota priorisointia.
Eikö voi siirtä opiskeluja vaikka vuodella taikka kahella?
Lapsetkin on pieniä vain vähän aikaa,koulun aloituksen jälkeen tuntuu että missä mun vaavit onkaan...

Mutta kuulostaa että olet väsyksissä tilanteeseen eikä mikään ihme.
Ei kukaan voi jaksaa loputtomiin,tovin pystyy seisomaan vaikka päällään muttei pitkiä aikoja.
 
No siis mä ajattelen aika ajoin, mut mulla ihan todettu masennus.

Tänään viimeks mietin, et kuittaakohan kuolema varmasti univelat, kun tappelen näiden nukahtamisvaikeuksien kanssa...

Mut taitaa olla ihan tyypistä kiinni kuinka normaalia tommoset ajatukset on.
Onko kuoleman ajattelu tullut nyt väsymyksen myötä kuvioihin vai?
 
Ei toi normaalilta kuulosta. Mulla saattaa tosi rankan vkon päätteeksi ensin huudettuani perheelle naama punasena tuntua siltä että ois helpompi yksin ilman perhettä niin että lapset
jäis isälle mutta ei koskaan kuolema käy mielessä. Ei hyvä tuo munkaan ajatus mutta en ikinä kuitenkaan näin heppoisin perustein mitään toteuttaisi. Otetaan sitten välillä vapaata velvollisuuksista ja viedään lapset hoitoon mummilaan ja tehdään kaikkea mistä tällä palstalla sais tonnin paskaa niskaan! Jaksamisia!
 
En voi opiskelujen suhteen kyllä rauhoittaa tilannetta, sillä olen jo kolmekymppinen ja haluan valmistuakin joskus, mieluiten kolmen vuoden sisällä. Kyseessä on opiskelu toiseen ammattiini, mä kun löysin unelma-alani vähän myöhempään kuin ihmiset yleensä.

Sitä mä olen kyllä vakavasti miettinyt, että jos jättäisin keikkatyöt pois tältä vuodelta. Se helpottaisi valtavasti, sillä ne keikkatyöt ovat vuorotyötä. Miehen mielestä pärjätään kyllä ihan ok ilman niitäkin, eli oikeastaan rahan takia ei tarvitsisi tehdä. Enkä mä edes tiedä, miksi niitä loppujen lopuksi teen, ovat vielä vanhan alani töitä.

Toi unijuttu on alkanut vaivata mua eniten, mietinkin, että riittäisköhän tuo töitten lopetus katkaisemaan noidankehän vai pitäiskö hakeutua lääkärin pakeille ruinaamaan nukahtamispillereitä, jotta saisi rytmin kohdalleen. Mä olen yleensä sellainen, että vaadin paljon unta, sellaset 9-10h yössä. Nykyään on jatkuvasti sellanen "sumuolo", pinna kireellä ja koko kroppa tuntuu olevan pysähdyksissä.

Timpalle vielä; helpompaa juuri siksi, ettei olisi mitään. Kukaan ei vaatisi tai odottaisi multa mitään...
 
No,jätä hyvä ihminen ne keikkailut pois...ethän voi saada rytmejä kuntoon jos vuorotyötä teet..

Eli siitä vaan,soitto ettet tuu enää töihin.
Kesällä sitten ehkä.

Silläkin saat paljon enemmän rauhaa teidän arkeenne.
Älä lähde pillerilinjalle,siitä ei hyvää seuraa.

Vaan nuo keikat pois,siitä alku!!
Parempaa loppuvuotta!! :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kipeät Kurotut Melonit:
No siis mä ajattelen aika ajoin, mut mulla ihan todettu masennus.

Tänään viimeks mietin, et kuittaakohan kuolema varmasti univelat, kun tappelen näiden nukahtamisvaikeuksien kanssa...

Mut taitaa olla ihan tyypistä kiinni kuinka normaalia tommoset ajatukset on.
Onko kuoleman ajattelu tullut nyt väsymyksen myötä kuvioihin vai?

Joo, on. Mä olen varmaan puoli vuotta sitten viimeksi nukkunut kunnolla. Kuopus on nyt 1,5-vuotias. Mulle jäi pitkäksi aikaa ensin päälle se vauva-ajan yövalvominen (yöimetysten takia), sitten kun palasin opiskelu- ja työelämään, niin ne valvomiset alkoivat taas. Nukuin tuossa välillä kunnolla sellaiset pari kolme kuukautta.
 

Yhteistyössä