tuntuu etten rakasta esikoistani kuten ennen :(

[ahdistaa :(]

Hermo on kireellä ja 4v esikoinen vaan itkee ja huutaa joka asiaan. 2v kuopus on alkanut ottaa mallia hyvää vauhtia. En kohta jaksa tätä tahtia. Koko ajan vain kitinää ja huutoa. Tai siltä se ainakin tuntuu.
Äsken suutuspäissä sanoin isommalle lapselle että menkööt muualle kun en jaksa kuunnella enää. Lähti sukulaisen kanssa onneksi ulkoilee. Sanoin vielä että jos sukulainen ei ota mukaan niin saa mennä pihalle huutamaan ettei tarvi kuunnella.
Pyysin kyllä heti anteeksi lapselta ja nyt kaduttaa mutta kysymys kuuluukin että miten saisin rakkaudentunteen esikoista kohtaan palaamaan/syvenemään? Tuntuu että ainoat tunteet sitä lasta kohtaan on tällä hetkellä pettymys, inho ja väsymys. :'( toivottavasti tää on vaan tätä väsymystä joka saa asiat tuntuman isommilta kuin onkaan. Vertaistukea/vinkkejä?

 

[jäähyä]

Jäähymenetelmä käyttöön!

 

[ahdistaa :(]

Jäähyt on käytössä.

 

[Ken guru]

Varmasti kuitenkin rakastat. Mutta se on selvää että kun hermoja koetellaan niin ne lempeät tunteet jää jonnekin takaraivoon.

Huudatko muuten takaisin? Se on lapselle sama kuin vihreä valo että saa huutaa.

 

[ahdistaa :(]

Yleensä ensin muutaman kerran rauhallisesti pyydän lopettamaan huudon ja kertomaan mikä hätänä, miksi huutaa. Sit kyllä korotan ääntä ja lopulta huudan takaisin jos lapsi vaan jatkaa huutoa. :/

 

[näin tein minä]

Mulla on ollut samanlaisia tuntemuksia. Itseäni ei ole (valitettavasti, koska se on vaikeaa) auttanut kuin se, että olen ryhdistäytynyt ja muistanut että olen itse se vanhempi ja äiti, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Lapsi ei ymmärrä aina käytöstään eikä pysty käsittelemään sitä, jos äiti haluaa hänestä eroon. Olen sanonut samankaltaisia asioita, ja pyytänyt anteeksi, mutta lopullisesti on auttanut vain se, että olen alkanut itse käsitellä ongelmaani.

Minulla tilanteeseen vaikutti se, että olin liian kiinni lapsessa ja toisaalta se, etten ollut tarpeeksi lähellä. Olin liian väsynyt itse ja se sai pinnan kireälle eikä ollut voimia käsitellä lapsen oikuttelua. Järjestin aluksi niin, että minulla oli omaa lepoaikaa tarpeeksi. Nukuin enemmän. Järjestin siis lapselle lastenvahdin (välillä isovanhemmat, välillä lastenvahti) säännöllisesti. Kun olin levänneempi, oli enemmän energiaa ja voimia jaksaa lapsen oikuttelua ja sain kehiteltyä myös sellaisia sääntöjä ja toimintatapoja jotka toimivat. Säännöllistin päivärytmiä hieman (kesällä tietysti vähän vaikeampaa) ja loin lapselle turvallisuudentunnetta sillä. Lisäksi otin noita jäähyjä käyttöön pienessä määrin, mutta aloin myös kuunnella sitä, miksi ja missä tilanteissa lapsi kävi kaikkein vaikeimmaksi... Vastapainona lastenvahtijärjestelyillä vietin lapsen kanssa enemmän läheistä aikaa. Otin enemmän syliin, luin iltasatuja ja yritin olla oikein lähellä. Se lähensi välejä.

Helppoa ei ollut eikä vieläkään, mutta noin sain meille elämän jokseenkin toimivammaksi ja sitä kautta myös jäi tilaa negatiivisilta tunteilta taas positiivisille lasta kohtaan. Lepo on tärkein mitä itse olen kokenut ja ehkä hyväksyntä että niitä vaikeita tunteita nousee, mutta niitä pitäisi osata hallita ja käsitellä vaikka se onkin vaikeaa. Tosin joskus viha lasta kohtaan voi olla todellista jos toinen on ihan sietämätön, mutta silti itsensä pitäisi olla se joka ottaa tilanteen hallintaan ja kestää lapsen ärsytyksen tai sitten jos sietämätön käytös jatkuu, laittaa vaikka jäähylle...

Itselläni siis vain yksi lapsi, mutta ehkä voi soveltaa jotenkin? Voimia!