Tuntuu että aivot surkastuvat pian ja elämä on ihan tylsää..

Tai tiedän kyllä mitä haluan,paljonkin,mutta en tiedä miten lähtisin niitä toteuttamaan.
Olen äitiyslomalla,kolme lasta,pienin 6kk.Olen ollut pitkään kotona,kun lapset syntyneet 2-3 v.välein.Välillä olen tehnyt keikkatyötä omalla työpaikallani viikonloppuisin.
Asumme kaukana isovanhemmista ja suvusta,minulle ei ole ystäviä päivisin,kun kaikki ovat töissä.No,ei nyt ole ystäviä muutenkaan,ei ketään kenelle voisin puhua.Elän vain "lasten maailmassa" ja melkein kuulen kun aivosoluni katoavat.. Ainoa kontaktini ulkomaailmaan on mieheni,eikä sekään ole oikein että elän hänen kauttaan.Lisäksi mies matkustaa paljon Euroopassa joten olen paljon keskenään lasten kanssa.
Jonkun tuttavan tapaan keskimäärin kerran kahdessa kuukaudessa.Puistoista en ole löytänyt äiti-ystäviä.
harrastuksiin on vaikea lähteä kun pienin on noin vauva vielä,imetänkin paljon.
Haluaisin vielä opiskella,ihan toiseen ammattiin,haluaisin matkustella,haluaisin oppia asioita joita en ole ennen tehnyt esim.virkkaamaan,tekemään sisustusjuttuja jne..mutta kun aikaa ei ole.En tiedä mistä lähtisin vyyhteä aukaisemaan.
Ketään kohtalotoveria?

 

Sen sanon, että aikaa on. Aikaa on kaikelle, minkä tärkeäksi katsoo. Jos lapset edes jotensakin tavallisia tapauksia, he kykenevät oppimaan monenlaista. Koko kolonna voi olla joko mukana tai sitten voit ottaa omaa aikaa vartin-puolen tunnin pätkissä ihan kotioloissa itsellesi.

Kotoa käsin voit myös opiskella esim. verkkokursseilla. Tutkintojakin voi suorittaa kotona. Kun sen oivallat, että elämä on sitä mitä siitä itse teet ja että sinulla on valmiudet tehdä mitä vain haluat, aukeaa maailma ihan uudella tavalla.

 

Mulla on välillä ihan sama olo... Aloinkin sitten miehen kanssa puhumaan juurikin näistä opiskelu-unelmista ja sovittiin että koitan nyt keväällä hakea kouluun. Muussa tapauksessa palaan töihin syksyllä.

Kyllä se sullakin helpottaa kun nuorimmainen vähän kasvaa. Mulla kaksi lasta, kuopus täytti juuri 1v. ja nyt on paljon helpompi liikkuakin lasten kanssa. Kotona olen ollut yhteensä 3vuotta ja sinä aikana on kadonnut paljon aivosoluja, mutta elämä kuitenkin muuttunut toisella tavalla ihanaksi.

Kuulostaa kliseiseltä, mutta koita vaan jaksaa lähteä niiden lasten kanssa ulos. Ja mitä omaan aikaan tulee, niin tuntikin vaikka kaupoissa kiertelemässä piristää jo yllättävän paljon! Voimia! :hug:

 

Tuntuu usein samalta, vaikka opiskelen kotiäitiyden ohella, viikonloppuisin on seuraa ja tekemistä. mutta nämä päivät kotona lasten kanssa "tekemättä mitään" ottaa voimille. tietysti lasten juttuja tehdään, mutta kun niitä on tehnyt jo 5v putkeen, nii huhhuh. ois kiva, jos lähes jokapäivä tapais jonkun ystävän. mutta kun kaikki on kaukana, töissä tai jossain.. kotiäitejä en tunne juuri muita täältä.

 

Tiedän tunteen...Meillä neljä lasta, 1-8-vuotiaita. Mies ei tosin reissutöissä, vaan ihan normityöajoilla selviää (n. 8-16) onneksi. Meillä tosin hänen aikaansa verottaa rakentaminen. Olemme asuneet uudessa talossa jo vuosia, mutta vieläkin on autotalli kesken. Itse olen jokaisen lapsen syntymän jälkeen käynyt välillä töissä (aina eri töissä, koska ei vakipaikkaa), olen myös opiskellut etänä lisää ammattipätevyyttä, samoin olen harrastellut sisustamista, tuunaillut huonekaluja, neulonutkin monien vuosien jälkeen Elämä on välillä ollut tosi rankkaa ja koen että omat lahjani valunut ihan hukkaan, kun olen "vain kotona". Mulle se on ollut rankkaa...Jatkuva lasten/kodinhoito vie välillä mehut kokonaan. Onneksi meillä mies tekee kotitöitä iltaisin. Tuntuu, että itse kaipaisi jotain muutakin välillä. Ärsytti, kun yksi äiti sanoi, mulle ettei hänellä kyllä ole kiire töihin, kun ehtiihän sitä vielä monta kymmentä vuotta olla töissä. No, ei mullakaan ole varsinaisesti kiire töihin, mutta kyllä sitä haluaa välillä virkistymistäkin...Olen itse kärsinyt välillä myös masennuksesta, mulla on siihen lievä lääkitys nyt, silti väsymys on ihan hirveä. Saattaa johtua lääkkestäkin...

 

Aloittaa vois ainakin vaikka siitä virkkaamisesta. Sitähän voi tehdä kotona lasten kanssa.
Ja voisitteko joskus lähteä koko perhe miehen mukaan Eurooppaan? Ei se lasten kanssa matkustaminen loppujenlopuksi vaikeaa ole.