Tuntemuksia tuttavan "ADHD "lapsesta

[taustalla]

Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia? Tuttavani lapsi sai ADHD diagnoosin ja sitä myöten lääkityksen, joka on kuulemma toiminut todella hyvin.

Mielestäni ongelmana on vain se, että onko tällä lapsella ADHD:a? Minun mielestäni ei ole. Olen lapsen kanssa tekemisissä noin kerran viikossa (leikkimässä meillä, helpottaa äidin arkea) ja aina meillä on mennyt hyvin. Huomioin lasta ja hän pitää siitä. Hoidan siis lasta ja lapsi on ihan tavallisen fiksu, hyvä keskustelemaan ja keskittyy tekemisiinsä. Koulussakin menee kohtalaisesti. Joskus tulee palautetta, että on kiusannut muita lapsia.

Äidin kanssa oltaessa lapsen ongelmat tulevat esille. Lapsi on vanhin kolmesta sisaruksesta. Äidin kasvatustyyli on ollut lyhytjänteinen ja lapset eivät koe olevansa turvassa hänen seurassaan. Äiti asettaa rajan käytökselle, mutta ei pidä sitä minuuttia kauempaa voimassa. Lapset saavat tehdä mitä vaan ja äiti sättii, haukkuu ja pelottelee lapsiaan. Äiti turvautuu itsekin lääkkeisiin. Syö uni, masennus ym lääkkeitä. Nyt saa sitten sotkea vanhimman lapsensakin kemiat noilla ADHD lääkkeillä, vaikka pitäisi selvittää omaa mielenterveyttään. Olen puhunut lapsen äidille epäilyksestäni, että lääke olisi tarpeeton. Varmasti tuo lääke tekee lapsen äidille "helppohoitoisemmaksi"? Mutta pitäisikö minun ottaa yhteyttä suoraan lasta hoitavaan tahoon, kun tilanne on nyt tämä? Perhe on saanut lastensuojelun tukitoimena opastusta miten perhe-elämän voisi saada toimimaan paremmin. Isona ongelmana perheen selviytymisessä on, että perheen isä hoitaa asiansa "hällä väliiä tyylillä". Äiti ei näihin asioihin puutu, joten mm perheen raha-asiat ovat ihan rempallaan. Isää vain naurattaa, kun lapsista lähtee ääntä ja saavat hajottaa paikkoja. Äiti on uupunut. Tarvitsisivat parisuhdeterapiaa ja velkaneuvontaa.

 

[lappi]

ADHD on erintyyppisiä, diagnosin tutkimusten jälkeen, ei vanhemmat itse johdattele lastenlääkäriä, toimintaterapeuttia, psykologia ja lasten psykiatrian työntekijöitä, nämä kaikki kuuluvat työryhmään joka määrittelee diagnosin. Osasto/tutkimusjaksot vaihtelee 1vk- 6viikkoon. Minulla poika joka oli 6vk osastolla tutkimuksissa ilman vanhempien läsnäoloa, ja nuorempi poika on menossa samoihin tutkimuksiin. ADHD on myös sosiaalisesti lahjakkailla lapsilla, kuten pojallani, hänellä ADHD eri tyyppi..ADD
Kyllä, lapset joilla on ADHD ovat hankalampia omille vanhemmilleen. tiedätkö miksi? Koska tuntevat perheen turvalliseksi, kotona voi olla "hankala". Ei ole kyse vanhempien mielenterveydestä, he ovat terveitä suurissa määrin...
Niin ja muuten.. lääkehoitoa ei niin keveästi vaan aloiteta. Lääkkeiden vaikutus kestää 8t ja se auttaa koulussa keskittymään/rauhoittumaan oppimiseen.
Olisit sinäkin mielummin tukena ja hae tietoa netisä www.adhd-liitto.fi, jotta oppisit ymmärtämään kokonaiskuvaa paremmin.
ADHD on joko perimää tai seurausta synnytyksen yhteydessä tulleesta komplikaatiosta esim hapenpuute.

:snotty: :snotty: olen aivan äimänä että joku tuomitsee noin vaan keveästi...mutta helppohan se on sivusta seurata...

 

[lappi]

sivusta seuraamisella tarkoitan, että voisi katsoa asiaa toiselta puolelta..ainahan kaikissa asioissa on kaksi näkökulmaa..

 

[siirulaiska]

Näille lapsille on täysin tyypillistä, että jos ovat jonkun aikuisen kanssa keskenään, niin ongelmia ei näy. Koska ei ole häiriötekijöitä ympärillä ja saavat täysin jakamattoman aikuisen huomion.

Ja kotona tai hoidossa/koulussa ne ongelmat näkyvät.. Yleensä niin, että esim. hoidossa käyttäytyy normaalisti ja kotona meno on huonoa, raivoisaa, vilkasta jne jne jne.. koska se on turvallinen ympäristö päästää päivän paineet pois päästä.

Mietin tuota ensimmäistä kirjoitusta, että ehkäpä äiti on väsynyt ja tarvitsisi lisää apua...

 

[Villi viisikko]

Hei!

Hienoa että autat äitiä ja tarjoat hänelle viikottaisin lepohetken.
Kuitenkin, kuten tuossa yläpuolella jo luki, ei diagnoosia saa pyytämällä, eikä varsinkaan sitä lääkitystä.
Oletko tullut ajatelleeksi että ehkä toisella, tai jopa molemmilla vanhemmilla voisi olla adhd? Sehän on voimakkaasti periytyvä. Oireet ovat voineet lieventyä aikuisuuden myötä, mutta eivät kuitenkaan katoa kokonaan.

Minulla on itsellni adhd, samoin sisarellani.
Sisarellani on unihäiriöitä (yleinen ahdh:ssa) sekä masennusta (myös yleinen aikuisilla adhd:lla), minä vain silloin tällöin elän omassa sisäisessä kaaoksessani :saint:
Mulla on 4 lasta joilla yhdellä on adhd, toisella add ja yhdellä dysfasia. Pikkuneiti on vasta vajaa 2v ja ilman diagnoosia, meno kovempaa kuin kolmella veljellä yhteensä :heart:

Kaikki lapset käyvät välillä kyläilemässä "itsekseen" esim. kummeilla, ja kaikista sanotaan että ovat niin ihanan kilttejä, rauhallisia jne.

 

[alkuperäinen]

Mutta eikös ADHD ole ylidiagnosoitu sairaus? Suomessa ei myöskään tehdä (aina/koskaan?) neurologisia tukimuksia (aivosähkökäyrä), joista aivojen ADHL:lle tyypillinen toiminta paljastuisi.

Tämän lapsen kohdalla opettajatkin olivat aluksi sitä mieltä, että lapsi on ihan tavallinen eikä ADHD. Äiti on kovasti halunnut diagnoosia. Miksi? Kai tuolla holtittomalla perhe-elämälläkin on jokin vaikutus lapseen, että ei siihen ADHD:a tarvita selittäväksi tekijäksi.

Harmittaa ylipäätänsä, kun äiti itsekin käyttää lääkkeitä pienimmästäkin syystä. Tyyliin, että ei voi olla yhtäkään yötä ilman unilääkettä, vaikka seuraavana yönä uni tulisi jo silkasta väsymyksestä. Eiväthän nuo lääkkeet edes vaikuta, jos aina ottaa. Syö myös muille, kuin itselleen määrättyjä lääkkeitä, joten taitaa olla addikti. Perheellä on sukupolvelta toiselle siirtynyt tapa pysyä ahdistavissa ihmissuhteissa lääkkeiden turruttamana eli lääkkeiden voimin.

Tuen kyllä perhettä hoitamalla lasta edelleenkin. Halusin tuoda esille näitä asioita siksikin, että jos joku on itse samassa tilanteessa, niin osaisi hakea apua myös parisuhde ym ongelmiinsa. Kiitos vastuksista. Laajensitte näkökulmaani. En vain tiedä mikä on lapsen kohdalla totta ja mikä ei. Kuka tietäisi? Kyllä lapsi käyttäytyy hyvin, vaikka en häntä koko aikaa huomaisikaan. Jos tällä lapsella on ADHD diagnoosi, niin pitänee kohta hankkia sellainen omillenikin Ovat reippaita ja temperamenttisia lapsia

 

[taustalla]

Minunkin tuttavallani on adhd-lapsi joka on minulle aina kiva ja kohtelias, mutta eihän se adhd joka hetki näy vieraille varsinkaan. Hänelle on muuten tehty aivosähkötutkimus ja täälläpäin tehdään yleensä myös esim. dysfasia- ja autismiepäilyissä. Siinä aivosähkötutkimuksessa seulotaan epilepsiaa eikä adhd:ta.

 

[minä]

\

Minunkin tuttavallani on adhd-lapsi joka on minulle aina kiva ja kohtelias, mutta eihän se adhd joka hetki näy vieraille varsinkaan. Hänelle on muuten tehty aivosähkötutkimus ja täälläpäin tehdään yleensä myös esim. dysfasia- ja autismiepäilyissä. Siinä aivosähkötutkimuksessa seulotaan epilepsiaa eikä adhd:ta.

Aivan. Epilepsia siinä käyrässä näkyy!!
Ja adhd on sairaus siinä missä esim. masennuskin eli ei näy välttämättä ulkopuolisille samalla tavalla kuin läheisille.
Ja vielä siitä, että raivoaa äidilleen: hyvähän merkki tuo on, että uskaltaa kotona kiukutella. On ainakin lapsi saanut näyttää tunteitaan kotonaan eikä niitä ole tukahdutettu, siitähän sitä enemmän ongelmia kehittyisi.

 

[erityisopettaja vaan]

Niin tosiaan, ei todellista adhd ja siihen liittyviä mutia diagnooseja saa tuosta noin vain lääkärieltä. Paitsi tietysti joissain tapauksissa rakas kallis peruskoulumme saattaa lapset diagnosoida sanallisesti ennen tutkimusten tuloksia ja näin olle nlokeroida lapset tiettyihin laatikoihin.

Todellisuudessa kutienkin on tällaisella lapsella ja lasten vanhemmilla aluksi varsin rankkaa ja väsymsy perheessä on sangen suuri. Etenkin silloin jku nei tiedetä lapsen reaktioiden todellista syytä. Tässäkin tapauksessa uskon, että etenkin äidin väsymys on sangen ymmärretäävää ja hänen tulisiki nsiis saada tukea ja pua, sillä erityislapsen kanssa oelminen ja asuminen saattaa olla todella puurtamista. Lapsethan regoivat vasta kotona turvallisesasi lmapiirisä, mitä kummallisin tavoin, jopa siis rikkomalla ja heittelemällä tavaroita. Ei ne välttämättä koulussa tai kylässä niin tee.

Olen opettajana ja minulla on ollut erittäin hieno mahdollisuus siis tutustua näihin adhd tai add lapsiin sekä muihin erityislapsiin sekä heidän perheisiinsä ja monesti olen huomannut kuinka vanhemmat ovat joko avuttomia tai väsyneitä tai sitten molempia. Tiedon saanti ja kaikki muu kun voi olla työlästä. Apua siis tällainen perhe tarvii eik ämollaamista.

Yrittäkäähnä tukea toisianne ja ymmärtää erilaisuutta sekä siihen liittyviä aisoita hiukan enemmän niin uskoakseni elämännekin ja näkemyksenne asioista parantuisi.

Haukaa talven jatkoa.

 

[Rania]

Meillä adhd diagnoosiin päätyminen kesti vuoden. Se sisälsi useita lääkärissä (neurologi) käyntejä ja viikon mittaisen osastojakson, jonka aikana tyttäremme kävi toimintaterapeutin ja psykologin tutkimuksissa. Mielestäni tutkimukset tehtiin huolella ja esim. verikokeisiin ja aivokäyrän ottamiseen valmistauduttiin, mutta oireet olivat niin selvät, että hoitava tiimi (ei lääkäri yksin) päätyi adhd/add (ei vielä varmistusta kumpi) diagnoosiin ja kielen kehityksen viivästymään-eli lapsellani keskittymisen ongelmat näkyvät kielellisellä puolella ja suomen kieltä vaativien tehtävien tekemisessä. Hän on motorisesti myös liikkuvainen.

Ensin minäkin ajattelin "pilanneeni" lapseni. Mietin olenko ollut tarpeeksi hänen kanssaan, olenko lukenut, jutellut jne. Mietin vanhaa mbd diagnoosia ja olin häpeissäni. Mietin kotielämäämme ja yritin muuttaa sitä. Mutta keskusteltuani hoitajan kanssa, tulin täysin toisiin ajatuksiin. Olen ollut ihana äiti lapsillemme-paras, hellin ja osaavin. Olen lukenut, leikkinyt, asettanut rajat (vaikka se on todella vaikeaa lapselle, jonka kiinnostus on sillä hetkellä enemmän liikkeessä kuin liikenteen vaaroissa..esim.), olen suojellut, antanut sosiaalisia mahdollisuuksia ym. Meidän elämäämme , rajojamme, kieltämme on sivustakatselijoiden vaikea ymmärtää, myös oman äitini, joka pitää tytön diagnoosia piiskan puutteena, hellyyden kaipuuna ym. Kuitenkin hän meillä käydessään (harvoin) vaatii tiettyjen "rajojemme" muuttamista hänen takiaan -esim. herkkujen antamista, vaikka pääruokaan ei olisi edes koskettu. Hän ei välitä lukea tietoa tai edes kuunnella kun kerron adhd:sta. Oma mielipide on niin tärkeä, tärkeämpi kuin lapsi.

Meillä ei ole käytössä mitään lääkkeitä, mutta esim. tytön ollessa murrosikäinen en arkaile niiden käyttöönottoa, että lapseni saa koulunsa käytyä. Nykyään diagnoosi on tärkeä, ettei lapsi, joka koulussa ei jaksa keskittyä-syrjäytyisi. Minusta adhd lapsi ei ole tuhma eikä tyhmä, vaan hyvällä hoidolla, aikuisten tuella, erilaisten oppimismenetelmien käytöllä hänellä on mahdollisuuksia vaikka mihin. Adhd lasten vanhemmilta vaaditaan paljon jo lasten taholta, heidän jaksamisensa helpottamiseksi ja lasten hyvän tulevaisuuden takaamiseksi on hyvä olla tukiverkko, joka ei petä. Sinulla ap-on tärkeä tehtävä.

 

[taustalla]

Tuosta äidin lääkkeiden käytöstä. Uskoisin, että äiti itse tietää tilanteensa lääkityksen suhteen parhaiten. Itsellänikin on tuttavapiirissä äiti, joka vastusti kovasti lääkkeiden käyttöä. Hänen näkemyksensä mukaan lääkkeet ovat viimeinen vaihtoehto ja niitä käytettäessä elämä on jo suurinpiirtein menetetty. Oma kokemukseni on aivan päinvastainen.

Nykyisellään käytän vain unilääkettä. Aiemmin olen käyttänyt myös masennulääkettä. Olen oppinut, että minun on hyvin herkästi turvauduttava unilääkkeisiin. Mikäli en heti alkuunsa katkaise unettomuutta, niin en suinkaan nuku silkasta väsymyksestä vaan alan nukkua aina vain huonommin. Jos annan unettomuuden jatkua enkä katkaise sitä unilääkkeillä, niin unettomuus muuttuu masennukseksi.

Minä pärjään vähällä lääkityksellä, mutta toiset ihmiset tarvitsevat säännöllistä lääkitystä. Oma kokemuksesi masennuslääkityksen käytöstä oli hyvin positiivinen enkä kokenut asiassa mitään negatiivistä lukuunottamatta alun pientä pahoinvointia. Lisäksi omaa mieltä häiritsi ajatus lääkityksen jatkuvuudestä - en suinkaan halunnut käyttää jatkuvasti lääkettä vaan vain lyhyen aikaa. Lääkäri oli sanonut, että tarvittaessa lääkitystä voi jatkaa vaikka koko elämän ajan ja hän varoitti liian aikaisesta lääkityksen lopetuksesta.

Toivoisin, että muut ihmiset hyväksyisivät lääkärien määräämien lääkkeiden käytön eivätkä paheksunnallaan lisäisi lääkkeenkäyttäjän painolastia. Uskon, että lähes kaikki lääkkeenkäytön aloittajat haluasivat lopettaa lääkkeen käytön jo liian aikaisessa vaiheessa. Tämän vuoksi olisi hyvä, etteivät muut tuomitsisi lääkkeenkäyttöä vaan pikemminkin vahvistaisivat ajatusta, että lääkettä tulee käyttää siihen saakka, kunnes oma tilanne on korjaantunut. Lääkitystä ei tule lopettaa terveyteen liittymättömillä perusteilla.

 

[Zirppis]

\

En vain tiedä mikä on lapsen kohdalla totta ja mikä ei. Kuka tietäisi?

Hei,

lyhyesti vastaus yllä olevaan kysymykseesi: lapselle diagnoosin tehnyt lääkäri varmasti tietää "totuuden" lapsesta. Kuten yllä joku kirjoittikin, Suomessa (eikä sen puoleen muuallakaan) ADHD diagnoosia ei todellakaan saa heppoisin perustein, eikä siihen vaikuta ollenkaan esim. se, että "äiti kovasti diagnoosia halusi", kuten kirjoitit. Eikä sekään, että "opettajat ovat toista mieltä", vaikka usein tutkimuksiin lähdetäänkin päiväkodin tai koulun aloitteesta. Diagnoosin takana ovat monipuoliset ja usein pitkään kestäneet tutkimukset. Lääkkeetkin ovat reseptilääkkeitä, eli ei niitäkään voi kukaan lapselleen ihan huvikseen hakea apteekin käsikauppahyllyltä.

Hienoa, että olet huolissasi perheestä ja tuet heitä. Apua varmaan tarvitaan. Mutta en usko että sun kannattaa käyttää aikaa ja energiaa sen pohtimiseen, onko koulutettu erikoislääkäri, jotka Suomessa näitä diagnooseja tekee, osannut asiansa. Eri asia tietysti, jos olet itse myös erikoislääkäri tms.

 

[Jonsered]

Ihan lonkalta vain heitän, että ehkä äidillä itselläänkin on diagnosoimaton adhd... Jos kovin lääkevetoinen ja lyhyt pinnainen on. Niin minäkin.

(Dgn F.90, adhd/add, tyttärillä sama, poika aloittaa tutkimukset, kuopus vielä niin pieni, ettei aihetta tutkia.) Addilla on suuri taipumus addiktoitua...

 

[karo]

hei!

En sen kummemmin osaa sanoa onko aloittajan tunteman lapsen kohdalla kysymys adhd:stä vai ei kun en asiantuntija ole.

Mutta haluan tuoda esiin hieman samantyyppisen tapauksen. Meillä tuttavapiirissä lapsi, jolla adhd-epäily. Lapsi on todella kuriton ja tekee tahallaan pahaa. Itse olen kuitenkin ollut kohtuullisen yllättynyt siitä, että hänen kohdallaan ollaan adhd:tä epäilemässä koska vanhempien kasvatusmetodit ovat ihmeelliset. Kun lapsi uhmaa/on väkivaltainen jne, häntä uhataan vaikka millä, mutta samantien perutaan ja hyvitellään. Lasta tukistetaan jne. Lapsella ei oikeasti ole rajoja, hän päättää mitä tekee, vanhemmat kieltää mutta eivät osaa huolehtia että lapsi joutuisi yhtään kieltoa/ohjetta noudattamaan. Vanhemmat siis täydellisen epäjohdonmukaisia.

Pahalta tuntuu niin lapsen kuin vanhempienkin puolesta. Mutta ei asioihin voi tuttava puuttua, vaikka näkeekin tilanteen vierestä.

Itse jäin miettimään, eikö teitä adhd-lasten vanhempia ollenkaan "haittaa" se, että myös johdonmukaisen kasvatuksen puutteesta/vanhempien masennuksesta tai vastaavista ongelmista kärsivät ja siksi huonosti käyttäytyvät lapset "saavat" diagnoosin? Itselläni ainakin on tätä yhtä tapausta seuranneena meinannut mennä usko adhd:n olemassaoloon, koska tämän lapsen kohdalla kyse on selvästi rajojen puutteesta ja turvallisuuden puutteesta.

Ymmärrän kuitenkin vanhemman halun saada diagnoosin, koska nykypäivänä se taitaa usein olla ainoa mahdolisuus siihen että saa tukea ja apua.

Enkä halua sanoa että kaikkien adhd-lasten kohdalla olisi kyse tällaisesta mutta tosiasia on että adhd:tä myös ylidiagnosoidaan, jolloin oikeasti apua siihen tarvitsevat voivat jäädä huonommalle hoidolle..

 

[Jonsered]

Pakko olla edellisen kanssa hieman eri mieltä.

Minut on kasvatettu äärettömän hyvin, siis säännöt ovat olleet selkeät, niistä on pidetty kiinni, enkä ole kokenut minkään laista kaltoin kohtelua, ellei sitä, että kaiken epätoivottavan käytökseni tulkittiin johtuvan esim. laiskuudesta, tyhmyydestä tai yleispätevästä "tuhmuudesta".

Omilla lapsillani on erittäin selkeät rajat, joista pidetään kiinni. Selvä päivärutiini, eli asiat toistuvat samassa järjestyksessä, eivät niinkään aina kellon mukaan.

Adhd EI ole mikään vapautus normaalisäännöistä, mutta selitys miksi asiat eivät aina suju, kuten muilla. Jotkin asiat vaaivat enemmän opettelua ja aikaa. Vanhempien ja muiden aikuisten on hyvä tietää ja ymmärtää tämä. Ja itse kannatan tarpeeksi aikaista diagnoosia, sillä se auttaa ihmistä ymmärtämään omaa erilaisuuttaan ja hyväksymään sen.

Riittävällä oiretiedostuksella varustettu adhd-ihminen pärjää normaalimaailmassa, eikä tule yhtä helposti syrjäytyneeksi tai kärsi mielenterveysongelmista. Erityisesti nuorten tyttöjen minä-kuvan kehittymine saattaa vääristyä ilman oikeaa diagnoosia ja pätevää ohjausta ja kuntoutussuunnitelmaa.

Aina ei lääkkeitä tarvita.

 

[pikkueppu]

olen itse adhd-lapsen äiti poika. Poika oli juuri tutkimuksissa joissa tuli selkeästi ilmi adhd-piirteet vaikka lääkäri ja hoitohenkilökunta eivät vielä halunneet antaa selkeää adhd diagnooosia----se saadaan luutavasti ensi syksynä kun koulu on alkanut ja selkenee et tarvitaanko koulun takia lääkehoitoo...

ja todellakin meidän poika käyttäytyy kotona ihan eri tavalla kuin eskarissa tai vieraalla hoidossa (tähän ei lueta mummuloita mukaan) edes kotona ei ole "vieraskorea" kun meillä käy vieraita....

meidän pojan ongelmat kun esiintyy imulsiivisuutena ja keskitymisvaikeuksina muummuassa...... 6vuotiaana ei jaksa leikkiä samaa leikkiä 5-10 minuuttia.....

toivottavasti jaksat olla tukena ystäväperheele...

 

[alkuperäinen]

Todellakin nimim "karo", myös tuttavaperheessäni lasten kasvatus on ollut kuvaamasi kaltaista. Tuntuu, että yhteiskunnalla ei ole resursseja auttaa riittävästi kasvatusongelmien kanssa kamppailevia vanhempia. Tuttavillakin meni hetkellisesti hyvin, kun kunnalta oli joku opastamassa, että miten lapsille rajoja johdonmukaisesti asetetaan. Eihän tällaista apua anneta, kuin ehkä kuukauden verran nykysuomessa ja jatkossa täytyy riittää satunnaiset keskustelut ammattilaisten kanssa! Lääkitseminen tulee edullisemmaksi. Opettajat ovat tyytyväisiä lapsen koulumenestykseen. Alku oli koulussa vähän hankala, mutta sitten alkoi sujumaan niin, että opettajatkin uskoivat ettei ole "ADHD-lapsi" ja näin ihan ilman lääkitystä. Äidin kasvatusote pääsi sitten taas herpaantumaan. Isästä taas ei ole ollut lastenkasvattajaksi koskaan. Äitiä harmittaa, kun opettajat eivät tukeneet hänen diagnoosiaan. Äiti on hakenut lapsilleen muitakin diagnooseja (ei samankaltaisia), mutta ne ovat ainakin toistaiseksi jääneet saamatta. Hän haluaa uskoa, että hänen lapsensa ovat kaikin puolin vaativia kasvatettavia, erityislapsia. Neurologisia testejä ei kuulemma tehty, kun saivat ADHD-diagnoosin.

Älkää sanoko, että on ihan ok, että äiti käyttää muille kuin itselleen tarkoitettuja lääkkeitä! Annokset voivat olla ylisuuria ja hän voi jo tarvita lääkevieroitusta. Suuret annokset lääkkeitä voivat olla hengenvaarallisiakin. Olen ollut seuraamassa perheen luisua alaspäin. Eihän ole varmaa, että syökö lapsi ADHD- lääkkeitäkään itse, kun äidille kyllä maistuisi. Haluan vielä uskoa, ettei diagnoosia haettu tästä syystä. Jos kulissit pitävät, niin ammatti-ihmiset eivät ehkä silti saa tietoonsa kaikkia seikkoja. Saavat varmastikin KELA-korvauksella nämä lääkkeet ja jo siksikin ADHD-diagnoosi "olisi tullut äidille tarpeeseen". Uskomatonta touhua, mutta niin ovat vanhemmatkin. Ihan lapsellisiakin vielä. Suku tukee kyllä, että yksin eivät ole. Lastenhoitoapua on siis saatavana muiltakin kuin minulta ja muutkin pärjäävät lasten kanssa. Ikääntyminen vaan on heillä rasitteena. Minä olen siis ainut nuorempi tukiverkossa. Äidin itsetunto on varmasti lähellä nollaa Mielestäni tästä olisi kuitenkin vain yksi suunta ja sen tulisi olla ylöspäin.

TV:ssäkin on monta kertaa ollut juttua siitä, että ADHD:a ylidiagnosoidaan. Eivätkö muut kuin karo ole huomanneet, että näin voisi todellakin olla? Kyllä on paljon ihan lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksestakin johtuvia ongelmia ja jaksamisongelmia sen seurauksena. Itse pysyn heidän rinnallaan, koska minulla itselläni menee omien lasteni kanssa hyvin ja haluan olla heille voimavarana. Tarvitsevat mielestäni mallia elämälleen. Keskusteluapua myös. Toiseksi lasten äiti oli ystäväni jo ennen lasten saantia. Silloin kaikki oli aivan erilailla ja en olisi arvannut, että hänelle tulee lasten kanssa tällaisia ongelmia. Täytyy ottaa taas äidin kanssa yhteen hyvässä ystävyydessä, että hoitaisi todellisia ongelmiaan, jotka liittyvät kenties hänen keskeneräiseen kasvuunsa aikuisuuteen.

 

[taustalla]

Lääkärin määräämillä lääkkeillä tarkoitin tietysti henkilölle itselleen määrättyjä lääkkeitä. Ei todellakaan ole oikein, jos äiti alkaa syödä esim. lapselleen määrättyjä lääkkeitä. Äidin pitäisi laittaa oma lääkitys kuntoon ja noudattaa sitä. Kyllä äiti saa Kelan korvaukset lääkkeistä samaan tapaan kuin lapsikin.

 

[Miisu]

Niin, eipä näy meidänkään lasten aivo-sähkö käyrissä mitään ihmeellistä ja otetut labra kokeet mm. kromosomi testi ovat olleet ihan normaalit. Kuitenkin toisella on autismi+ADHD ja toisella kaikkea mahdollista neurologista ongelmaa mm. dysfasia, ADHD, autismi-piirteet, SI-häiriö, motorisia ongelmia, oppimishäiriö jne. jne. Eli heidänkin dg on saatu neuropsykologisia testejä tekemällä.

Testaus rumba kesti kummallkakin yli vuoden sisältäen lukuisia käyntejä niin neurolla, foniatrilla, psykologilla ja puheterapeutilla. Suljettiin pois kuulovamma, kromosomi-häiriö, perheen sisäiset ongelmat eli että lasten oireet eivät johdu ongelmista perheessä jne. Eli totisesti eivät dg niin vain taivaasta tipu.

Totta on että nykyään tutkitaan helpommin ja enemmän, luojan kiitos! Suvussa on pari esimerkki kuinka käy kun ei kuntoutusta saa ajoissa. Koulut jäävät kesken kun ei pysy muiden mukana, itsetunto romuttuu jo ennen 10 ikä-vuotta, olet aina se luokan "tuhma" ja kauhea kakara jota ei ole kotona kasvatettu. Uskon että näiden kummankin henkilön elämä olisi aika erinlaista jos aikoinaan olisi hoitoa osattu antaa.

Onneksi omien lasteni tulevaisuus on lupaavampi, kiitos kuntoutuksen ja lääkehoitojen. Esim. tytön elämän laatu on parantunut paljon concertan avulla, hän jaksaa keskittyä koulussa ihan eritavalla eikä pään sisällä ole kokoaikaa hirvittävä kaaos. Poika on mennyt eteenpäin puheterapian ja toimintaterapian avulla.

Tiedän että lukemattomat ihmiset ovat katselleet lapsiamme julkisissa paikoissa ja uskoneet tietävänsä että ainoa mitä lapsemme tarvitsevat on kova kuri. Ei heidän vammat näy päällepäin erikoisena ulkonäkönä, tai pyörätuolina, eikä meillä ole näyttää epä-uskoisille röntgen kuvaa jossa näkyisi aivoissa oleva vamma. Se näkyy raivoamisena, jankuttamisena ja epäsopivana käytöksenä. Ja usko pois siihen kyllä väsyy välillä.

Onneksi meillä me vanhemmat olemme terveitä, ikävä kyllä esim. ADHD lapsilla saattaa olla ADHD vanhemmat/vanhempi. Sellainen tilanne voi hyvinkin olla ystävälläsi. Joten ole tukena, neuvoa saa ninhän ystävät tekevät mutta älä kyseenalaista asoita joista et kuitenkaan tiedä kaikkea. Lääkehoitoa ei ainakaan täällä määrätä tuosta noin vain, sen tiedän kokemuksesta...

 

[Pikkupupu]

Hei!

Mielenkiintoinen ketju, jossa tulee esiin monia ongelmia, ennakkoasenteita ja väittämiä, joihin erityislasten vanhemmat joutuvat usein törmäämään. Siskoni ihana esikoispoika on autisti, ja ihan toistuvasti kuuli varsinkin aluksi sellaisia väitteitä kuten "aivan väärä diagnoosi lääkäreiltä, ihan terve lapsihan tuo on", "ei se mitään autismia ole, kuria vaan lapselle niin kyllä se käytös siitä muuttuu", "serkun kälyn kaimakin sanoi että ihan normaalilta tuo teidän lapsi vaikutti kun kaupassa oli teihin törmännyt", "olen lukenut että tuo autismi johtuu äidin kylmyydestä - etkö ole pitänyt lasta sylissä kun siitä tuli tollanen", "kyllä noi lääkkeet on täyttä myrkkyä, älä sellaisia lapsellesi anna" jne, jne, jne... Sanojana useimmiten just tällainen äiti, joka korostaa että omien lasten kanssa menee tosi hyvin.

 

[läpinäkevä]

\

Hei!

Mielenkiintoinen ketju, jossa tulee esiin monia ongelmia, ennakkoasenteita ja väittämiä, joihin erityislasten vanhemmat joutuvat usein törmäämään. Siskoni ihana esikoispoika on autisti, ja......

Mutta on myös päinvastaisia esimerkkejä, minunkin tuttavapiirissäni. Vanhemmat eivät tunnista lapsensa poikkeavuutta - ihan normaalihan se on, sillä on vaan niin paljon energiaa, tai se on niin viksu ja itsekseen viihtyvä, se vaan ei välitä toisten lapsellisista leikeistä.
Joskus ulkopuolinen, jolla on vertailukohtia ja tietoa poikkeavuuden eri muodoista, voi nähdä selvemmin kuin vanhemmat, jotka ovat eläneet niin lähellä ja tottuneet omiin ympyröihinsä.
Läheiselle sukulaislapselleni kävi hyvin, kun päiväkodissa tunnistivat poikkeavuuden, yllätys oli suurempi lapsen vanhemmille kuin minulle, joka olin aavistellut jo aikaisemmin jotain outoa tässä ihanassa ja älykkäässä lapsessa.

 

[pikkueppu]

\

Lääkärin määräämillä lääkkeillä tarkoitin tietysti henkilölle itselleen määrättyjä lääkkeitä. Ei todellakaan ole oikein, jos äiti alkaa syödä esim. lapselleen määrättyjä lääkkeitä. Äidin pitäisi laittaa oma lääkitys kuntoon ja noudattaa sitä. Kyllä äiti saa Kelan korvaukset lääkkeistä samaan tapaan kuin lapsikin.

niin ja jos äiti käyttää lapsenkin lääkkeitä niin silloinhan lapsi on ilman niitä... lääkäri määrää reseptin missä on määrä mitä päivässä otetaan ja sitä saa tietyn määrän kerralla apteekista esim 3kk lääkkeet kerralla.....

ja meille ainakin kerrotiin et adhd -lääkkeitä määrätään esim vain koulupäivinä otettaviksi...

 

[taustalla]

\

hei!

En sen kummemmin osaa sanoa onko aloittajan tunteman lapsen kohdalla kysymys adhd:stä vai ei kun en asiantuntija ole.

Mutta haluan tuoda esiin hieman samantyyppisen tapauksen. Meillä tuttavapiirissä lapsi, jolla adhd-epäily. Lapsi on todella kuriton ja tekee tahallaan pahaa. Itse olen kuitenkin ollut kohtuullisen yllättynyt siitä, että hänen kohdallaan ollaan adhd:tä epäilemässä koska vanhempien kasvatusmetodit ovat ihmeelliset. Kun lapsi uhmaa/on väkivaltainen jne, häntä uhataan vaikka millä, mutta samantien perutaan ja hyvitellään. Lasta tukistetaan jne. Lapsella ei oikeasti ole rajoja, hän päättää mitä tekee, vanhemmat kieltää mutta eivät osaa huolehtia että lapsi joutuisi yhtään kieltoa/ohjetta noudattamaan. Vanhemmat siis täydellisen epäjohdonmukaisia.

Pahalta tuntuu niin lapsen kuin vanhempienkin puolesta. Mutta ei asioihin voi tuttava puuttua, vaikka näkeekin tilanteen vierestä.

Itse jäin miettimään, eikö teitä adhd-lasten vanhempia ollenkaan "haittaa" se, että myös johdonmukaisen kasvatuksen puutteesta/vanhempien masennuksesta tai vastaavista ongelmista kärsivät ja siksi huonosti käyttäytyvät lapset "saavat" diagnoosin? Itselläni ainakin on tätä yhtä tapausta seuranneena meinannut mennä usko adhd:n olemassaoloon, koska tämän lapsen kohdalla kyse on selvästi rajojen puutteesta ja turvallisuuden puutteesta.

Ymmärrän kuitenkin vanhemman halun saada diagnoosin, koska nykypäivänä se taitaa usein olla ainoa mahdolisuus siihen että saa tukea ja apua.

Enkä halua sanoa että kaikkien adhd-lasten kohdalla olisi kyse tällaisesta mutta tosiasia on että adhd:tä myös ylidiagnosoidaan, jolloin oikeasti apua siihen tarvitsevat voivat jäädä huonommalle hoidolle..

Kun on ihan oikeasti olemassa ADHD-lapsia ja "ADHD"lapsia. Ensin mainituilla kyse on ihan oikeasta ongelmasta, jälkimmäisellä vaihtoehdolla rajojen ja oikeanlaisen kasvatuksen puute. Siitä on ADHD-lasten äitien aivan turha vetää hernettä nenään. Sillä se että diagnoosi annetaan lapselle joka paranee "ADHD":sta täysin alle vuodessa muutettuaan sijaisperheeseen tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä että lapsi on saanut diagnoosin vain siksi että on kasvatuksen takia käyttäytynyt ADHD-lapsen tavoin. Ei sitä että aina olisi kyseessä kasvatuksen puute jos lapselle annetaan ADHD-diagnoosi. Mutta tosiasia on että diagnoosiin ei tarvita kovinkaan paljon, ja kun lapsella on tarpeeksi piirteitä jotka sopivat, diagnoosi annetaan, johtuivat ne piirteet mitä tahansa. Oikeasta neurologisesta häiriöstä, aivokemioiden epätasapainosta, vainoavista pikku-ukoista tai huonosta kasvatuksesta taikka kasvattamatta jättämisestä.

 

[Rania]

Ymmärrän pointtisi yllä kirjoittava harmaa vieras. Mutta miksi niillä lapsilla, joilla on adhd tyyppistä käytöstä kasvatuksen/sen puutteen takia ei ole toisenlaista diagnoosia? Onhan näitä erilaisia sosiaalisista elämäntilanteista johtuvia käytöshäiriöitä ym. Vähennetäänkö näin sitä porukkaa, joka tosiaan kuuluisi lastensuojelun ja lastenspykiatrian kalliiseen piiriin? Minä itse olen saanut todella inhottavasti kokea adhd lapsen vanhemman leiman harvoin luonamme käyvän äitini taholta. Kovin monelle muulle en asiasta ole kertonutkaan. Esikoulussa asiaan on suhtauduttu ihanasti, lapselleni annetaan muutama tunti viikossa erikoislastentarhan opettajan tunteja ja motorisen levottomuuden takia tasapainotyyny takapuolen alle -ja hyvin on mennyt. Kotona meillä on rajat, huomiota, rakkautta -ja silti saan huonon kasvattajan leiman. Miksi? Koska lapsellani on adhd. Juttelimme molemmat vanhemmat sairaalajaksolla sosiaalikasvattajan kanssa useammankin kerran ja se oli varmaan sitä perhetilanteen tarkastelua. En ole varma käyvätkö kaikki tämän läpi, mutta itse koin tärkeäksi sen, ettei ammattilaisten taholta minua syytetty mistään -päin vastoin rauhoiteltiin, ettei syy ole meissä-vaan erittäin todennäköisesti perimässä. Ja sille emme mahda mitään.Meiltä vaaditaan vanhempina (emme ole ammattikasvattajia, terapeutteja) todella paljon, että lapsemme tekisi niitäkin asioita, joissa tuntee olevansa huono. Myös motorisen liikkumisen tarpeen täyttäminen vaatii paljon. Minun tavoitteeni on se, että lapseni saa kasvaa tuntematta liiemmin huonommuuttaan diagnoosistaan, eristäytymistä ym. että hänestä rakkaudella kasvaa kunnon kansalainen. Haen apua vaikka kuusta, että hänellä on hyvä olo. Ap.n kirjoittamasta perheestä en osaa sanoa muuta kuin, että ihmisillä on ongelmia. Äideilläkin.<br><br>

 

[ahhd isä]

\

olen itse adhd-lapsen äiti poika. Poika oli juuri tutkimuksissa joissa tuli selkeästi ilmi adhd-piirteet vaikka lääkäri ja hoitohenkilökunta eivät vielä halunneet antaa selkeää adhd diagnooosia----se saadaan luutavasti ensi syksynä kun koulu on alkanut ja selkenee et tarvitaanko koulun takia lääkehoitoo...

ja todellakin meidän poika käyttäytyy kotona ihan eri tavalla kuin eskarissa tai vieraalla hoidossa (tähän ei lueta mummuloita mukaan) edes kotona ei ole "vieraskorea" kun meillä käy vieraita....

meidän pojan ongelmat kun esiintyy imulsiivisuutena ja keskitymisvaikeuksina muummuassa...... 6vuotiaana ei jaksa leikkiä samaa leikkiä 5-10 minuuttia.....

toivottavasti jaksat olla tukena ystäväperheele...

lääkehoitoo????!!!!
siis meinaat heti ruveta syöttämään mielialalääkkeitä noin 7 vuotiaalle lapselle....ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ SE ON VIIMMEINEN VAIHTO EHTO..
ensin kaikki muu pitää kokeilla ja koulun pitää tulla vastaan asiassa tee lapsestasi heti opintosuunnitelma oppilashuolto ryhmän kanssa...tiedän mistä puhun...toki se on todella raskasta mutta palkitsee kyllä....