Tunteenpurkaus

[nette]

Nyt on ihan pakko kirjoittaa tänne ja purkaa tunteita, sillä en tiedä muutakaan kohdetta. Pyydän anteeksi.
(Istun maisemakonttorissa joten miehellenikään en voinut soittaa vaan jouduin tyytymään sähköpostiin).

Tilanne on siis se, että häistämme on parin viikon kuluttua kolme vuotta ja saman verran olemme yrittäneet lasta. Tosin talon rakentamisen takia yritys oli aluksi sitä että tulee jos on tullakseen, mutta parin viimeisen vuoden olemme toden teolla yrittäneet.
Tämän kierron kohdalla olin jo melkeinpä varma että nyt on meidän vuoromme, mutta nyt aamusta täällä töissä wc-käynnin yhteydessä havaitsin että eipä olekaan. Nyt itkettää niin että en pysty keskittymään töihin. Kp on 34/28 ja mulla on kierto ollut kellon lailla säännöllinen 28 päivää (joskus on venähtänyt 32 päivään).

Miksi me emme voi saada lasta? Olemmeko jo liian vanhoja? (minä 35 ja mies 39)
Vai emmekö ole soveliaita vanhemmiksi ja sen takia meille ei lasta suoda?
Haluasin niin kovasti tietää syyn, jotta voisin sopeutua ajatukseen että niin vain on. Tai sitten tehdä asialle jotakin. Tämä on ihan kamalaa, ajatukset kiertävät kehää eikä mikään tunnu selkenevän.

Nyt kyllä passitan mieheni sinne spermatestiin jonne lähete on löytynyt jo jonkin aikaa. Minussa ei pitäisi gynen mukaan olla mitään vikaa. Vielä(kään) emme ole tarkemmissa tutkimuksissa olleet. Homma on jämähtänyt siihen että mieheni ei saa sitä testiä tehtyä. On se kumma mikä siinä nyt niin kamalaa on. Se kun ei edes satu eikä muutakaan. Nainen kuitenkin joutuu "ronkittavaksi".

Ei tästä kirjoittamisestakaan mitään tule, ajatukseni ovat tällä hetkellä niin sekaisin että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Eilen illalla ennen nukahtamista mietien että jos kuitenkin olenkin raskaana niin miten selviän lapsen kanssa. Minä, joka en ole pientä vauvaa edes pitänyt sylissä. Ajattelin että ehkä kuitenkin olisi parempi että en olisikaan raskaana. Voiko ajatuksen voimalla saada kuukautiset alkamaan?
Järki sanoo että ei voi, mutta josko kuitenkin ...

 

[Fiona]

Ymmärrän hyvin tunteesi, itsellä myös takana pari vuotta vauvatoiveita :/
Minä olen ollut tutkimuksissa ja epäilys pco:sta on olemassa.
Mutta mies ei suostu myöskään sperma testiin, joten minua ei hoideta ennen sitä
Ensiksi olen vihainen sairaalalle, että miten tämä voi estää tutkimasta minua kun syykin melkein tiedetään! Ja miehelle, että oon niin itsekäs!
Hän sanoo syyksi sen, että ei halua mittään kauneuskilpailua siittiöille??
Olen yrittänyt selittää asiaa, mutta miehelle se on eettinen kysymys..

Takana on yksi keskenmeno keväällä 06 syy: tuulimuna.
Voit arvata miten jo luulin, että kaikki onnistuu kuitenkin. Mutta sitten viikoilla 10/11 alkoi vuoto.
Kyllä on tulllu itkettyy ja ei se varmaan vieläkään lopu. Joskus tuntuu todella masentavalta ja elämä ei kiinnosta.
Tätä asiaa ei voi ymmärtää kuin sellainen joka sen on käyny tai käy sillä hetkellä.

Voimia sulle ja kyllä se vauvan pitäminen luonnistuu älä huoli

Fiona

 

[Sandeman]

Ensiksi pahoittelut aplle. Käsittämätöntä kuinka toivo alkaa nousta kun menkat päivänkin myöhässä.

Meillä samanlaisia ongelmia miehellä pitkään, ja yritystä 2 vuotta. Kunnes sairastuin endometrioosin takia ja mulle/meille kävi selväksi että voidaan tarvita isojakin apuja että lapsi saadaan aikaiseksi. Johan rupesi miehellä riittämään ymmärrystä.

Ei se helppoa silti ollut, minä sain tehdä kaiken työn ja onneksi asutaan niin lähellä sairaalaa että voimme tehdä testin kotona. Noin yleisellä tasolla jokaista miestä pelottaa jos vika onkin hänessä ja "miehisyys" ei olekkaan kohdallaan. Meillä mies melkein huokaisi helpotuksesta kun vika onkin minussa. Ah, mutta mä kestän sen, kaikki naiset kestää. Lapsettomuus on rankka taival ja ylä- ja varsinkin ne alamäet on parasta kokea sellaisten kanssa jotka siitä jotain ymmärtää. Vertaistuki rules!!

Nyt takana jo pari kiertoa clomeilla (en saanut niitä ennen miehen testiä minäkään) ja yksi clomiavusteinen inseminaatio. Kesä ollaan ilman hormoneja ja sitten elokuussa olisi seuraavaksi pistoshoidon suunnittelu.Yhtään plussaa en ole saanut:-(

Tsemppiä ja aplle toivottaisin terve menoa testeihin, mullakin piti kaiken olla kunnossa, kunnes pommi jysähti:-(. Meillä minä kävin kaikki mahdolliset naisille tehtävät testit ensin ja odottelin miehen kypsymistä.

 

[mie]

Minäkin olen jo 36 v. ja n. 1.5 vuotta sitten minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Oireina oli nopea painon nousu, jatkuva palelu, hiusten lähtö, hirveä väsymys ym. Sain sitten lääkkeet joita napsin joka päivä ja noin vuosi lääkkeitä syötyäni tulin raskaaksi.

Eka kerta meni kyllä kesken mutta nyt olen onnellisesti jo viidennen kuukauden puolella. Raskaaksi tulo mahdollisuuksia on ollut vaikka millä mitalla ja jotenkin nyt uskon että noilla lääkkeillä oli positiivinen vaikutus. Kilpirauhasen vajaatoiminta nimittäin aiheuttaa ettei raskaudu helposti.

Sitten raskauduttuani, heti ovulaation jälkeen plussaukseen asti join joka päivä lasillisen punaviiniä joka kuulema auttaa kiinnittymisessä, samoiten aloin syömään multivitamiineja että on varmasti oikea määrä foolihappoa elimistössä.

Tällainen tapaus mulla...

 

[w]

Kannattaa kyllä puhua miehesi kanssa, sillä lapsenteko on yhteinen projekti ja ei todellakaan ole liikaa vaadittu, että antaa spermanäytteen. Tärkeintähän on löytää syy, jota voidaan sitten hoitaa.

Minun kohdallani vuosia hoidettiin minua, koska tulin kyllä raskaaksi, mutta sain aina keskenmenon. Vihdoin älysivät tutkia miehen siemennesteen ja sieltä(kin?) löytyi syy, jolloin vihdoin meitä voitiin hoitaa oikealla tavalla. Eli kyllä kaikki mahdollisuudet on tutkittava ja jos todella haluatte lasta, niin miehesikin niihin tutkimuksiin suostuu. Vai haluaako hän lasta yhtä kovin kuin sinä?