P
Pii(k)a
Vieras
Tarkennettakoon, että vanhapiika EI ole 25v sinkkunainen, vaan vähintään lähemmäs 4-kymppinen yksin jäänyt naisihminen, jonka pariutuminen on jäänyt yritelmän asteelle omasta halusta taikka olosuhteiden sanelemana (ei vain ole onnistunut löytämään puolisoa).
Miksi aina oletetaan, että nämä yksinelävät keski-ikäiset (ja sitä vanhemmat) ovat jotenkin epäonnistuneet elämässään ja ovat automaattisesti jääneet vaille ja jotenkin onnettomia? Miksei voisi olla tasapainossa ja onnellinen ilman puolisoa ja perhettä?
Tunnetko sinä yhtään ns. vanhaa piikaa, joka olisi oikeasti tosi tyytyväinen elämäänsä, eikä todellakaan kaipaa sitä puolisoa ja/tai lapsia elämäänsä? Vai seuraako yksin jäämisestä katkeruus jossain vaiheessa..?
Miksi aina oletetaan, että nämä yksinelävät keski-ikäiset (ja sitä vanhemmat) ovat jotenkin epäonnistuneet elämässään ja ovat automaattisesti jääneet vaille ja jotenkin onnettomia? Miksei voisi olla tasapainossa ja onnellinen ilman puolisoa ja perhettä?
Tunnetko sinä yhtään ns. vanhaa piikaa, joka olisi oikeasti tosi tyytyväinen elämäänsä, eikä todellakaan kaipaa sitä puolisoa ja/tai lapsia elämäänsä? Vai seuraako yksin jäämisestä katkeruus jossain vaiheessa..?