Tunnetko olevasi kotonasi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja raksmaitaks
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

raksmaitaks

Aktiivinen jäsen
15.05.2007
1 783
1
36
Olipa huono aloitus... Olen tavannut mieheni kaupungissa, jossa molemmat olimme opiskelemassa. Mies on kotoisin pohjoisesta ja minä Satakunnasta. Muutimme sitten yhdessä töiden(kin) vuoksi Järvi- Suomeen (en halua tarkemmin eritellä paikkakuntia).
Mulla on säilynyt oma murteeni ja miehellä omansa. Olen jotenkin niin perusteellisen Satakuntalainen, että edelleen kaipaan kaikkien näiden yhteisien vuosien jälkeen takaisin kotikonnuille.
Täällä on kaikki niin erilaista....ja ehkä eniten kaipaan merta....järvi ei ole yhtään sama asia, ei yhtään.
En kuitenkaan voi odottaa että mieheni muuttaisi Satakuntaan kanssani. Ja toisaalta en edes halua. Nyt asutaan kaiken keskellä, helppo ajaa pohjoiseen ja yhtä helppo piipahtaa omassa kotipaikassa. Myös vanhempamme käyvät mielellään meitä ja lasta katsomassa ja yleensä ovat pidempäänkin. Eli kaikki on hyvin, mutta SILTI kaipaan KOTIIN :| . Onko kohtalonsisaria?
 
Tunnen olevani kotonani täällä Espoossa. Mieheni nyt ei ole edes tästä maastakaan kotoisin joten se siitä mutta itse olen oikein tyytyväinen kun älysin muuttaa työn perässä pääkaupunkiseudulle. Kotikaupunkini on eräs Suomen turhimmaksikin mainostettu tuolla idässä, enkä ole ikinä kaivannut sinne takaisin. En ikinä, tämän voin käsi sydämellä vakuuttaa.
 
Me asutaan mun miehen kotipaikkakunnalla. Miehellä on täällä vanhemmat ja veli. Joskus haikailen kuinka olisi kiva asua siellä mistä kotoisin, kun vanhemmat ja 3sisarusta asuvat siellä. Sekä kavereita. Mutta luulen, että ikävä helpottaa joskus kun tänne kotiutuu kunnolla. Ja sinne kotikonnuille ei kuitenkaan hirveä matka, niin pääsee usein käymään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja almie:
Me asutaan mun miehen kotipaikkakunnalla. Miehellä on täällä vanhemmat ja veli. Joskus haikailen kuinka olisi kiva asua siellä mistä kotoisin, kun vanhemmat ja 3sisarusta asuvat siellä. Sekä kavereita. Mutta luulen, että ikävä helpottaa joskus kun tänne kotiutuu kunnolla. Ja sinne kotikonnuille ei kuitenkaan hirveä matka, niin pääsee usein käymään.

sama täällä. Olen kuitenkin asunut täällä jo 5 vuotta enkä vieläkään ole saanut täältä yhtään omaa ystävää, on kierretty kerhot ja leikkipuistot, yritetty tutustua mut aivan ihme kyräilyä, tuntuu et kukaa ei uskalla sanoa mulle mitään! miehellä aika laajasti sukulaisia täälläpäin mut ne ei tunnu sillai "omilta"ku ne tuntee miehen kautta, haluaisin omiakin ystäviä! varmaan ajattelevat nuo kerhoissa tavatut yms. et mulla on jo miehen kautta tarpeeksi kavereita...
 
Alkuperäinen kirjoittaja almie:
Me asutaan mun miehen kotipaikkakunnalla. Miehellä on täällä vanhemmat ja veli. Joskus haikailen kuinka olisi kiva asua siellä mistä kotoisin, kun vanhemmat ja 3sisarusta asuvat siellä. Sekä kavereita. Mutta luulen, että ikävä helpottaa joskus kun tänne kotiutuu kunnolla. Ja sinne kotikonnuille ei kuitenkaan hirveä matka, niin pääsee usein käymään.

sama täällä. Olen kuitenkin asunut täällä jo 5 vuotta enkä vieläkään ole saanut täältä yhtään omaa ystävää, on kierretty kerhot ja leikkipuistot, yritetty tutustua mut aivan ihme kyräilyä, tuntuu et kukaa ei uskalla sanoa mulle mitään! miehellä aika laajasti sukulaisia täälläpäin mut ne ei tunnu sillai "omilta"ku ne tuntee miehen kautta, haluaisin omiakin ystäviä! varmaan ajattelevat nuo kerhoissa tavatut yms. et mulla on jo miehen kautta tarpeeksi kavereita...
 
minä en ole mistään kotoisin :laugh: siis ihan oikeasti. Olen muuttanut niin paljon, että mihinkään ei ole "siteitä" mutta täällä Nummelassa tunnen kyllä oloni erittäin kodikkaaksi kaikin puolin. Pohajanmaa oli minulle kauhea kokemus. Jotenkin se aakeus laakeus ahdisti ja ruotsinkieliset kävi kimppuu (kirjaimellisesti), mutta on sieltä hyviäkin muistoja ja löysin mieheni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
minä en ole mistään kotoisin :laugh: siis ihan oikeasti. Olen muuttanut niin paljon, että mihinkään ei ole "siteitä" mutta täällä Nummelassa tunnen kyllä oloni erittäin kodikkaaksi kaikin puolin. Pohajanmaa oli minulle kauhea kokemus. Jotenkin se aakeus laakeus ahdisti ja ruotsinkieliset kävi kimppuu (kirjaimellisesti), mutta on sieltä hyviäkin muistoja ja löysin mieheni.

Meillä minä olen ruotsinkielinen, mutta enpä ole kenenkään kimppuun käynyt ;) .
 
Alkuperäinen kirjoittaja Töllin Ruusa:
Me ollaan autuut täällä jo seitsemän vuotta, ja yhtä mä olen Halikkolainen. (sieltä syntyjäni)

Ehkä sitten kun asuinvuosia on täälläkin parikymmentä, tuntuu tämä kodilta.

Juu mulla aivan sama juttu. Ja mieheni taas kokee olevansa asuinpaikallamme kotonaan. Siksi kai tämä ongelma tuntuu musta pahemmalta, kun ei voi oikein jakaa sitä edes miehensä kanssa :ashamed: .
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierass:
Alkuperäinen kirjoittaja almie:
Me asutaan mun miehen kotipaikkakunnalla. Miehellä on täällä vanhemmat ja veli. Joskus haikailen kuinka olisi kiva asua siellä mistä kotoisin, kun vanhemmat ja 3sisarusta asuvat siellä. Sekä kavereita. Mutta luulen, että ikävä helpottaa joskus kun tänne kotiutuu kunnolla. Ja sinne kotikonnuille ei kuitenkaan hirveä matka, niin pääsee usein käymään.

sama täällä. Olen kuitenkin asunut täällä jo 5 vuotta enkä vieläkään ole saanut täältä yhtään omaa ystävää, on kierretty kerhot ja leikkipuistot, yritetty tutustua mut aivan ihme kyräilyä, tuntuu et kukaa ei uskalla sanoa mulle mitään! miehellä aika laajasti sukulaisia täälläpäin mut ne ei tunnu sillai "omilta"ku ne tuntee miehen kautta, haluaisin omiakin ystäviä! varmaan ajattelevat nuo kerhoissa tavatut yms. et mulla on jo miehen kautta tarpeeksi kavereita...

Mulla on myös kaikki ystävät omalta kotipaikaltani. Jotenkaan en ole edes viitsinyt yrittää tutustua. Tai tuttuja tietenkin on jo ihan naapureissa, mutta en voi sanoa että olisi yhtään ystävää.
 

Yhteistyössä