Tunnen suurta vihaa ja raivoa ja aggressiota kolmevuotiastani kohtaan.

[Huono äiti ja ruma vaimo]

Tekisi mieleni joskus heittää koko tenava pihalle.
Joskus haluaisin -niin kamalalta kun se kuulostaakin- hakata lasta.

Joskus kun olen ollut täynnä raivoa olen häntä rumasti kädestä ottanutkin

Tämän kolme vuotiaan aikana kärsin synnytyksen jälkeisen masennuksen, mutta toivuin ja lapsi oli minulle kaikki kaikessa, näin todella vaivaa lapsen eteen ja annoin aikaani yllinkyllin.

Loppuraskaudessa ja lapsen uhmaiän tullessa aloin tuntea välinpitämättömyyttä.
Kun todella ihana vauva syntyi aloin tuntemaan jo vihaa

En ymmärrä miten tässä näin kävi. Pelkään että pilaan lapseni tulevaisuuden kokonaan.

Tästä kaikesta huolimatta tiedän rakastavani häntä.

Välillä tuntuu vaan, että hän ei ole oma lapseni ollenkaan. Tämä sama tunne oli, kun traumaattinen synnytys oli ohi. Kesti 3kk oppia rakastamaan tätä pientä, vaikka hän oli todella toivottu ja yritetty.

 

[Hjalmarska]

Vaikka sä olisit Huono äiti ja ruma vaimo, niin se ei ole sun lapsesi syy. Älä lasta rankaise omista tunteistasi!

 

[Huono äiti ja ruma vaimo]

Vaikka sä olisit Huono äiti ja ruma vaimo, niin se ei ole sun lapsesi syy. Älä lasta rankaise omista tunteistasi!

Tiedän tietenkin, että se ei ole lapseni syy.
Enkä tietenkään toteuta tunteitani käytäntöön.

Mutta johonkin pitää päästä tunteitaan tuulettamaan ja valitsin nyt
tällaisen keskustelufoorumin tällä kertaa.

 

[puhuminen auttaa]

Varmasti ihan jokainen tuntee välillä vihaa(kin) lastaan kohtaan. Ei se tarkoita, että on huono äiti. Se, että pystyt kirjoittamaan tunteistasi, on hyvä. Minusta olisi paljon huolestuttavampaa, jos kieltäisit tunteesi etkä pystyisi kertomaan niistä. Oletko puhunut ajatuksistasi neuvolassa/lääkärissä/miehellesi/ystäville? Puhuminen varmasti auttaa/auttaisi. Varmasti kaikki selviää, kunhan saat apua ongelmaasi. Voimia sinulle!

 

[apua saa ja sitä pitää pyytää]

Kannattais varmaan mennä ihan asiantuntijan kanssa juttelemaan.
Saisit purkaa kaikkia pahoja tunteita jotka sua kalvaa ja olisit onnellisempi ja sitä kautta myös lapsesi.

 

[Huono äiti ja ruma vaimo]

Varmasti ihan jokainen tuntee välillä vihaa(kin) lastaan kohtaan. Ei se tarkoita, että on huono äiti. Se, että pystyt kirjoittamaan tunteistasi, on hyvä. Minusta olisi paljon huolestuttavampaa, jos kieltäisit tunteesi etkä pystyisi kertomaan niistä. Oletko puhunut ajatuksistasi neuvolassa/lääkärissä/miehellesi/ystäville? Puhuminen varmasti auttaa/auttaisi. Varmasti kaikki selviää, kunhan saat apua ongelmaasi. Voimia sinulle!

Olen puhunut miehelle ja ystäville. Ja jos vain oma neuvolan th palaa sairaslomaltaan
täytyy puhua hänellekin.

 

[Hjalmarska]

Vaikka sä olisit Huono äiti ja ruma vaimo, niin se ei ole sun lapsesi syy. Älä lasta rankaise omista tunteistasi!

Tiedän tietenkin, että se ei ole lapseni syy.
Enkä tietenkään toteuta tunteitani käytäntöön.

Mutta johonkin pitää päästä tunteitaan tuulettamaan ja valitsin nyt
tällaisen keskustelufoorumin tällä kertaa.

Hyvä niin. Toivottavasti saat jollakin konstilla tunteitasi positiivisempaan suuntaan.
Henk.koht. voisin suositella tuota petomamman aloituksessa käsiteltyä konstia: kuka tiukan paikan tullen ristii kätensä...
Eli sitä käsien ristimistä ja avun pyytämistä. Sieltä suunnasta saa varmasti apua tunteisiin, jos sitä oikeasti pyytää!

 

[Huono äiti ja ruma vaimo]

Kannattais varmaan mennä ihan asiantuntijan kanssa juttelemaan.
Saisit purkaa kaikkia pahoja tunteita jotka sua kalvaa ja olisit onnellisempi ja sitä kautta myös lapsesi.

Joo, näin itsekin ajattelen. Vannoin ennen omia lapsia, että minun lapseni eivät joudu pelkäämään eikä kärsimään ja heillä on hyvä lapsuus, mutta näin ne vaan "möröt" menneisyydestä tulee todeksi omassa elämässä vaikka niin ei haluaisikaan.

Itselläni ei ole ollut uhmaikää ollenkaan, koska pelkäsin omaa narsistista isääni niin paljon. Kaikki tunteet meillä lapsuudessa oli kiellettyjä. (Nauraa sai sopivan paikan tullen)

 

[Huono äiti ja ruma vaimo]

Vaikka sä olisit Huono äiti ja ruma vaimo, niin se ei ole sun lapsesi syy. Älä lasta rankaise omista tunteistasi!

Tiedän tietenkin, että se ei ole lapseni syy.
Enkä tietenkään toteuta tunteitani käytäntöön.

Mutta johonkin pitää päästä tunteitaan tuulettamaan ja valitsin nyt
tällaisen keskustelufoorumin tällä kertaa.

Hyvä niin. Toivottavasti saat jollakin konstilla tunteitasi positiivisempaan suuntaan.
Henk.koht. voisin suositella tuota petomamman aloituksessa käsiteltyä konstia: kuka tiukan paikan tullen ristii kätensä...
Eli sitä käsien ristimistä ja avun pyytämistä. Sieltä suunnasta saa varmasti apua tunteisiin, jos sitä oikeasti pyytää!

Jep näin olen tenhytkin, viimeksi tänään...

 

[Ultramariini]

Minusta on ihan luonnollista, että tuntee lastaan kohtaan myös negatiivisia tunteita.
Ja minusta on hienoa, että tunnistat ja tunnustat ne. Mutta jos sinusta tuntuu,
ettet yksin osaa ns. työstää niitä tai että ne negatiiviset tunteet nousevat vaan päälliimäisiksi kannattaisi varmaan jutella niistä jonkun kanssa.

Jossain muuallakin kuin keskustelupalstalla, niitten arvoa lainkaan kiistämättä-
toisaalta ne ovat kipeitä ja vaikeita asioita- ja niitten kirjoittaiminen ulos osaltaan jo työstää asiaa.

Koita tehdä lapsesi kanssa jotain oikein mukavaa. Luoda uusia positiivisia mielikuvia. Palaa muistoissasi hyviin hetkiin.

Koita saada itsellesi omaa aikaa ja pientä "hajurakoa" lapsesta.
Ja jos saat itseäsi hiukan tyhjennetyksi ja toisaalta akkujasi ladatuksi, koita tehdä tosiaan lapsen kanssa jotain molemmilla mielekästä.
:hug: minä taistelen jatkuvasti itse suhdettani esikoiseeni.

Rakastan häntä toki valtavasti, mutta sen rakkauden rinnalla kulkee paljon, liikaakin - negatiivisiakin tunteita.

 

[puhuminen auttaa]

Varmasti ihan jokainen tuntee välillä vihaa(kin) lastaan kohtaan. Ei se tarkoita, että on huono äiti. Se, että pystyt kirjoittamaan tunteistasi, on hyvä. Minusta olisi paljon huolestuttavampaa, jos kieltäisit tunteesi etkä pystyisi kertomaan niistä. Oletko puhunut ajatuksistasi neuvolassa/lääkärissä/miehellesi/ystäville? Puhuminen varmasti auttaa/auttaisi. Varmasti kaikki selviää, kunhan saat apua ongelmaasi. Voimia sinulle!

Olen puhunut miehelle ja ystäville. Ja jos vain oma neuvolan th palaa sairaslomaltaan
täytyy puhua hänellekin.

Sittenhän sinä olet jo matkalla parempaan
Olen ihan varma, että kauheimmat perhetragediat tapahtuvat sellaisten seinien sisällä, joissa ongelmia on piiloteltu. Olet todella vahva, kun olet saanut suusi auki. Sillä samalla vahvuudella pääset vielä vaikeiden asioiden ylitse ja saat nauttia nykyhetkestä.

 

[pirullinen emäntä]

olisiko masentuneisuutta? puhu myös omalle lääkärillesi jos vaikka mielialalääkkeet auttaisi

 

[Huono äiti ja ruma vaimo]

Minusta on ihan luonnollista, että tuntee lastaan kohtaan myös negatiivisia tunteita.
Ja minusta on hienoa, että tunnistat ja tunnustat ne. Mutta jos sinusta tuntuu,
ettet yksin osaa ns. työstää niitä tai että ne negatiiviset tunteet nousevat vaan päälliimäisiksi kannattaisi varmaan jutella niistä jonkun kanssa.

Jossain muuallakin kuin keskustelupalstalla, niitten arvoa lainkaan kiistämättä-
toisaalta ne ovat kipeitä ja vaikeita asioita- ja niitten kirjoittaiminen ulos osaltaan jo työstää asiaa.

Koita tehdä lapsesi kanssa jotain oikein mukavaa. Luoda uusia positiivisia mielikuvia. Palaa muistoissasi hyviin hetkiin.

Koita saada itsellesi omaa aikaa ja pientä "hajurakoa" lapsesta.
Ja jos saat itseäsi hiukan tyhjennetyksi ja toisaalta akkujasi ladatuksi, koita tehdä tosiaan lapsen kanssa jotain molemmilla mielekästä.
:hug: minä taistelen jatkuvasti itse suhdettani esikoiseeni.

Rakastan häntä toki valtavasti, mutta sen rakkauden rinnalla kulkee paljon, liikaakin - negatiivisiakin tunteita.

Kiitos!

Sehän tästä asiasta tekee vielä niin vaikean, että siihen asti kun 3v. oli ainokainen oli häntä ihan helppo rakastaa. Nyt kun rinnalla pieni avuton vauva, täysin rakastettava, rauhallinen, hymyilevä yksilö, on vauvaa niin paljon helpompi
rakastaa kun kiukuttelevaa ja uhmaavaa kolme vuotiasta...

 

[metsänpeitto]

Itselläni ei ole ollut uhmaikää ollenkaan, koska pelkäsin omaa narsistista isääni niin paljon. Kaikki tunteet meillä lapsuudessa oli kiellettyjä. (Nauraa sai sopivan paikan tullen)

Tiedätkö, mä en yhtään ihmettele jos sun on nyt sitten puolestasi vaikea käsitellä omia tunteita ja niitä lapsenkin tunteita. Varsinkin negatiivisia.

Kyllä sä siihen apua saat, kun pyydät vaan. Ja sanon senkin, että se on jo paljon ja hyvään suuntaan että sä itse tiedostat nuo sun tunteesi, ja että ne ei tunnu sinusta oikeilta. Kyllä se vielä siitä iloksi muuttuu, kun annat itsellesi mahdollisuuden

 

[lisko]

[quote="Huono äiti ja ruma vaimo"

Joo, näin itsekin ajattelen. Vannoin ennen omia lapsia, että minun lapseni eivät joudu pelkäämään eikä kärsimään ja heillä on hyvä lapsuus, mutta näin ne vaan "möröt" menneisyydestä tulee todeksi omassa elämässä vaikka niin ei haluaisikaan.

Itselläni ei ole ollut uhmaikää ollenkaan, koska pelkäsin omaa narsistista isääni niin paljon. Kaikki tunteet meillä lapsuudessa oli kiellettyjä. (Nauraa sai sopivan paikan tullen)[/quote]

no eipä ihme että tunteet ovat sinulle vaikeita. Omien lasten syntymä herättää niin voimakkaita (kaikenlaisia) tunteita ihmisessä, että niiden käsittely on rankkaa vaikka ei olisi tuollaista taustaakaan. Varmasti saat apua kun puhut noista kaikista asioista asiantuntijalle. Kun tunnistat möröt, olet jo pitkällä.

 

[vieras]

Olen paljon huonompi, tekisi mieli kuristamalla vaientaa joskus lapseni kun huutaa ja potkii ja vinkuu ja karjuu asiansa. Kerran kävinkin häneen kiinni. Pyysin heti anteeksi, mutta kun lapsi on isompi, on todella vaikea ottaa vastaan jatkuva kiukuttelu (koululainen kyseessä).

 

[Mankell]

Ultramariini kirjoitti viisaita tuossa yllä. Tunteita voi olla laidasta laitaan, negatiivisiakin. Tärkeintä on saada käsiteltyä niitä jossain,ystävälle tai esim neuvolassa. Et ole ainut, joka joutuu tasapainoilemaan tunteidensa kanssa.

 

[allapollo]

Luulen, että kaikilla on joskus samantyylisiä tunteita, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Itselläni on pienestä saakka ollut todella haastava esikoinen, nyt jo 8 v. jonka kanssa saa laskea kymmeneen parikin kertaa päivässä.
Ajattelen, että on parempi huutaa, kuin koskea millään lailla lapseen silloin, kuin on kiihtynyt, koska omia voimiaan ei silloin pysty hallitsemaan ja saattaa tarttua "rumasti". Lyö vaikka seinään nyrkki, jos tuntuu, ettet voi hallita itseäsi, pieni kipu muistuttaa, että lapsi luottaa sinuun, eikä sitä luottamusta kannata menettää, niinkuin omasta lapsuudestasi varmaan muistat.
Koita olla aikuinen ja hillitä tunteitasi, ajattele mukavia hetkiä, (niitäkin ON ), varsinkin silloin, kun lapsi on hankalimmillaan ja muista, että lapsi kasvaa ja viisastuu koko ajan.
Älä lyö. se on aina luovuttamista.