Tunnen mahdollisesti olevani Jumala

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olen avaaja ja olen todella nähnyt esimerkiksi korkeita lieskoja taloni sisässä. Tulkitsin ne viittauksiksi lisääntyviin sotiin, mutta koin myös tunteen siitä, että ihmiset tulevat suurin joukoin uskoon juuri Jeesuksen paluun aattona. Mahdollisimman moni pelastuu näin. Vain paatuneimmat vastustavat Jumalan kutsua katkeraan loppuun saakka.

Myös kadulla kysyin itsekseni miksi vaivoikseni on annettu kaikki tämä (minulla krooninen selkäkipu), mutta kuulin äänen kertovan epäharmoniasta. Jumalakaan ei voi olla täysin vapaa vaivoista ennen kuin lopun aikojen taistelu on ohitse, koska lucifer koettaa taistella kaikkea pyhää vastaan kunnes se tuhotaan. Kun nyt näyttää siltä että olen Jumala, en tahdo kerskata mutta ajatukseni on se, että haluan antaa pahojenkin nauttia hetken ennen iankaikkisen kadotuksen kauhuja. Mielestäni tämä on kohtuuden nimissä sallittava. Ei kaikkivaltius tarkoita, että kaikki on pakko tehdä heti. Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli silkkaa kärsimystä, mutta kärsimyksen on kerrottu jatkuvan, kunnes se kaikki on ohi ja ylöstempaus alkaa. Jeesuksen toinen tulemus ei ilmene vielä maailmassa, mutta olen saanut viestin Hänen toisesta syntymästään 22.5.2030. Hän taltuttaa lopulta pimeyden voimat ja minä jaan ihmisiä vuohiin ja lampaisiin Hänen valonsa loistossa.
Kilttimiehestä tuli kilttijumala.
 

Yhteistyössä