Tulossa "SiniMusta talvi"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Suomen koronakuolemat ja ylikuolleisuus nousevat taas pilviin, työttömyys kasvaa entisestään, vuoden 2024 alijäämä/velanotto nousee ennustetusta, toimeentuloasiakkaiden ja köyhien määrä kovaan nousuun, konkurssit korkealla, ostovoima ja talous alamaissa. OrpoPurran kauhukabinetti suunnitelee jo uusia vaihtoehtoisia leikkauksia, kun nykyiset jättileikkaukset eivät lisää verotuloja.
 
vierailija
Sairaina pysykää kotona. Vanhuksilla on aikaa odottaa että vierailijat ovat terveitä. Peskää käsiänne kunnolla. Älkää lähtekö lomille tartuttamaan muita ja pitäkää huoli ettette tuo tullessanne viruksia.
Miettikää mitä vahvuuksia teillä on ja hakeutukaa kouluttautumaan uusille urille. Muuttakaa paikkakuntaa koska koko Suomi mahdollistaa onnistumisen. Ostakaa suomalaista ja unohtakaa Temut ym.
 
vierailija
Hallitus petti kaikki

Ei ole meillä ollut oikeistohallitusta, jota yrityssektorikin on suominut kuten tätä Orpon hallitusta. Ainoa asia mitä hallitus on saanut aikaan ovat leikkaukset. Kasvua ei ole saatu aikaan lainkaan ja pien- sekä keskisuurten yritysten edellytyksiä on heikennetty.

Talous sukeltaa rajusti, konkurssit vain lisääntyvät ja ostovoimaa vain supistetaan. Työllisyystavoitteet hävisivät horisonttiin, ei tule uusia vaan menetetään vanhoja. Velkaantuminen on ennen näkemättömän kovaa.

Moni yrittäjäkin äänesti persuja, koska koki ettei Kokoomus aja Pk-sektorin yritysten asioita, kuten ei ole ajanutkaan, globaalin rahan ja suuryritysten etua Kokoomus ajaa-. Persut kuitenkin petti heidätkin. Persuihin toivonsa asettanee Pk-yrittäjät. Persut petti kaikki äänestäjänsä. Kokoomus ei, Globaalin suurkapitalismin tuki on vankka, vaikka rahat virtaavat pois Suomesta.

On tässä maassa nyt hullu meno.
 
vierailija
Kaikki järkevät tiesivät, että persut pettävät, ja kokoomus ajaa varakkaiden hyväveli-verkoston asiaa. Kristillisillä arvot koostuvat kovista, ja omien edun mukaisista asioista, muista ja heikoista tai eläimistä viis, Rkp ei myöskään piittaa turkistarhauksesta jne.
 
vierailija
Esim. Alvin nostolle olisi ollut vaihtoehto jota ekonomistit suosittelivat hallitukselle: verovapaiden osinkojen verottaminen. Ei käynyt ideologisesti kokoomukselle, mieluummin supistettiin ostovoimaa. Järjetön teko tässä tilanteessa, kun sitä tulisi kasvattaa.
 
vierailija
"Ei ole meillä ollut oikeistohallitusta, jota yrityssektorikin on suominut kuten tätä Orpon hallitusta. Ainoa asia mitä hallitus on saanut aikaan ovat leikkaukset. Kasvua ei ole saatu aikaan lainkaan ja pien- sekä keskisuurten yritysten edellytyksiä on heikennetty."

Orpoa PS:set vie kuin sankoa. Yhteiskuntamme perusta murretaan ja yhteiskuntaa viedään suuntaan, jossa ei näy kuin kaaos.
 
vierailija
Hallitus petti kaikki

Ei ole meillä ollut oikeistohallitusta, jota yrityssektorikin on suominut kuten tätä Orpon hallitusta. Ainoa asia mitä hallitus on saanut aikaan ovat leikkaukset. Kasvua ei ole saatu aikaan lainkaan ja pien- sekä keskisuurten yritysten edellytyksiä on heikennetty.

Talous sukeltaa rajusti, konkurssit vain lisääntyvät ja ostovoimaa vain supistetaan. Työllisyystavoitteet hävisivät horisonttiin, ei tule uusia vaan menetetään vanhoja. Velkaantuminen on ennen näkemättömän kovaa.

Moni yrittäjäkin äänesti persuja, koska koki ettei Kokoomus aja Pk-sektorin yritysten asioita, kuten ei ole ajanutkaan, globaalin rahan ja suuryritysten etua Kokoomus ajaa-. Persut kuitenkin petti heidätkin. Persuihin toivonsa asettanee Pk-yrittäjät. Persut petti kaikki äänestäjänsä. Kokoomus ei, Globaalin suurkapitalismin tuki on vankka, vaikka rahat virtaavat pois Suomesta.

On tässä maassa nyt hullu meno.
Korjaavat Marinin,Rinteen ja muiden osaamattomuksia. Olimme vaaran tiellä, velkaa otettiin muiden hyväksi ja omaksi vahingoksi, rahaa syydettiin älyttömyksiin.
 
vierailija
Tavallisen keskiluokkaisen talous ei ole romahtamassa. Totta. Totta on kuitenkin myös se, että työttömyys on voimakkaassa kasvussa ja saattaa kohdata aika montaakin tällä hetkellä tavallista keskiluokkaista, ja toisaalta työttömien talous on romahtamassa johonkin mitä Suomessa ei ole nähty sitten 60-luvun.
 
vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija: Näytä alkuperäinen viesti
Hallitus petti kaikki

Ei ole meillä ollut oikeistohallitusta, jota yrityssektorikin on suominut kuten tätä Orpon hallitusta. Ainoa asia mitä hallitus on saanut aikaan ovat leikkaukset. Kasvua ei ole saatu aikaan lainkaan ja pien- sekä keskisuurten yritysten edellytyksiä on heikennetty.

Talous sukeltaa rajusti, konkurssit vain lisääntyvät ja ostovoimaa vain supistetaan. Työllisyystavoitteet hävisivät horisonttiin, ei tule uusia vaan menetetään vanhoja. Velkaantuminen on ennen näkemättömän kovaa.

Moni yrittäjäkin äänesti persuja, koska koki ettei Kokoomus aja Pk-sektorin yritysten asioita, kuten ei ole ajanutkaan, globaalin rahan ja suuryritysten etua Kokoomus ajaa-. Persut kuitenkin petti heidätkin. Persuihin toivonsa asettanee Pk-yrittäjät. Persut petti kaikki äänestäjänsä. Kokoomus ei, Globaalin suurkapitalismin tuki on vankka, vaikka rahat virtaavat pois Suomesta.

On tässä maassa nyt hullu meno.
Korjaavat Marinin,Rinteen ja muiden osaamattomuksia. Olimme vaaran tiellä, velkaa otettiin muiden hyväksi ja omaksi vahingoksi, rahaa syydettiin älyttömyksiin.
Velkaa otettiin yli 90% kokoomuksen hyväksyessä ne, mm. pandemian, sen ajan yritysten sossutukemisen ja energiakriisin lisämenojen kattamiseen. Myös F35-hävittäjien maksut veivät osansa. Sitä en ymmärrä miksi kauden lopulla VVM maksoi pitkäaikaisia korottomia lainoja pois 5 mrd eurolla ja otti tilalle korkolainoja.
 
vierailija
Keskiluokkaisten elämää ei nimenomaan ollakaan tämän hallituksen toimesta romuttamassa, vaan niiden, joilla menee jo nyt huonommin. Joka päivä toivon leikkausuutisia lukiessani, että josko tällä kertaa leikattaisiin hyvin toimeentulevilta miehiltäkin, eikä aina vain pienituloisilta, mikroyrittäjiltä tai naisvaltaisilta aloilta. Mutta ei. Niitä potkitaan, jotka jo maassa makaavat. Satsaisivat edes mielenterveystyöhön lisää, koska sitä tässä maassa tullaan tarvitsemaan entistä enemmän.
 
Näin just. Se on kumma, että noille joillekin täytyy uudestaan ja uudestaan muistuttaa näistä asioista eli mihin sitä lainaa paljon tarvittiin.

Kovin on huono muisti joillakin.
 
👍
 
Yhteistyössä