Tuloerot selittyvät geeneillä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Eli tähän tasapaksuun tarpeeksi tienaamiseen on tyydyttävä.

Tai! Eihän sitä tiedä, millaisia miljonäärejä mun isän suvussa on ollut!
 
Kirjassaan The Bell Curve tutkijat R. Herrnstein ja C. Murray kertasivat ansiokkaasti älykkyyden periytyvyyttä ja sen vaikutusta yhteiskuntaan. Kirjasta nousi kohu sen älykkyyttä ja rotua koskevien lukujen takia, mutta suurin osa kirjasta oli tietoisesti kirjoitettu vain valkoisia koskevan datan pohjalta.

Tutkimustulosten mukaan älykkyys selittää kaikkein parhaiten ihmisten menestystä niin koulussa kuin ammateissaankin. Vaikka sosiaalinen tausta vaikuttaa, älykkyys vaikuttaa huomattavasti enemmän.

Se mikä on tärkeää huomata on se, että ryhmien erosta ei voi johtaa tietoa yksilöstä. Eli vaikka tyhmät ihmiset päätyvät helpommin yhteiskunnan väliinputoajiksi, yksittäinen väliinputoaja voi olla miten älykäs tahansa eikä sitä voi päätellä hänen asemastaan. Esimerkiksi alkoholismi ja siitä alkava spiraali alaspäin voi koskettaa yhtä lailla professoria kuin peruskoulun kesken jättänyttäkin.

Lisäksi Herrnsteinin ja Murrayn kirjan kenties lohduttavin kuvaaja oli kokoaikatyöntekijöiden prosenttiosuutta älykkyysdesiileittäin kuvaava. Se oli suunnilleen ainut kuvaaja koko kirjassa, jossa älykkyys ei korreloinut vahvasti kuvattavan ilmiön kanssa. Toisin sanoen niin kaikkein heikkolahjaisimmat kuin kaikkein älykkäimmätkin osallistuivat (amerikkalaisen) yhteiskunnan toimintaan ja työelämään suunnilleen samalla tarmolla. Jokainen kantaa kortensa kekoon ja osallistuu verojen maksuun omien kykyjensä mukaan ja jokaisen panosta tarvitaan.
 
Mutta äidin geenit vaikuttaa enemmän älykkyyteen kuin isän
https://www.is.fi/perhe/art-2000001262133.html

Tämä oli aikanaan viraali "uutinen", joka osoittautui nopeasti virheelliseksi. Mainituissa hiirikokeissa "isägeenisten" hiirien päät jäivät pieniksi ilmeisesti kehitysvamman takia eli ne eivät kehittyneet loppuun asti.

Huvittava yksityiskohta jutussa on tämä:
Skotlantilaistutkimuksessa seurattiin yli 12 000 nuorta ikävuosien 14–22 aikana ja tutkittiin heidän älykkyysosamääräänsä. Tutkimuksessa otettiin huomioon nuorten ihonväri, sosiaalinen tausta ja koulutustaso. Tutkimuksessa selvisi, että paras keino ennustaa nuoren älykkyysosamäärä oli verrata sitä äidin älykkyysosamäärään. Äidin ja lapsen älykkyysosamäärissä oli keskimäärin vain 15 pisteen ero.
15 pisteen ero on valtava. Se on yksi keskihajonta äo:n normaalijakaumalla. Ajattelin, että kyseessä on pakko olla kirjoitusvirhe ja tarkoitettiin oikeasti 1,5 pisteen eroa. Niinpä lähdin tarkastamaan lähteeksi mainittua blogia, mutta se ei enää ollutkaan netissä. No arkistosta löytyi:

https://web.archive.org/web/2016112...u-know-that-intelligence-is.html#comment-form

Ja kas, siellä oli sama väite 15 pisteen erosta eli se ei ollut kirjoitusvirhe. Ja se siis oikeasti on iso ero eikä mikään "vain". Niinpä oli pakko googlettaa sitä tutkimusta, josta tuo tulos kuulemma oli. No sitä tutkimusta ei löytynyt, mutta löytyi tämä sivu:

https://www.kqed.org/futureofyou/248879/sorry-moms-your-kids-intelligence-doesnt-come-just-from-you

Der said the post's assertion that kids' IQs correlated to mothers' IQs within 15 points could not have come from his study.
Eli sellaista 15 pisteen arviota ei ole lähteeksi mainitussa tutkimuksessa.

Jos ajatellaan älykkyyden periytyvyyttä, tällä hetkellä puhutaan satojen geenien yhteisvaikutuksesta. Tiedämme älykkyyden periytyvän, mutta emme vielä tiedä tarkkaan miten. Se tiedetään, että x-kromosomi sisältää paljon älykkyyteen vaikuttavia geenejä koska niin moni x-kromosomiin yhdistetty häiriö näkyy älykkyyden kehittymisen häiriönä.

Mitä X-kromosomeihin tulee, on totta että naisilla on niitä kaksi ja miehillä yksi. Miehen X-kromosomi tulee aina äidiltä, mutta naisen kromosomeista toinen on isältä ja toinen äidiltä. Se miten geeni aktivoituu ei riipu siitä onko x-kromosomi tullut isältä vai äidiltä, vaan siitä tapahtuuko aktivoituminen miehessä vai naisessa. Ts. kaikki geenit eivät aktivoidu jokaisessa ihmisessä koska niillä on sukupuoleen vaikuttavia ominaisuuksia.

Mutta koska naisilla on kaksi x-kromosomia ja miehillä vain yksi, miehillä esiintyy huomattavasti enemmän tiettyjä x-kromosomiin liittyviä häiriöitä. Naisilla toinen kromosomi paikkaa, jos toisessa on häiriö, mutta miehellä näin ei ole. Eikä olisi naisillakaan, jos X-kromosomin geenit toimisivat vain siinä äidiltä tulleessa kromosomissa ja isältä tullut ei aktivoituisikaan.
 
Tämä oli aikanaan viraali "uutinen", joka osoittautui nopeasti virheelliseksi. Mainituissa hiirikokeissa "isägeenisten" hiirien päät jäivät pieniksi ilmeisesti kehitysvamman takia eli ne eivät kehittyneet loppuun asti.

Huvittava yksityiskohta jutussa on tämä:

15 pisteen ero on valtava. Se on yksi keskihajonta äo:n normaalijakaumalla. Ajattelin, että kyseessä on pakko olla kirjoitusvirhe ja tarkoitettiin oikeasti 1,5 pisteen eroa. Niinpä lähdin tarkastamaan lähteeksi mainittua blogia, mutta se ei enää ollutkaan netissä. No arkistosta löytyi:

https://web.archive.org/web/2016112...u-know-that-intelligence-is.html#comment-form

Ja kas, siellä oli sama väite 15 pisteen erosta eli se ei ollut kirjoitusvirhe. Ja se siis oikeasti on iso ero eikä mikään "vain". Niinpä oli pakko googlettaa sitä tutkimusta, josta tuo tulos kuulemma oli. No sitä tutkimusta ei löytynyt, mutta löytyi tämä sivu:

https://www.kqed.org/futureofyou/248879/sorry-moms-your-kids-intelligence-doesnt-come-just-from-you

Eli sellaista 15 pisteen arviota ei ole lähteeksi mainitussa tutkimuksessa.

Jos ajatellaan älykkyyden periytyvyyttä, tällä hetkellä puhutaan satojen geenien yhteisvaikutuksesta. Tiedämme älykkyyden periytyvän, mutta emme vielä tiedä tarkkaan miten. Se tiedetään, että x-kromosomi sisältää paljon älykkyyteen vaikuttavia geenejä koska niin moni x-kromosomiin yhdistetty häiriö näkyy älykkyyden kehittymisen häiriönä.

Mitä X-kromosomeihin tulee, on totta että naisilla on niitä kaksi ja miehillä yksi. Miehen X-kromosomi tulee aina äidiltä, mutta naisen kromosomeista toinen on isältä ja toinen äidiltä. Se miten geeni aktivoituu ei riipu siitä onko x-kromosomi tullut isältä vai äidiltä, vaan siitä tapahtuuko aktivoituminen miehessä vai naisessa. Ts. kaikki geenit eivät aktivoidu jokaisessa ihmisessä koska niillä on sukupuoleen vaikuttavia ominaisuuksia.

Mutta koska naisilla on kaksi x-kromosomia ja miehillä vain yksi, miehillä esiintyy huomattavasti enemmän tiettyjä x-kromosomiin liittyviä häiriöitä. Naisilla toinen kromosomi paikkaa, jos toisessa on häiriö, mutta miehellä näin ei ole. Eikä olisi naisillakaan, jos X-kromosomin geenit toimisivat vain siinä äidiltä tulleessa kromosomissa ja isältä tullut ei aktivoituisikaan.
15 pisteen ero on "vain", mikäli isän puolella se on vieläkin isompi, siis se ero. Ei siitä löytynyt mitään?

Siis tottakai miehillä on vain yks X ja naisilla kaks. Selittää sen, miksi naiset on niin paljon fiksumpia. Toinen älykkyyskromo paikkaa, jos toisessa on puutosta. Ja tietenkin se, et niillä on niitä kaks ylipäätään.

Jupsis, nuita älygeenejä on siis ihan tuhansia, ei tarvi jäädä satoihin. Eikä niiden toimintoja täysin tiedetä. Siksi minusta on hyvin merkillistä, että yritetään todistaa asioita, joista ei ole hevonkukkuäsitystä. (vrt. aloitusotsikko ja vaikkapa tuo Bell Curven rotuoppi. Se on rotuoppia niin kauan, kunnes se on todistettu. Nyt se ei siis ole.) Siis voi olla jotain hajua perusteista, mutta kokonaisuus on vielä hyyyyvin kaukana. Ehkä ensi vuodessa.
 
Siitä isän puolen erosta löytyi sen verran, että siitä ei ollut dataa jolloin sitä ei huomioitu lainkaan tuossa tutkimuksessa, jossa siis ei löytynyt 15 pisteen eroa. Koko 15 pistettä näyttäisi siis olevan hatusta heitetty juttu. Ja se ei todellakaan ole mikään "vain" ja sen takia se pistikin välittömästi silmään, vaikka juttu olisi muuten miten uskottovasti kirjoitettu. Mutta se on siis tällainen hoax, joka tietenkin räjähti viraaliksi koska onhan se kuin kissanminttua monelle eturyhmällä.

Naiset eivät ole fiksumpia kuin miehet. Se että "niitä on kaks ylipäätään" on merkityksetöntä koska ne eivät ole samoja. Naisella on siis kaksi eri x-kromosomia eikä kaksi kopiota samasta. Jos veljellä on x-kromosomi nerolta äidiltä ja siskolla on x-kromosomit nerolta äidiltä ja maailman tyhmimmältä isältä, ja se neron äidin kromosomi ei toimi ja idiootti-isän kromosomi paikkaa sen, niin mitä sitten tapahtuu?

Kyllähän se rotuoppi on todistettu jo ajat sitten. Ja siis nimenomaan se rotuopillinen osuus on todistettu eli lopputulos. Se on täysin kiistatonta, että tutkimukset antavat tietyt tulokset ja ne tulokset korreloivat tiettyjen asioiden kanssa. Siinä ei ole mitään kiistanalaista eikä kukaan yritäkään kiistää sitä, että eri roduilla on eri älykkyys keskimäärin.

Eli korostan vielä, että tuo on täysin kiistatonta eikä sitä ole vuosiin yritetty mitenkään kumotakaan.

Se mistä käydään väittelyä on mistä se johtuu, että mustat ovat keskimäärin tyhmempiä kuin valkoiset. Johtuuko se geeneistä vai rasismista vai olosuhteista vai koulusta vai mistä. Tästä käydään vielä väittelyä, mutta lähinnä poliittisista syistä. Käytännössä tutkimus on kyllä jo osoittanut, että älykkyyden geneettinen periytyvyys on hyvin vahvaa.

Mutta joka tapauksessa, siitä ei siis ole vuosikymmeniin ollut epäselvyyttä, että eri rodut saavat keskimäärin eri tuloksia älykkyystesteissä ja ne tulokset korreloivat opintomenestyksen, ammatillisen menestyksen, tulotason, rikollisuuden yms. kanssa.
 
No, naiset on fiksumpia kuin miehet, sehän on selvä.

Ja ne geenit ei nimenomaan kerro, onko ihminen tyhmempi vai viisaampi. Se sun täytyy vielä opiskella, niin hyvä tulee! Tsemppiä!
 
Yhteistyössä