Tuli tuosta lapset syö kaupassa ketjusta mieleen. Teinkö väärin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja xxx
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minä annoin lapsille useinkin kaupassa kärryissä olevasta leipäpussista ruisleipää kun olivat pienempiä (3v asti, luulisin). Kun lapset syövät hoidossa välipalan klo.14, haettaan jotain 16.30 ja ne on siihen mennessä jo ollut ulkonakin 1-1,5h, toki niillä tulee nälkä ennen kuin kaupan kautta kotiin päästän. Ei olisi ajallisesti vaan onnistunut ajamaan kotiin, siellä ruoka, ja sitten kauppaan. Nukkumaan klo.20, eli klo.19 alkaa jo iltapesut-iltasadut homma. Kerran viikossa pakko käydä isossa kaupassa viikon ruokaostoksilla, eikä varmaan tulla joka ikistä layuantaita tuhlamaan kauppareissuun. Toinen vaihtoehto olisi ollut joka kerta hampurilainen kauppakeskuksen Hesburgerilta - mielestäni palaa ruisleipä ja sitten kotona kunnon ruoka on terveellisempä.
 
Joskus olen tuohon "sortunut" kun lapset olivat vielä alla 3 vuotiaita.

Enemmän mua ottaa päähän niiden lapset jotka kitisevät/huutavat kuumissaan/janoissaan/nälissään kaupassa, eikä vanhempi tee yhtään mitään metelin lopettamiseksi. :kieh:
 
Ja huomatkaa että kaikki jotka antavat lapsilleen ravintoa kaupassa, koska lapsi raukat ovat nuupahtamassa ruuan puutteessa antavat vain ja ainoastaan ruisleipää :laugh: terveellisemmän ravinnon antaminen kun on sallitumpaa kuin namujen ;)
 
No ethän sä mitään varastanut joten ei syytä huonoon omaantuntoon toki ole.

Silti en käsitä sitä että vauva on pakko juuri siellä syöttää. Toki en tiedä ostostottumuksiasi, mutta eihän siellä kaupassa kovin kauaa mene, jos kiirus on joten voisi kuvitella että vauva ei 10-15 minuutissa nälkään kuole.

Itse kaupassa työskentelevänä tuota näkee, suht harvoin mutta kuitenkin. Onhan se sellainen tilanne että ei oikein tiedä miten suhtautua, mennäkkö kysymään onko aikomus maksaa eväät, vai löytyskö kuittia siitä mistä ne on ostettu. Pomojen kanta on selvä, pitäisi kysyä/varmistaa...mutta tavallaan se tuntuu kovin nololta. Varsinkin jos kuittia tuoteesta ei ole. Sanotaanko nyt vaikka näin päin. Jos teini-ikäisen pojan taskusta löytyy suklaapatukka, ja olet hänen juuri nähnyt seisoskelevan karkkihyllyllä hipelöiden karkkeja, mutta et ole nähnyt työntävän juuri sitä patukka taskuun. Mitä teet? Jos poika sanookin että ei ole ottanut patukka, mutta kuittiakaan siitä ei ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja huomatkaa että kaikki jotka antavat lapsilleen ravintoa kaupassa, koska lapsi raukat ovat nuupahtamassa ruuan puutteessa antavat vain ja ainoastaan ruisleipää :laugh: terveellisemmän ravinnon antaminen kun on sallitumpaa kuin namujen ;)

Mäpäs en. Vaan banskua. Ja kas lapsi jaksoi koko kierroksen ajan. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja ZäDäM:
Joskus olen tuohon "sortunut" kun lapset olivat vielä alla 3 vuotiaita.

Enemmän mua ottaa päähän niiden lapset jotka kitisevät/huutavat kuumissaan/janoissaan/nälissään kaupassa, eikä vanhempi tee yhtään mitään metelin lopettamiseksi. :kieh:

Eli lapsilta vaan kauppaan kielto etteivät häiritse Sinun shoppailu rauhaasi. Vauvat/pienet lapset itkee milloin mitäkin, haluavat jotain hyllstä, tahtovat kävellä itse jne, jne. Sulatatko silloin itkua, vai pitäiskö vaan vanhempien orjallisesti totella sitä alle metristä ja pomppia sen tahdon mukaan? Ettei vaan melua syntyis? Ja mistä ihmeestä sä tiedät minkä vuoksi se naapurikärryn Hulda huutaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja pomppas:

No ei tietenkään pidä pomppia sen alimittaisen tahdon mukaan, mutta mä en ymmärrä miksi lasta pitää huudattaa silloin, jos lapsella on a) kuuma b) nälkä c) jano?
 
Alkuperäinen kirjoittaja huhuu:
Alkuperäinen kirjoittaja älkää jaksako!:
Herranjumala, kenen persettä voi noin paljon kaivaa jos joku ruokkii lastansa ostosreissullaan??? Huh mitä kyyliä, missä teitä sikiää?

Ootkos itse ollut kaupassa töissä?

todellakin olen! Ja mua ei voinut vähempää kiinnostaa jos joku aikuinen halusi antaa lapsellensa jotain ennen maksamista. Tai saatika omia eväitä..?? Keneltä se on pois..???
 
Onko tämä vähemmän tuomittava teko jos kerron että oltiin oltu kokopäivä liikenteessä ja välipala aikaan nyt vain satuttiin olemaa siellä kaupassa joten asiaa enempää ajattelematta otin sen banskun laukustani ja annoin vauvalle. Kotiinkin syömään oli yli tunnin ajomatka.

On vissiin. Mutta en siltikkään koe huonoaomatuntoa. Mitään en varastanut, enkä varasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei jaksa:
Alkuperäinen kirjoittaja imperial:
Ei kauppaan mennä syömään. Luulis sen verran tajuavan... mut ei

Hei älykääpiö! Tuskinpa ketään vie lastansa kauppaan varta vasten syömään, on niitä miellyttävämpiäkin paikkoja syödä.
Pitäkää sit ne banaanit ja keksit repussa. Ja syökää muualla perkele. Nih.... idiootti

Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Onko tämä vähemmän tuomittava teko jos kerron että oltiin oltu kokopäivä liikenteessä ja välipala aikaan nyt vain satuttiin olemaa siellä kaupassa joten asiaa enempää ajattelematta otin sen banskun laukustani ja annoin vauvalle. Kotiinkin syömään oli yli tunnin ajomatka.

On vissiin. Mutta en siltikkään koe huonoaomatuntoa. Mitään en varastanut, enkä varasta.

Tässä asiassa vallitsee palstalla kaksinaamaisuus, lapsea pitää kuunnella/ymmärtää sen kanssa touhuta jottei se kitise, mutta sitten kaupassa lapsi saa huutaa/kitistä koska kyllähän maailmaan ääntä mahtuu ja periksi ei voi antaa (antaa leipää/banskua käteen ) koska kyllähän äidin täytyy saada ostoksensa tehdä, vakka nicopetra huutaa niin että koko kauppa kuulee :kieh:
 
Kyylät (niin kuin te) ovat oikeesti niin naurettavaa sakkia, että ihan huvin vuoksi rupean tästä lähtien syöttämään lasta kaupassa, ja syötän teidänkin lapset, niin saatte todella puimista :D
 
Mun äiti on jo eläkkeellä oleva myyjä. On mennyt oppi perille, kauppaan ei oteta toisesta kaupasta hankittuja uusia tavaroita. Jätetään säilöön tai ainakin kuitti täytyy olla mukana. Äiti myös opetti, ettei kaikkia tavaroita hypistellä, jos ei ole aikomustakaan ostaa. Tästä olen omalla kohdalla joustanut ;)

Toi syömisasia on kyllä mielestäni sellainen, että kaikkien oletetaan tietävän sen. Siksi siitä ei ole erikseen kieltoja, mutta kuka tietää. Ehkä pitää mennä amerikan malliin, kaikesta on erikseen mainittava.
 
Mua jotenkin huvittaa että jos tietää että lapsella on välipala-aika, niin eikös sen ruuan voi muuallakin antaa? Yksinkertaista ja ristiriitoja ei pääse syntymään.
 
Mä en ymmärrä miksei kotona voi antaa valmiiksi vaikka joku välipala että se lapsi jaksaa kauppareissun olla ilman nälkää?! Ja tarkoitan siis nyt ruokakauppareissua, joku iso ostoskeskus on asia erikseen mutta siellä onkin kahviloita missä voi syödä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja haha:
Kyylät (niin kuin te) ovat oikeesti niin naurettavaa sakkia, että ihan huvin vuoksi rupean tästä lähtien syöttämään lasta kaupassa, ja syötän teidänkin lapset, niin saatte todella puimista :D

Toivottavasti saat vartijan heittämään sut ja nicojessicasi ulos ja saat vielä porttikiellon sinne sun lähikauppaasi :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmis:
Mä en ymmärrä miksei kotona voi antaa valmiiksi vaikka joku välipala että se lapsi jaksaa kauppareissun olla ilman nälkää?! Ja tarkoitan siis nyt ruokakauppareissua, joku iso ostoskeskus on asia erikseen mutta siellä onkin kahviloita missä voi syödä.

Siksi ei voi antaa jos mennään suoraan pk:sta kauppaan ja aina ei viitse mennä sinne khavilaan /hampurilaiselle. Ja jos äitikin tulee suoraan töistä hakemaan sen mukelon tarhasta.

Mutta mäpä vedänkin paremmaksi, mä käyn kaupassa ennen kuin haen pojan pk:sta. ;)
Ja ne tietää sen siellä pk:ssakin, eikä valituksia ole tullut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja älkää jaksako!:
Alkuperäinen kirjoittaja huhuu:
Alkuperäinen kirjoittaja älkää jaksako!:
Herranjumala, kenen persettä voi noin paljon kaivaa jos joku ruokkii lastansa ostosreissullaan??? Huh mitä kyyliä, missä teitä sikiää?

Ootkos itse ollut kaupassa töissä?

todellakin olen! Ja mua ei voinut vähempää kiinnostaa jos joku aikuinen halusi antaa lapsellensa jotain ennen maksamista. Tai saatika omia eväitä..?? Keneltä se on pois..???

Eikös sun velvollisuuksiin kuulu sitten tarkistaa/varmistaa että ko. syötettävä tuote a) maksetaan asian mukaisesti tain b) jos se on ostettu muualta niin kuitti on oltava mukana.

Kyllä meille ihan peruskoulutuksessa tuollainen opetettiin ja se pätee ihan kaikkiin asiakaisiin vauvasta vaariin. Kyllä noi teinit sitä yrittää monesti että avaavat vaikka suklaapatukan, tai energiajuoma tölkin ja syövät/juovat kun on kuulema niin kova jano...Tavataan ne sitten saatella kassalle asti maksamaan nuo ostokset, meinaan ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun ovat työntäneet tölkin/tyhjän kääreen taskuun ja koittaneet hiippailla ohi kassojen maksamatta.

Sama siis pätee mun työmoraalissa kaikkiin asiakaisiin. Kyllä ne äiditkin varastaa, lastenkin aikaan. Tietänet senkin jos kaupassa kerran työskentelet.
 
olen sitä mieltä, että kaupassa ei syödä. Sairaat (diabeetikot on sitten erikseen jos tulee hätä ) mutta normaalit, terveet lapset jaksavat odottaa siihen asti, että päästään kotiin, ulos kaupasta tai kahvioon/ravintolaan. Näin on meillä ollut aina!
 
Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä