Tuli tänään kaupassa niin paha mieli erään äidin puolesta :-(

[satutar ei jaksa kirjautua]

Lapsi tuntee kokevansa vääryyttä, jos ei saa haluamaansa -> toteaa sen olevan äidin huonoutta. Lapsen mielestä parempi äiti ostaisi lelun. Pitäisikö sen lapsen siis valehdella, vai miksi lapsi ei saa ilmaista pettymyksensä tunteita äitiinsä sanomalla mitä ajattelee äidistään?

Meilläkin sanotaan usein, että äiti on tyhmä... johon mie totean, että on se vaan kiva, että näinkin tyhmästä äidistä on syntynyt niin fiksuja lapsia, jotka osaa varmaan pyytää sitten anteeksi käytöstään, kun huomaavat, miten tyhmää se käytös on.
Ja aina ovat anteeksi pyytäneet

Tämä on mielsestäni todella hyvin kirjoitettu!
Näinhän se on että äiti on tyhmä lapsen mielsestä silloin kun ei saa sitä lelua, omaa tahtoaan läpi jossain muussa tilanteessa.

 

[vieras]

Joo,meillä on tyhmiä isä ja äiti vuorotellen,uusin mielenilmaus on "senkin nakkipäät!". Poika 4v.

 

[Ap]

Tiedän tuon lapsen oman lapseni päiväkodista, on kyllä todella tempperamenttinen, eipä tuo äitikään ollut kovin moksiskaan tuosta, sanoi vaan että sitten sun tarvii hakea toinen äiti jostain

 

[Viears]

Tiedän tuon lapsen oman lapseni päiväkodista, on kyllä todella tempperamenttinen, eipä tuo äitikään ollut kovin moksiskaan tuosta, sanoi vaan että sitten sun tarvii hakea toinen äiti jostain

Miksi sulla sitten tuli tapauksesta paha mieli ?

 

[Blue]

Lapsi tuntee kokevansa vääryyttä, jos ei saa haluamaansa -> toteaa sen olevan äidin huonoutta. Lapsen mielestä parempi äiti ostaisi lelun. Pitäisikö sen lapsen siis valehdella, vai miksi lapsi ei saa ilmaista pettymyksensä tunteita äitiinsä sanomalla mitä ajattelee äidistään?

Meilläkin sanotaan usein, että äiti on tyhmä... johon mie totean, että on se vaan kiva, että näinkin tyhmästä äidistä on syntynyt niin fiksuja lapsia, jotka osaa varmaan pyytää sitten anteeksi käytöstään, kun huomaavat, miten tyhmää se käytös on.
Ja aina ovat anteeksi pyytäneet

Tämä on mielsestäni todella hyvin kirjoitettu!
Näinhän se on että äiti on tyhmä lapsen mielsestä silloin kun ei saa sitä lelua, omaa tahtoaan läpi jossain muussa tilanteessa.

Aurinkokunta, ymmärrät lapsia tosi hyvin. :heart:

 

[meah]

Sitten, kun sä ap kuljet esim. karkkiosastolla mun ja 6-vuotiaan ohi, joka karjuu "Äiti, sä oot pilannu mun elämän", niin älä turhaan tunne sääliä tai pahaa mieltä mun puolesta.

Kyllä mä sen kestän, tottahan se on että just sillä hetkellä kun en ostakaan sitä karkkipussia, olen pilannut sen elämän.

On se varmaan kasvatuskysymyskin kyllä. Mä pyrin kasvattamaan lapsia niin, että niitä negatiivisiakin tunteita saa näyttää. Ja että nimenomaan minä olen se ihminen, jolle saa karjua vaikka kaiken pahan mielen, ja silti olen ja pysyn siinä.

Olen itse huutanut pikkusiskon synnyttyä 5v. uhmassani äidille jotakuinkin, että "Sä olet ihan hirveä noita-akka! Mä lähden pois enkä ikinä tule takaisin. Ja mä otan ton vauvankin mukaan, ei sitä voi tänne jättää."

Musta tuli ihan suht täyspäinen ihminen silti. Ja olen edelleen oikein lämpimissä väleissä äitinikin kanssa.

 

[Madicken04]

Lapsi tuntee kokevansa vääryyttä, jos ei saa haluamaansa -> toteaa sen olevan äidin huonoutta. Lapsen mielestä parempi äiti ostaisi lelun. Pitäisikö sen lapsen siis valehdella, vai miksi lapsi ei saa ilmaista pettymyksensä tunteita äitiinsä sanomalla mitä ajattelee äidistään?

Meilläkin sanotaan usein, että äiti on tyhmä... johon mie totean, että on se vaan kiva, että näinkin tyhmästä äidistä on syntynyt niin fiksuja lapsia, jotka osaa varmaan pyytää sitten anteeksi käytöstään, kun huomaavat, miten tyhmää se käytös on.
Ja aina ovat anteeksi pyytäneet

Tämä on mielsestäni todella hyvin kirjoitettu!
Näinhän se on että äiti on tyhmä lapsen mielsestä silloin kun ei saa sitä lelua, omaa tahtoaan läpi jossain muussa tilanteessa.

Näitä peesailen. =)

Ja hämärästi muistelen että oma äitinikin aisi olla moneen kertaan lapsuudessani tyhmä...

 

[aamuntorkku]

Joo näitä sattuu.
Meillä tyttö (6v) uhkasi eilen muuttaa isomummulle, kun kotona ei saa juoda "sokerimaitoa" :saint:

 

[Madicken04]

Sitten, kun sä ap kuljet esim. karkkiosastolla mun ja 6-vuotiaan ohi, joka karjuu "Äiti, sä oot pilannu mun elämän", niin älä turhaan tunne sääliä tai pahaa mieltä mun puolesta.

Kyllä mä sen kestän, tottahan se on että just sillä hetkellä kun en ostakaan sitä karkkipussia, olen pilannut sen elämän.

On se varmaan kasvatuskysymyskin kyllä. Mä pyrin kasvattamaan lapsia niin, että niitä negatiivisiakin tunteita saa näyttää. Ja että nimenomaan minä olen se ihminen, jolle saa karjua vaikka kaiken pahan mielen, ja silti olen ja pysyn siinä.

Olen itse huutanut pikkusiskon synnyttyä 5v. uhmassani äidille jotakuinkin, että "Sä olet ihan hirveä noita-akka! Mä lähden pois enkä ikinä tule takaisin. Ja mä otan ton vauvankin mukaan, ei sitä voi tänne jättää."

Musta tuli ihan suht täyspäinen ihminen silti. Ja olen edelleen oikein lämpimissä väleissä äitinikin kanssa.

:flower:

 

[Pinki]

Sitten, kun sä ap kuljet esim. karkkiosastolla mun ja 6-vuotiaan ohi, joka karjuu "Äiti, sä oot pilannu mun elämän", niin älä turhaan tunne sääliä tai pahaa mieltä mun puolesta.

Kyllä mä sen kestän, tottahan se on että just sillä hetkellä kun en ostakaan sitä karkkipussia, olen pilannut sen elämän.

On se varmaan kasvatuskysymyskin kyllä. Mä pyrin kasvattamaan lapsia niin, että niitä negatiivisiakin tunteita saa näyttää. Ja että nimenomaan minä olen se ihminen, jolle saa karjua vaikka kaiken pahan mielen, ja silti olen ja pysyn siinä.

Olen itse huutanut pikkusiskon synnyttyä 5v. uhmassani äidille jotakuinkin, että "Sä olet ihan hirveä noita-akka! Mä lähden pois enkä ikinä tule takaisin. Ja mä otan ton vauvankin mukaan, ei sitä voi tänne jättää."

Musta tuli ihan suht täyspäinen ihminen silti. Ja olen edelleen oikein lämpimissä väleissä äitinikin kanssa.

Sinä ja Aurinkokunta veitte taas sanat suustani. Juuri näin.

Ja jos joku minun lapsiani säälii kaupassa sen takia, etten juuri nyt osta karkkipussia/jäätelöä/pillimehua/lelua niin sääli rauhassa. Ei ole minulta -eikä lapsiltani- pois.

 

[aamuntorkku]

Sitten, kun sä ap kuljet esim. karkkiosastolla mun ja 6-vuotiaan ohi, joka karjuu "Äiti, sä oot pilannu mun elämän", niin älä turhaan tunne sääliä tai pahaa mieltä mun puolesta.

Kyllä mä sen kestän, tottahan se on että just sillä hetkellä kun en ostakaan sitä karkkipussia, olen pilannut sen elämän.

On se varmaan kasvatuskysymyskin kyllä. Mä pyrin kasvattamaan lapsia niin, että niitä negatiivisiakin tunteita saa näyttää. Ja että nimenomaan minä olen se ihminen, jolle saa karjua vaikka kaiken pahan mielen, ja silti olen ja pysyn siinä.

Olen itse huutanut pikkusiskon synnyttyä 5v. uhmassani äidille jotakuinkin, että "Sä olet ihan hirveä noita-akka! Mä lähden pois enkä ikinä tule takaisin. Ja mä otan ton vauvankin mukaan, ei sitä voi tänne jättää."

Musta tuli ihan suht täyspäinen ihminen silti. Ja olen edelleen oikein lämpimissä väleissä äitinikin kanssa.

:flower:

Joo tuo tummennettu osio oli hyvä pointti!

 

[metsänpeitto]

Oikein kasvatettu lapsi ei tollasia huutele.

En pidä tuollaisista, jotka sulkisivat erityislapset kuten autistiset laitoksiin.

vammaset on asia erikseen.

Ei autistilla tmv lue otsassa, että "hei, olen vammainen". Ei voi kukaan kaupassa erottaa vieraan ihmisen lapsesta onko lapsella vammaa vai ei. Ei sellainen näy ulkonäössä. Eikä vanhempien taas tarvitse jokaiselle paheksuvalle ventovieraalle käydä terveyshistoriaa selittämään.

 

[Aurinkokunta]

Tiedän tuon lapsen oman lapseni päiväkodista, on kyllä todella tempperamenttinen, eipä tuo äitikään ollut kovin moksiskaan tuosta, sanoi vaan että sitten sun tarvii hakea toinen äiti jostain

Minusta äiti teki siis ihan hyvin - kiukulla ei saa huomiota.
Äiti ei istu viereen lattialle itkemään, että kun "Mä nyt oon sun mielestä huono äiti... By-äääh!" tai että "No ostetaan sit se lelu, tykkäätkö nyt taas äidistä?"

Ehkä he sitten kotona puhuvat toiselle tulleesta mielipahasta ja opettelevat anteeksipyyntöä toisen mielen pahoittamisesta.
Mutta edelleenkin mie olen sitämieltä, että tunteet saa ja pitää saada ja uskaltaa näyttää - ne negatiivisetkin. Iän ja ajan kanssa sit opitaan, että kaikkea ei ehkä tarvii tuoda julki ja ilmi kaupan kassajonossa, vaan joistain asioista voidaan keskustella sit koti-oloissa... mutta 5-6-vuotias on usein uhmaiässään liian pieni ymmärtämään sitä.

 

[vieras]

Meilläkin esikoinen, pian 7v, haukkuu suuttuessaan joskus tyhmäksi tms. Ja jos sanoo minulle karkkiosastolla, että olen tyhmä niin totean vain että "sitten olen, mutta sinä et silti ota nyt karkkia".

 

[Madicken04]

Oikein kasvatettu lapsi ei tollasia huutele.

En pidä tuollaisista, jotka sulkisivat erityislapset kuten autistiset laitoksiin.

vammaset on asia erikseen.

Ei autistilla tmv lue otsassa, että "hei, olen vammainen". Ei voi kukaan kaupassa erottaa vieraan ihmisen lapsesta onko lapsella vammaa vai ei. Ei sellainen näy ulkonäössä. Eikä vanhempien taas tarvitse jokaiselle paheksuvalle ventovieraalle käydä terveyshistoriaa selittämään.

Meidän autistinen 4v eroaa tässä tapauksessa terveistä ikätovereistaan sillä ettei hän kykene muodostamaan noin vaikeita lauseita "äiti sä oot tyhmä!! Sä oot pilannu mun elämän!! tms. Hän vain huutaa jotain tyyliin "Haluaa ostaa karkkia, haluaa ostaa karkkia, haluaa ostaa karkkia!!!!!". Ja varmaan ikäistään helpommin heittäytyy siihen maahan makaamaan.

Toivottavasti vielä lähiaikoina päästäisiin noihin kehittyneempiin lause-malleihin.

 

[Tiimarinvihko]

Mun lapsi, kohta 4v, sanoo suuttuessaan "äiti sä pilaat mun elämän". On oppinut barbie-elokuvasta . Sanoo paljon muutakin, mutta en ole moksiskaan. Kyllä mä tiedän että mä olen sille tärkeintä maailmassa <3

 

[Tsirpukka]

Sitten, kun sä ap kuljet esim. karkkiosastolla mun ja 6-vuotiaan ohi, joka karjuu "Äiti, sä oot pilannu mun elämän", niin älä turhaan tunne sääliä tai pahaa mieltä mun puolesta.

Kyllä mä sen kestän, tottahan se on että just sillä hetkellä kun en ostakaan sitä karkkipussia, olen pilannut sen elämän.

On se varmaan kasvatuskysymyskin kyllä. Mä pyrin kasvattamaan lapsia niin, että niitä negatiivisiakin tunteita saa näyttää. Ja että nimenomaan minä olen se ihminen, jolle saa karjua vaikka kaiken pahan mielen, ja silti olen ja pysyn siinä.

Olen itse huutanut pikkusiskon synnyttyä 5v. uhmassani äidille jotakuinkin, että "Sä olet ihan hirveä noita-akka! Mä lähden pois enkä ikinä tule takaisin. Ja mä otan ton vauvankin mukaan, ei sitä voi tänne jättää."

Musta tuli ihan suht täyspäinen ihminen silti. Ja olen edelleen oikein lämpimissä väleissä äitinikin kanssa.

Sinä ja Aurinkokunta veitte taas sanat suustani. Juuri näin.

Ja jos joku minun lapsiani säälii kaupassa sen takia, etten juuri nyt osta karkkipussia/jäätelöä/pillimehua/lelua niin sääli rauhassa. Ei ole minulta -eikä lapsiltani- pois.

Peesi meah:ille ja aurinkokunnalle.
Meillä tuon teinin suusta vasta kuuleekin kaikenlaista ,tulistuu tosi helposti ja kielenkäyttö sen mukaista,mutta tunnustan olleeni itse teininä samanlainen ja äiti oli silloin juuri vaihdevuosi-iässä,karmeeta vääntöä koko ajan,isä joutui sitten olemaan "erotuomarina"...

 

[meah]

Tiedän tuon lapsen oman lapseni päiväkodista, on kyllä todella tempperamenttinen, eipä tuo äitikään ollut kovin moksiskaan tuosta, sanoi vaan että sitten sun tarvii hakea toinen äiti jostain

Minusta äiti teki siis ihan hyvin - kiukulla ei saa huomiota.
Äiti ei istu viereen lattialle itkemään, että kun "Mä nyt oon sun mielestä huono äiti... By-äääh!" tai että "No ostetaan sit se lelu, tykkäätkö nyt taas äidistä?"

Tästä tuli mieleen, että joskus tämäkin toimii...

Mä olen kerran istunut sen samaisen 6-vuotiaani kanssa kaupan lattialle pääsiäismunatelineen viereen keskustelemaan rauhallisesti siitä, miksi se ei nyt voi saada suklaamunaa, ja onko ihan kohteliasta ruveta sen takia riekkumaan ja uhmaamaan kaupassa.

Asia meni perille, ja kun Harley-Parkinsonejaan meidän ohi työntelevistä mummeleista viideskin katsoi meitä hiukan hitaasti, tuntui se lapsikin ymmärtävän, että julkisilla paikoilla voisi yrittää olla vaikka ihmisiksikin :xmas:

 

[Ultramariini]

Olenpa sitten tässä(kin) asiassa taas tehnyt kasvatuksessani isoja virheitä, jos lapset eivät saisi ilmaista niitä negatiivisia tunteitaan. Kohta 8-vuotiaani tässä juuri eräänä päivänä pohdiskeli "olisi paljon kivempaa, jos äitiä ei olisi". Satuin kuulemaan tämän mietteen ja kysyin, mitä hän sillä mahtoi tarkoittaa. Keskustelimme ja syyksi paljastui se, etten ollut päästänyt tyttöä enää iltamyöhällä kaverin kotiin. Muistan itsekin tunteeni äitiäni kohtaan negatiivisia tunteita ja kihisseeni sitä "et sä mua määrää"-kiukkua. Ja vannonut, että aikuisena syön aina vaan karkkia, en koskaan pese käsiäni ja valvon kaikki yöt.

Käteni pesen. B)

ps.tunnustan itsekin joskus joutessani sellaisen primitiivisen pikkulapsikiukun valtaan ajattelevani eräästä melkein sukulaisesta ( muulle perheelleni sukua) että olisi paljon helpompaa, jos ei häntä olisi. Ja jos käytösnormit sen sallisivat voisin huutaa hänellekin että "tyhmä" :ashamed:

 

[metsänpeitto]

. Ja vannonut, että aikuisena syön aina vaan karkkia, en koskaan pese käsiäni ja valvon kaikki yöt.

Käteni pesen. B)

ps.tunnustan itsekin joskus joutessani sellaisen primitiivisen pikkulapsikiukun valtaan ajattelevani eräästä melkein sukulaisesta ( muulle perheelleni sukua) että olisi paljon helpompaa, jos ei häntä olisi. Ja jos käytösnormit sen sallisivat voisin huutaa hänellekin että "tyhmä" :ashamed:

:hug: :heart:

 

[Aurinkokunta]

Tiedän tuon lapsen oman lapseni päiväkodista, on kyllä todella tempperamenttinen, eipä tuo äitikään ollut kovin moksiskaan tuosta, sanoi vaan että sitten sun tarvii hakea toinen äiti jostain

Minusta äiti teki siis ihan hyvin - kiukulla ei saa huomiota.
Äiti ei istu viereen lattialle itkemään, että kun "Mä nyt oon sun mielestä huono äiti... By-äääh!" tai että "No ostetaan sit se lelu, tykkäätkö nyt taas äidistä?"

Tästä tuli mieleen, että joskus tämäkin toimii...

Mä olen kerran istunut sen samaisen 6-vuotiaani kanssa kaupan lattialle pääsiäismunatelineen viereen keskustelemaan rauhallisesti siitä, miksi se ei nyt voi saada suklaamunaa, ja onko ihan kohteliasta ruveta sen takia riekkumaan ja uhmaamaan kaupassa.

Asia meni perille, ja kun Harley-Parkinsonejaan meidän ohi työntelevistä mummeleista viideskin katsoi meitä hiukan hitaasti, tuntui se lapsikin ymmärtävän, että julkisilla paikoilla voisi yrittää olla vaikka ihmisiksikin :xmas:

Juu, saattaa se toimiakin ja toki sitä voi ja kannattaa yrittääkin - jokainen vanhempi kun aina tuntee ja tietää lapsensa parhaiten.
Meilläkin on osa sellaisia, joille voi ruveta ihan asiaa puhumaan, vaikka heitä kiukuttaakin... ja osa on sit taas sellaisia, että kun he saavat kiukun, niin heidän pitää ensin saada se miettiä itsensä kanssa ja vasta hetken päästä ovat taas vastaanottavaisia juttelemaan asiasta.
Näiden jälkimmäisten kanssa mie sit yleensä vaan totean kiukunpuuskan saaneelle jotain ylimalkaista ja odotan, että se kiukku laantuu ja asia voidaan jutella läpi yhdessä.