Tuli limsaketjusta mieleeni --> tykkäisittekö?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ??
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

??

Vieras
Jos olisitte kahden muun tuttavaperheen kanssa syömässä tuttavaperheen luona ja ruokajuomana myös limsaa. Teillä lapset ei limsaa saa juoda, mutta tuttavaperheessä kyllä. Sitten oma lapsenne kysyy, että miksi hän ei saa limsaa ja vastaatte, että teidän mielestä se ei ole lapsen juomaa. Tuttavaperheen lapsi sanoo että onpas lasten juomaa, johon hänen vanhempansa toteaa että eri perheissä eletään eri tavoin. Heidän perheessä saa lapset juoda limsaa, mutta joidenkin vanhemmat eivät jostain syystä anna lapsilleen lupaa. Mukavan merkitsevästi. Nyt sitten lapsi kyselee, että miksi meidän perheessä ei anneta lupaa.

Tän perheen 2v sai muuten ruokailun aluksi lasin sokerilimua ja sitten isän ruokailu meni niin, että maanitteli lasta ottamaan viisi lusikallista ruokaa. Kesti muuten tunnin. Ei mun hermot kestäis, meillä syödään tai lennetään pöydästä.
 
Mulle ei todellakaan olisi mikään ongelma, että toisessa perheessä on eri säännöt. Eikä se kyllä koskaan oo ollut meidän lapsillekaan ongelma. Ihan pienestä asti ovat tajunneet että on kotisäännöt, mummolasäännöt, päiväkotisäännöt, ja eri sääntöjä eri perheissä.

Enkä vastaisi lapsen limpparikysymykseen tuossa tilanteessa että "meidän mielestä se ei ole lasten juomaa", se on mun mielestä ikäänkuin sen toisen perheen kasvatustapojen yli kävelemistä, kun heidän lapsensa siinä limsaa kuitenkin juo.
 
  • Tykkää
Reactions: Dongxi
Lähinnä ärsytti se, kun koitin omalleni supattaa tuon vastaukseni ja sitten tämän toisen perheen äiti oikein painokkaasti siihen että jotkut vanhemmat ei jostain syystä anna lupaa..
 
tyhmää antaa sen käydä ilmi puheensävystä,että tavallaan "halveksii " sitä joka ei limsaa anna juoda.sehän on ihan fiksuakin,eikä nyt ainakaan ruokajuomana missään nimessä...oisin ite tossa tilanteessa sanonu että "kaikki ei anna lastensa juoda limsaa koska se ei ole yhtään terveellistä" (itse en ole ollut kovin tarkka,erityistilanteissa on jo vähän yli 2vkin saanut tipan limsaa,ihan vaan maistaakseen.mutta erityistilanteissa vain,kuten synttäreillä tms.Mehun kanssa olen ollut tarkka,että sitä ei litkitä joka päivä,vaan vesi ja maito saa viedä janon. meillä ei ole mehua juotu paljon,ei edes viikoittain.)
 
[QUOTE="ruu";25988689]tyhmää antaa sen käydä ilmi puheensävystä,että tavallaan "halveksii " sitä joka ei limsaa anna juoda.sehän on ihan fiksuakin,eikä nyt ainakaan ruokajuomana missään nimessä...oisin ite tossa tilanteessa sanonu että "kaikki ei anna lastensa juoda limsaa koska se ei ole yhtään terveellistä" (itse en ole ollut kovin tarkka,erityistilanteissa on jo vähän yli 2vkin saanut tipan limsaa,ihan vaan maistaakseen.mutta erityistilanteissa vain,kuten synttäreillä tms.Mehun kanssa olen ollut tarkka,että sitä ei litkitä joka päivä,vaan vesi ja maito saa viedä janon. meillä ei ole mehua juotu paljon,ei edes viikoittain.)[/QUOTE]

oikeestaan,sehän lähti siitä että itse sanoin "se ei ole lasten juomaa" joten ei oo ihme että se toinen äiti oikein painotti sitä lausettansa.koko jutun ois voinu alottaa vaan niin että ois sanonu että ei kiitos,"tuomo" ottaa mieluummin vaikka maitoa. ja jos olis tullu ihmettelya,ois vastannu vaikka että "meillä saa limsaa vain karkkipäivänä"
 

Yhteistyössä