Tulevaisuuden haaveista

[Heinäsuopa]

Jospa joku osaisi neuvoa tässä parisuhdekiemurassa.

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä melkein 7 vuotta, josta muutama vuosi ollaan asuttu yhdessä. Olen 29v. ja mieheni pari vuotta vanhempi. Kumpikaan ei halua naimisiin (ei koeta sitä tarpeelliseksi), mutta rakastamme kumpikin kovasti toisiamme.

Nyt kuitenkin olen huomannut, että haluaisin mennä elämässä eteenpäin. Haluaisin suunnitella pidemmölle tulevaisuuteen, ehkä ostaa talon, jotain eläimiä (ehkä lapsiakin?). Mieheni sen sijaan on ikuinen kakara, joka ei halua ottaa vastuuta. Hän ei halua ostaa taloa (vaikka rahaa olisi), ei pysähtyä aloilleen. Haluaisi vaan olla ja mennä olematta sitounut mihinkään.

Olin jotenkin asennoitunut siihen, että elämme loppu elämämme yhdessä. Nyt kuitenkin näyttää, että meillä on erilaiset tulevaisuuden haaveet. Tai, no, miehellä ei taida olla ollenkaan niitä haaveita. Siksi tässä pelkäänkin, että jos jatkamme seurustelua, niin elämme vain minun haaveiden mukaan, ei miehen. Olisi kuitenkin ihanaa suunnitella tulevaisuutta yhdessä. Mies ei kuitenkaan sitä halua. Tai haluaa, mutta vain lyhyellä tähtäimellä (tällä hetkellä noin 2 vuoden ajan). Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö mies minua rakastaisi.

Olen mietinyt, että tässä on kaksi vaihtoehtoa: joko jätän mieheni ja elän omien haaveideni mukaan yksin (jos en löydä uutta miestä, jolla on samanlaiset haaveet) tai sitten jään tähän suhteeseen ja elän omien haaveideni mukaan ja mies sitten kulkee perässäni niiden haaveiden mukaan. Luulen, että saisin miehen ylipuhuttua ostamaan talon yhdessä (yksin ei ole varaa) ja muutenkin elämään elämä sen mukaan, miten minä haluan.

Tuntuu välillä, ettei miehellä ole omaa mielipidettä asioista. Jos haluan muuttaa johonkin toiselle paikkakunnalle, niin sitten muutamme. Mies välillä sanoo, että muutetaan jonnekin, mutta kun alan sitten miettiä sitä muuttoa, niin sanookin, ettei haluakaan enää sinne. Tuntuu, että minun täytyy tehdä kaikki ratkaisut tässä meidän suhteessa (kuten se, missä asumme) ja mies vain tulee perässä.

Pelkään vain, että joskus vanhempana mies huomaa, että on elänyt täysin minun mieleni mukaan, Niin en haluaisi käyvän.

Sattuukohan kellään olemaan samanlaisia kokemuksia?

 

[aldente]

"ehkä ostaa talon, jotain eläimiä (ehkä lapsiakin?)" Ehkä, ehkä ehkä.

1. Miksi sinä haluat ostaa talon? Pidätkö sitä turvallisena sijoituksena? Vai oppikirjan mukaisena tulevaisuutena pariskunnalle? Eikös vuokra-asunto ole joustavampi vaihtoehto jos mielessä on monta "ehkää". Vuokra-asuntoa on kevyempi vaihtaa, ei ole niin riippuvainen suhdanteista tai asuntojen arvosta.

2. Pystytkö sinä jotenkin perustelemaan tuon halusi muuttaa toiselle paikkakunnalle? Miksi sinä olisit muuttamassa? Miten se muutto istuisi miehesi työ/kaveripiiri kuvioihin? Tai sinun?

3. Eläimillä tarkoittanet koiraa/kissaa? Haluatko siis lemmikin? Mutta toivoisit että joku muukin huolehtisi siitä? Jos oma tyttöystäväni haluaisi koiran ja minulla ei ole varsinaisesti mitään sitä vastaan, tosin itselleni en sellaista "tarvitse", toki emäntäni saa päättää ostaako vaiko eikö. Minun rehellinen mielipide on, "jos haluat, en minä sellaista tarvitse mutta ei minulla ole mitään sitä vastaankaan".

Elämää ei oikeasti voi suunnitella eteenpäin kuin tuon 2 vuotta. Toki lapset voi suunnitella tekevänsä mutta siihen riittää yleensä 2 vuotta. Tekemiseen siis. Siitä eteenpäin et voi mitenkään tietää mihin elämä vie ja minusta realistista suunnittelua elämään on nimen omaan tuo vähän lyhyempi aikaväli.

Tuon kirjoituksesi perusteella kuulosti että sinä nimenomaan haaveilet, ei siinä mitään vikaa mutta oletko itse ajatellut näiden haaveittesi toteuttamisen seurauksia? Kuulostaa vahvasti että itse et ajattele kovin pitkälle, pidät vain haaveilusta.

Asumisratkaisun luulisi perustuvan johonkin järjelliseen syyhyn, esim. paremmat työnsaanti mahdollisuudet etc. Voin kuvitella että miehelläsi ei sinänsä ole muuttammista vastaan mitään ja kun rupeat konkreettisesti etenemään asian kanssa häntä alkaa arveluttamaan että MIKSI, miksi sinne pitäisi muuttaa. Huvikseen?

 

[Mihenkö vika?]

Naiset ovat sitten merkillisiä. Vaikka niiden kanssa yrittää tosissaan suhteen alkuvaiheessa keskustella, että olisi yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, niin paskat. Nainen muuttaa mielensä ja ahdistuu, kun mies ei muutakaan omiaan samaan tahtiin.

Mieti toisinpäin. Jos sinä edelleenkin olisit tyytyväinen kaikkeen sihen, mitä olitte sopineet ja mille olisitte suhteenne rakentaneet. Sitten miehesi alkaisikin haluamaan jotain aivan muuta. Etkö sinä tuntisi itseäsi huijatuksi ja petetyksi?

 

[Heinäsuopa]

"ehkä ostaa talon, jotain eläimiä (ehkä lapsiakin?)" Ehkä, ehkä ehkä.

ehkät siksi, että en haluaisi yksin tehdä noista mitään. En haluaisi yksin ostaa taloa, lapsia on yksin aika vaikea hankkia jne. Jos sen sijaan miehenikin olisi samoissa toiveissa, niin ehkät poistuisivat tuosta edestä.

" 1. Miksi sinä haluat ostaa talon? Pidätkö sitä turvallisena sijoituksena? Vai oppikirjan mukaisena tulevaisuutena pariskunnalle?

No ehkä molempia, mutta myös siksi, että saisin istuttaa omenapuita, voisin suunnitella pihaa ja tehdä kodista mieluisan.Tuntuisi vakaammalta. ja pidemmän päälle se tulisi myös halvemmaksi.

"Elämää ei oikeasti voi suunnitella eteenpäin kuin tuon 2 vuotta. Toki lapset voi suunnitella tekevänsä mutta siihen riittää yleensä 2 vuotta. Tekemiseen siis. Siitä eteenpäin et voi mitenkään tietää mihin elämä vie ja minusta realistista suunnittelua elämään on nimen omaan tuo vähän lyhyempi aikaväli.

No jos lapsia tekee, niin kyllä sitä pitää vähän suunnitella eteenpäin, että haluaako ottaa vastuun jostaki 18 vuodeksi...

"Tuon kirjoituksesi perusteella kuulosti että sinä nimenomaan haaveilet, ei siinä mitään vikaa mutta oletko itse ajatellut näiden haaveittesi toteuttamisen seurauksia? Kuulostaa vahvasti että itse et ajattele kovin pitkälle, pidät vain haaveilusta.

Totta, pidän haaveilusta, mutta minulla on myös tapana toteuttaa haaveeni.

"Asumisratkaisun luulisi perustuvan johonkin järjelliseen syyhyn, esim. paremmat työnsaanti mahdollisuudet etc. Voin kuvitella että miehelläsi ei sinänsä ole muuttammista vastaan mitään ja kun rupeat konkreettisesti etenemään asian kanssa häntä alkaa arveluttamaan että MIKSI, miksi sinne pitäisi muuttaa. Huvikseen?

Tuo ei nyt ole se ongelma, jota ajan takaa. Mies siis muuttaa, jos minä haluan muuttaa. (Syynä juuri tuo työnsaantimahdollisuus). Ongelmana on se, ettei meillä näytä olevan samanlaista kuvaa tulevaisuudesta. Ongelmana on se, että mies näyttää tekevän perässä kaiken mitä minä haluan tehdä, eikä tee niin kuin itse haluaisi tehdä. Tai en minä edes tiedä, että haluaako se tehdä mitään. Oli vaan niin mukava suunnitella tulevaisuutta yhdessä, mutta ei siitä näytä tulevan mitään.

Äsh, ompa nyt hankala selittää koko asiaa. Ehkä vain itse teen kärpäsestä härkäsen?

 

[aldente]

Ehkäpä olisi tarpeen valoittaa minun näkökulmaani. Minä olin edellisessä suhteessani tuo "päätöksentekijä" ja "suunnittelija". Avovaimoni kulki perässä ilman mielipiteitä, teki minun perässäni mitä minä tein.

Minun kohdallani kyse oli siitä että suunnittelin tulevaisuutta jonka minä näin. Siinä ei kyselty alkuunkaan hänen suunnitelmia, vaan yhdessä suunnittelimme tulevaisuutta jonka minä koin parhaaksi.

Hänellä ei ollut suurempia suunnitelmia silloin, vielä. Ongelmaksi muodostui että minulla oli, hänellä ei. Vielä. Olimme yhdessä 10 vuotta, minä olin itsenäistynyt vuosia häntä ennen, hän paljon myöhemmin. Minä en tajunnut odottaa sitä, tajuta sitä. Ei kyllä hänkään. Minä tuupin häntä eteenpäin, minä halusin sijoittaa asuntoon, remontoida, myydä. Tiedätkö, TEHDÄ jotain tuottavaa ja minä kutsuin sitä tulevaisuuden suunnitteluksi.

Erosimme viime vuonna. Hän koki että ei saanut minulta tarpeeksi tukea enkä arvostanut hänen ammattiaan. Minusta tuntuu että nyt hänellä on se itsenäistymisvaihe jossa hän alkaa "maistelemaan" mitä haluaisi tulevaisuudelta. En tiedä onko niin, tajuaako hän sen niin vai mitä mutta minun kohdalla myöhäistä. Odottaminen olis ollut valttia mutta en tajunnut. En tiedä kauanko ihmisen pitäisi odottaa mutta kun olin tosissani siinä suhteessa ja halusin hänestä loppuelämän kumppanin itselleni, olisin voinut odottaa niin kauan, vaikka ikuisuuden, että olisimme yhdessä suunnistaneet sinne minne haluamme. Tai sitten emme mutta olisin silti halunnut hänen kanssaan vanheta.

Yhteenveto tähän avautumiseen. En itsekkyyttäni nähnyt häntä, luulin olevani "vastuuntuntoisempi", "eteenpäin menijä" vaikka tosiasiassa hän oli todella vastuullinen ja huolehtivainen ihminen. Aarre. Hän ei vain ollut samassa elämänvaiheessa. Ja oikea parisuhde ottaa huomioon kummankin elämänvaiheet, ei vain sen joka on "edellä".

Voi olla että teet kärpäsestä härkäsen tai sitten et, toivottavasti mietit pintaa syvemmälle että mistä on kyse. Voi olla tilanteesi ei muistuta omaani yhtään.
Osaltaan se oli sitä. Mutta minä suunnittelin omaa tulevaisuuttani, en meidän. Toki olin sen itselleni perustellut että "meidän" tulevaisuutta tässä suunnitellaan mutta en tainnut koskaan TOSISSANI kuunnella mitä hänellä oli mielessään, varsinkaan odottanut että hänelle olisi jotain tullut mieleen.

 

[Heinäsuopa]

Kiitos aldent, sinun kirjoituksesi kuulostaa tosi samalta kuin mitä ajoin takaa. Tarkoitin nimenomaan tulevaisuuden suunnitelmia, mutta käytin sanaa haave.

Ehkä minä sitten vielä odotan.