Tulee tunne että tappaisin itseni

mutta siis vain tunne,mistähän johtuu tai siis saako alitajunta tuollaista jostain nostettua?
ääh osaa selittää.....
talousasiat päin ahteria ja koittanut selvitä niistä,nyt vain ruvennut tulemaan että jos vain vetäisi napin ottaan ja se siitä,ei tarvitsisi enää miettiä..
mutta en ole tekemässä mitään koska on lapset,ajatus vain ruvennut ärsyttämään kun nousee ihan yhtäkiä tuollainen tunne pintaan: /

 

Polje se ajatus takaisin sinne mistä tuleekin. Koska sulla on lapset, ja lapset on sulle elämäsi tärkein asia, niin sä et tee itelles mitään.
Kaikesta selviää, lasten takia.
Niin mäkin oon selvinnyt, sä selviit myös.
:hug:

 

Hmm, ite just illalla mietin et olis niin vain helpompaa kallistaa ittensä lumeen. Ei tarvis stressata viivästyneitä opintoja, rahaa, laskuja, omien vanhempien ongelmia yms. yms. Mut en mä kyl kuitenkaan kuolla halua, mut jostain syystä aina kun menee vähän enemmän päin persettä niin lapaantuu.

 

toi on kamala tunne. Yritä selvitä ja älä vaan tee mitään itselles <3

 

Ajattele tosiaan lapsiasi ennen kaikkea.
Milleen ne raha-asiat on perseellään? Etkö vois saada jotain apua, vaikka velkaneuvoja vai mikä se on joka neuvoo nois..

 

Tajuatko miten lopullista se sitten on? Se on henkilökohtainen maailmanloppu. Koko maailma, kaikki, tämä universiumi häviää sinun tietoisuudesta. Elämä jatkuu muilla, mutta sinun maailma tuhoutuu, katoaa, häviää.

 

Ajattele tosiaan lapsiasi ennen kaikkea.
Milleen ne raha-asiat on perseellään? Etkö vois saada jotain apua, vaikka velkaneuvoja vai mikä se on joka neuvoo nois..

ei auta velkaneuvojat tähän synkkyyteen enää.erossa tapahtui yhtä sun toista ja paskaa jäi.

nyt huomasin tuon yhden toisen aloituksen että joku muukin miettii samoja tunteita,mutta vissiin tekemässä jotain itselleen=(
olen 16 vuotiaana koittanut tappaa itseni ja epäonnistuin täpärästi,siskoni oli löytänyt minut ja soittanut ambulanssin,parin päivän päästä tästä heräsin sairaalasta,joskus mietin olisiko tuo ollut kuitenkin se elämän pääte piste ettei olisi tarvinut rämpiä tätä helvettiä läpi ja läpi käydä tätä tunnetta jos kuitenkin letkut auki ja kaikki vaan loppuu..
elämä on paskaa joskus=(

 

Minullekin tulee joskus tuo tunne, mutta onneksi ei enää juurikaan. eikä mulla edes ole mitään syytä noin ajatella. Päinvastoin usein murehdin, että näenköhän lapseni kasvavan aikuisiksi ja heidän perheensä ja lapsenlapsenlapset :hug:

 

ei auta velkaneuvojat tähän synkkyyteen enää.erossa tapahtui yhtä sun toista ja paskaa jäi.

nyt huomasin tuon yhden toisen aloituksen että joku muukin miettii samoja tunteita,mutta vissiin tekemässä jotain itselleen=(
olen 16 vuotiaana koittanut tappaa itseni ja epäonnistuin täpärästi,siskoni oli löytänyt minut ja soittanut ambulanssin,parin päivän päästä tästä heräsin sairaalasta,joskus mietin olisiko tuo ollut kuitenkin se elämän pääte piste ettei olisi tarvinut rämpiä tätä helvettiä läpi ja läpi käydä tätä tunnetta jos kuitenkin letkut auki ja kaikki vaan loppuu..
elämä on paskaa joskus=(

asutkohan lähellä, haluaisin auttaa sinua...

 

Minullekin tulee joskus tuo tunne, mutta onneksi ei enää juurikaan. eikä mulla edes ole mitään syytä noin ajatella. Päinvastoin usein murehdin, että näenköhän lapseni kasvavan aikuisiksi ja heidän perheensä ja lapsenlapsenlapset :hug:

Mistähän tämä tunne kumpuaa?
eilen illalla mietin sattuuko jos hirttää itsensä ja valvoinkin pitkään aamuyötä,tänään tässä illan aikan tuli kun ruokaa tein että jos jos ampuu tuleeko löytäjälle traumoja.
siis tuollaisia ihan pimeitä ajatuksia!
kävin psykologilla kun ahdistus ja paniikki paheni mutta en niille 3 naiselle joiden kanssa keskusteltiin sanonut tunteista ääneen sillä pelkään jonkun tulevan ja vievän lapset ja sen olisi sitten aivan taatusti mun menoa.

 

Mistäs se tunne kumpuaa? Kumpuaisko siitä ahdistuksesta ja masennuksesta?
No ajatukset on kyllä aika kamalia kun ne iskee päälle.

 

Mistäs se tunne kumpuaa? Kumpuaisko siitä ahdistuksesta ja masennuksesta?
No ajatukset on kyllä aika kamalia kun ne iskee päälle.

en tiedä..vituttaa nytkin niin raskaasti ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle.

 

Mistähän tämä tunne kumpuaa?
eilen illalla mietin sattuuko jos hirttää itsensä ja valvoinkin pitkään aamuyötä,tänään tässä illan aikan tuli kun ruokaa tein että jos jos ampuu tuleeko löytäjälle traumoja.
siis tuollaisia ihan pimeitä ajatuksia!
kävin psykologilla kun ahdistus ja paniikki paheni mutta en niille 3 naiselle joiden kanssa keskusteltiin sanonut tunteista ääneen sillä pelkään jonkun tulevan ja vievän lapset ja sen olisi sitten aivan taatusti mun menoa.

Itse asiassa nuo ajatukset ovat aika yleisiä. Ei kukaan lapsia vie ajatusten perusteella - etenkin kun näihin ajatuksiin yleensä liittyy se, että ihan oikeasti ei halua itseään tai ketään muuta vahingoittaa vaan ajatukset vain nousevat pintaan etenkin vaikeina aikoina. Kai ne ovat sellaisia pako- ja pakkoajatuksia. Eli ei kukaan ammattilainen noista ajatuksista hätkähtäisi, koska ne ovat melko tavallisia, mutta itseä voi kyllä helpottaa kun saa nekin purkaa jonkun kanssa ja ammattilainen on siihen turvallinen vaihtoehto.

 

Mä ajattelen niin, että paskimmalla hetkellä itsemurha on se kantava voima. Mulla on olemassa vaihtoehto, jota en tosin aio käyttää mutta olemassa se on kuitenkin.

Ymmärsiköhän kukaan mitä mä ikäänkuin tarkoitan?

 

en tiedä..vituttaa nytkin niin raskaasti ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle.

Niin toi vitutushan kuuluu asiaan. Vituttaa, ahdistaa ja masentaa ja sit miettii kuolemaa : /
im been there...

 

Mäkin monesti makaan sängyssä ja kuvittelen, että tappaisin itteni..Joskus noita ahdistuksen/masennuksen hetkiä on useita, joskus ne pysyvät pitkiäkin aikoja poissa. Mutta aina se kummallinen kuristava ahdistus on olemassa tuolla sydänalassa. Kamalinta on se, että olen oppinut elämään sen kanssa. Näin en voi koskaan päästä siitä eroon, koska tavallaan hyväksyn sen olemassaolon.

Lääkkeitä olen kokeillut, mutta eivät ne auta. Tällä hetkellä ei ole mitään lääkitystä, ja olo on kuin heikoilla jäillä. Taistelen lamaannusta vastaan, koska lapsiakin on, ja heillä pitää olla hyvä joululoma.

 

Mä ajattelen niin, että paskimmalla hetkellä itsemurha on se kantava voima. Mulla on olemassa vaihtoehto, jota en tosin aio käyttää mutta olemassa se on kuitenkin.

Ymmärsiköhän kukaan mitä mä ikäänkuin tarkoitan?

Mä ainaki ymmärsin mitä tarkotat.

 

Kai se johonkin alitajuntaan jää. Pakotie, lohdullinen ajatus, että täältä on reitti uloskin. Järkyttävintä itselle siinä on kai se, että vaikka tuntisi olevansa paremmissa voimissa itsensä satuttaminen tai itsemurha-ajatus voi vain tulla esiin melkoisen merkityksettömän vastoinkäymisen seurauksena.

Olin tässä syksyllä menossa asioille. Tilanne oli siis paljon parempi kannaltani. Aiemmin keväällä olin rankasti itsetuhoinen ja yritin itsemurhaa. Olin nukkunut huonosti, väsynyt, mieli matalalla, kiireessä. Kävelin Vantaalla siltaa pitkin kohti Hotelli Vantaata, kun huudahdin vihaisesti ääneen itselleni "Viillä ranteesi auki!". Se vain tuli. Sen enempää ajattelematta. Luonnollisesti se ahdisti ja aiheutti minulle huolta. Eikä ollut ainoa tahaton huuto sinä päivänä, sanoin ääneen asioita, joita pulpahti mieleen. Kamala päivä. Onneksi silloin sillalla ei ollut ketään, joka olisi kuullut huudahdukseni. :/

 

Mäkin monesti makaan sängyssä ja kuvittelen, että tappaisin itteni..Joskus noita ahdistuksen/masennuksen hetkiä on useita, joskus ne pysyvät pitkiäkin aikoja poissa. Mutta aina se kummallinen kuristava ahdistus on olemassa tuolla sydänalassa. Kamalinta on se, että olen oppinut elämään sen kanssa. Näin en voi koskaan päästä siitä eroon, koska tavallaan hyväksyn sen olemassaolon.

Lääkkeitä olen kokeillut, mutta eivät ne auta. Tällä hetkellä ei ole mitään lääkitystä, ja olo on kuin heikoilla jäillä. Taistelen lamaannusta vastaan, koska lapsiakin on, ja heillä pitää olla hyvä joululoma.

mulla on kanssa lisääntynyt se tunne,aivan keskellä päivää tulee mitä jos nyt ajan tuota rekkaa päin,kävelen tuon auton alle jne..
tuntuu että vie vain lisää voimia nuo ajatukset=(

 

mulla on kanssa lisääntynyt se tunne,aivan keskellä päivää tulee mitä jos nyt ajan tuota rekkaa päin,kävelen tuon auton alle jne..
tuntuu että vie vain lisää voimia nuo ajatukset=(

Oliskohan sulla pakkoajatuksia? Kun mun "itsarihaaveet" on sillälailla erilaisia ku sulla, että mä oikeen ryven siinä tuskassa ja niissä ajatuksissa, en pääse sängystä ylös ja tuntuu että edessä on vaan mustaa, siis tulevaisuus näyttää mustalta.

Parempina päivinä en ajattele itsemurhaa, eikä mulle tule noita "nyt hyppään tältä sillalta" ajatuksia. Eräällä ystävälläni oli noita samanlaisia pakkoajatuksia kuin sinulla, mutta hänellä ne liittyivät lapseen. Hän pelkäsi satuttavansa lastaan, vaikkei oikeasti koskaan olisi tälle mitään pahaa tehnyt. Hän sai apua noihin ongelmiin. Hän kertoi myös, kuinka väsyttäviä ja energiaa vieviä ne ajatukset olivat, ja ne vain tulivat väkisin mieleen.

Kumpa tietäiskin mikä tähän tappavaan masennukseen tepsisi! Olen jutellut psykologien kanssa, mutta en osaa avautua kunnolla. Aina huomaan yhtäkkiä, että jaahas, nyt olen taas alkanut esittää "mulla-menee-jo-ihan-jees"-paskaa ja tohtori uskoo. Sitten sieltä "kaikki-hyvin"-korokkeelta ei kehtaa enää pudottautua...

 

Mullakin on toisinaan noita ajatuksia. Se on hirveän syvää epätoivoa joka kumpuaa jostain...kyllä mulla on masennustausta mutta ei noin pahoja ajatuksia ole ollut aikoihin. Siksi ne pelottaakin. Olen kertonut aivan avoimesti mun psykologille eikä tosiaan lapsia olla viemässä pois.

 

Oliskohan sulla pakkoajatuksia? Kun mun "itsarihaaveet" on sillälailla erilaisia ku sulla, että mä oikeen ryven siinä tuskassa ja niissä ajatuksissa, en pääse sängystä ylös ja tuntuu että edessä on vaan mustaa, siis tulevaisuus näyttää mustalta.

Parempina päivinä en ajattele itsemurhaa, eikä mulle tule noita "nyt hyppään tältä sillalta" ajatuksia. Eräällä ystävälläni oli noita samanlaisia pakkoajatuksia kuin sinulla, mutta hänellä ne liittyivät lapseen. Hän pelkäsi satuttavansa lastaan, vaikkei oikeasti koskaan olisi tälle mitään pahaa tehnyt. Hän sai apua noihin ongelmiin. Hän kertoi myös, kuinka väsyttäviä ja energiaa vieviä ne ajatukset olivat, ja ne vain tulivat väkisin mieleen.

Kumpa tietäiskin mikä tähän tappavaan masennukseen tepsisi! Olen jutellut psykologien kanssa, mutta en osaa avautua kunnolla. Aina huomaan yhtäkkiä, että jaahas, nyt olen taas alkanut esittää "mulla-menee-jo-ihan-jees"-paskaa ja tohtori uskoo. Sitten sieltä "kaikki-hyvin"-korokkeelta ei kehtaa enää pudottautua...

Pahemmassa vaiheessa minulle tuli pakkoajatuksia itseni satuttamisesta ja itsemurhasta. Milloin olin kääntämässä rattia kallioon, milloin jäämässä istumaan hankeen, milloin viiltämässä ranteita auki kesken perunan kuorinnan. Niitä jatkui kuukausia sen lisäksi, että oli selviä suunnitelmiakin yrittää toimittaa itsemurha. Ne jatkuivat sekä päivin, että öin. Uin veressä unissani ja päivällä pohdin miten minun tulee viiltää ja mistä. Sitten se kuppi heilahti nurin.

Voisiko olla, että rehellisyys ajatuksista, pakkoajatuksista ja itsemurhahaaveista olisi hyväksi hoidolliselta kannalta. Ehkä siitä aukeaisi jotain uutta polkua niiden synkkien sijaan? Voimia.

 

Minullakin on tällaisia ajatuksia ollut ihan lapsesta asti. 12-vuotiaana mietin ensimmäistä kertaa itseni tappamista tai ehkä jo aikaisemmin, mutta ainakin tuosta iästä asti muistan ihan säännöllisiä ajatuksia olleen. 17-vuotiaana viiltelin ensimmäistä kertaa käteni, se oli tosin ihan vain sellaista kokeilua vain, halusin kokeilla miltä tuntuu jne. En ole sen jälkeen viiltänyt, mutta ajatus kyllä kiehtoo edelleen, mutta tiedostan sen, että vain vaikeuttaisin elämääni jos en kehtaisi käyttää enää lyhythihaisia. Minulla on myös aina ollut tunne, että kuolen nuorena ja että ansaitsisin kuolla. Ajattelen usein, että minun olisi pitänyt kuolla eräiden jo kuolleiden sukulaisteni tilalla. Samoin olen "nähnyt" elämäni ajatuksissani eikä se koskaan ole ollut millään lailla helppoa tai huoletonta ja nämä ajatuksissa tulleet näyt ovat ikävä kyllä olleet totta. Koskaan ei ole ollut sellaista hetkeä, ettei olisi ollut huoletonta elämää vaan aina on ollut joku huolen aihe. Näin viime aikoina erityisesti rahallinen tilanne ja työpaikan saanti. Monesti olen minäkin ajatellut sitä, että miten helppoa olisi vain tappaa itsensä ja päästä täältä pois. Lähtisi kaikki huolet kerralla ja pääsisi pois täältä eikä tarvitsisi herätä enää uuteen aamuun. Minulla ei ole edes lapsia, että senkin puolesta olisi helpompi täältä lähteä kuin sellaisten, joilla on lapsia.

 

Vielä sellaista tuli mieleen, että näen usein ajatuksissani itseni ikäänkuin ulkopuolisena. Esimerkiksi jossain ihmisryhmässä näen itseni leijailemassa puoliksi näkymättömänä osittain ilmassa enkä kuule muita ihmisiä eivätkä he kuule minua. Joitakin vuosia sain päähäni sellaisia näkyjä, että esimerkiksi joku henkilö on kuollut tai vastaavasti, ettei joku olekaan kuollut. Tai, että joku on raiskattu. Olin mennä aivan sekaisin enkä tajunnut enää mistään mitään. Saatoin esimerkiksi valveilla ollessani päivällä koko päivän miettiä, että kyseinen henkilö on kuollut ja sitten tajusin jossain vaiheessa, että hän onkin elossa. Tai toisinpäin, että luulin, että kuollut onkin elossa ja jonkin ajan päästä tajusin, että onkin kuollut. Samoin näin unia, joiden luulin olevan totta. Esimerkiksi eräässä unessa tapoin jonkun miehen ja herättyäni aloin etsimään miehen päätä vaatekaapista ennen kuin tajusin, että se olikin vain unta. Kerran näin mielessäni taas sellaisen "näyn", että eräs henkilö oli raiskattu ja menin kysymään sukulaiseltani, että mitä tälle raiskatulle kuuluu, miten on toipunut siitä raiskauksesta niin ihan yllätyin, kun sanoi, ettei ketään ole raiskattukaan. :O Siinä vaiheessa ajattelin, että olen varmaan sekoamassa. Nämä ajatukset ovat onneksi vähentyneet, mutta yhteen aikaan niitä oli useampia.

 

Mä ajattelen niin, että paskimmalla hetkellä itsemurha on se kantava voima. Mulla on olemassa vaihtoehto, jota en tosin aio käyttää mutta olemassa se on kuitenkin.

Ymmärsiköhän kukaan mitä mä ikäänkuin tarkoitan?

Näin mäkin ajattelin aikoinaan, kun elämä potki rankasti päähän. Se oli mun "turva", takaportti. Ei ole pakko olla täällä jos ei jaksa. Toi ajatus tais kantaa mut yli sen vaikean ajan.