Tukiverkoston puute...

[vieras]

Meillä on 2 ihanaa ja toivottua lasta. Elämä on onnellista perhearkea. Mies on töissä pitkät päivät ja minä lasten kanssa kotona. Muuten asiat hymyilee, mutta minä tosiaan olen koko ajan lasten kanssa ja mies sitten iltaisin lisänä. Asutaan aika syrjässä, joten arjen ainoat ilot ovat leikkipuisto (jossa ei juuri kävijöitä) ja kauppamatkat. Välillä olen niin yksin, että itkettää... Lisäksi minun vanhemmat asuvat lähellä, mutta eivät ota lapsia esim. yökylään. Eivät ole koskaan pyytäneet emmekä ole itsekään.

Mua on ruvennut rassaamaan tämä tukiverkkojen puute. Olisi kivaa, jos edes JOSKUS pääsisimme kahdestaan jossain käymään. Miehen sukulaiset asuvat satojen kilsojen päässä. Ja ett´ä edes minä joskus pääsisin vaikka kauppaan yksin. Toki jaksan näin enkä ole masentunut. Välilllä oikein satuttaa, kun ystävä leuhkii sillä, kun hänen lapsensa on isovanhemmillaan joka toinen viikonloppu ja heillä aikaa bilettää.... En minä bilettämään halua vaan omaa aikaa ja rauhaa edes joskus puuronkeiton, siivouksen ja nukkumaanmenorumban keskellä.-

Onko muita tukiverkottomia?

 

[no]

täällä toinen. isovanhemmista ei paljon apua ole ollut, miehen vanhemmat työelämässä ja omani muuten vaan eläkkeellä... kunnan kotiapua olen välillä pyytänyt, mutta muuten olemme miehen kanssa ihan omillamme. niin ja lapsia meillä on neljä.

 

[eräs]

täällä yksi! välillä pää on niin täynnä lapsiperhettä ja äiti-äiti-äitiiiiiiiiääääääää, että tekis mieli tehdä se viimeinen matka. Ah, ja välillä ihan mukavaa. Minusta taas tuntuu, että on menossa masennuksen suuntaan. Minusta tämä ei ole normaalia, että aamulla kun herää, odottaa sitä, että ilta tulee ja pääsee taas nukkumaan. En koe iloa, vaikka saatan lasten kanssa hetken nauraa. Hymyilen kaupassa, kirjastossa ja missä vain käyn, mutta sydän ei hymyile. Lapsia rakastan. Itseäni pitäisi myös, en osaa.

 

[Kumikameli]

Mutta eihän niiden isovanhempien tarvitse olla se ainoa tukiverkon muoto. Meillä oli juuri tänään kaverin lapsi hoidossa muutaman tunnin, vanhemmat kävivät syömässä, kahvilla ja vähän ostoksilla. Meidän lapsi menee samaiselle kaverille varmaan parin viikon kuluttua muutamaksi tunniksi, niin me mieheni kanssa mennään tekemään jotain kahdelleen.

Kaverin tapasin äiti-vauva kerhossa, vajaa vuosi sitten. Meillä on saman ikäiset, eli vuoden ikäiset lapset.

 

[ap]

On minullakin ystäviä, mutta kaikilla on lapsia 2-3 kpl ja heillä OMAT tukiverkkonsa. Joskus on tosin ystävä saattanut auttaa lasten kanssa, jos mulla on ollut vaikka lääkärin aika.

 

[so sad...]

ei oo tukiverkostoa meilläkään..
ne on ne ensimmäiset lapsenlapset tärkeimpiä,tää meidän ei oo mitään.

 

[Asda]

Ei ole tukiverkostoa täälläkään. Minun ystäväni asuvat muualla Suomessa ja mieheni ystävillä ei ole kenelläkään lapsia, eikä minkäänlaista kokemusta lapsista. Äitini asuu kaukana ja järjestää muutaman kerran vuodessa pidemmän vapaa jotta pääsee käymään. Silloin hän on apuna sekä lapsenhoidossa että kotitöissä.

Miehen vanhempia ei lapsi kiinnosta, lapsi ja minä emme ole tervetulleita heillä edes käymään. Mieheni äiti on kyllä ilmoittanut että hän voi tulla lasta hoitamaan. Hänen hoitonsa kuitenkin tarkoittaa sitä ettei lapsi saa ruokaa eikä vaippaa vaihdeta, eli häntä ei enää "hoitamaan" päästetä. Viime kerralla (hän on siis "hoitanut" lasta kaksi kertaa) mummi oli jättänyt lapsen pinnasänkyyn yksin itkemään ja nukahtamaan omaan itkuunsa.

Eniten kaipaan omaa rauhaa. Mieheni järjestää minulle mahdollisuuksia käydä asioita hoitamassa, elokuvissa jne. Minä kuitenkin eniten kaipaisin että olisi turvallinen paikka jonne vielä lapsi hoitoon muutamaksi tunniksi että saisi itse vain olla.

Tsemppiä ja jaksamista!

 

[vieras]

Täällä myös yksi. Meidän lähimmät "lapsenlikat" asuu 2000km:n päässä. Eli ollaan totaalisen yksin. Mutta minä kyllä nautin olla omissa oloissani. Taidan sitten olla vähän erakko luonne Olen yksin, mutten yksinäinen.

 

[MargeSimpson]

Ei täälläkään niitä hoitajia kummemmin ole...
Anoppi asuu naapurissa, ehkä ihan pakkotilanteessa ottaa kaikki hoitoon, 1-2 x vuodessa...
Mutta edes nuorimmaisen syntymä ei ollut sellainen pakkotilanne :xmas:
Siinäpä ne sitten olikin...
Kai me on jo aikalailla totuttu tähän.

 

[myös yksinäinen]

meilläkään ei tukiverkkoja ole. meillä neljä lasta. mummot osuu samassa kaupungissa ja anoppi melkeen nurkan takana. kumpaakaan ei kiinnosta edes kyläillä. anopin aika menee miehen veljen lapsia hoitaessa eikä ilmeisesti sen takia jaksa kiinnostua meiän lapsista?!? en tiiä, mutta näin olettaisin... omasta äidistäni en tiedä miksi ei kiinnosta... puhuu lapsistani jokaiselle puolitutulle mutta ei juurikaan käy meillä. edes syntymäpäivillä. jos sattuu tulemaan synttäreille niin ne on taatusti esikoisen, muitten kohdalla keksii jos jonkunmoista tekosyytä. puhuu myös aina kuinka pitää sitten soittaa kun tarvis lapsenvahtia, tulee kuulemma silmänräpäyksessä. monesti lupaakin, mutta ei oo monestikaan perille asti päässy, ilmottaa tekstarilla ettei pääsekään kun pitäisi jo olla meillä. joten miehen kanssa ei juurikaan päästä kahden minnekkään( hyvällä säkää kerran vuodessa). ja kaipaisin juuri sitä niin kovasti...

 

[KangasP-Akka]

Meilläkään ei ole tukiverkostoa. Oma äitini on lähes aina töissä, mutta asuu vajaan tunnin ajometkan päässä. Miehen vanhemmat paljon töissä ja matkaa heille n.200km.
Olisi ihanaa joskus päästä miehen kanssa vaikka elokuviin.
Usein mietin millaista se elämä olisi jos molempien vanhemmat asuisivat samassa kaupungissa, lähellä ja eivät olisi niin tiiviisti työelämässä, lapsen voisi huoletta viedä hoitoon tunniksi pariksi jos itseä huvittaisi tehdä jotain omaa juttua tai on muuten väsynyt...
Kavereitakaan ei liiemmin ole joten täällä neljän seinän sisällä aika menee kovin hitaasti.