Tukiverkosta viellä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja LisaMarie
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

LisaMarie

Aktiivinen jäsen
06.04.2005
21 832
7
38
Se onko tukiverkkoa vai ei, ei aina ole tietoinen valinta. Tai siis se ei juuri koskaan voi olla titoinen valinta.
Jos isovanhemmat ja suku asuu kaukana, ei siinä paljon valinnat auta, ei ole isovanhmpia auttamassa. Toki ystäviä voi silti olla lähelläkin, mutta ei se kuitenkaan ole sama asia, kun sisarukset tai isovanhemmat, oma perhe. Joskus taas on mahdollista, että vaikka miten olisi itse yrittänyt, suhteet perheeseen ei kertakaikkiaan toimi tai isovanhemmat on sairaita tms, joka estää normaalin kanssakäymisen.
Jos itsellä on läheinen tukiverkko, lapset ovat viikottain isovanhempien kanssa ja menevät sinne mielellään, on aivan eri jättää lapsi vaikka yön yli tai muutamaksi päiäksi hoitoon, kun sellaisessa tapauksessa, että isovanhempia nähdään pari-kolme kertaa vuodessa. Olen jopa sitämieltä, että neuvo yksi yö/ikävuosi eroa vanhemmista, ei päde sellaisessa tapauksessa, että isovanhemmat ovat läheisiä ja heitä tavataan usein.
Esim.meidän kaksivuotias, vaikka ei osaakkaan viellä kunnolla puhua, osaa kyllä ilmaista että haluaa mammalle yöksi ja yleensä ilmoittaa tomerasti "en" kun olisi kotiinlähdön aika.Välillä näemmekin välillä, mutta silti lapsi ei ole halukas lähtemään kotiin, vaan on useamman päivän isovanhemmilla vaikka välillä kävisi kotoa tai vanhemmat kävisi siellä. En todellakaan jättäisi häntä yöksi isovanhemmille, joita tavataan pari kertaa vuodessa, en vaikka isovanhemmat miten pyytäis!
Aivan yhtä mahdotonta on tajuta, millaista oikein todella on, jos sitä tukiverkkoa ei ole. Tulee helposti tuomittua ihmiset, jotka haluavat eroon lapsista, siis vapaata lapsista, kun itsellä tilanne on se, että lapset on aina menossa johonkin suuntaan ja melkeimpä tilanne, että kaikki lapset on koko viikonlopun kotona, on harvinaisuus.
 
Mun ystävillä kaikilla on pieniä lapsia, joten he eivät voi auttaa, en kyllä ole kysynytkään. Anoppi on kohta 80v, oma suku kaukana. Mies jatkuvasti poissa kotoa työnsä takia, perheessä erityislapsia. Kodinhoitajan sain välillä käymään kun masennuin ja uuvuin, mutta sekin taistelun jälkeen, ja isoilla euroilla joten siihen ei ole varaa. Pakko pärjätä omin avuin ja sulkea silmät sotkuilta, pyykkivuorilta jne. tehdä sen mitä jaksaa, niin kauan kuin jaksaa
 
meillä kyllä asuu sukulaiset lähellä mutta heitä ei kiinnosta ainut joka voisi auttaa on mun aiti joka ei iän puolesta jaksa ja hänellä on vielä sairas isäni hoidettavana. Miehen isä ja hänen uusi vaimonsa käy meillä vain kun on lasten synttärit ja silloinkin heillä on aina kiire (eläkeläisiä), mutta jos tämän uuden vaimon lapset tarvitsevst apua niin omat menot kyllä muutetaan heidän menojen mukaan.
Joskus kun olen pyytänyt apua tai halunnut puhua pahaa olo on vastaus ollut tyyliin: Itse olet lapsesi tehnyt tai kaikki äidit on joskus masentuneita. Koskaan ei soiteta tyyliin mitä kuuluu miten jaksat vaan kun minun apua tarvitaan aina ei uskalla edes vastata puhelimeen kun tietää että taas on vaatimuksia.
Ei auta on vain jaksettava räpiköidä eteenpäin.
 

Yhteistyössä