Tukistamisesta ja soppasotkusta

Mulle on sellasta neuvottu, että turha on tehdä syömisestä taistelua. Jos ei syö, niin sitten ei ruokaa ennen kuin seuraavalla ruualla. Meillä on myös tepsinyt se, että rauhallisesti sanon, että ole syömättä, mutta sitten ei tule myöskään jälkiruokakeksiä. Meidän tytöt on niin sen keksin perään, että syövät sitten eturuuankin. Päikässä heillä ollut tapana, että pitää syödä yhtä monta lusikallista kuin on ikävuosia, ja sen ovat aikas hyvin omaksuneet.

 

en ole mikään super äiti,mutta meillä ei pakoteta syömään, jos ei ruoka maistu.syö sitten myöhemmin samaa sapuskaa mitä aiemmin tarjottiin.
Mut on ite pakotettu muksuna syömään kaikki ja heti silloinkun ruoka aika oli. milloin sain tukkapöllyä ja milloin seisoin nurkassa kun ei maistunut.se OLI hirveää.Mutsi latasi kaameat annokset ja KAIKKI piti syödä.Olen ollut aina pieni ruokainen ja syönyt pikku annoksia.Nyt aikuis iälläkin syön vähän vain kerrallaan.Enkä ikinä pakota lapsia syömään, kun en tekisi sitä ei aikuisellekkaan.Kyllä jokainen syö kun on nälkä.

 

Ahaa, mitenkäs 2 viikkoo ilman ruokaa oleminen tähän liittyy? meinaatteko lapsiakin pitää 2 viikkoo ilman ruokaa, vai oisko helpompaa vaan tehdä ruokaa, joka lapsen mielestä on hyvää?

Ei tarvitse lasten olla kahta viikkoa ilman ruokaa. Kalskahtaa vaan korvaan aikuisen ihmisen ruoan kanssa nirsoilu, jota pitää vielä tuoda ilmi moneen kertaan. Lapsilleni teen kyllä ruokaa joka maistuu heille, mutta olen myös sanonut, että voi syödä vaikkei ruoka aina niin herkkua olisikaan. Senkun pistelee poskeen, eikä turhia maistele!

 

Meillä on ollut sääntönä että kaikkea pitää ainakin maistaa. Jos ei syö nätisti niin pöydästä joutuu pois ja seuraavana ruoka-aikana yritetään uudestaan. Välillä samalla liki koskemattomalla annoksella ja välillä uudella ruoalla. Lautasta ei ole pakko syödä tyhjäksi jos ei jaksa.
Ruokapöydässä ei myöskään meillä pelleillä ja riehuta vaan syödään nätisti.
Meillä kyllä on onneksi tuo poika niin hyväruokainen että liki kaikki ruoat uppoaa mitä eteensä saa.

 

Ja anteeksi, tiedostan kyllä, että olen ilkeä. Minulla tulee aikamoiset takaumat, kun puhutaan pahasta ruuasta ja siitä, että vanhempi alkaa riehua. Ehkä sulle tulee huono omatunto ja ehkä saat siksi asian muuttumaan?

Jos lapsi ei voi luottaa omiin hermoihinsa ja siihen, että hänellä ei mene hermo, niin eikö lapsen pitäisi kuitenkin voida luottaa siihen, ettei äidillä mene hermo?

Ja en ole superäiti enkä ole ikinä väittänyt olevani. Tiedän miltä tuntuu pakotettuna syödä jotain, mitä ei halua syödä, väkivallan uhalla. Se ei ole kivaa, eikä aiheuta mitään hyviä tunteita vanhempia kohtaan.

Samaa mieltä! Mun mielestä tuo on sadismia. Kaikkein kamalinta on tarjota samaa ruokaa uudelleen niin kauan kuin se on syöty, vaikka sitten itkien. Ja kunnioitus ansaitaan kunnioittamalla.

Aikuisen tehtävä on päättää mitä syödään ja tarjota sitä ruoka-aikoina, ja lapsi päättää kuinka paljon hän syö. Meillä ei ole pakko syödä, ja pöydästä joutuu pois jos pelleilee. Seuraavan kerran ruokaa saa seuraavalla aterialla (tietenkin!) ja sitä mitä silloin on vuorossa. Johdonmukaista ja yksinkertaista, en ymmärrä miten nämä perusasiat ovat niin monelta hukassa.

Ja en ole superäiti, hermot menee mullakin välillä, mutta en silti turvaudu sadismiin.

 

En kyllä huomannut että ap:n tekstissä olisi sanottu ettei lapsi tykkäisi keitosta...ja söihän hän sen myöhemmin...tuskin silloinkaan olisi syönyt jos aivan inhokkiruoka? Mutta itse olisin toiminut hyvin samaan tyyliin, tosin yli puoli tuntia on aika turhaa istuttamista...lapsi ei syö ja se siitä, mutta ruokaa ei heitellä eli siivoushommat olisi meilläkin kutsuneet. Ei sitä ruokaa kai kukaan lapselleen viitsi tunkea isoja määriä ,eiköhän omat muksunsa tiedä paljonko he syövät kerrallaan? Meillä syödään kaikkea, ja kotiruokaa tarjoan hyvin harvoin eineksiä tms. (olen siis aina tehnyt ruokamme itse pääasiassa että en "elvistele" )ja ellei se maistu maistamisen jälkeen niin seuraava ruoka on sitten ajallaan eikä välissä syödä, juoda mitään.

 

Kunnioitusta ei mielestäni vanhempi voi lapselta hakea millään "mittelöillä", tyyliin "katotaan kumpi antaa periksi". Ihan turha taisteluasetelma, joka helposti vain kärjistyy vääränlaisiin räjähdyksiin.

Lapsi oppii kunnioittamaan vanhempaa, joka kunnioittaa lasta.

Ruoka-asioissa: En laittaisi pakolla istumaan lautasen edessä ja syömään. Jos ei jollain kertaa maistu, niin seuraavalla kerralla saattaa maistua sitäkin paremmin. Lapsen ruokahalu ei ole päivästä toiseen vakio, eikä lapsikaan joka ruuasta pidä. Nälkään ei kuole jos jonkun kerran jää syömiset väliin.

Jos tilanne kärjistyy, kävelee vaikka itse hetkeks pois huoneesta (siis ennemmin kuin purkaa vihastumisen fyysisesti lapseen).

 

ruokaa en koskaan pakota syömään. Siitä ei ole kuin haittaa (ainakin oma kohtaisia kokemuksia löytyy) Olisin poistanut pöydästä ja turha narista nälkäänsä.

 

lapsi ei syö, niin ei syö. Asiasta ei tehdä numeroa, "kiitos" ja saa mennä pöydästä.

 

Meillä ei pakoteta syömään. Yllättävän tehokasta ennaltaehkäisyä tuntuu olevan, että jos alkaa näyttää siltä, että ruokailu on menossa pelleilyksi, sanon heti, ettei ole pakko syödä. Kaipa siinä lapsi menettää valttikortin jo alkuunsa. Jos puljaaminen silti alkaa, kysyn kerran, onko nälkä ja syökö lapsi annoksen. Jos ruokailu jatkuu normaalisti, ok. Ellei, lautanen lähtee ruokineen. Juotavaa saa vielä ottaa päälle jos tahtoo. Jos lautanen lähtisi lentoon, lähtisi kyllä muksukin pöydästä että vilahtaisi. Lapsi on vielä niiin pieni, että siivoan jäjet itse, mutta luulen, että nappaisin kiinni kainaloiden alta ja kiikuttaisin muksun muualle. Tervetuloa seuraavalla ruokailukerralla sitten syömään taas.

Koska en ole istuttanut lasta pöydässä, ei ruokaa ole tarvinnut lämmittää uudelleen. Mutta jos joku ajautuu siihen tilanteeseen, minusta olisi reilua edes lämmittää se ruoka välillä, sillä muutenkin kurjassa tilanteessa kylmä ruoka ei taatusti houkuta. Jos ruoka menisi alas, kiitokset tietysti lapselle reippaudesta.

Jos meillä ruokailu katkeaa syystä tai toisesta kesken, seuraavalla aterialla tarjotaan seuraavan aterian ruokaa. Tosin jos ongelmia ilmenee lounaalla, samaa on edessä päivälliselläkin, sillä teen vain yhtä laatua lämmintä ruokaa per päivä. Jos ruoka on uutta ja maku ei miellytä, sitä maistellaan muutama lusikallinen ja sitten voidaan ottaa leipää ja kasviksia tai muuta ruokaa.

 

Meillä ei oo pakko syödä, jos ei maistu niin sitten ei maistu. Helvetti, en mäkään syö mitään jos mä en halua, tai ei ole nälkä. Kakarana oli ihan kauheeta istua pöydässä niin kauan että se ruoka, joka oikeesti oli pahaa, oli syöty...

 

[QUOTE="aloittaja";23522468]Siis tota tukistamista en puolustele mitenkään, väärin se on, mutta en mä sitä nyt potkimiseen ja hakkaamiseen menisi vertaamaan... Että kiitos vaan PölyEsterille.

Ja superäitejä täälläkin siis vain on, miksiköhän meillä ja muilla tutuillani on tapana, että jos lapsille on laitettu ruokaa niin sitä kuuluu syödä tai ainakin maistaa. Ja meillä tosiaan syödään erilaisia soppia, outoa, jos tollanen perusarkiruoka on jotenkin pahasta.

Ja mun mielestä lautasia ei heitellä lattialle, vaikka olis mikä tilanne.

Ehkäpä menen juttelemaan jonkun tavallisen äidin kanssa näistäki asioista... Kiitos kuitenkin asiallisille vastaajille. [/QUOTE]

ÖÖ.No sori vaan mutta mun mielestä se ei oo mitään superäitiyttä että ei pakota lasta syömään.

Mä ainakin muistan esim. koulusta kuinka kauheeta oli kun pakotettiin syömään.Ja sen takia en juuri koskaan käynyt ylä-asteella syömässä kun sai itse valita meneekö syömään vai ei.Eli sillä pakottamisella on vaan huono vaikutus tohon koko ruokajuttuun.

 

No kyllä mä nyt ainakin ihmettelisin, jos mun yläasteikäinen tyttäreni ei kävisi koulussa koskaan syömässä?!? Koulupäivä kun kestää 8-14 +matkat niin on se aika pitkä aika olla LAPSEN syömättä eikä yläasteella käsittääkseni ketään pakoteta syömään enempää kuin lautaselleen haluaa ottaa. Mutta jotakin pitää syödä, ilmankos nykyään näkee niin langanlaihoja "teinityttöjä"...