Tuhlaajaukko

[Akka]

Olemme naimisissa oleva pariskunta ja meille tulee pian lapsi. Ongelmani on että koen elämän kohtelevan minua epäreilusti.
Mieheni pukeutuu merkkivaatteisiin kalsareista ja sukista muihin vaatteisiin, hällä on 2 läppäriä, kohta 2 niin hienoa puhelinta etten edes osaa niitä käyttää, playstationit autossa jne.
Itselläni on tänäänkin kaikki pukemani vaatteet muiden vanhoja, 3 euron rikkinäiset kirpparikengät (eivät muuten ole edes kesäkengät) ja kavereilta saadut vaatteet. Puhelimeni on ikivanha ja hajoo pian käsiin.
En uskalla ostaa mitään itselleni, koska jonkun on pakko ottaa vastuu taloudesta miehen tuhlatessa omat rahansa itseensä. Keräillessäni miehen likasia merkkisukkia lattialta koen olevani ilmainen siivooja ja lastenhoitaja.. Hyvä jos kehtaan näyttäytyä mieheni kanssa ulkona kun koen olevani tämmöinen tuhkimo. Eikä vaihtoehtona ole mennä tienaamaan omaa rahaa, koska pakkohan minun on pian tehdä töitä 24/7 kotona kun lapsi tulee. Ennen en edes olisi osannut haluta sellaisia asioita kuin nykyään, omaa tietokonetta ja uutta puhelinta, mutta tasavertaisuuden nimissä minäkin haluaisin näitä asioita ja inhoan tälläistä itsekkyyttä itsessäni. Ja rupean pian inhoamaan miestäni joka ei ota vastuuta ja pistä perhettä etusijalle vaan ajattelee vaan itseään ja kaikkea materiaalia jota voi itselleen hankkia.
Lisäksi minulle tulee pian burnout kun tuntuu että taakkani on niin raskas, mies ei kerta kaikkiaan tunnu kantavan huolta esim. siitä että vuokra tulisi maksettua, hällä on niin paljon huolia siitä kuinka saa osamaksulla tilatut tuotteensa maksettua. Saatika että olisi huolissaan ruokaostoksista. Jos yritän selittää että ruoka on tärkeää, kun vaikka lapsi ei vielä ole täällä, on minun ravinnon saantini lapsenkin kannalta nyt tärkeä ja imettäessä myös, niin se ei vaan mene perille. Mies saattaa vaan vihjata siihen että haluan hyötyä hänen rahoistaan, omani kulutan kyllä perheen asioihin, mutta silti jossain vaiheessa tulee tilanne ettei minulla ole enää rahaa ja jääkaappi on tyhjä. Myöskin mies saattaa sanoa että on pärjännyt hyvin niukalla ravinnolla ennen minua, joten alan tuntea syyllisyyttä että pyydän päästä vuorostaan miehen rahoilla ruokakauppaan. Lisäksi mies sanoo että hällä menee todella paljon rahaa ruokakauppaan, voi olla, mutta totuus siinäkin asiassa on se, että mies ostaa sieltä paljon asioita itselleen, joilla ei ole mitään tekemistä ruuan kanssa ja hällä on myös tapana vähäisillä rahoilla ostaa kaupasta kallein margariini mikä löytyy, kallein maito yms.
Olenko oikeutettu tuntemaan asemani epäreiluksi? Millaisia asioita voin vaatia mieheltäni? Voinko vaatia että saisin käyttää osan rahoistani uusiin vaatteisiin ja mies sen sijaan joutuisi sen verta enempi ottaa osaa perheen asioihin? Vai onko oikein että mies tuhlaa rahaa itseensä hurjasti ja minun on turha valittaa ettei minulla ole moiseen varaa koska niin se elämä vaan kohtelee toisia toisella tavalla ja toisia toisin. Mutta onko silloin mahdollista saada kahden näin 'eriarvoisen' ihmisen liitto toimimaan? Tunnen kamalaa syyllisyyttä 'kateudestani' ja tunteistani.
Ja haluan vielä sanoa, että en tosissaan edes osaisi kaivata kaikenmoista materiaalia, mutta jostain syystä kun mies tuhlaa itseensä niin tuntuu että minunkin pitäisi saada. Toki minulla olisi pakottava tarve saada uusia vaatteita ja muita pakollisia, mutta en koe että voisin ostaa edes niitä, kun on perhe huollettavana. Kaikista paras olisi jos mies tajuaisi olla ostelematta turhuuksia ja laittaa perheen etusijalle. Minua ei haittaisi vaikka kumpikaan ei saisi itselleen mitään, jos ei toinen saisi. Vähän taisin tässä lopussa toistaa itseäni, kai kertailen näitä ajatuksia vielä itsellenikin..

 

[ap]

Lisäys vielä, että mies ei tosiaan ole raatanut persettään ruvelle saadakseen kasaan omaisuutta, vaan hällä on varakkaat vanhemmat ja on vasta minut tavatessaan alkanut luomaan uraa ja minulla ei ole vaihtoehtona kuin luoda uraa kotona toistaiseksi, mutta koen tekeväni ainakin vauvan tullessa yhtä lailla työtä täällä kotona. Että samat oli lähtökuopat mistä tähän tultiin suunnilleen.

 

[tuli]

Onko tuo nyt sitten merkki varakkuudesta, että toinen ostaa osamaksulla tavaraa ja joutuu miettimään millä luottoja lyhentää? Muutenkin, tosi omituiselta kuulostaa teidän suhteenne ja rahapolitiikkanne. Kuljitko jo ennen liittoanne kirppisvaatteissa vai aloititko sen vasta avioiduttuanne?

 

[Mies]

Hei ihan totta, nuo tiiliskivet on kamalia lukea, yrittäkää edes jakaa sitä jotenkin. Yrittäkää, yrittäkää, kyllä se siitä.

 

[torvi]

Tilanteenne on mielestäni erittäin päin persettä.

Itse elätin samanlaista luuseria pari vuotta ennen kuin tajusin lähteä. Tuolloin sain vain opintotuen 230€/kk ja otin hullu vielä opintolainaa jotta eläisimme. Osan ajasta olin töissä. Mies ei tosiaan kantanut vastuuta ihan mistään kodin asioista, vaan käytti omat tulonsa pennilleen (ja vähän ylikin) viinaan ja taksilla ajoon. Minä en tosiaan itselleni ostanut ainuttakaan vaatekappaletta yli kahteen vuoteen! Ja olen kuitenkin nuori nainen..

Eli siinä mielessä ukkosi hankinnat ovat "järkevämpiä", että ne ovat pysyvämpää kuin kalja, mutta siihen se sitten jääkin.

Lapsi tietty vaikeuttaa, mutta sinuna miettisin eron mahdollisuutta. Olen näes viisastunut elämässä sen verran, että tiedän, ettei tuollainen käytös muutu. Ja olethan tietoinen siitä, että vaikka vuosikausia hoitaisit perheen juoksevat menot, niin eron hetkellä ukko ottaa tavaransa ja häipyy? Ja sinä et saa mitään muuta kuin hlökohtaiset tavarasi! Usko minua, tällaisissa tapauksissa tilejä EI KOSKAAN tasata!

Tappiolle jäät joka tapauksessa, on vain ajan kysymys, kuinka paljon. Veikkaan, että pärjäisit lapsen kanssa paremmin kahdestaan!

Ainakin oma elintasoni selvästi nousi kun hankkiuduin loisesta eroon.
Jäin vieläpä työttömäksi, ja SILTI minulla jäi paremmin rahaa elämiseen ja tekemiseen. =) Miehen kulutus oli vain niin pöyristyttävää ja olin tosiaan pari vuotta rahoittanut hänen eloaan hänen maksaessa vain velkojaan (jotka oli ottanut ja tuhlannut ennen kuin edes tapasimme) ja ryypätessään ja ajellessa taksilla.

Täällä puhuu erittäin kovan kokemuksen rintaääni. Ai niin, äläkä KOSKAAN allekirjoita mitään, miten sekaantuisit miehen raha-asioihin.

 

[ap]

Olemme naimisissa oleva pariskunta ja meille tulee pian lapsi. Ongelmani on että koen elämän kohtelevan minua epäreilusti.

Mieheni pukeutuu merkkivaatteisiin kalsareista ja sukista muihin vaatteisiin, hällä on 2 läppäriä, kohta 2 niin hienoa puhelinta etten edes osaa niitä käyttää, playstationit autossa jne.
Itselläni on tänäänkin kaikki pukemani vaatteet muiden vanhoja, 3 euron rikkinäiset kirpparikengät (eivät muuten ole edes kesäkengät) ja kavereilta saadut vaatteet. Puhelimeni on ikivanha ja hajoo pian käsiin.

En uskalla ostaa mitään itselleni, koska jonkun on pakko ottaa vastuu taloudesta miehen tuhlatessa omat rahansa itseensä. Keräillessäni miehen likasia merkkisukkia lattialta koen olevani ilmainen siivooja ja lastenhoitaja.. Hyvä jos kehtaan näyttäytyä mieheni kanssa ulkona kun koen olevani tämmöinen tuhkimo. Eikä vaihtoehtona ole mennä tienaamaan omaa rahaa, koska pakkohan minun on pian tehdä töitä 24/7 kotona kun lapsi tulee. Ennen en edes olisi osannut haluta sellaisia asioita kuin nykyään, omaa tietokonetta ja uutta puhelinta, mutta tasavertaisuuden nimissä minäkin haluaisin näitä asioita ja inhoan tälläistä itsekkyyttä itsessäni. Ja rupean pian inhoamaan miestäni joka ei ota vastuuta ja pistä perhettä etusijalle vaan ajattelee vaan itseään ja kaikkea materiaalia jota voi itselleen hankkia.
Lisäksi minulle tulee pian burnout kun tuntuu että taakkani on niin raskas, mies ei kerta kaikkiaan tunnu kantavan huolta esim. siitä että vuokra tulisi maksettua, hällä on niin paljon huolia siitä kuinka saa osamaksulla tilatut tuotteensa maksettua. Saatika että olisi huolissaan ruokaostoksista. Jos yritän selittää että ruoka on tärkeää, kun vaikka lapsi ei vielä ole täällä, on minun ravinnon saantini lapsenkin kannalta nyt tärkeä ja imettäessä myös, niin se ei vaan mene perille. Mies saattaa vaan vihjata siihen että haluan hyötyä hänen rahoistaan, omani kulutan kyllä perheen asioihin, mutta silti jossain vaiheessa tulee tilanne ettei minulla ole enää rahaa ja jääkaappi on tyhjä. Myöskin mies saattaa sanoa että on pärjännyt hyvin niukalla ravinnolla ennen minua, joten alan tuntea syyllisyyttä että pyydän päästä vuorostaan miehen rahoilla ruokakauppaan. Lisäksi mies sanoo että hällä menee todella paljon rahaa ruokakauppaan, voi olla, mutta totuus siinäkin asiassa on se, että mies ostaa sieltä paljon asioita itselleen, joilla ei ole mitään tekemistä ruuan kanssa ja hällä on myös tapana vähäisillä rahoilla ostaa kaupasta kallein margariini mikä löytyy, kallein maito yms.

Olenko oikeutettu tuntemaan asemani epäreiluksi? Millaisia asioita voin vaatia mieheltäni? Voinko vaatia että saisin käyttää osan rahoistani uusiin vaatteisiin ja mies sen sijaan joutuisi sen verta enempi ottaa osaa perheen asioihin? Vai onko oikein että mies tuhlaa rahaa itseensä hurjasti ja minun on turha valittaa ettei minulla ole moiseen varaa koska niin se elämä vaan kohtelee toisia toisella tavalla ja toisia toisin. Mutta onko silloin mahdollista saada kahden näin 'eriarvoisen' ihmisen liitto toimimaan? Tunnen kamalaa syyllisyyttä 'kateudestani' ja tunteistani.

Ja haluan vielä sanoa, että en tosissaan edes osaisi kaivata kaikenmoista materiaalia, mutta jostain syystä kun mies tuhlaa itseensä niin tuntuu että minunkin pitäisi saada. Toki minulla olisi pakottava tarve saada uusia vaatteita ja muita pakollisia, mutta en koe että voisin ostaa edes niitä, kun on perhe huollettavana. Kaikista paras olisi jos mies tajuaisi olla ostelematta turhuuksia ja laittaa perheen etusijalle. Minua ei haittaisi vaikka kumpikaan ei saisi itselleen mitään, jos ei toinen saisi. Vähän taisin tässä lopussa toistaa itseäni, kai kertailen näitä ajatuksia vielä itsellenikin..

 

[JenniX]

Jälkikäteen turha tietysti viisastella, mutta ehkä ennen vauvan tekoa olisi pitänyt saada teillä tuo raha-asia mallilleen. Tiedät varmasti, että raha, siivous ja seksi ovat ne yleisimmät syyt tappeluihin parisuhteessa, sillä kaikki ne kolme asiaa kuuluvat normaalisti viikottaiseen elämään ja siis siten osaltaan tarkoittaa jopa viikottaista tappelua.

En tiedä, onko enää voimassa se laki, että naimisissa olevalla pariskunnalla on elättämisvelvollisuutta puolisoa kohtaan? Se on ainakin varmaa, että perheen YHTEISIIN menoihin ja LAPSEN menoihin kummaltakin täytyy sitä rahaa löytyä. Jos mies on niin itsekeskeinen, että hän ei näe metsää puilta eikä hän suostu mitään ongelmaa olevankaan, niin siinä tapauksessa lähtökohta on todella surkea.

Teillä ehkä voisi toimia sellainen systeemi, että teillä olisi omat pankkitilit sekä yhteinen tili, joka on tarkoitettu VAIN perheen yhteisiin kuluihin ja tietysti vauvan kuluihin. Esimerkiksi wc-paperi olisi perheen yhteistä kulua, mutta vaikkapa omaan käyttöön tuleva kosmetiikka ei. Jos mies myöntäisi, että sinä olet harkitsevampi ostaja ja osaat valita edullisimmat ratkaisut, niin tilin käyttöoikeus voisi olla vain sinulla. Kumpikin sitten käyttäköön omat rahansa haluamallaan tavalla.

Tunnistan itsekin tuon piirteen, että kateus iskee helposti, kun toisella on rahaa rällästettäväksi asti, samalla kun itsellä rahat eivät edes riitä. Meillä sentään on vielä se tilanne, että vasta seurustelen, mutta on kurja katsoa, kun toinen ostaa silmää räpäyttämättä kalliita kirjoja tai pelaa peliautomaateilla esim. 40 eurolla, kun itse olisi sillä rahalla saanut isot kassilliset peruselintarvikkeita.

Toisaalta tietysti kummallakin on omat rahansa. Minusta kuitenkin tuntuu aika pahalta, että jos toinen rellestää rahojensa kanssa ja toinen lähes näkee nälkää.

Valitettavasti tiedän omasta kokemuksestani, että ei ole hyvä jos kumppani on sairaalloisen pihi, mutta ei myöskään ole hyvä, jos raha ei pysy hyppysissä millään keinoin. Jos et saa miestäsi kuriin, pelkään pahoin, että suhteenne saattaa jopa johtaa eroon.

 

[Meikämaija]

AP
Kyllä lain mukaan kummankin on osallistuttava perheen menoihin kykynsä mukaan. Eli, jos miehellä on suuremmat tulot, hänen kuuluu antaa rahaa myös suhteessa enemmän.

Asumis-, ruoka-, kodinhoito-, lapsen elatus- ja hoitokuluihin hänen kuuluu lain mukaan osallistua, myös vaimon elantoon. Mies voidaan myös velvoittaa kuukausimaksuun aviossakin ollessa lain kautta, jos hän ei muutoin velvollisuuttaan täytä.

Kyllä mies vaikuttaa todella vastuuttomalta, täysin epäkypsälä ja itsekeskeiseltä. Jos jatkatte yhdessä, surku sinua ap tulee. Paremmin selviäisit lapsen kanssa, jos uskaltaisiet erota ja mies määrättäisiin maksamaan elatustukea. Vaikka hän ei sitä maksaisikaan, saisit sentään elatusavustuksen ja muut tuet yhteiskunnalta, joka hakee kyllä mieheltä omansa pois. Silloin tiedät, mitä sinulla on käytettävissäsi eikä yllätyksiä tule.

Millaiset vanhemmat miehellä on? Puhuisit heidän kanssaan tilanteestanne. Heiltä on jäänyt kasvatuksessa todella tärkeät asiat opettamatta kokonaan. Luulisi, että he tuntisivat huolta ja vastuuta poikansa vaimon ja lapsen pärjäämisestä ja puuttusivat pojan rellestykseen.

Miehen puheet siitä, että haluat hänen rahansa, ovat naurettavia. Hänhän tässä on hyväksikäyttäjä ja todellakin raukkamainen mies.

Älä ihmeesä anna omia tulojasi miehen kuluihin, velka, jonka hän omissa nimissään tekee, ei ole sinun velkaasi. Äläkä missään tapauksessa ryhdy takaajaksi tai ota yhteistä velkaa, silloin sinä joudut maksamaan ne lopulta kokonaan.

Molemmilta puolisoilta voidaan vaatia vain perheen ruoka-, asumis- ja lapsenhoitokulujen velkaa, ei toisen osteluista tai omissa nimissään ottamia velkoja.

 

[Rahastajamestari]

Ennen kuin ryhtyy parisuhteeseen ja yhteistalouteen niin on oltava yhteisymmärrys raha-asioista ja rahan käytöstä. Mikä helvetti siinä on niin vaikea.