vierailija
Palstasuvakki yrittää Trumppia haukkumalla kääntää huomion pois heppatyttöhallituksen epäonnistumisista.
TodellakinBrittien pm muuten puhuessaan uutispätkässä oli kuin hahmo monty pythonista
Obama on kuin sirkuksesta karannut simpanssi.Brittien pm muuten puhuessaan uutispätkässä oli kuin hahmo monty pythonista
Jossain vaiheessa joo mutta ei ihan vielä. Teikäläinen on tähän asti vaatinut kovempia ja aikaisemmin tehtyjä rajoituksia. Niin se mieli muuttuuTrump on oikeassa. Jossain vaiheessa on pakko mennä takaisin töihin ja laittaa yhteiskunnan pyörät pyörimään.
Miten niin "mieli muuttuu". Tietysti tarvitaan kovia toimia pandemian hillitsemiseksi, mutta ei niitä toimia voi kuukausi- tai vuosikaupalla jatkaa. Jossain vaiheessa niitä on pakko purkaa.Jossain vaiheessa joo mutta ei ihan vielä. Teikäläinen on tähän asti vaatinut kovempia ja aikaisemmin tehtyjä rajoituksia. Niin se mieli muuttuu
Toisessa ketjussa huutelet, että Ruotsissa on 2000 tartunnan saanutta ja huono homma, koska eivät ole pitäneet tiukkoja rajoituksia. Täällä puolustelet trumpismia ja sanot, että rajat auki.Miten niin "mieli muuttuu". Tietysti tarvitaan kovia toimia pandemian hillitsemiseksi, mutta ei niitä toimia voi kuukausi- tai vuosikaupalla jatkaa. Jossain vaiheessa niitä on pakko purkaa.
Älä vääntele sanojani. En ole missään vaiheessa sanonut, että rajat auki, vaan että jossain vaiheessa pitää tehdä se päätös, että tiukennuksia aletaan vähitellen purkaa. Ruotsissa kytee pahimmillaan Italian kaltainen katastrofi. Tai sitten ei. En omista kristallipalloa, niin en osaa sanoa varmasti.Toisessa ketjussa huutelet, että Ruotsissa on 2000 tartunnan saanutta ja huono homma, koska eivät ole pitäneet tiukkoja rajoituksia. Täällä puolustelet trumpismia ja sanot, että rajat auki.
Samalla kaverit huutelee, miten kaikkea Trumpin sanomaa ei oteta tosissaan.
Sehän on vain vihervassareiden hommaa ottaa kaikki kirjaimellisesti ilman kritiikkiä?
Nyt alkaa persujen linjat rakoilla tavalla, että alkaa käydä viihtyisäksi.
...ei taida olla ihan kaikki persut puolueessa...
Jaa, että olet ihan itse keksinyt, että tiukennuksia "pitää alkaa joskus purkaa". No hyvä että huomasit, olisi varmasti kaikilla muilla jäänyt muuten hiffaamatta.Älä vääntele sanojani. En ole missään vaiheessa sanonut, että rajat auki, vaan että jossain vaiheessa pitää tehdä se päätös, että tiukennuksia aletaan vähitellen purkaa. Ruotsissa kytee pahimmillaan Italian kaltainen katastrofi. Tai sitten ei. En omista kristallipalloa, niin en osaa sanoa varmasti.
En ole "ihan itse" keksinyt, että tiukennuksia pitää alkaa purkaa jossain vaiheessa. Tämä on varmasti kaikille selvää, että jossain vaiheessa pitää purkaa.Jaa, että olet ihan itse keksinyt, että tiukennuksia "pitää alkaa joskus purkaa". No hyvä että huomasit, olisi varmasti kaikilla muilla jäänyt muuten hiffaamatta.
Muuta mites, kun Amerikassa on enemmän sairastuneita, ja viirus levisi sinne vasta Ruotsin jälkeen, niin Amerikan pitäisi alkaa purkaa, kun Ruotsin tiukentaa.
Huutelet ihan sekavia. Ottaisit yhden linjan siinä, millä tavalla öyhötät, pysyisi ehkä jokin asia kasassa.