Tropiikissa syntyy enemmän tyttöjä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja HS
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

HS

Vieras
2.4.2009 17:55
Jani Kaaro

Tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa, että tropiikissa syntyy enemmän tyttöjä kuin pohjoisessa.

Georgian yliopiston tutkimus osoittaa ensimmäisen kerran, että leveysaste vaikuttaa tyttöjen ja poikien väliseen sukupuolijakaumaan. Maailmanlaajuisesti kaikista synnytyksistä poikia on 51,5 prosenttia, eli 106 poikaa 100 tyttöä kohden. Tropiikissa poikien syntyvyys kuitenkin laskee siten, että siellä enää 51,1 prosenttia kaikista synnytyksistä on poikia. Vaikka prosentteina luku on kuulostaa pieneltä, käytännössä kyse on tuhansista "ylimääräisistä" tytöistä pohjoiseen verrattuna.

Tutkija Kristen Navarra perustaa tietonsa CIA:n vuosina 1997-2006 keräämiin 202 valtion syntyvyystilastoihin. Niiden perusteella suurin osa maista, joissa poikien syntyvyys oli vähäisintä, sijaitsivat tropiikissa. Äärimmäisin esimerkki oli Keski-Afrikan tasavalta, jossa vain 49 prosenttia kaikista synnytyksistä oli poikia. Se on ainoa maa maailmassa, jossa tyttöjä syntyy enemmän kuin poikia. Muita "tyttörikkaita" maita olivat Grenada, Bermuda ja Mauritius.

Tropiikin sukupuolijakauma on herättänyt suurta huomiota, mutta sen syy on epäselvä. Tutkijat arvelevat vastauksen liittyvän päivän pituuteen ja melatoniini -hormonin eritykseen. Esimerkiksi myyrien tiedetään tuottavan enemmän poikia vuoden pimeänä aikana.

Tutkimuksen julkaisi Biology Letters.
 
syntyy joka vuosi yli 1000 poikaa enemmän kuin tyttöä.
Luulen johtuvan siitä, että poikein äidit jaksavat puskea enemän poikia maailmaan kuin tyttöjen äidit.
eli joillakin ihmisill on suurempi mahdollisuus saada tyttöjä, joidenkin poikia, riippuen fyysisistä piirteistä/geeneistä.
mutta kun tyttöjen äidit lopettavat lasten teon yhteen tai kahteen, poikien usein jatkavat.
sitten on niitä joille tulee heti molemmat sukupuolet

 

Yhteistyössä