M
"mietteliäs"
Vieras
kasvoin isossa perheessä. isä käytti väkivaltaa, välillä jopa pahoinpiteli meitä. äidin "pyynnöistä". kerran muistan istuneeni isäni sylissäni kiikkustuolissa, kun meillä oli vieraita. äidin sylissä en muista koskaan istuneeni. naapurissa asui pedofiili, jonka uhreikis jouduimme. siis ei mitn "kamalaa" sattunut, mut hipelöintiä ja kerran näin miten tuo pappa hieroi huohottaen isosiskoani. :/ vanhemmat ei välittänyt, vaikka varmasti "tiesivät", et kaikki ei ole ok. kielsi vain meitä menemästä sinne, mut mehän mentiin, kun oli joku paikka missä joku "välitti" meistä ja antoi jotain makeaa/rahaa tms.
toisessa naapurissa asui erittäin väkivaltainen alkoholistiperhe, joiden kamalaa elämää jouduimme seuraamaan eikä vanehmmat puuttuneet siihenkään, vaikka me saimme aina pelätä niitä. kerran naapurin isäntä esim. pahoinpiteli oman pienen tyttärensä meidän pihalla ja silti äiti eikä isä soittaneet mihinkään.. huh huh!
mua on nuorena käytetty seksuaalisesti hyväksi. vähän vanhemmat pojat ahidisteli/ehdotteli kaikkea mahdollista. jotenkin pääsin heidän kynsistään ilman, et mitään pahinta ei tapahtunut.
mulle on sattunut muutamia tosi traumaattisia asioita. kerran oli kuolema lähellä. ala-asteella olin erittäin ujo ja itsetunto oli pelkkä nolla. mua kiusttiin ja häpesin meidän perhettä. tuntui, et me haistiin pahalla, ku meil oli navetta. kotona oli välil tosi paha siivo ja häpesin valtavasti, jos meille tuli vieraita.
kotonakin vanhemmat siskot kiusas ja piikitteli mua milloin mistäkin ja haukkui ja arvosteli menemään.
ammattikoulun jälkeen menin töihin ja jouduin melko varmaan narsistisen työnantajan uhriksi. seuraavakin työpaikka oli ihan kamala. :/ äiti ei tukenut mua tai käskenyt lopettaa töitä, vaikka mulle tuli burnout.
tuntuu, et olen kokenut aika paljon kaikkea, (joo, tiedän, että jollekin on sattunut tuhat krt pahempia asioita) kun kirjotan ne näin tähän ylös. olen käynyt nyt jonkin aikaa terapiassa ja alan pikkuhiljaa pääsemään jaloilleen. minulla on ihana mies ja kolme lastakin. rakastan heitä, mutta on rankkaa koittaa olla hyvä äiti ja ymmärtäväinen.
omat vanhemmat eivät vieläkään pidä yhteyttä/käy kylässä. isäni joutuu kärsimään äitini sairaalloisesta mustasukkaisuudesta kuulemma. isä tahtois pariterapiaan, mut äiti väittää olevansa terve. :/ tiedämme, että isä välittää meistä oikeasti, mut äiti on vienyt meiltä mahdollisuuden olla läheisiä toisille. minusta tuntuu, ettei mulla ole koskaan ollut äitiä eikä isääkään ja se sattuu paljon. ;(
tämän kirjoittaminen ei olut kovin helppoa, mut voin sanoa, et ainakin ymmärrän hyvin muita ihmisiä. multa löytyy empatiaa ja halua auttaa muita. olen käynyt pohjalla ja uskon, että pääsen viel lujemmin asettumaan paikoilleni, onnellisena, vapaana.
kiitos, jos joku jaksoi lukea! <3
toisessa naapurissa asui erittäin väkivaltainen alkoholistiperhe, joiden kamalaa elämää jouduimme seuraamaan eikä vanehmmat puuttuneet siihenkään, vaikka me saimme aina pelätä niitä. kerran naapurin isäntä esim. pahoinpiteli oman pienen tyttärensä meidän pihalla ja silti äiti eikä isä soittaneet mihinkään.. huh huh!
mua on nuorena käytetty seksuaalisesti hyväksi. vähän vanhemmat pojat ahidisteli/ehdotteli kaikkea mahdollista. jotenkin pääsin heidän kynsistään ilman, et mitään pahinta ei tapahtunut.
mulle on sattunut muutamia tosi traumaattisia asioita. kerran oli kuolema lähellä. ala-asteella olin erittäin ujo ja itsetunto oli pelkkä nolla. mua kiusttiin ja häpesin meidän perhettä. tuntui, et me haistiin pahalla, ku meil oli navetta. kotona oli välil tosi paha siivo ja häpesin valtavasti, jos meille tuli vieraita.
kotonakin vanhemmat siskot kiusas ja piikitteli mua milloin mistäkin ja haukkui ja arvosteli menemään.
ammattikoulun jälkeen menin töihin ja jouduin melko varmaan narsistisen työnantajan uhriksi. seuraavakin työpaikka oli ihan kamala. :/ äiti ei tukenut mua tai käskenyt lopettaa töitä, vaikka mulle tuli burnout.
tuntuu, et olen kokenut aika paljon kaikkea, (joo, tiedän, että jollekin on sattunut tuhat krt pahempia asioita) kun kirjotan ne näin tähän ylös. olen käynyt nyt jonkin aikaa terapiassa ja alan pikkuhiljaa pääsemään jaloilleen. minulla on ihana mies ja kolme lastakin. rakastan heitä, mutta on rankkaa koittaa olla hyvä äiti ja ymmärtäväinen.
omat vanhemmat eivät vieläkään pidä yhteyttä/käy kylässä. isäni joutuu kärsimään äitini sairaalloisesta mustasukkaisuudesta kuulemma. isä tahtois pariterapiaan, mut äiti väittää olevansa terve. :/ tiedämme, että isä välittää meistä oikeasti, mut äiti on vienyt meiltä mahdollisuuden olla läheisiä toisille. minusta tuntuu, ettei mulla ole koskaan ollut äitiä eikä isääkään ja se sattuu paljon. ;(
tämän kirjoittaminen ei olut kovin helppoa, mut voin sanoa, et ainakin ymmärrän hyvin muita ihmisiä. multa löytyy empatiaa ja halua auttaa muita. olen käynyt pohjalla ja uskon, että pääsen viel lujemmin asettumaan paikoilleni, onnellisena, vapaana.
kiitos, jos joku jaksoi lukea! <3