Kyllä tämä vauva arki alkaa tässä jo sujumaan. Meillä tytöllä vaan on ollut ilmavaivoja laitokselta lähtien. Siellä jo aloitti yö itkut. Nyt mennään tahdilla joka toinen yö nukutaan joka toinen valvotaan. Itku alkaa siinä kello 22-23 ja kestää tuonne 3-5 aamulla. Itsellä on jo melko paljon tuota univelkaa kertynyt kun saa nukkua vain muutaman tunnin yössä. Alkuun en malttanut nukkua edes päivällä, mutta nyt olen sitten nukkunut. Pakkohan sitä on, muuten ei jaksa. Kotihommat jäävät vähän huonolle hoidolle, mutta onneksi olen saanut apua niihin. Niinä öinäkin kun tyttö nukkuu niin syötön jälkeen hän ähisee ja tuhisee melko kauan, että huomaa hänellä olevan silloinkin ilmavaivoja. Päivisin hän nukkuu tyytyväisenä, nytkin nukkuu ulkona. Alussa meillä oli sellainen, että häntä piti herätellä syömään 3 tunnin välein ja laitokselta kotiutuessa 4 tunnin välein. Nyt kun neuvolan täti oli käymässä hän antoi luvan, että saa nukkua niinkauan että itse herää. Ja heräilee välillä jopa 2 tunnin välein syömään.
Yritin kerran kirjoittaa tuota synnytyskertomusta tuonne odotus puoelle, mutta sitten se ei lähtenytkään mihinkään. Jospa kirjottaisin sen nyt tähän.
Elikkä silloin 13 ja 14 välisenä yönä meni lapsivedet kotona kello 1.30. Lähdettiin siitä sitten vähitellen sairaalaan ja olimme siellä kello 3. Supistuksia ei ollut, mutta pientä menkkamaista jomotusta. Kätilö sanoi, että aikaa voi kulua vaikka vuorokausi. Sovimme että mies lähtee vielä kotiin nukkumaan. Kun mies laittoi sairaalan oven kiinni alkoivat supistukset kello 4. Kaurapussilla yritin hauota, mutta se ei auttanut mitään. Kävely ei auttanut, lantion heijaaminen sivuttain auttoi. Ennen seitsemää aamulla menin ammeeseen, mutta siitä ei ollut apua. Siellä pystyin olemaan vain noin 20 min. Sitten lähdin hengittelemään ilokaasua ja se auttoi, mutta kovimmat supistushuiput silti tuntuivat. Olo oli ihan kuin kännissä olisi ollut. Jossakin vaiheessa sain sitten epiduraalin ja se auttoi todella hyvin. Olo oli kuin taivaallinen. Ponnistamisen tarvekin tuli ja ajattelin saavani epiduraalia lisää, kätilö sanoi, että voin saada 2 annosta sitä lisää. Kätilö tutki ja totesi että olen aivan auki ja nyt synnytetään. Joten en saanut lisää epiduraalia. Synnyts tahtui jakkaralla. Minulle laitettiin myös jossakin vaiheessa supistuksia nopeuttava tippa. Ponnistusvaiheessa sitä laitettiin menemään aika kovalla vauhdilla. Supsitukset olivat siinä vaiheessa todella kivuliaita ja pitkiä. Meinasi usko loppua ja voimat. Muutta 27 min jälkeen oli tyttö maailmassa. Hänellä oli napanuora kaualn ympärillä ja se joduttiin katkaisemaan heti. Pelästyin aivan valtavasti kun tyttö makasi siinä lattialla ja häntä putsattiin. Oli aivan pakko kysyä, että onko kaikki hyvin. Hänet vietiin happikaappiin ja siellä virkosi nopeasti. Vasta kun sain 45 min päästä tytön rinnalle osasin olla onnellien ja nauttia tilanteesta. Siinä vaiheessa tuli kyynel silmään. Sitä ennen oli vain valtava huoli ja olinhan odottanut, että saan hänet heti syntymän jälkeen rinnalleni eikä häntä viedä pois. Pari tuntia hän oli rinnallani ja sen jälkeen menin suihkuun ja isä ja tyttö menivät punnitukseen ja pituuden mittaukseen. Kylvetykseen ehdin sitten jo mukaan. Olimme osastolla perhehuoneessa ja se oli positiivinen kokemus. Sanoin synnytksen jälkeen että en synnytä enää ikinä. Niin kovilta ne kivut tuntuivat siinä vaiheessa. Oli kiva jutella lauantai illalla miehen kanssa synnytyksestä ja se vaivasi minua paljon. Tuli jopa sellainen olo, että siitä jäi trauma. Harmittaa kun en saanut synnytystä käydä kätilön kanssa läpi, se olisi varmasti helpottanut tilannetta.
Ilmavaivoja lukuunottamatta meillä ei ole kummempaa hätää. Olen asennoitunut siihen, että ne kestävät 3 kuukautta ja helpottavat sitten. Huomenna mennään vyöhyketerapeutille, josko siitä saataisiin jotain apua.
lumikko ja vaavi
