Heippa!!
Vauvantuoksuiset terkut kotoa! :heart:
Onnea uusille vauvoille ja äitiytyneille sekä mielettömät
loppurutistustsempit teille kärvistelijöille!!
Tässä jonkunlaista
synnytyskertomusta, joka starttaa vesien menolla 22.5. klo 03 kesken unien. Sitä hulahteli pariin otteeseen, supistuksia ei kuulunut ja soitin Jorviin että mitäs tehdään. Pyysivät aamulla tsekkaukseen, jossa otettiin käyrä sekä muutamia labroja. Koska tilanne se, että auki 1 cm niin takas kotiin ja illalla klo 20 samoihin tsekkauksiin. Koska tilanne vieläkin sama passitettiin meidät kotiin. Lapsvettä valui koko ajan ja itse pyysin, että jos olis voitu käynnistää jo koska supistuksia ei vieläkään ollut tullut niin en uskonut niiden alkavan itsekseen yönkään aikana. Tulehdusriski kun koko ajan vain kasvoi mutta käynnistämään eivät vielä suostuneet.
Yö kotona ja aamulla 23.5. takaisin Jorviin. Mies jäi isyyslomalle, ihanaa ettei tarvinnut kärvistellä yksin! :heart: Aamusta käyrä ja klo 10.30 ensimmäinen murunen Cytoteccia alakautta. Painoarvio tässä vaiheessa 3,6 kg. Sitten käyrälle tunniksi ja seuraavat kolme tuntia venailua että jotain tapahtuis. Käveltiin, käveltiin ja käveltiin + käyrällä....ei tulosta muuten kuin että pää alkanut laskeutumaan. Toinen erä Cytoteccia klo 14.15 ja taas tunniksi käyrälle ja uudestaan kävelemään. Onneksi oli raikas ilma eikä hellettä!! Toinen lääke aloitti alamahan polttelun, ei mitään muuta apua. Klo 18.25 kolmas Cytotec + käyrä ja odottelua...nyt alkoi supistelemaan ensin n. 10 min. välein, sitten 4 min. välein. Ekat oksennukset...kohdunsuulla ei kuitenkaan mitään muutoksia...klo 21.45 vika käyrä ja mulle unilääke+kipulääke ja mies kotiin. Henkisesti oli ihan kamalaa ajatella, että kaikki alkaa aamulla alusta koska laittavat mut nukkumaan ja puolison kotiin...itkin väsyneenä ja syömättä olleena ja mieskin olis niin mielellään jäänyt mun seuraksi. Masensi aikalailla...menin nukkumaan...
...mutta sitten ne supistukset vasta alkoivatkin ja unilääke sai oloni todella huonoksi; pyörrytti ja oksetti! Kärvistelin yksin huoneessani klo 01.30 asti jolloin pyysin kätilön. Tilanne kohdunsuulla ihan sama mutta lihakset niin jumissa (supistukset eivät hellittäneet vaan jatkuivat koko ajan ja oksensin, koko ajan) että kätilö ehdotti että menisin suihkuun jumppapallon kanssa. Olin suihkussa 1,5 tuntia ja olo oli siellä paljon parempi. Nukahdin jumppapallon päälle ja kaaduin suihkussa. Onneksi ei sattunut pahempaa, löin pääni hanaan ja vasen pakara/lonkka sattui maahan tullessa. Lopetin suihkuttelun ja palasin huoneeseen. Olo oli ihan todella huono, supistukset jatkuivat ja kaipasin viilennystä. Makasin viileällä lattialla ja oksensin. Onneksi kätilö tuli tsekkaan tilannettani ja laittoi minut käyrälle ja tsekkas kohdunsuun, 4 cm auki. Klo 05 lääkärin suostumuksella minut siirrettiin synnytyssaliin, sain ilokaasua ja epiduraalin sekä antibiootit pitkän lapsiveden menon johdosta. Oksitosiinia laitettiin tippumaan, jotta saatais vauva joskus ulos. Miehen kanssa oli sovittu että saapuu sairaalaan klo 07 ellei aikaisemmin soiteta ja hänen tullessa saliin olin aivan puhki, en ollut nukkunut sinä yönä kuin puolisen tuntia. Mutta miehen läsnöolo sai mut rentoutumaan (lääkkeiden lisäksi) ja olo tuli turvalliseksi. Nukuin hetken. Klo 8.30 sain toisen epiduraalin, jonka laittoi toinen henkilö ja siitä ei ollut mitään apua. Kaikki kivut tuli läpi! Lonkkakipu alkoi yltymään ja olo oli todella tukala supistusten, kivun ja oksentamisen takia. Klo 10 olin 7 cm auki, klo 11.10 9 cm auki ja sain vielä kolmannen epiduraalin että saisin nukuttua edes hetken. Niinpä saammuin 1,5 tunniksi ja kun heräsin totesin miehelle että voisin ponnistaa
Niinpä kutsuimme kätilön, joka totesi että ponnistamaan voi alkaa ja kun kyselin, että mitä voisin tehdä itse ehkäistääkseni repeämiä hän kehotti ensin aloittamaan 'kakkaamisen' eli kevyet ponnistukset ja sitten n. 15 minuutin päästä aloitin ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti 25 minuuttia ja kätilö ohjasi minua todella hienosti fyysisesti sekä henkisesti ja kädellään venytti välilihaa jne. siten, että repeämiä ei oikeastaan tullut. Kaksi 'nirhaumaa' joista toinen tikattiin, toinen ei tarvinnut mitään. Istukka tuli yhdellä pienellä ponnistuksella kerrallaan kokonaisena ja oikeastaan heti vauvan jälkeen...
...vauvan syntymä oli aivan mieletöntä! Ensin todella pelottavaa koska napanuora oli kahteen otteeseen kaulan ympäri ja kun nämä kierrokset saatiin aukaistua ja vauva ulos niin hän oli kokonaan aivan sininen eikä pitänyt ääntä, pitkään aikaan (tai siltä se ainakin tuntui!). Lopulta kätilön heräteltyä vauvaa saatiin parkaisu ja värikin alkoi saavuttaa vauvaa. HUH!! Tyttö syntyi siis 24.5. klo 13.57, 3275 g ja 50 cm. Pipo 32,5 cm. Fiilis ihan huikea! Vauva tuli rinnalle ja söi/leikitteli rinnalla. Sitten isä jäi vauvan kanssa ja itse menin suihkuun. Vauvan happisaturaation oletettiin olevan alhainen ja häntä testailtiin kahdessa eri paikassa. Heti alkoi murheet! LOpulta ne todettiin hyviksi ja pääsimme eteenpäin vauvamme kanssa. Meidät siirrettiin perhehuoneeseen ja sitten en oikeastaan muistakaan mitään...synnytyspäivän ilta on mulla ihan sumussa. Taisin olla niin väsynyt, shokissa jne. Enpähän enää oksentanut vaan sain syötyä.
Seuraavan päivän aamupäivästä olin päiväunilla ja kätilö pamauttaa huoneeseemme ja sanoo suoraan, että vauvan tulee lähteä saman tien lastenosastolle koska tulehdusarvot ovat niin korkeat (98). Tulehdusarvojen kohonneisuus johtui pitkästä lapsiveden menosta...piru! Unesta herättyäni en millään meinannut tajuta mitään mitä kätilö selittää, oltiin molemmat miehen kanssa ihan pihalla. Lähdimme saman tien osastolle vauvan kanssa ja mä vaan itkin. Vauvalle laitettiin päähän viggo ja antibiootit aloitettiin. Onneksi vauvan ei tarviinnut jäädä tarkkailuun osastolle vaan saimme hänet mukaamme, ihanaa!! Vauvalta otettiin joka aamu ja ilta labranäytteitä sokereiden, kohonneen tulehdusarvon ja bilien takia, parhaimmillaan 6 putkea verta/kantapää :'( Antibiooteilla kävimme joka aamu + ilta...siinä sitä puuhaa osastolle riittikin kun labroja varten jalkaa piti lämmittää 15 minuuttia mutta labratäti saattoi olla jopa 2 tuntia myöhässä kierroksellansa ja jalkaa sitten lämmitettiin vähän pidempään ja juostiin antibiooteille kun oltiin jo myöhässä...aika sairaalassa oli todella stressaavaa tiettyjen henkilökunnan edustajien ja noiden tutkimusten takia. Kaikkihan tietysti ajattelevat vauvan parasta mutta joskus joku noista 'ärsyttävistä' kätilöistä olis voinut ajatella myös hormooneissa hyörivää uutta äitiä joka haluaa lapsensa parasta muttei tukehduttaa sitä pakkosyöttämällä maitoon.
Kukaan ei uskonut että mun oma maito riittäisi vaikka kuinka selitin että sitä tulee ja näytin lypsettyänikin että katsokaa. Koska tulehdusarvot olivat koholla ja meillä oli piru yökkönä ekat yöt niin 3 tunnin välein piti pakkosyöttää 25 ml + n. tunnin oma imetys. Mun meni niin totaalisesti hermot kun vauva ei suostunut millään ottamaan pakkosyöttöä vastaan noin paljoa ja kätilön mukaan pakko mikä pakko!! Pakkosyötin, itkin ja kuuntelin paniikissa vauvan nukkuessa hänen nikotteluaan koska hän ei vielä osannut röyhtäistä saati pieraista.
Kotiinlähtö venyi koska arvot eivät laskeneet vaikka paino nousi vauvalla. Itse voin alusta lähtien hyvin. Vikat päivät olivat ihan tuskaa henkisesti ja lopulta kävin maanantaina ulkona happihypyllä koska pää alkoi hajoamaan. Enpähän pystynyt olemaan erossa vauvasta kuin 10 minsaa ja tuli jo pakko mennä takaisin =) Vikana yönä meillä oli eri yökkö ja hän oli aivan ihana. Sanoi että mun oma maito varmasti riittää koska sitä suihkuaa niin paljon ja kehotti ensin pumppaan vaikka käsin pois koska sitä tulee jo niin paljon ettei vauva pysty imemään sitä tahtia. Nyt syöminenkin siis alkoi sujumaan paremmin...
Tiistaina iltapäivästä lopulta saatiin lääkäriltä vapauttava päätös lähteä kotiin kunhan tulisimme torstaina kontrollilabraan ja punnitukseen. Labrat olivat tänään kunnossa ja painoa tullut 2 vrk:n aikana kotona jo 100 g eli maito on maittanut vaikka nykyään syötän 4 tunnin välein tai kun vauva itse haluaa. Sain myös luvan jo pidentää esim. yösyöttöjen väliä 5-6 tuntiin jos vauva nukkuu ja syö päivisin hyvin.
Vatsanväänteitä tuntuu pikkusella olevan kovasti, joten aloitin Rela-tipat antibioottien takia ja harrastan suihkutissien estoa jos vaan mahdollista. Muuta en nyt tähän hätään ole vielä keksinyt että miten voisin ennaltaehkäistä mahanpuruja...röyhtäyttäminen ei aina onnistu.
Tässä ihan toooosi pitkä stoori sekä jo vähän vauvakuulumisia kotoa. Nyt kotosalla ollessa henkisesti olo on paljon parempi kuin sairaalassa, onneksi siis olemme jo kotona ja elämme pienen ja ihanan perheemme kesken :heart: Mieheni on ollut aivan ihana isä ja aviomies!! Auttaa koko ajan minkä ehtii ja pesee vauvan peppua, vaihtaa vaatteita jne. lepertelee tytölle. Enpähän voisi enempää pyytää!!
Farkkutyttö ja Ihanuli 6 pv :heart::heart:
