~ Toukokuun Toivotut 2012 *LOKAKUUSSA* ~

Kirjava kana:mulla ainakin sea bandit mustat:)

Mulla on tänään ultra ja jännittää.Ja kamala flunssa päällä ja nukuin tosi huonosti.Olen ollut jalkeilla jo ennen kuutta ja tietty pienemmätkin heräs huutaa "kaakaa ,peipää"(kaakao ja leipää)vaikka kuinka yritin hiippailla:D

Lily ja ? rv 9+2(tänään se varmaistuu=))
 
tiuhti_: Niin tosiaan monella on se harhaluulo ettei esimerkiksi riparille pääse ilman sitä kastetta, mutta minullakin muutama kaveri teki niin että kastettiin sitten ennen konfirmaatiota. Että meillä varmaan lapselle tarjotaan se rippikoulunkin vaihtoehto sitten isompana jos hänellä itsellään on kiinnostus lähteä. Olihan se ripari todella kiva kokemus vaikken mitenkään päin itse olekkaan uskovainen, enkä ole koskaan ollutkaan.

Tänään on jotenkin ihan hirveä päivä (tai ainakin tämä aamu)! Oksettaa taas ihan kokoajan vaikka sainkin syötyä vähän aamupalaa ja muutenkin olo olisi kyllä taas niin kauhea että olisi ollut parempi jäädä vaan peiton alle. Mutta kun ei voi niin ei voi :( En kyllä yhtään ihmettele että jotkut hakee saikkua tämän takia. Ja sitten vielä väsyttääkin kun viime yön unet jäi muutamaan tuntiin. Ihmettelen kyllä tosiaan mikä se raskauden hehku on olevinaan kun tuntuu että on ihan kävelevä zombi. Mutta ehkä se tulee sitten joskus, sitä vaan innolla odotellessa.

Sadettaja* ja möykky 9+4
 
kirjavakana, netistä niitä saa ainaki halvemmalla postikuluineen :) meidän apteekissa maksoi 24€.. ja niitä on myös mustia ja muita värejä! ja itsellä myös kaponen käsi, mittasin nyt niin mulla on hieman alle 12cm :D eli voit ottaa aikuisen rannekkeen!

lily-rose, paljon paljon paljon tsemppiä ultraan! kuulumisia odotellessa!!!! ja mulla nousi kyllä hymy huulille kun kerroit tuon "kaakaa, peepää", ihania :D oikeesti mä herkistyin ihan :ashamed:
 
  • Tykkää
Reactions: lily-rose
Sadettaja*, itselläkin on vaan ja ainoastaan hyviä muistoja riparilta ja siksikin tahtoisin että lapseni saa mahdollisuuden sen käydä! minua ihan helpotti tieto ettei tarvitse olla kirkossa sen vuoksi :) tsemppiä pahoinvoinnin kanssa! toivotaan jotta kohta helpottaa jo! ja itse olisin menny eilen lääkäriin jos sama olo viikonlopulta olis jatkunut!!!!
 
lily-rose Meillä myös joka aamu klo:6 pikku jalat töpöttää äitin ja isin sänkyyn ja huutaa kattoo muumi! Sit herääkin myös vieressä nukkuva pikkuveli:heart: Noh jos sitä sitten eläkkeellä nukkuu pidempään, jos enään osaa:D

Doplerilla sydänäänet kuulleet!!! Millä viikoilla kuulitte? Yritin selailla vanhaa ketjua läpi, mutta ei osunut silmään. Itse bongasin tänä aamuna ja taas vähän koitan suuntaa miettiä miten pitkällä viikot on.
Mutta varma tieto: Joku on matkassa mukana ja tykyttää tasaisesti mamin masussa! Helpottavaa!=)
 
lily-rose Meillä myös joka aamu klo:6 pikku jalat töpöttää äitin ja isin sänkyyn ja huutaa kattoo muumi! Sit herääkin myös vieressä nukkuva pikkuveli:heart: Noh jos sitä sitten eläkkeellä nukkuu pidempään, jos enään osaa:D
Juu eläkkeellä sitten nukutaan:DMeillä kanssa sängyssä ruuhkaa ja trafiikkia,ei koskaan tiedä kenen vierestä herää:LOL:Ainakaan ei miehen kainalosta kun pari kolme toukkaa välissä,heh!
 
Heippa täältä hiljaiselon keskeltä :wave:

Meillä ei oo kotona vieläkään kone kunnossa ja viimeksi olin viime viikon tiistaina töissä niin tuli pitkä tauko täältä... Töissä lueskelen aina juttujanne :D

Mulla on ollu niin kova väsymys ja pahoinvointi että viime torstaisella neuvolakäynnillä kinusin 2 päivää sairaslomaa, ei vaan jaksa... Toivon tosiaan että helpottaa mitä pidemmälle mennään, alkaa jo lapset ihmetteleen miksei äiti enää yhtäkkiä jaksakaan tehä oikeestaan mitään ja ollaan oltu nyt enemmän sisällä että saa samalla huilata kun he leikkii. Nyt onneks meidän äippälomalainen ilmotti että kolmen viikon päästä haluaa kaikki maholliset keikat kun äitiysloma loppuu ja jää kotihoidontuelle, niin saan sitten jäädä kotiin huilaamaan ees viikoks paremman omantunnon kanssa, nyt on jotenkin niin kauhee kynnys hakee saikkua vaikka olo on kauhee, kun ei sinänsä oo mitään "kunnon syytä" : /

Kauhee stressi päällä kun ootan pojan magneettikuvien tuloksia, perjantaina ne saadaan, aina sitä toivoo parasta mutta pahin kuitenkin kummittelee takaraivossa :'( Onneksi kuitenkin vilkas ja jaksavainen poika, tuskin mitään ihan kamalaa voi olla kyseessä, vaikka onkin niin pienikokoinen...

Varasin ajan nt-ultraan, on vasta 26.10, tuntuu ikuisuudelta :)

Tiuhti_ Mulla ainakin viikon ummetuksen jälkeen auttoi samana päivänä, kun söin puol pussia luumuja =) Neuvolassa neuvoi niitä syömään, ja toki tiesin entuudestaankin kun kuopuksesta söin noita pussikaupalla että päästiin laitokselta jouluksi kotiin :xmas: Levolaccia kuulemma saa käyttää raskauden aikana, mutta ite ainakin syön nyt noita luumuja kun pitää sitte vatsan toiminnassa, ja sain kehiteltyä niistä itelleni naposteltavan mitä tekis mieli syödä koko ajan, ei vaan kauheesti kannata :ashamed: Mulla on ärtyvä paksusuoli, jotenka mieluummin sitte annan vattan toimia enemmän, kuin että ollenkaan, sen verta kovia on kivut muutenkin...

Mäkin haluaisin tietää 4D-ultran hinnoista :attn:

Mulla on ollut tuollaset rannekkeet jo n. 15 vuotta, ostettiin ne joskus venemessuilta kun voin pahoin aina perheen venereissulla, sekä autossa, varsinkin jos olen takapenkillä. On kyllä auttaneet, sekä matkapahoinvointiin, että nyt näihin raskausajan pahoinvointeihin. Mulla on valkoset :)

Tsemppiä kaikille ultriin ja uusiin mullistuksiin :heart:

NanaMama + Tiitu 8+5
 
Turku-kaarina-raisio+lähikunnat.Tässä vielä uusiksi linkki tosi hyvään ultraan,4D ultraan ja on tämän alueen edullisin!
Tervetuloa
Linkki löytyy tuon tervetuloa alta...

Tosiaan 4D ultrien hinnoissa on huomattavia eroja,oon kuullut niin 150e omaavastuusta kuin 280e omavastuusta!
 
Huomenia kaikille tasapuolisesti!
En muistanutkaan kuinka takkuista tämän pahoinvoinnin ja väsymyksen kanssa on. Huh.. Kaikki mahdolliset kotihommat vaatii hillittömän ponnistuksen. Luojan kiitos tuo miedän himppusen alle 2v ikäinen osaa tehdä pottahommat, ei tarvi tuota kakkapyllyä pestä. Mutta muuten onkin työmaata näiden kotitöiden kanssa..
Pyykinpesu tuottaa täydellistä tuskaa, kaikista karmaisevin on se HAJU joka tulee pyykeistä kun ne ottaa märkinä ja PUHTAINA koneesta!! Muiden mielestä ne tuoksuu hyvälle, mun mielestä kaikkea muuta!! Toinen haju joka pistää kaivattamaan on savu. Koskaan aiemmin se ei ole tehnyt pahaa mutta nyt..

Salaisuus on pidetty itsellämme yhtä kaveria lukuunottamatta. Eilen hän kutsui kahville mutta oli pakko sanoa etten voi sitä juoda, mieluummin teetä.. Juteltiin sitten pari tuntia maan ja taivaan väliltä asioista ja hän paljasti että ovat lapsettomuushoitoon menossa loppuvuodesta. Toivon sydämestäni että onnistuisivat. Heillä on ennestään pikkukoululainen jolle sisarta toivovat.

Vielä omaa napaa.. Voisin elää kotimaisilla happamilla omenoilla, niihinhän iskee suorastaan himo!
Minun kotikunnan neuvolan ultrajärjestelyt ovat muuttuneet, uususta käytänteistä en vielä tiedä. Vkon päästä olisi eka neuvola, sen jälkeen olen viisaampi niistäkin asioista.

Ja asumisesta on ollut myös täällä palstalla puhetta. Me asumme maalla omakotitalossa. Neliöitä on n 160. Ihan passelisti meille, eihän jokainen lapsi tarvi omaa huonetta!

Äitiyspakkausta kävin Kelan sivulla vilkaisemassa, ihan neutraaleja vaatteita. Mutta mulla on päällä nyt tämä tyttövauvakuume.. Ei ne vaatteet kovin tyttömäisitä vaikuta.

Jos nyt saisin itseäni niskasta kiinni ja saisin imuroitua. Ajatuskin tekee pahaa.. Parempi nyt aamusta ottaa asia pois päiväjärjestyksestä, saanpahan sitten myöhemmin pv otettua kuopuksen kanssa kunnon päikkärit. Nukkua voisin vaikka kellon ympäri muttei se ole mahdollista..

Hyviä vointeja kaikille! Ilmoittelen taas itsestäni kunhan saan keräiltyä voimia kasaan..

Elna + asukki jota mies kutsuu Taneliksi 8+1 tai jotain sinne päin
 
Huomenta!

Eilen oli ensimmäinen neuvola, eipä siellä mitään erityistä tehty. Katseltiin papereita ja juteltiin. Verenpaine ja pissa katsottiin, tästä tää taas lähtee :)
Ultra olisi 25.10, hui! Ennen sitä pitäisi käydä verikokeissa sitten.


4D ultrasta terveystalolla maksaa n. 230e, hintaan kuuluu dvd. Kelakorvausta tästä ei saa suoraan, Kelalta voi hakea, sitä en sitten tiedä, millä perusteella ne myöntää sen, Ilmeisesti, jos kysymys on SAIRAUDEN hoidosta.

Nykyään alkuraskauden ultristakaan ei saa kelakorvausta, kun ei ole sairaudenhoitoa sekään.

Kuopuksesta käytiin tuossa 4D-ultrassa, ihan hieno kokemus, mutta ehkä pieni pettymys.. En mä kyllä siitä maksa enää ;)

vesimelon 7+4 - 8+0
 
JonMa oi sait sydänäänet jo kuuluviin, onnea! :)

Meillä kanssa aletaan jokeltelmaan ja lauleskelemaan aamulla ennen puol kuutta :) Herätyskelloa ei olla tarvittu aikoihin! Toki nyt aamut tuntuu kauheilta, kun tuo pahoinvointi on yltynyt uusiin mittoihin. Heti melkein alkaa ja oksentaa on nyt saanut useamman kerran päivässä. Ehkä nämä on nyt ne pahimman viikon ja muutaman viikon päästä helpottaa!

Mulla on eka neuvola 17.10 ja np-ultra siitä varmaan muutaman viikon sisällä. Me ei voida itse varata aikaa vaan se annetaan.

Nyt pitää yrittää alkaa mupertamaan jotain, ettei paha olo taas ylly.


Möppis ja Arhippa 7+6
 
Tiuhti kaupan mehuhyllyltä löytyy Vital:in kuitupitoista mehua, maku taisi olla mustikka, se auttaa ummetukseen aika hyvin :) tosin sitä taitaa löytyä vaan parin desin tetroissa, ainakin tuota mustikan makuista.

Mulla ei oo ollu nyt pariin päivään ollenkaan huonoa oloa alkaa tulla huimaus tilalle... Kivaa...

syli84 juu mäkin muutamaan otteeseen kalenteria kattelin että mihis väliin ne verikokeet ja ultra oikein pitää varata, piti ihan keskittymällä keskittyä kun pitää toinen olla viikolla silloin ja toinen viikolla tällöin ja väliin pitäs jäädä tarpeeks aikaa että ehtii tulokset..
Mutta nyt ne olis varattu :)

Vajaa kolme viikkoa tosiaan siihen Np ultraan, jännittää jo.. jos ei näykkään mitään :/



Epi ja paavo tasan 10+0! :)
 
Mulla oli tänään eka neuvola. Tällä kertaa oli kätilöopiskelija tekemässä tuon, oma terkkari välillä siinä käväisi. Oikein hyvin tuo sujui, olisi pitänyt sanoa sille kätilöopiskelijalle, että on varmasti oikealla alalla. Tuli itselle oikein hyvä fiilis, vaikka eipä siinä oikein muuta tehty kuin täyteltiin lappusia, juteltiin, otettiin pissa- ja verikokeet ja otettiin verenpaine.

Kärsiikö kukaan muu matalasta verenpaineesta? Mulla oli verenpaine 92/64. Varmaan välillä laskee verenpaine vielä alemmas huimauksesta päätellen. Matala se oli esikoista odottaessakin koko ajan, mutta ei koskaan näin alhaalla. Kaipa se on osa syy tähän honteloon oloon.

La vaihtui nyt 25.5. ja viikkoja nyt kuulemma 6+4. Kuulemma tuhruttelupäivät lasketaan kiertoon. En mä sitä tajunnut, enkä kyllä nyt enää ole edes varma koska ne alkoi. No, ultrassa täsmentyy kuitenkin.

Seuraavaksi onkin jo 20.10. lääkärineuvola, sain ajan jo niin aikaisin koska muut lääkärin ajat eivät mulle käyneet.

mimilii 6+4
 
Heipähei pitkästä aikaa! Täällä on käyty niin paljon keskusteluja, että saa nähdä muistaako tällä raskausdementiasta kärsivällä päällä mitään :D

Vaunut ovat hankintalistalla. Kuin myös turvakaukalo ja muut härpäkkeet. Kaikki on kadotettu edellisen myötä. Kiva toisaalta ostaa uusia juttja!

Ristiäiset. Kuulumme molemmat kirkkoon, joten vauva saa kasteessa nimen.

Paha olo on kadonnut. Siis suurimmaksi osaksi. Pelottaa niin kamalasti onko kaikki hyvin... :snotty: Viimeksi tosiaan meni kesken ja tästä pahan olon loppumisesta sen aavistelin, kunnes lääkäri asian totesi. Haluaisin mennä käymään neuvolassa tarkistuskäynnillä, sillä viikonloppuna on tulossa semmonen tapahtuma, jossa on aikalailla kaikki tyttöystäväni enkä vielä tahtoisi asiaa paljastaa, varsinkaan jos on mennyt kesken! Kiva, että olo ei ole ihan kamala 24/7 mutta epätietoisuus on ehkä kamalempaa..

Niin, minulla on pieni aavistus, että viikonloppuna koittaa polttarit! :D Olemme menossa siis n. kuukauden kuluttua naimisiin ja kaikki häähössötyksetkin painaa päälle. Aika iso huolenaihe on mun hääpuku - siihen olisi syytä mahtua, mutta aika huonolta alkaa näyttämään tällä liikunnan määrällä :whistle: Noooh, katsellaan sitten uusi tilalle jos niin ikävästi pääsee käymään. Ei oltu kyllä suunniteltu, että olisin häissämme raskaana, mutta eipä haittaa, jos tämä ihanuus saadaan maailmaan terveenä! :heart:

4D-ultrassa olisi ihana käydä mutta katsotaan tilanteen mukaan.

Minulla ei ole sen enempää poikaolo kuin tyttöolokaan. Miehen kanssa poikaa toivomme, sillä tyttö meillä jo on, mutta kumpi tahansa tuleekin, on ihan yhtä tervetullut!

Taidan soittaa nyt kuitenkin sinne neuvolaan, että saan mielenrauhan :ashamed:

Kiket 8+3
 
Kiket, ihanaa että joku muukin menee naimisiin =) Meillä on mieheni kanssa takana 7 yhteistä vuotta, ja aikaisemmin syksyllä päätettiin että mennään naimisiin 11.11.11 :heart: Tuleekin tällä kertaa vauva *******. iskän sukunimellä, eikä äidin ;) Jännittäviä kaikki pikkuseikatkin :D

Itse kävin viime viikolla ostamassa hääpuvun, sellaisen mallin missä voisi mennä naimisiin vaikka olisin viimeisilläni, on levenevä malli, ja nyörit takana, otin huomioon juurikin mahdollisen paisumiseni kun ei jaksa nyt liikkua lähes ollenkaan :ashamed:

Onneksi häät ovat pienet, ei tarvitse niin kauheasti stressata hääjutuista :p

Mimilii Mulla on aina ollu rr tosi matala, ilman raskauksiakin, hyvin hyvin harvoin yläpaine on yli satasen, nyt neukissa oli viimeksi 97/62. Huimausta ja tähtien näkymistä on ollut usein, saan ihan luvan kanssa syödä välillä salmiakkia ja lakua, niin neukkis sanoi :D Tuolista ylösnouseminen on pahinta kun meinaa jalat lähtee alta :p

Epi Onko teillä siis eri päivinä se seulontaverikoe ja sitten ultra toisena? Meillä pitää käydä ensin ultrassa ja siitä suoraan labraan, kun samassa talossa ovat... Miksköhän näin, jos siis käsitin oikeen... Tarkistaisin asian viel, mut edellisestä on vielä muistissa kun kävin kans suoraan ultrasta verikokeessa...
 
sea bandeista: ostin eilen yliopiston apteekista, maksoi hitusen vajaa 20€. Mustat,näyttää hikinauhoilta :D siellä oli erikseen kapearanteisille aikuisillekin! Mulla nää katkasee kärjen pahoinvoinnilta, eli toimii!!! :)

sydänäänistä: meillä taisi kuulua ekan kerran rv 7+6 tai 8. Sitten en saanutkaan enää itse kuulumaan, viimeksi lauantaina kätilöystäväni sai kuuluviin. Sanoi sen olevan aika hankalaa maallikolle näillä viikoilla...

Huooooh. Vielä 15min ja pääsee kotiin päikkäreille! Ja piereskelemään :D tunnen itseni kaasuilmapalloksi!

Täällä on muuten vahva poikaolo!
 
Viimeksi muokattu:
On niin onnellinen....
Ei ole pahoinvointia ollut kahteen päivään ja tänään ultrassa kaikki oli enemmän kuin hyvin:heart:2,5cm pieni ihmisen alku 180 krt/minuutissa sykkivine sydämineen löytyi ja nyt se varmistettu la on 7.5.2012(kiitos tiuhti jos veilä sen jaksat päivittää!:flower:)

Tuosta sykkeestä mulle muodostui nyt tyttöolo:heart:Mulla aika hyvin pitänyt paikkansa sykkeet silloin kun on varhaisilla viikoilla saadut lukemat.Jos ollut korkea ollut tyttö ja matalilla poika.Sitten raskauden myöhemmässä vaiheessa on ne sykkeet tasoittunut niin ettei niistä ole voinut päätellä mitään!!

Ihan vaan tuli nyt omaanapaa!

Lily ja myttynen rv 9+1 yes
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_ ja Kiket
lily-rose ihanaa! :heart:

eskapismi Täällä on kans enemmän poikaolo, ainakin tässä vaiheessa, semmonen epämääräinen tunne, jota on vaikea selittää :) Ekan kohdalla tyttöolo piti paikkansa, vaikka sukupuolta ei etukäteen saatukaan tietää. Varsinkin loppuvaiheessa raskautta tunne tytöstä oli vahva! Tästä pyritään saamaan selville rakenneultrassa jos vain mahdollista.


Möppis ja Arhippa 7+6
 
Kiket, ihanaa että joku muukin menee naimisiin =) Meillä on mieheni kanssa takana 7 yhteistä vuotta, ja aikaisemmin syksyllä päätettiin että mennään naimisiin 11.11.11 :heart: Tuleekin tällä kertaa vauva *******. iskän sukunimellä, eikä äidin ;) Jännittäviä kaikki pikkuseikatkin :D

Itse kävin viime viikolla ostamassa hääpuvun, sellaisen mallin missä voisi mennä naimisiin vaikka olisin viimeisilläni, on levenevä malli, ja nyörit takana, otin huomioon juurikin mahdollisen paisumiseni kun ei jaksa nyt liikkua lähes ollenkaan :ashamed:

Onneksi häät ovat pienet, ei tarvitse niin kauheasti stressata hääjutuista :p
Hihii!! Meillähän on sitten sama hääpäivä! :D Menemme maistraatissa tuolloin perjantaina naimisiin ja häitä juhlitaan sitten kirkon siunauksen kautta 12.11. n. 90 hengen voimin. Puvun aion vuokrata ja viime sovituksessa varovasti tiedustelin, miten paljon on varaa suurentaa pukua... :whistle: Kuulemma 8 cm eli pitäis kaiken järjen mukaan mahtua vaikka koko 8 senttiä suurennettais! Hope so :LOL:

Onko teillä häävalmistelut miten pitkällä? Meillä tuntuu olevan ihan alkutekijöissään. Siis maistraatti, kirkko, juhlapaikka, bändi ja pitopalvelu varattu, kaikki muu onkin vielä vaiheessa. Ei ole ollu voimia/jaksatusta yhtään suunnitella koristuksia jne. Mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa jos pahoinvointikin olisi nyt menneen talven lumia :)

lily-rosella ihania ultrakuulumisia! Sama tilanne itsellä, pahoinvointi kadonnut ja huolettaa onko kaikki hyvin. Onneksi siellä sydän sykki noin kovaa vauhtia. Koitin soittaa neuvolaan, mutta soittoaika oli juuri umpeutunut eikä minulla ole vielä suoraa numeroa hoitotädille : / Ehkä siis vain odottelen ensi viikon neuvolaa (tai pahoinvointia) ja toivon ettei raskaus paljastuisi kaikille viikonloppuna. Niin varman. :D
 
  • Tykkää
Reactions: lily-rose
Lily-rose aivan mahtavasti onnea :) Hyvä että kaikki oli hyvin. Onko meillä samana päivänä tuo nt-ultra kun omilla laskuilla olisi saman verran aikaa siihen? Meillä siis 17.10.

Meillä oli niin että käyn labrassa ihan paikallisessa terveyskeskuksessa ensi viikolla ja sitten tosiaan vajaan kahden viikon päästä olisi keskussairaalassa ultra. Ja sitten neuvolalääkäri kuulemma kertoo tuon seulan tuloksen sitten ihan kuun lopussa. Jännä miten eri paikoissa on niin eri systeemi, vaikka samaa seulontaa kaikille tehdään. : /

Onneksi tuo aamun paha olo ihan vähän alkoi helpottamaan, mutta silti kyllä vieläkin kuvottaa pikkuisen koko ajan. Pitäisi varmaan harkita noita rannekkeita jos tämä ei ala tästä helpottaa. Mutta onneksi pussillinen karkkia vähän helpottaa oloa :D

Sadettaja* ja möykky 9+4
 

Yhteistyössä