** TOUKOKUUN 2009 TUHISIJAT ** <33<3

Heippis!

Ihankun täällä alkas elämä voittamaan, uskon kyllä tolla B-vitamiinilla olevan osuutta asiaan, koska samantein kun sen alotin on menny pahin ohi. Nyt pahoinvointi on ollut lähinnä iltapainotteista ja ei läheskään niin kaiken voittavaa kuin aiemmin. Ruokakin jopa jo maistuu! Mä siis vannon tuon B-vitamiinin nimeen, vaikka voihan se tietty olla sattumaakin että olo on nyt helpottanut. Tai sitten tämä on vaan tyyntä myrskyn eellä, eli en vielä uskalla juhlia :p

Tohon sukupuoli gallupiin vielä lisään sen verran, että me ei olis esikoisesta haluttu tietää, mutta olin joskus ihan viimesilläni ultrassa ja lääkäri sitten oikein zoomaili vehkeitä ja sanoi, että katsoppas mitkä täällä on, otti vielä kuvan vehkeistä todistusaineistoksi...niin selvät pallit ja pippelihän siellä näky, että ensikertalainen maallikkokin näki aivan selvästi. Tokasta ei kysytty etukäteen ja ehkä mulla oli hivenen tyttöolo sillon, mutta poikahan sieltä putkahti =) , kolmosesta taas kysyin, mutta oli niin epäselvässä asennossa, että siitä ei saanut selvää, joten ylläriksi jäi. Nelosesta näin jo np-ultrassa, että haarojen välissä on jokin uloke ja kätilökin jo silloin pojaksi veikkaili, rakenneultrassa sitten kysyin varmistusta asiaan ja poikahan siellä näkyi olevan ja poika syntyi =) Ja tosiaan kyllä mä nytkin haluaisin tietää!

 
Täällä olo on aivan kauhea.. :eek: tähän aikaan päivästä alkaa helpottaa kun on sen 3-4 krt oksentanut..olen maannut sängyssä, kaupassa pystyin just ja just käymään. Ei tod. B6 auta mulla Oishan se kiva jos niillä olisi ollut edes lumevaikutus. :p Niinhän ne rannekkeetkin toisilla toimii ja toisilla ei..mälsää. :( Mä en tee muuta kuin syön ja oksennan. Mikään ei kiinnosta ja tiuskin vaan ihmisille kun olo on niin hirveä. Tätä sitten viikkoja eteenpäin.. :snotty: Onneksi ei tarvitse töissä käydä mutta on se 4 lapsessa kuitenkin tarpeeksi työtä tässä kunnossa..plaah..mä vaan valitan..hitto jos miehet tekis lapsia ja ne kärsis pahoinvoinnista ois siihen keksitty jo aikoja sitten joku konsti lopettaa se.
Heh ja sitten ku tää yrjöäminen alkaa oleen loppusuoralla tulee liitoskivut ja supparit. No mieluummin ne kuitenkin. :D
Nara ja himppu 8+2 :heart:
 
Voi kun on tullut paljon tekstiä... Oon käyny aina silloin tällöin lukemassa kuulumisia. Tervetuloa uusille minunkin puolesta. Mukava kun uusia on tullut vielä jonkin verran mukaan. Valitettavasti kaikki ei oo saanu pysyä mukana. :(

Täällä olo on ollut hyvä, edelleenkään pahoinvointia ei ole ollut. Iltaisin vaan närästystä. Pitänee huomenna käydä apteekissa ostamassa helpotusta siihen. Edelleen olen s-lomalla parvorokon takia. S-loma jatkuu vielä koko ensi viikon ja pitää soittaa alkuviikosta taas lääkärille jatkaako se s-lomaani, sillä työpaikalla oli perjantaina tullut taas yhdelle lapselle parvorokon oireita.

Vauvan sukupuoli halutaan tietää heti kun se vain näkyy. Vaikka eihän se "tieto" pidä aina paikkaansa... Mutta silti aiomme sen kysyä. Kävimme muuten torstaina taas ultrassa ja siellä pikkunen mussukka näkyi jo paljon selvemmin, kokoa oli jo hurjat 2.04 mm. Viikot vastasivat aika lähelle edellistä ultraa, tänään alkoi 10. viikko! :)

Uneksija ja Mussukka 9+0

 
Alice in wonderland. Oikein iso :hug:

Täällä kannatetaan myös tuota kuukausi- pino hommaa. Ja todella hieno homma, jos joku jaksaa/kehtaa uutta pinoa taas päivitellä!! =) Itse en ole mikään tekniikan ihmelapsi... :whistle:

G: Ei haluta tietää pienokaisen sukupuolta. Esikon kohdalla haluttiin tietää, mutta olisi ihana kokea myös se jännitys kun ei tiedä, ja kysyä sitten kätilöltä, että kumpi on!? :D Voihan tosi olla, että mieli vielä muuttuu... ;)

Olen ollut niin onnellinen, kun vuotoja ei ole enää kuulunut. Mutta tänä aamuna sitten taas, onneksi vähän, mutta ei se huolen suuruuteen vaikuta! :( Onneksi HUOMENNA pääsee sinne varhais ultraan!! Vuorokauden päästä olen toivon mukaan viisaampi. Huominen ei jännitä yhtään, ainoastaa pelottaa!! Voi ensi yönä jäädä unet aika vähille...
Parina päivänä ei ole tarvinnut oksentaa!! =) Paha olo kyllä silti kulkee mukana, ja helpottaa vasta iltapäivällä.
Pitänee huomenna tulla sitten ultra kuulumisia kertomaan. Toivottavasti hyviä sellaisia!!

Leppoisat illanjatkot! :wave:
 
Alice in wonderland :hug: ja voimia. G: Itse kyllä haluaisin sukupuolen tietää etukäteen miehestä en tiiä, ei olla puhuttu vielä. Voihan se tietty olla että mieli ehtii muuttuakin:) Täällä pahaa oloa on ollut jonkin verran kuitenkin eilen eniten. Viime yönä sit heräsin siihen ku mahassa tuntu niin ku joku ois nipistelly siellä ja vielä tänään päivälläkin ollut samanlaisia tuntemuksia. Tuntuu että koko ajan vois syyä ja on nälkä mutta ku tuntuu että mikään ei vaan mene alas:( Nasu21 minulla myös huomenna se varhaisultra ja pelottaa kyllä vähä mennä sinne. Onneksi se on heti aamusta niin ei tarvi koko päivää jännäillä. Tulehan kertomaan sitten ultrakuulumiset:)
 
Itse olen alkanut kallistua siihen suuntaan että en välttis haluakkaan tietää sukupuolta =) Ois varmaan tosiaan mahtava kysyä kätilöltä että kumpi tuli :heart: Ja ehkä se vähän rauhoittas tätä mun shoppailuhimoa :LOL: Tosin tuolla on hahtuvalankaa jo vaaleanpunastakin mutta tokihan sitä pojallakin voi olla senväriset vaippahousut :saint:

Oletteko muut aikoneet kestoilla? Me kestoiltiin esikoisen kanssa silloin tällöin ekat 4kk ja sitten 4-9kk melkeenpä täyskestoiltiin. Nyt kun sitten aloitti hoidossa niin siellä pitää olla kertisvaipat niin ei ole sitten enää kotonakaan tullut käytettyä kestoja. Mutta tän tulevan kanssa ois tarkotus kestoilla alusta pitäen nyt ku kaikki kikat on tiedossa. Ja varmaan just harsoillen ja villikset päälle ni on pehmoisen tuntonenkin :heart: Heh en suinkaan mee asioiden edelle :LOL:

Nyt täytynee lähteä ilta-askareisiin :wave:

Daami ja muru 8+1
 
nannah86. Voih, onnekas pääset jo aamusesta sinne ultraan. Itselläni se on vasta klo. 17!! Päivä menee varmaan taloa ympäri kävellessä.. Tulehan sitten sinäkin ilmoittamaan, että montaa pienokaista teille odotellaan.. ;)

Daami. Itsekin ajattelin, että jos ei tietäisi sukupuolta, niin tulisi ehkä jokunen euro säästettyäkin. Tulee ehkä VÄLILLÄ ostettua joku turhakin juttu... :D Mutta eipä tuo kyllä asiaan vaikuttanut esikonkaan kohdalla. Vaikka ei aluksi tiedetty kumpaa odotellaan, niin kummasti vaan tuli kaikkea ostettua! =)

-nasu ja nipsu 8+3-
 
Argh! mua alkoi ihan järjettömästi hirvittää. :eek: mä pelkään kai kaikista eniten sitä, että tulokkaalla olis jokin kehitysvaurio. Oon itse töissä koulunkäyntiavustajana erityispuolella ja koko ajatuskin omasta jaksamisesta alkoi hirvittää ihan suunnattomasti.
Tähän koko kauhistukseen vaikuttaa nyt eniten se, että olin 500mg antibioottikuurilla vielä kolmisen päivää hedelmöittymisestä. Toisaalta mä yritän ajatella, että no, raskaus oli just vasta alkanut, eikä varmaan vielä ollut edes kiinnittymistä tapahtunut, että oisko lääkkeellä ollut vaikutusta kuitenkaan. Vai??
Asiaahan ei lainkaan helpota nyt se, että mulla on muutamia vuosia sitten diagnosoituna sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö.

Ihan normaalisti mun raskaus silleesä oireiden mukaan (pahoinvointi, kuvotus, rintojen aristus, vatsanippailut, hullut unet, väsymys..etc) on edennyt, mutta muustahan en todellakaan tiedä, koska eka neuvolakin on vasta kahden viikon päässä. :headwall:

Hermo ei vaan lepää. Neuvolaan suunnittelin soittelevani huomenna, mutta ahdistaa.
siispä kysyn taas:
G: onko teillä kellään yhtään samankaltaista kokemusta taustalla?
 
En aio kestoilla. Ton nelosen kanssa kokeilin. Ei ole mun juttu. On tota pyykkisouvia ihan tarpeeksi että alkaisin niitä kestoja vielä eri pesuaineilla ja ilman huuhteluaineita pesemään millä muut pyykit pesen. Tykkään käyttää huuhteluaineita ja "kunnon"pesuaineita muussa pyykissä. Saastutan siis vaipoillani.
kissinminttu; enpä jaksa uskoa että tolla antibiootilla olis vaikutusta eihän silloin ole siihen alkioon edes yhteistä verenkiertoa. Itsekkin vedin rv 6 tuhdisti särkylääkkeitä ei ollut paljon vaihtoehtoja olin niin kipeä. Vedin myös sen antibioottikuurin. Suun kautta että korvaan.
 
kissinminttu Kysypä neuvolasta sitä lääkeasiaa. Tuntuis aika hurjalta, jos niin varhaisessa vaiheessa olisi tullut jotain haittaa.

Mäkin olin gynegologin määräämällä kuurilla ja saatoin ehkä juuri ja juuri olla raskaana. Lääkäri kyllä sanoi, että näin varhaisessa vaiheessa siitä ei ole haittaa. Kun kerroin siis, että yritän raskautua. En siis vielä tiennyt asiasta.

Eilen häissä kyllä söin kalaa, mitä en olisi saanut ottaa :ashamed:

Mä pelkään kanssa, että tulee kehitysvammainen tms. kehityshäiriö. Miettisin kanssa, että olisi tosi vaikea jaksaa. Muutamalla kaverilla on kehitysvammainen lapsi ja onhan ne tosi aurinkoisia ja iloisia lapsia! Mutta on siinä vanhemmilla jaksamista. Mutta pelkään siis tosi paljon ja olisi ihana saada ultrassa kuulla, että kaikki näyttää normaalilta. Ja sitten pelkään tässä vaiheessa keskenmenoa tosi paljon.

En usko, että kestoillaan. Ei ole siitä miehen kanssa puhuttu, mutta veikkaan, että ei.
 
kissinminttu... mulla on tehty raskauden keskeytys sikiön pahan kehityshäiriön vuoksi viime tammikuussa kun olin rv 20. Jos sua huolettaa kehityshäiriöt yms. niin puhu niistä neuvolassa. pääset sikiöseuloihin ja tutkimuksiin kyllä. Mutta tietysti kannattaa miettiä, että mitä aiot tehdä jos tutkimuksissa löytyy jotain. Usein niitä ei voida nähdä suoraan, he näkevät esim. suurentuneen riskin. Kaikkia ei pystytä näkemään raskauden aikana. jotkut selviää vasta lapsen synnyttyä. Elämässä vaan on se riski otettava.... Voin sanoa että se keskeytys ei ole helppo päätös, vaikka meillä oli sen puolesta että sikiöllä ei ollut lainkaan elinmahdollisuuksia. :(

Mutta muista että prosentuaalisesti suurin osa raskauksista sujuu normaalisti, lapsi syntyy terveenä ja kaikki menee hyvin. Lapsen sairaushan voi ilmetä myös syntymän jälkeen koko hänen loppuelämänsä aikana!! kaksivuotiaana, seitsemänvuotiaana, viisitoistavuotiaana.... Eli oikeastaan etukäteen huolehtiminen ei kannata... saat tehdä sitä lopun elämääsi kuitenkin. :) Lapsellehan saattaa sattua myös onnettomuuksia ja vaikka mitä... mitenkään et pysty kaikkeen vaikuttamaan!!

En nyt teidä lohduttiko tämä yhtään.. :ashamed: toivottavasti en ainakaan pelotellut. Sitä en halua tehdä. Jos tuloksista löytyy jotain pitää silloin miettiä mihin on valmis. Minä en tuomitse ainakaan ketään keskeytyksen tekevää. Se on sellainen helvetti että kukaan ei tee sitä kevyin mielin... mutta jos oma jaksaminen epäilyttää ja kehityshäiriö on vakava niin silloin mielestäni kannattaa ihan tosissaan miettiä mitä tekee jos se osuu kohdalle. Mutta kyllä nämä asiat pitää ajatella... mutta sitten vasta jos se tulee kohdalle. Edelleenkin huomautan että se on harvinaista, ja suurin osa menee onnellisesti loppuun saakka. :)

Mutta puhu neuvolaan peloistasi!!! :hug:

EM rv 7+5
 
Onpa ElinaMaria:lla raskas kokemus takana :hug:
Itse olen joutunut epäilyn (juuri se joku trisomia? missä ei ole elinmahdollisuuksia) takia lapsivesitutkimukseen sekin oli tuskaa saati että joutuisi noin raskaan päätöksen tekemään.
 
Ei aiota mekään kestoilla. Me hukutaan pyykkivuoreen jo nyt, ja tiedän, etten tulisi sitä vaippapyykkäämistä noiden "tavallisten" pyykkien lisäksi jaksamaan tai kerkiämään pestä... viides vauva on meille siis tulossa, pyykkiä ihan älyttömästi jo nyt...

kissinminttu monethan on juoneet alkoholiakin, kun eivät ole olleet tietoisia olevansa raskaana. Niin alkuvaiheessa ei vielä ole äidillä ja vauvalla yhteistä verenkiertoakaan, mitä kautta lääke imeytyisi vauvaan. En siis usko että siitä on ollut haittaa. :hug:

Sompio Minä söin sellaista kalaa, mitä ei olis saanut, kun odotin meidän nelosta. Silloin en vaan vielä tiennyt raskaudesta, vaikka toki tiesin että siihen olis mahdollisuus.

Nyt on ihmeen hyvä olo, tekee jopa mieli syödä jotain. Tosin meillä ei ole Kotipizzaa, eikä sitä salaattia, mitä tekis mieli. :p


 
Äitti-83 Jos mä nyt siitä kalasta listerian saan, niin huono tsäkä. Harvoin kai sitä niissä on. Mutta en vaan tajunnut. Mies sitten sanoi, kun santsasin, että sitä kalaa et sitten ota. Tunnustin kyllä sitten, otin ekalla kerralla.
 
Nara kiitos. =) Vaikea kevät on takana mutta siitäkin selvittiin yhdessä ja parisuhde entistä vahvempana! :heart:

En todellakaan halua pelotella teitä... vähän mietin että olisinko poistanut tuon tekstin täältä... :ashamed: mutta toisaalta ei tuo ole sellainen asia mitä pitää hävetä. Ja mulla on alusta asti ollut sellainen asenne että se ei ole mikään salailtava juttu. Musta on tärkeetä että ihmiset tietää että tällaistakin voi tapahtua. :|

Mutta jos säikäytin jonkun niin pahoittelen. Se ei ollut tarkoitukseni. :ashamed:
 
Täällä voidaan pahoin kokopäiväisesti
Sairaslomaa taitaa tulla ties minne asti..saattaa kestää 3-4 vkoa. Mua myös huimaa jatkuvasti. Ruoka pysyy iltasella joten kuten sisällä..päivällä pysyy hetken ja sitten juostaan pöntölle. Tänäänkin oksentanu ties kuinka monta kertaa. Vatsa on kipeä ja sinne kertyy myös ilmaa. Sylkeä erittyy ja suussa maistuu raudalle. Voitte arvata että en ole kovin hemaiseva näky täällä sohvan pohjalla.
Mieskin sai kuulla kunniansa..voi ressukkaa..sillä ei ole kokemusta raskaana olevista naisista.

Aurora ja katkarapu 6+3
 
ultra on vasta huomenna, mutta rusehtava vuoto alkoi jo tänään. Eli ei ole odotukset korkeella, kun edellinenkin tuulimuna alkoi vuotaa samalla tavalla ja samoilla viikoilla. :'(
Toivottavasti olin viimeinen putooja tästä porukasta.
 
Huomenta kaikille!
Täällä alkoi 9 vko tänään, ja mukana siis ollaan... neuvolaa odotellessa, joka on 3.10 pe-aamuna... tänäaamuna pientä kuvotusta, kun nousin tyhjällä vatsalla... mutta meni pian ohi, kun söin hedelmän.
Masu näkyy hyvin päällepäin...

4krs+masukki 9+0
 
kissinminttu En usko että antibioottikuuristasi oli mitään haittaa vauvalle ku alkiohan kiinnittyy kohdun seinämään 6. päivänä hedelmöittymisestä ja sen jälkeen vasta alkaa saamaan ravintoa ym sun verestä =) Itse myös söin ekaa odottaessani tuhdin antibioottikuurin poskiontelotulehukseen,samoin kuin nytkin. Viikkoja oli nyt jo kasassa 4+ jotain mutta lääkekuuri oli kyllä sellainen mikä sopi ottaa raskaanakin. Kyllähän se itselläkin pelottaa että mitä jos vauvalla onkin kehityshäiriö, mutta ei sitä sovi liikaa alkaa murehtimaan,päähän tässä hajoais. Meillä vielä koulussa puhutaan noista kehityshäiriöistä.

Swiss :hug: Toivon todella että tämä olisi vain harmitonta vuotoa!!!!

Niin ja sitähän mun piti kirjotella että en tarkottanu sillä kestoilukyssörillä mitenkään tuomita ihmisiä jotka ei kestoile, ku vastaukset oli vähän semmosia :ashamed: Itse en ole mitenkään vihreähenkinen ihminen sen kummemmin mutta jostain syystä kestoilu on mulle mieluista,mä tykkään värkkäillä niitä vaippoja ja ostella erikuosisia kankaita :D eli kunnon materialisti :LOL:

Daami ja muru 8+2
 
onnea kauheasti odotukseen toukokuiset 2009, itse oli toukokuisissa 2008 ja nyt huomenna 5 kk täyttävä poika täällä kotona tuhisee. Ihan kyynel valuu kun mietin tuota odotuksen onnea. Voikaa hyvin ja pitäkää huoli itsestänne ja ennenkaikkea nauttikaa raskaudestanne.
 
Daami En minä ajatellutkaan, että tuomitset ei-kestoilijat. =) Mä vaan selitin syyn, minkä takia minusta ei kestoilijaa saa tekemälläkään. :D Vaikkakin hyvähän se olisi luonnon kannalta, jos jaksais kestoilla. :ashamed:

swiss Ei kai me vielä sua poisteta, jos oliskin vain harmitonta vuotoa... :( :hug: :hug: :hug:

Täällä olo on ihan hirveä kamala. :x :x :x Että voiko tää olo olla tosikaan. :$ En meinannut päästä sängystä ylös, kun herätyskello soi. En meinannut pystyä antaan lapsille aamupalaa, kun kaikki ruokaan liittyvä öklöttää. Hammaspesullakin oli hirvee käydä, tuntuu et koko wc käryää sille pöntössä olevalle saippualle. Pitäis jotain syödä, mut ei millään pystyis. :x Tuntuu et koko ajan pitäis olla pönttöö kumartamassa, just ja just jotenkuten nieleskelle pystyn olemaan muualla kuin pönttöö halimassa. :x Siihen päälle vielä rintojen särky, armoton väsymys ja palelu, niin olo on todella hehkeä!!! Ihan kertakaikkiaan! :snotty:

Mut en mä valita (enempää ). Tää on silti niin ihanaa ja nautin tästä. :heart: :D :D

Huomenna eka neuvola. =)


 
Vielä 8h ultraan...huoh, onko tämä enää normaalia!?? :headwall:
No jospa tämä sairaalloinen hermoilu saisi lopun tänään!!

Kestoilusta. Ei kokeiltu esikon kanssa, enkä usko, että nytkään. Kotihommia isohkolla maatilalla riittää muutenkin, joten en jaksaisi enää lisäpyykkiä. idea on upea ja nostan hattua kaikille, jotka jaksavat maailmaa parantaa!! :D

swiss... toivataan kuitenkin parasta!! :hug:

Kun teillä oli puhetta tuosta pienokaisen terveydestä... Pelkäsin itse esikon kohdalla paljon, että pienokainen on jotenkin sairas. Koskaan yhdessäkään ultrassa ei kuitenkaan mitään poikkeavaa näkynyt. Ja down-arvotkin olivat ihan normaaleja. Terve tyttö sitten syntyikin...mutta kun neiti oli kolmen päivän ikäinen, havaitsi lääkäri hänellä pahan sivuäänen! Pienellä rakkaalla on siis vsd= kammionväliseinäaukko... ( suomeksi reikä sydämessä ) tulihan se aika pommina!! Sairaalassa miehen kanssa itkettiin muutama päivä... :( Mutta onneksi tyttö ei oireile, ja sairaalassa ravataan vähän väliä. Nyt seurataan, että joudutaanko kuitenkin leikkaamaan...huoh...
Eli siis niitä sairauksia voi todellakin tulla sitten syntymänkin jälkeen. Ja se on kyllä jännä, että miten äiti syyttää asiasta itseään, vaikka lääkäri on sanonut sata kertaa, että en ole voinut vaikuttaa asiaan. Toivotaan, että tämä pienokainen säästyisi moiselta...

Ihanan aurinkoista alkavaa viikkoa!! B)
 
swiss :hug: onneksi sulla on se ultra huomenna!

Kestoilu: esikoiselle ompelin ison kasan harsoja ja niitä käytettiin... jonkun aikaa... oli vaan sellainen pissailija vastasyntyneenä (tai vaipanlaittajassa vikaa ;) ) ettei pysynyt kertavaipoillakaan kuivana, joten se sitten vähän jäi... valitettavasti. peppupyyhkeitä meillä kyllä riitti noista harsoista! :LOL: kyllä sitä usein vaippaa roskiin laittaessa puistattaa... pyykkiä tulee täälläkin paljon ja kohta sitten varmasti vielä enemmän, mutta jos vaikka muutaman kestovaipan hommaisin että voisi vaikka osittain niitä käyttää. öisin ja reissuilla sitten kertavaippoja. yhdellä kaverilla on lapsilla kertavaipat olleet käytössä ja hyviä kuulemma ovat. jos satsaisi ihan niihin vähän parempiin ja unohtaisi nuo harsot... :)

arvatkaa vaan, odotanko huomista ultraa! :)
 

Yhteistyössä