Toukokuiset 2021

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Minä näin unta että heräsin verilammikosta yöllä. Aivan kamala se tunne kun menkat muka alkoikin. Aamulla sitten jännällä vessaan mutta ei onneksi verta havaittavissa. Huomasin muuten laskea sen bongatun ovikseen mukaan lasketun ajan ja se sattuikin olemaan siitä laskettuna 19.5 eli tänään 3+6 ❤ ajattelin soitella aikaa neuvolaan ja täällä kun pääsee halutessaan ultraan niin haluaisin varata sen sinne 6+ viikoille kun aiemmista näkynyt silloin jo syke. 7+ ois varmempi mutta hätähousu mikä hätähousu....
 
Ja tosiaan kun eilen säikähdin oireettomuutta muta luin päiväkirjasta että viimeksi 5v sitten odotuksessa pahoinvointikin alkoi vasta 5+1. Joten nyt pitäisi saada nämä aivot narikkaan hetkeksi ja nauttia vielä kun olo on melkein normaali.
 
Töällä väsymys voimistuu, tänäänkin koomaillut sohvalla. Onneksi tekee pääosin kotona nyt töitä ni voi ruokiksen käyttää nukkumisen. Esikoisesta en ollut päivääkään pois kun kaikki meni niin helposti.

Täällä tullut uutena oireena kamala maku suuhun, ei siis mikään metalli vaan ylipäätänsä sellainen paha. Normaalisti juon vaan vettä mutta pakko varmaan käydä ostamassa jotain mehua että saa jotain muuta makua suuhun,

Odotan että tulis ne maagiset 12 viikkoa täyteen nyt eniten sen takia että uskaltaisi kertoa, esikoinen jo varmasti ihmettelee miksi äiti vaan nukkuu jne.
Mulla on toi sama oire, että maistuu suussa ihan tosi pahalle jatkuvasti! Ja tää alkoi jo ennen plussaa eikä tosiaan mikään metallinmaku vaan lähinnä p***an:ROFLMAO:

Testasin äsken PC:n liuskan, hyvin on vahvistunut, nyt omien laskujen mukaan jotain väliltä 4+1-4+5. Vielä en oo miehelle kertonut, odotan sopivaa hetkeä:D

 
  • Tykkää
Reactions: Babyonmind
Täällä 5+2 ja digi edelleen 2-3. Hö! Mutta jotenkin osasin odottaa kun alussakin niin hitaasti vahvistui viivat. Tietysti siis myös purin sen testin ja kyllä ne liuskan viivat siellä ihan vahvat on. Nyt jätän kyllä testailut ja varaan varhaisultran ja neuvolan.. saahan sen neuvolan sit peruttua jos ultrassa ei toivottuja tuloksia..

Kivaa päivää kaikille! Yritetään olla stressaamatta :D toooosi helppoa..
 
Mä kans päätin, etten osta yhtään digiä, turhaa päänvaivaa ja rahanmenoa vaan, jos ei tuliskaan toivottua tulosta. Toivottavasti sit tosiaan pääsisin neuvolan kautta varhaisultraan, kun oli niin pitkä kierto(y)
 
Ihanaa plussatuulta täällä. <3

Mulla on koko ajan nälkä. Ihan koko ajan. Koko ajan myös pelottaa ajatuksesta (eli vauvasta) luopuminen jos käykin huonosti. 18 päivää varhaisultraan ja sitte näkyy mitä siellä köllii vai kölliikö mitään. Oon seurannu tosi tarkkaan, että mitä milläkin viikolla tapahtuu. Tänään siis 4+6 oviksesta ja huomenna pyörähdetään uudelle viikolle.

Latasin kaikki kouluhommatki valmiiksi ja alan valmistautumaan joulusesonkiin käsitöiden osalta, menis tuo aika nopsaa. Laskeskelin, että jos kaikki menee niiku pitää niin jouluna ollaan jo puolessa välissä (jouluaattona 20+1). Nyt täytyy jo sanoa, että mikäli tämä menee kesken nii putoan jo tosi korkealta, vaikka yritän kokoajan hillita ajatuksia.

Oikeen ootan sitä kun 12+0 on käynnissä..osaakohan sitä silloin huokaista?

PS. Tein eilen pöljyyksissäni onestepin herkän testin ku niitä jäi kaappiin ja sain vaaleamman viivan ku edellisenä päivänä (toki ihan tumma oli, mutta vaaleampi). Piti sitte tiristää 1/4 dl pissiä kuppiin ja erittäin epätoivosesti uittaa siinä CBn tikku. siihen pamahti taas kunnon viiva... Alkohan se vähä mietityttämään ja pelottamaan.... Typerää toimintaa sanon minä.
 
Täälläkin tänään varmistui että pääset varhaisultraan noiden menneiden kohdunulkoisten ja jatkuvan kipuilun takia. Nyt kun sitten vielä malttaisi odottaa siihen asti :/ Itsekin tein digin tuossa rv 4+4 joka näytti 2-3 ja jätin sen testaamisen nyt sitten virallisesti siihen, niin kauan kun mitään ihmeellistä ei tapahdu ainakin. Tämä on kyllä kaikista tähänastisista raskauksista se oudoin, ei tällaisia oireita ole ollut ikinä aikaisemmin. Pahoinvointi on ihan erilaista ja heikottaa koko ajan, ja tuntuu päässä sellaista kuumotusta. Voihan se olla että ylitulkitsee itseään kun on alusta asti kuulostellut oireita yms. mutta ei kuitenkaan mene samaan kaavaan esikoisen ja kakkosen kanssa ei mitenkään perin. Nämä jatkuvat, jokapäiväiset, ahdistavat hiton kivut nyt ennen kaikkea. :( Onneksi neuvolatäti otti tosissaan ja teki lähetteen, muuten olisi joutunut odottamaan viikolle 11....
Ei siinä että olisin ajoissa tai mitään, mutta eilen kävin lukemaan eri tutkimuksia aiheesta miten välttää vauvan koliikki, ja jenkkitutkimuksissa mainittiin että maitohappobakteerien sekä b12-vitamiinia sis. tuotteiden syöminen alkuraskaudessa voisi ehkäistä vauvan itkuisuutta. (Sekä äidin vähästressisyys. Wink wink naiset :)) Täällä ainakin lähtee probioottikuuri käyntiin samantien. Ei ole haitaksi muutenkaan näiden turvotusten ja kipujen kanssa -_-
 
  • Tykkää
Reactions: IinesAnkka82
Täälläkin tänään varmistui että pääset varhaisultraan noiden menneiden kohdunulkoisten ja jatkuvan kipuilun takia. Nyt kun sitten vielä malttaisi odottaa siihen asti :/ Itsekin tein digin tuossa rv 4+4 joka näytti 2-3 ja jätin sen testaamisen nyt sitten virallisesti siihen, niin kauan kun mitään ihmeellistä ei tapahdu ainakin. Tämä on kyllä kaikista tähänastisista raskauksista se oudoin, ei tällaisia oireita ole ollut ikinä aikaisemmin. Pahoinvointi on ihan erilaista ja heikottaa koko ajan, ja tuntuu päässä sellaista kuumotusta. Voihan se olla että ylitulkitsee itseään kun on alusta asti kuulostellut oireita yms. mutta ei kuitenkaan mene samaan kaavaan esikoisen ja kakkosen kanssa ei mitenkään perin. Nämä jatkuvat, jokapäiväiset, ahdistavat hiton kivut nyt ennen kaikkea. Onneksi neuvolatäti otti tosissaan ja teki lähetteen, muuten olisi joutunut odottamaan viikolle 11....
Ei siinä että olisin ajoissa tai mitään, mutta eilen kävin lukemaan eri tutkimuksia aiheesta miten välttää vauvan koliikki, ja jenkkitutkimuksissa mainittiin että maitohappobakteerien sekä b12-vitamiinia sis. tuotteiden syöminen alkuraskaudessa voisi ehkäistä vauvan itkuisuutta. (Sekä äidin vähästressisyys. Wink wink naiset ) Täällä ainakin lähtee probioottikuuri käyntiin samantien. Ei ole haitaksi muutenkaan näiden turvotusten ja kipujen kanssa -_-
Kuulostaapa inhottavalta! Mulla ehkä 1-2 kertaa päivässä tuntuu sellanen menkkakipukohtaus että kipristää vähä kipeämmin ja välillä repäpisykipuja, mutta ei mitään jatkuvaa kipuilua. Millon sulla on se varhaisultra?
 
Kuulostaapa inhottavalta! Mulla ehkä 1-2 kertaa päivässä tuntuu sellanen menkkakipukohtaus että kipristää vähä kipeämmin ja välillä repäpisykipuja, mutta ei mitään jatkuvaa kipuilua. Millon sulla on se varhaisultra?
Joo inhottavaa nimenomaan, pelottaa koko ajan että alkaa vuoto tai jotain tyyliin repeää jostain. 18. pv olisi ultra, että jonkun aikaa saa vielä kärsiä tässä epätietoisuudessa. :(
 
Joo inhottavaa nimenomaan, pelottaa koko ajan että alkaa vuoto tai jotain tyyliin repeää jostain. 18. pv olisi ultra, että jonkun aikaa saa vielä kärsiä tässä epätietoisuudessa.
Jospa ois ihan vaan, että vaavi siellä kovasti kasvaa ja on jotain kiinnikkeitä tms mitkä aiheuttaa kivut! Mutta on kyllä tympeä ja epätietoisuus on ihan kauheinta!

Odottavan aika on pitkä. Ittellä on 18 päivää ja tuntuu, että se on pieni ikuisuus! Se ei tule ikinä. Ja kokemuksesta voi sanoa, että kohta se on täällä sekin päivä.
 
Jospa ois ihan vaan, että vaavi siellä kovasti kasvaa ja on jotain kiinnikkeitä tms mitkä aiheuttaa kivut! Mutta on kyllä tympeä ja epätietoisuus on ihan kauheinta!

Odottavan aika on pitkä. Ittellä on 18 päivää ja tuntuu, että se on pieni ikuisuus! Se ei tule ikinä. Ja kokemuksesta voi sanoa, että kohta se on täällä sekin päivä.
Niinpä. Pitäis vaan keksiä kaikkea muuta tekemistä niin aika menisi nopeammin eikä ehkä näitä kipujakaan pitäisi samalla tavalla silmällä. Meillä on töissä ensiviikolla tyhy-päivä jossa tarkoitus olisi pelata värikuulasotaa. Teoriassa siitä ei pitäisi olla mitään haittaa tolle hypoteettiselle vauvanalulle, mutta silti en kyllä mielellään ottaisi mitään värikuulia mahaani tai rymyäisi jossain metässä. Nyt sitten vaan pitäisi keksiä jokin valkoinen valhe ettei tarvitsisi osallistua, kun eihän tästä vielä voi pomoille kertoa. Tosi kiva. :/
 
Mainostan vielä tuota salaista Fb-ryhmää. Jäseniä meitä on vasta alta 10, joten hyvin mahtuu porukkaa. Mulle siis viestiä jos haluaa liittyä!

Tää oireettomuus aiheuttaa kyllä ristiriitaisia fiiliksiä. Tai heti ajattelee, että nyt on mennyt kesken. Mutta muistan kyllä, että sitten kun esikoisesta ne oireet tuli, niin sitä ajatteli, että voi kun ne oireet olisi pois.
 
@Mimpsu93 minulla on lauantaina ultra. Jos siellä on kaikki hyvin, niin laitan sitten sulle viestiä fb-ryhmästä :)

On ollut niin kiireiset päivät töissä ettei oo yhtään kerennyt ajattelemaan koko raskautta! Päivisin ei oikein edes huomaa mitään oireita. Aamuyöllä herään aina kolmen-neljän aikaan ja tänä aamuna jäinkin sitten neljältä jo hereille. Herätessä tosi huono olo, mutta ei juuri muuten. Vähän kyllä nyt jännittää kun on ollut niin voimakasta pahoinvointia tyttöjä odottaessa ja nyt voin ihan hyvin. Jos lauantaina sydän sykkii, niin oon kyllä sitten tyytyväinen, jos näin vähällä pääsee alkuraskauden :D
 
  • Tykkää
Reactions: Mimpsu93
Miltä teistä näyttää viivan vahvuus 3+6, dpo13? Päiväpissasta

Mun mielestä ainakin tosi hyvältä! Tosi yksilöllistähän se on, et kuinka vahvoja viivoja ylipäänsä tulee, mulle ei esim. oo ikinä tullut mitään tasavahvoja, vaikka oon selkeästi menkkojen ollessa myöhässä testannut. Ja kaikki siis mennyt raskaudessa hyvin. Mikään himotestailija en oo, viime raskaudessa testasin yhden kerran, melko haalean viivan ja se riitti:giggle:(y)
 
  • Tykkää
Reactions: Babyonmind
Sofianella
Varhaisulta varattu 29.päivälle ja eka neuvola on 1.10. 3 viikkoo tuntuu ikuisuudelta! Tällä hetkellä 5+1 menossa.

Haluaisin vaan nukkua kokoajan, ja rinnat todella turvoksissa ja kosketusarat. Varsinki oikea, tuntuu et rintaa oikein polttaa ja pistelee. Lisäksi mahan turvotus on tänäänki ihan sietämätöntä. Maha on kivikova pallo heti rintojen alapuolelta alas asti.
 
Täällä aamulla oli hetken karsea oli, piti pyytää mies tekemään esikoiselle Aamupala munakas kun ei vaan kyennyt. Oltiin vapaan kunniaksi liikkeellä koko päivä eikö ongelmia mutta kun alkuillasta tultiin kotiin, niin siitä löhtieb on mennyt vaan sohvalla, heikottaa ja pistää mahaan. Tänään piti jo esikoiselle sanoa että äiti ei pysty kun sattuu :(
Lisäys, oon kohta tunnin maannut paikallani kun en uskalla edes kääntyä kun on niin huono olo. Ei paljoa naurata jos tätä nyt edessä seuraavat 4viikkoa
 
Viimeksi muokattu:
Mulla onneksi vieläkin vain satunnaista etovaa oloa, no maha kyllä on kuralla lähes joka päivä. En normaalisti koskaan nuku päikkäreitä, mutta nyt oon vedellyt kahtakin tuntia ilman että yöunet on pilalla. Pitäisikin yrittää keskittyä töihin paremmin että aika kuluisi nopeammin, työmotivaatio on kyllä täysin pakkasen puolella.

Jaksamista kaikille huonovointisille!
 
Täällä aamulla oli hetken karsea oli, piti pyytää mies tekemään esikoiselle Aamupala munakas kun ei vaan kyennyt. Oltiin vapaan kunniaksi liikkeellä koko päivä eikö ongelmia mutta kun alkuillasta tultiin kotiin, niin siitä löhtieb on mennyt vaan sohvalla, heikottaa ja pistää mahaan. Tänään piti jo esikoiselle sanoa että äiti ei pysty kun sattuu :(
Lisäys, oon kohta tunnin maannut paikallani kun en uskalla edes kääntyä kun on niin huono olo. Ei paljoa naurata jos tätä nyt edessä seuraavat 4viikkoa
AI kamala:( tuota kauhulla odotan. Ja pelkään. Eikä työt ja lapset anna armoa.
 
Sama homma, että illalla ihan väsyneenä sänkyyn ja nukunkin muutaman tunnin, mutta sitten herään vessaan enkä saa enää unta. Tämän yön saldo nyt ensin kolme tuntia unta, neljä tuntia valvomista ja kaksi tuntia torkkumista.

Tsemppiä muillekin valvojille ja huonovointisille!
 

Yhteistyössä