Tervehdys!
:heart: Iso kiitos onnitteluista :heart: ja onnea vauveleista myös
Nonnalle ja
Raggisille :heart:
Seralle onnittelut plussasta!
Hanuu; hyvä, että olet toipunut sektiosta hyvin! Muistat vaan ottaa edelleen hiukan normaalia rauhallisemmin eli sanelet vaan miehelle, mitä pitää milloinkin tehdä
Sektion huonoin puoli on mustakin just se, kun alkuun on niin riippuvainen muista - nyt sen varsinkin tajusi, kun sain omalla kohdalla kokea myös alatiesynnytyksen... Mutta pääasia, että kaikki meni hyvin ja lopputulos se paras ja maailman ihanin, muulla ei niin väliä
Nonna; sielläkin - lievästä uskonpuutteesta huolimatta - kaikki meni oikein mallikkaasti, hienoa
Raggis; Voimia toipumiseen, parasta lääkettä taitaa ollakin se pieni, oma nyytti
Tulehan kertomaan tarkemmin tapahtumista, jahka jaksat!
(.) Jaaha... Tässäpä synnytyskertomusta sitten... Toiminee samalla itsellenikin terapeuttisena kokemuksena
Eli alunperinhän piti käynnistellä jo 23.2. mutta soittaessani aamulla synnytyssaliin, oli siellä sen verran ruuhkaa, että ei otettu sisälle, vaan pyydettiin soittamaan seuraavana aamuna uudelleen. Hiukan kyllä harmitti, kun oli jo kaiken laittanut valmiiksi ja henkisesti valmistautunut koitokseen mutta minkäs teit...
Seuraavana aamuna eli 24.2. minut otettiin sairaalaan sisälle. Otettiin käyrää sun muuta ja sisätutkimuksessa selvisi, että ihan epäkypsät paikat kohdunsuu takana, ulkosuu auki sormelle, kaulaa jäljellä 2 cm. Suunnitelmissa kypsytellä kohdunsuu ensin Prostin-tabletilla, sen jälkeen laitettaisiin ballonki kohdunsuun ja kalvojen väliin provosoimaan supistuksia. Ja sitten, kun paikat auki, niin synnytyssaliin ja kalvojen puhkaisu, jne. Tässä vaiheessa minut ohjattiin siis synnyttämättömien osastolle.
Ekalla Prostinilla (jonka sain klo 13) ei juurikaan ollut vaikutusta, ehkä pari ihan pientä ja epäsäännöllistä supparia tuli. Illalla otettiin taas käyrää, joka näytti, ettei säännöllistä supistustoimintaa ollut. Klo 20 klö teki sisätutkimuksen, tarkoituksella ihan helvetillisen kovakouraisen, paikat edelleen supussa kuin ruusunnuppu. Sain toisen Prostinin. Hieman ennen klo 21 aloin tuntea kuukautiskipua, lievähköä ja selkeästi aaltomaista. Käyrällekin piirtyi näitä supistuksia, joita tuli kuitenkin vielä aika harvaseltaan. Kätilö kysyi kipunumeroa 1-10, sanoin 3 5 oli se raja, että pitäisi lähteä synnytyssaliin.
Läksin hieman liikkeelle eli aulaan katsomaan tv:tä
ja kätilö sanoi, että voisin hieman kellotella supistusten välejä ja kestoa. Kipu koveni ja supistuksia tuli 7-10 min välein, kestäen 25 sekuntia. Kello 23 supistusten väli lyheni, niitä tuli 3-5 min välein mutta kesto edelleen 25 sekuntia. Kiputuntemus edelleen 3.
Puolilta öin ajattelin lähteä nukkumaan ja pyysin lämpöpusseja vatsalle, kipu ei edelleenkään ollut juuri normaalia menkkakipua kovempaa. Menin sänkyyn ja sain nukuttua noin tunnin, en herännyt suppareihin mutta ne puskivat kyllä jo unen läpi. Noin klo 01.00 kipu hieman koveni ja olin käyrillä toimenpidehuoneessa, supparit piirtyivät selvästi ja säännöllisesti paperille, klö sanoi, että ne olivat kestoltaan hyvänmittaisia eli ilmeisesti niitä, jotka jo jtn saisivat aikaan! Lämmittelin pusseja uudelleen ja yritin mennä uudelleen nukkumaan huonolla menestyksellä. Supparit olivat jo sen verran kipeitä, ettei nukahtamista voinut ajatellakaan. Niitä tuli edelleen 3-5 minuutin välein ja kestivät sen puolisen minuuttia.
Noin klo 03.00 kivut taas kovenivat asteella ja pyysin kipulääkettä. Sain Petidiinia lihakseen ja sitten odottelin puolisen tuntia, josko lääke alkaisi vaikuttaa. Ei vaikuttanut, päin vastoin, kivut tuntuivat taas lisääntyvän. Sain kätilöltä Panadolia ja Dormicumia (nukahtamisen avuksi) ja ohjeen venailla taas sen puolisen tuntia ja tulla kertomaan, mikäli aineet ei alkaisi vaikuttaa. Kuten arvata saattaa, toivottua vaikutusta ei näilläkään ollut. Tässä vaiheessa, kellon ollessa noin klo 04.00, otettiin taas käyrää pätkä ja tehtiin sisätutkimus: tilanteessa ei muutoksia aiempaan.
Kivut tuntuivat taas hieman lisääntyvän, nyt piti jo keskittyä supistuksen tullessa siihen kipuun. Siinä sitten liikuskelin pitkin käytävää ja menin sanomaan noin klo 05.00, että nyt alkoi olla jo ihan totisia kipuja. Tehtiin sisätutkimus ja yllätys oli aikamoinen, että olin auennut tunnissa 4 cm! Tässä vaiheessa kätilö sanoi, että heiltä loppuu kivunlievitysmetodit sillä osastolla, joten olisi aika siirtyä synnytyssaliin, koska synnytys oli ihan selkeästi käynnissä.
Sain siinä peräruiskeet sun muut systeemit ja soittelin sen jälkeen miehelle (klo 06.30), että voisi pikkuhiljaa alkaa valua pelipaikoille
Sanoin vielä, ettei mitään suurempaa kiirettä ole, käy rauhassa suihkussa ja syö jotain, että jaksaa... Onneksi ei uskonut, vaan tuli ihan suoraan sairaalaan
Keräsin kamppeet ja kävelin osastolta aulan yli synnytysosastolle. Matkalla (30 m) tuli jo niin napakka supistus, että piti keskeyttää matkan teko siksi aikaa. Synnytysosastolla odottelin hetkisen kätilöä ja supparit alkoivat todellakin olla kestoltaan ja tiheydeltään sellaisia, että kaikki toiminta piti pysäyttää siksi aikaa, kun ne oli päällä. Kätilö tuli minua vastaanottamaan ja siirryttiin saliin. Hän kysyi, mitä haluan kivunlievitykseksi (vai haluanko mitään) ja ajattelin kokeilevani ilokaasua, koska supparit olivat vielä kuitenkin ihan siedettäviä, joskin kipeitä. Kätilö neuvoi ilokaasun käytön, laittoi käyrälle ja lähti vuoronvaihtoon. Kello oli noin 06.45.
Jäin itsekseni saliin (koska mies oli vielä matkalla) ja suppareita alkoi tulla todella lyhyellä välillä. Ilokaasu vei sitä kovinta terää pois mutta aiheutti huonoa oloa. Sitten minulle tuli vessahätä ja ihan omatoimisesti irrotin sydän- ja supistusanturit irti ja sain itseni jotenkin pöntölle. Sillä hetkellä lapsivettä ryöpsähti ja samantien alkoivat ihan helvetilliset, tauottomat supistelut. Mieskin ilmaantui saliin mutta en pystynyt enää mihinkään järkevään jutusteluun, voivottelin vain. En päässyt pöntöltä ylös mutta sen verran sain miehelle viittilöityä, että tuli siihen viereen roikuin hänen käsivarsissaan kiinni, kun en pystynyt istumaan tai seisomaan suppareiden takia. Voin kyllä ihan rehellisesti tunnustaa, etten koskaan ole tuntenut niin hallitsematonta ja kovaa kipua. Sitten alkoi tuntua ponnistamisen tarvetta ja ajattelin siinä, että miten minulla voi vieläkin riittää suolessa tavaraa..! Ja kun toisen kerran tuli sellainen olo, niin tajusin, että ei se kakka taidakaan siellä painaa
Kylläpä tuli kiire päästä sängylle, kun säikähdin, että vauva syntyy vielä pönttöön!
Jotenkin sain itseni rimpuiltua sängylle ja sitten aamuvuoron kätilökin saapui paikalle, kello oli noin 07.05. Hän kysyi ensimmäiseksi kivunlievityksestä ja sain sanottua, että antaa ihan mitä vaan, kunhan jotain mikä auttaisi! Hän ehdotti epiduraalia johon siis ilomielin suostuin. Suppareita tuli edelleen kipeinä mutta ne olivat hiukan muuttuneet ja sanoinkin kätilölle, että ponnistuttaa jonkin verran. Hän sanoi, että laittaa ensin kanyylin valmiiksi kämmenselkään ja tsekkaa sitten tilanteen. Klo 07.15 sisätutkimuksessa olin täysin auki ja mitään epiduraalia ei siis laiteta. Vauva vielä aika korkealla, joten sain luvan ponnistella vauvaa omaan tahtiin alemmas. Nämä ponnistussupparit olivat kyllä huomattavasti helpompia kestää kuin ne hirveät avautumissupparit... Varsinkin, kun sain vapaasti ponnistaa mukana. Kätilö pisti jokaisen supparin jälkeen sydänäänianturin mahalle ja kuunteli vauvan sykettä, joka oli kaiken aikaa hyvä.
Klo 08.15 minulle tuli näköhäiriöitä, joista mainitsin kätilölle - verenpaineet 172/123 onneksi suoniyhteys oli valmiina, niin sain heti verenpainetta alentavaa lääkettä suoneen. Paineet laskivat ja klo 08.30 toinen kätilö tuli avustamaan ponnistusvaiheessa. Ekalla ponnistuksella vauvan sydänäänet hävisivät ja kun toinen klö sanoi toiselle laittavansa pinnin vauvan päähän, niin tämä sanoi, ettei kuulemma tarvi, kun on pää melkein ulkona
Toisella ponnnistuksella sain vauvan pään kulmakarvoihin saakka ulos, kun piti lopettaa ponnistaminen ja antaa vauvan tulla omalla painollaan - tuntui kyllä, että halkean siihen paikkaan, kun ei saanut ponnistaa... Kun pahin kohta oli ohitettu, niin kolmannella ponnistuksella syntyi loput pojasta :heart: Kello oli 08.38.
Kivut loppuivat kuin seinään ja olo oli ihan sanoinkuvaamaton. Sain vauvan rinnalle ja siinä sitä sitten ihmeteltiin miehen kanssa yhdessä
Kätilö kehui minun tehneen loistosuorituksen, ei olisi ikinä kuulemma uskonut, että synnytys oli niin pitkällä kuin mitä oli siinä vaiheessa, kun teki ekan sisätutkimuksen. Jälkeen päin ajateltuna johtui ehkä siitä, että olin itsekseni tai mieheni kanssa sen ratkaisevan 20 min, jolloin elämä oli yhtä jatkuvaa supistusta eli klö ei nähnyt minua niin kipeänä missään vaiheessa... Synnytys merkattiin alkaneeksi klo 01.30 eli kesto 7 tuntia mutta todellisuudessahan klo 04.00 kaikki oli vielä epäkypsää, joten käytännössä reilu neljä tuntia siinä sitten meni
Raju kokemus, täytyy myöntää mutta samalla tosi upea. Ja palkintona tietysti se toinen maailman ihanin vauva
Kotona mennyt hyvin, vauva on pelkällä rintaruokinnalla, mikä sekin on minulle ihan uusi kokemus, kun esikoinen oli korvikevauva. Rauhallinen kaveri kaikinpuolin ja yötkin alkaa jo mennä ilman pitempiä (yli 30 min) syöttötaukoja. Isoveli on suhtautunut tosi nätisti vauvaan, meille nyt tietysti kiukuttelee jnkn verran.
Niin, minustakin olisi mukava aloittaa ketju tuonne lastenhoitopuolelle, kuka aloittaisi???
Nyt kutsuu velvollisuudet
-rallis, Hyrrä (huomenna 2 vkoa) ja muut
