TOTUUS MIKSI PELKOSEKTIOIDEN MÄÄRÄT LISÄÄNTYVÄT

tuohon sokeri -> vauvankoko keskusteluun.

Minulla kahdesti ollut insuliini hoitoinen raskausdiebetes. ise olin myös ylipainoin jo ennen raskauksia. Molemmat lapset olvat syntyneet ennen la:ta, rv 35 ja rv 38. Molemmat ovat viikkoihin nähden olleet normaalikokoisia. Koko raskauden ajan noudatin tarkkaa ruokavaliota ja liikuntaa ja soin osittan arvot pidettyä kurissa. Lopussa tarvittiin insuliinia avuksi. JOS olisin syönyt ja mässäillyt miten vain niin kyllä iso lapsi olisi syntynyt.
Kahdella ystävälläni ei ollut rd:tä ja he söivät mitä sattui, eivät kuitenkaan mitään varsinaisia herkkuja tyyliin pelkkää suklaata, söivät norm ruokaa mutta suuria määriä ja koko ajan. Molemmille syntyi iso kokoinen lapsi, 4,5kg. Toinen näistä ystävistäni sai toisen lapsen tässä taannoin. ei edelleenkään rd:tä hänellä. Kuitenkin toisessa raskaudessa liikkui enemmän, johtuen esikoisesta, söi terveellisemmin, johtuen esikoisesta. Ja kumma kyllä vaikka toisen lapsen sanotaan olevan isompi, niin tämä toinen vauva olikin vain 3,8 kg, vaikka viikot olivat samat. eli ehkä se syöminen kuitenkin vaikuttaa jotain.

 

\

Tarkoitin lähinnä sitä että jos vastakkainaseteltuna on diabeetikkoäiti ja "normaaliraskaus"äiti, voi olla että vaikka diabeetikkoäiti kuinka söisi terveellisesti ja noudattaisi ruokavaliohoitoja lapsi voi silti kasvaa isoksi. Se "normiäiti" voi välillä herkutella jollain vähän epäterveellisemmilläkin jutuilla, mutta diabeetikkoäideillä voin olla joskus tosi hankalaa pitää sokeriarvot normaaleina vaikka kuinka itse huolehtisi syömisestään.

Mun "kaverilla" on ollu 6 vuotiaasta asti diabetes, sai pojan joka oli 3400g ja 51cm.. että repikää siitä..
En kyllä yhtään tiiä mitä/miten se on syöny, mut ei se sokeritauti takaa isoa vauvaa..<br><br>

 

ja mun miehen äiti joka on muakin lyhyempi, oon ite 160cm.. se on joku 155cm, eikä sillä ollu raskausaikana mitään diabetestä eikä muutenkaan syöny ku norsu,mut ukko ku synty niin oli pikkasen päälle 5kg ja 55cm..
samaa luokkaa oli ukkoni pikkusisko, vähän isompikin..
Napis oli yli metrin..

Ukkoo yritti synnyttää mut lopulta leikattiin...
sisko sitten leikattiin heti,ei ees antanu yrittää norm.synnytystä..
<br><br>

 

\

ja mun miehen äiti joka on muakin lyhyempi, oon ite 160cm.. se on joku 155cm, eikä sillä ollu raskausaikana mitään diabetestä eikä muutenkaan syöny ku norsu,mut ukko ku synty niin oli pikkasen päälle 5kg ja 55cm..
samaa luokkaa oli ukkoni pikkusisko, vähän isompikin..
Napis oli yli metrin..

Ukkoo yritti synnyttää mut lopulta leikattiin...
sisko sitten leikattiin heti,ei ees antanu yrittää norm.synnytystä..

Tätä mie just tarkotin että lapsi voi olla niin iso että tarvii leikata. Ettei kyse oo irrationaalisesta pelosta, vaan tosiasiasta.
Ainahan ne menee pieleen ne lääkärien kokoarviot, mutta kyllä äiti ite tietää milloin on iso lapsi vatsassa.
Eikä syynä lapsen isoon kokoonole geenit eikä syöpöttely.!!!

 

Musta on tosi vastuutonta, että te, joilla on ollut vaikea synnytys, repeämiä tai lapselle tullut jopa vammautuminen synnytyksen aikana, pelottelette muita synnyttäjiä niin että he päätyvät sektioon. Vertatihkuvilla tilityksillänne nakerratte ihmisen luottamusta siihen, että synnytys voisi hoitua erinomaisesti luonnon menetelmällä ja suomalaisten terveydenhoitoammattilaisten avustuksella, ja olla jopa yksi naisen parhaita kokemuksia elämässä.

Surullisia tarinoita ne ongelmasynnytykset toki ovat, mutta vähän voisi silti toivoa vastuullisuuutta sen suhteen, minkälainen kuva synnyttämisestä ja sen riskeistä annetaan muille ja lietsotaan aivan turhaa pelkoa. Ymmärrän katkeruuden, jos oma lapsi on vammautunut synnytyksessä, mutta onko se syy lietsoa pelkoa?

Se ongelma näissä keskustelupalstoissa on, että kauhealla kiihkolla paasataan omaa näkemystä. Asiallinen tieto jää sivuun.

 

\

Musta on tosi vastuutonta, että te, joilla on ollut vaikea synnytys, repeämiä tai lapselle tullut jopa vammautuminen synnytyksen aikana, pelottelette muita synnyttäjiä niin että he päätyvät sektioon. Vertatihkuvilla tilityksillänne nakerratte ihmisen luottamusta siihen, että synnytys voisi hoitua erinomaisesti luonnon menetelmällä ja suomalaisten terveydenhoitoammattilaisten avustuksella, ja olla jopa yksi naisen parhaita kokemuksia elämässä.

Surullisia tarinoita ne ongelmasynnytykset toki ovat, mutta vähän voisi silti toivoa vastuullisuuutta sen suhteen, minkälainen kuva synnyttämisestä ja sen riskeistä annetaan muille ja lietsotaan aivan turhaa pelkoa. Ymmärrän katkeruuden, jos oma lapsi on vammautunut synnytyksessä, mutta onko se syy lietsoa pelkoa?

Se ongelma näissä keskustelupalstoissa on, että kauhealla kiihkolla paasataan omaa näkemystä. Asiallinen tieto jää sivuun.

Tässä totuuden siemen!! Ainahan ne kenellä mennyt joku pieleen ovat täällä selittämässä ja antamassa muille sen kuvan, että niin se yleensä sitten muillakin menee...

 

Sitä tuskaa mikä lapsen vammautumisesta seuraa, en toivo kenellekään. Ja sitä pahentaa se, että itse on tiennyt tai tuntenut jonkin olevan vialla mutta lääkäri (mun tapauksessa) tai kätilö ei ota tosissaan.
Voi synnytys mennä hyvin ja varmasti yleensä meneekin. Mutta se voi mennä myös huonosti. Ja seuraukset kantaa vain ja ainoastaan ko. perhe. Ja nää tälläset pieleen menneet tapaukset yritetään aina painaa villasella. On siis tosi törkeätä että omia tuntojaan ei saisi purkaa edes täällä keskustelupalstalla. Täälläkö saavat kirjoittaa siis vain ne joiden synnytys on mennyt hyvin ja jotka ovat saaneet terveen lapsen???
Asioiden kertominen asiallisesti ei ole mitään pelottelua. Mielestäni näistä asioista tulee puhua koska näistä ei synnytysvalmennuksissa sun muissa (varmaan aiheesta) koskaan puhuta. Ja ainakin minä kehotan jokaista äitiä taistelemaan sektion (tai muun toimenpiteen) puolesta jos tuntuu siltä, ettei kaikki ole kohdallaan. Parempi turha sektio kuin vammautunut lapsi. Tietenkin jos on valmis ottamaan sen riskin että lapsi vammautuu niin sen kun vaan. Sehän on sillon jokaisen oma valinta. Ja tarkotan nyt siis siinä tapauksessa, että on joku ongelma odotettavissa (esim. perätila, ahdas lantio, iso lapsi, tms. jne.)
On niin helppo tuomita nää tapaukset pelotteluna kun ei ole omakohtaista kokemusta.

 

Totta turiset. Itsekin tunsin ettei kaikki ole synnytyjsessä kohdallaan. Vaadin sektiota, turhaan...poika kuoli 8 tuntia synnytyksen jälkeen..

 

Tuossa edelliset kirjoittajat puhuivat asiaa. Itse olen menossa pelkosektioon ja kehtaan sen kyllä ihan tutuillekin sanoa ääneen. Varmaan aika monessa suvussa on näitä selittämättömästi vammautuneita jäseniä, sitten vanhemmat ihmiset vihjailevat jotakin epämääräistä synnytyksestä. Nykyään näistä asioista voidaan edes jossain puhua ääneen, kiitokset siitä.

Ekan lapseni synnytys oli kauhea, loppu hyvin, mutta silti jätti minuun kauheat pelkotilat koska tilanne oli niin hallitsematon ja itse olin täysin pois pelistä. Sitten muutama keskenmeno päälle ja tässäkin raskaudessa kaikkea vähemmän kivaa on jo tapahtunut. Se on aiheuttanut aivan hirveän menettämisen pelon ja varsinkin pelon siitä että lapselle tapahtuu jotakin. Pelkkä keskustelu alatiesynnytyksestä aiheuttaa hengityksen salpautumisen.

Ne äidit ja tulevat äidit, joilla on kaikki mennyt hyvin - nauttikaa siitä. Ei kuitenkaan teilata meitä joilla ei kaikki mene putkeen. Olen sen oppinut tällä epätoivoisella raskaus polullani, että lapsen saaminen on elämäni vaikein asia ja että vaikka kuinka olisin muuten looginen ja kylmän rauhallisesti asioihin suhtautuva ihminen, niin tässä raskaus & synnytys & keskenmenopyörityksessä olen täysin tunteideni vietävissä oleva olento. Lisäksi jokainen terveydenhoidon kanssa tekemisissä oleva tilanne voi saada aivan kauheat mittasuhteet varsinkin siinä vaiheessa kun sivutaan aihetta synnytys.

En kuitenkaan usko että sektio on muoti-ilmiö ja kukaan ei itselleen huvikseen kehitä synnytyspelkoa. Suurin osa ekaa synnyttämään lähtevistä menee tilanteeseen reippaasti, niin menin minäkin aikanaan. Sitten on varmaan jonkinverran ekaa synnyttäviä synnytyspelkoisia, joilla on peloilleen jokin aivan erityinen henkilökohtainen lähde, joka voi olla niin arka aihe, että siitä ei paljon huudella.

Jokainen voi miettiä miltä tuntuu öisin herätä pelkäämään synnytystä klo 3-4. Siinä tilanteessa ei paljon viisastelut auta.

 

Ottakaa se seikka huomioon että sektio on kuitenkin LEIKKAUS
ja leikkauksesta voi seurata joskus kohtalokkaitakin komplikaatioita.
Lapsen menettäminen on kova paikka mutta on äidinkin menettäminen..
Asiat ei tosiaankaan ole aina niin mustavalkoisia.

 

Suomessa tehdään muitakin leikkauksia kuin sektioita. Ja jokaiseen leikkaukseen liittyy komplikaatioden riski. Jo sulla vaikka umpisuoli puhkeaa niin kieltäydytkö leikkauksesta vaan sen takia, että siihen liittyy komplikaatioriski? Ja sitä paitsi, mun mielestä pitäisi olla jokaisen itse päätettävissä haluaako riskeerata oman vai lapsensa hengen. Ymmärrän tossa vähän ylempänä kirjottanutta vierasta, että jos on useampi keskenmeno takana niin lasta pitää varmaan kyllä semmosena lahjana, että mieluummin riskeeraa oman henkensä kuin lapsen.
Enkä oikein ymmärrä tota sektiollakaan pelottelua... Taatusti löytyy paljon enemmän vähältä piti -tilanteita ja vammautuneita lapsia alatiesynnytyksen jäljiltä kun sektion.

 

Kuinka täällä saadaan joka asiasta riita?? Ollaan me naiset kummallisia....

Mä en pelännyt ekaa synnytystä yhtään etukäteen. Toki jännitin että syntyykö lapsi terveenä, koska ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta tarkoitan että pelko oli sellaista tervettä pelkoa. Synnytys oli aika raju ja siitä jäi jonkinasteinen pelko. Haluan kuitenkin ensikerrallakin synnyttää alakautta. Ymmärrän kuitenkin niitä erityisesti joilla ensisynnytys on ollut vaikea. miksi kiusata ja pakottaa synnyttämään alakautta? Kyllä pelon on oltava riittävä syy sektioon.

Itse yritän hallita pelkoni kohtaamalla ne. Ajanhan autoakin siinä pelossa että joskus voi sattua kolari. Ehkä sattuu ehkä ei... Sitähän tämä elämä on. Useimmiten sattumaa.

 

\

Ja sitä paitsi, mun mielestä pitäisi olla jokaisen itse päätettävissä haluaako riskeerata oman vai lapsensa hengen.

Miksi tätä jaksetaan hokea joka väliin, en käsitä?

Alatiesynnytys ei ole mikään riski lapsen hengelle, sillä suurin osa alatiesynnytyksistä menee loistavasti. Ensiodottajat lukevat näitä tekstejä, joita innokkaasti käyvät ne kertomassa, joilla mennyt joku pieleen (oli kyse sitten repeämästä, pitkittyneestä synnytyksestä jne.) ja luovat kauhukuvan synnytyksestä muillekin. Kai niillä sitten se periaate, että jos itse ei alakautta synnyttänyt, niin toivottavasti ei kukaan muukaan sitä kokeile...

 

"Kai niillä sitten se periaate, että jos itse ei alakautta synnyttänyt, niin toivottavasti ei kukaan muukaan sitä kokeile"

Tämä on harvinaisempi asenne. Lähinnä alatiesynnyttäjiltä tuntuu olevan pois jos joku haluaa sektion.

Alatiesynnytys ja sektio ovat Suomessa vauvalle kovin turvallisia tapoja syntyä. Minun keräämieni tietojen mukaan vauvan henki säilyy tilastollisesti todennäköisemmin suunnitellussa sektiossa kuin alatiesynnytyksenä alkaneessa synnytyksessä (joka päättyy alateitse tai sektiolla).

Minun harras toiveeni on, ettei kukaan äiti syyllistä toista niin vähäpätöisestä asiasta kuin synnytystavasta. Tai imetyksestä. Sellaisilla asioilla ei ole lapsen elämälle juurikaan merkitystä. Tuomitaan mieluummin lasten pahoinpitely tai yksin jättäminen ym. todella vakavia vaurioita aiheuttava toiminta.

 

\

\

Ja sitä paitsi, mun mielestä pitäisi olla jokaisen itse päätettävissä haluaako riskeerata oman vai lapsensa hengen.

Jos tarkotat nyt sillä että synnyttää alakautta niin ..Ei varmasti kukaan meistä tarkoituksella vaaranna lapsensa henkeä..Minä synnytin alakautta enkä koe olevani huono äiti tai vastuuntunnoton..
Itse koen tuon "haluaako riskeerata lapsensa hengen" tarkoittavan että
lapsella ei ole kaikki hyvin ja että suositellaan sectiota mutta siitäkin huolimatta äiti vaatii alatiesynnytystä vaikka se olisi riski molemmille..

 

Minäkin olen pelkosektiotilastoja "rumentamassa", vaikken kokenutkaan tuntevani minkäänlaista synnytyspelkoa. Esikoiseni syntyi kiireellisellä sektiolla, sen jälkeen kun synnytys oli käynnistetty 41+2 vähäisen lapsiveden ja korkeiden sydänäänien takia. Avautuminen pysähtyi 6 cm:iin ja vauvan sydänäänissä oli selviä laskuja supistusten aikana. Lapsivesikin oli vihertävää. Synnyttyään hänellä oli tulehdusarvot koholla, vain täpärästi selvittiin ilman teho-osastoa, sillä minun ennen sektiota suoneen saamani antibiootit tehosivat onneksi myös vauvaan.

Toinen raskaus meni lasketun ajan ohi, ja ilmoitin polilla etten halua käynnistystä. Ensimmäisellä kerralla supistukset tulivat todella rajuina, ja tiedän että käynnistys on riski jos on sektio takana. Esikoinen oli isopäinen vauva (py 39 cm), mikä saattoi vaikuttaa synnytyksen pysähtymiseen. Tällä toisellakin oli iso lakimitta. Lääkäri olisi halunnut vielä odotella josko synnytys olisi käynnistynyt itsestään, minä en suostunut siihen. Silloin kun esikoisen käynnistyksestä päätettiin, pääsin sattumalta opetuspotilaaksi osastonlääkärille, ja hän sanoi että joku erikoistuva lääkäri olisi lykännyt käynnistystä maanantaille (nyt tehtiin perjantaina). Maanantaihin mennessä vauvani olisi ollut todellisessa ahdinkotilassa (vihreä lapsivesi ja tulehdus), ja hän olisi hyvässä lykyssä toipunut teho-osastolla, pahimmassa tapauksessa... En edes uskalla ajatella.

En siis todellakaan luota näihin "katsellaan vielä muutaman päivän kuluttua" -mielipiteisiin, minä pidän tiukasti lapseni puolta. Lääkäri ei tätä halunnut ymmärtää, vaan merkitsi sektion syyksi synnytyspelon. Jos jonkun takia pelkäsin, se oli lapseni terveyden, en alatiesynnytyksen vuoksi. Mutta sehän on joillekin lääkäreille kova paikka kun heidän mielipiteisiinsä ei luoteta kuin Jumalan sanaan, ja potilasta pitää noyryyttää syyttämällä häntä synnytyspelkoiseksi vaikkei siitä olekaan kyse.

 

Lionheart. Sinun mielestäsi pelkosektio on nöyryytys. Just joo. Luulisi sinun taustallasi riittävän ymmärrys synnytyksen pelkääjää kohtaan mutta ehkä sinun pelkosi sitten on parempaa. Moni synnytyspelkoinen tosin kärsii myös siitä lapsen menettämisen pelosta.

 

Juu ei se ole niin yksinkertaista että synnytyspelko on vaan pelkoa kipua kohtaan. Se on yleensä aika monimutkainen kimppu pelkoja jotka yleensä pohjaavat aiempiin ikäviin kokemuksiin. Olen menossa pelkosektioon ja minulle on aivan sama miksi sitä kutsutaan. En halua alatiesynnyttää aiempien ikävien kokemuksien takia. Pelkään että lapselle tapahtuu jotakin (monta lasta jo mennyt keskenmenoissa). Mitäs sillä väliä mitä pelkää tai halua välttää. Synnytyspelko on diagnoosi, ei se ole haukkumista tai syyllistämistä. Tsemppiä vaan kaikille synnyttäjille, ei pelkääjille ja pelkääjille. Kyllä lääkäritkin tarvii jonkun termin millä kirjata asian, jos syynä ei ole esim absoluuttisen ahdas lantio.

 

\

Suomessa tehdään muitakin leikkauksia kuin sektioita. Ja jokaiseen leikkaukseen liittyy komplikaatioden riski. Jo sulla vaikka umpisuoli puhkeaa niin kieltäydytkö leikkauksesta vaan sen takia, että siihen liittyy komplikaatioriski? Ja sitä paitsi, mun mielestä pitäisi olla jokaisen itse päätettävissä haluaako riskeerata oman vai lapsensa hengen. Ymmärrän tossa vähän ylempänä kirjottanutta vierasta, että jos on useampi keskenmeno takana niin lasta pitää varmaan kyllä semmosena lahjana, että mieluummin riskeeraa oman henkensä kuin lapsen.
Enkä oikein ymmärrä tota sektiollakaan pelottelua... Taatusti löytyy paljon enemmän vähältä piti -tilanteita ja vammautuneita lapsia alatiesynnytyksen jäljiltä kun sektion.

Kyllä Suomessa tehdään muitakin leikkauksia, mutta harva meistä ikinä joutuu niin isoon leikkaukseen kuin mitä sektio on. Sitä ei todellakaan voi verrata umpparileikkaukseen, josta jää 3 pientä 1-2 tikin arpea eri puolille vatsaa. Sektio on tosi ISO leikkaus, ja se kyllä kaikkein pitäisi muistaa.
Vaikka itse 18h supistelujen jälkeen pääsin/jouduin kiireelliseen sektioon, en silti ole sitä toitottamassa kaikille, vaan päinvastoin toivon, että siihen ei tarvitsisi ilman hyviä perusteluja kenenkään joutua.

 

\

Lionheart. Sinun mielestäsi pelkosektio on nöyryytys. Just joo. Luulisi sinun taustallasi riittävän ymmärrys synnytyksen pelkääjää kohtaan mutta ehkä sinun pelkosi sitten on parempaa. Moni synnytyspelkoinen tosin kärsii myös siitä lapsen menettämisen pelosta.

Mietin pitäisikö minun laittaa disclaimer ettei minulla ole mitään pelkosektiota toivovia vastaan ja pidän synnytyspelkoa pätevänä syynä saada sektio. En viitsinyt alkaa selitellä, vaan ajattelin ihmisten ymmärtävän että nimenomaan se lääkäri halusi minua nöyryyttää laittamalla minut "synnytyspelkoisten alimpaan kastiin", niin kuin hän varmaankin synnytyspelkoiset tuomitsee. Oli helpompi "tuomita" minut synnytyspelkoiseksi kuin oikeasti keskustella ja yrittää ymmärtää minun näkemystäni vauvan kannalta parhaasta menettelytavasta. Eihän tällainen maallikko mitenkään voi olla oikeassa, lääkäri on se jonka sana painaa.

 

Varmaan sairaalahenkilökuntakin vois katsoa peiliin tässä asiassa. Miten paljon pelkoa aiheutuukaan siitä kun niin helposti annetaan vahvoja kipulääkkeitä jotka vain lisäävät riskiä joutua käyttämään esim pihtejä tai imukuppia tai muuten puuttua synnytyksen kulkuun. Ja ehkä lopulta päätyä sektioon... Eikö kivunlievitystä vois kokeilla lievimmästä päästä ja edetä kohti vahvempia tarvittaessa...

 

\

Varmaan sairaalahenkilökuntakin vois katsoa peiliin tässä asiassa. Miten paljon pelkoa aiheutuukaan siitä kun niin helposti annetaan vahvoja kipulääkkeitä jotka vain lisäävät riskiä joutua käyttämään esim pihtejä tai imukuppia tai muuten puuttua synnytyksen kulkuun. Ja ehkä lopulta päätyä sektioon... Eikö kivunlievitystä vois kokeilla lievimmästä päästä ja edetä kohti vahvempia tarvittaessa...

Ja tämä perustuu mihin?

 

Arvon rouvat ovat nykyään tottuneet pääsemään kaikesta niin helpolla. Yhtään ei jakseta yrittää, kaikki totuttu saamaan nopeasti ja helpolla ilman omaa yritystä.

Toinen seikka on, että pitää aina saada olla erikoinen. Voi voi kun juuri minä olen niin herkkä pieni mimosankukkanen että tiukka ....ni repeää ja vatsalihaksetkin ovat niin tiukat että estävät synnytyksen ja lantiokin on niin pieni herkkä ja kapea ettei siitä lapsi mahtuisi.

 

\

Arvon rouvat ovat nykyään tottuneet pääsemään kaikesta niin helpolla. Yhtään ei jakseta yrittää, kaikki totuttu saamaan nopeasti ja helpolla ilman omaa yritystä.

Toinen seikka on, että pitää aina saada olla erikoinen. Voi voi kun juuri minä olen niin herkkä pieni mimosankukkanen että tiukka ....ni repeää ja vatsalihaksetkin ovat niin tiukat että estävät synnytyksen ja lantiokin on niin pieni herkkä ja kapea ettei siitä lapsi mahtuisi.

\|O :headwall:

 

\

Arvon rouvat ovat nykyään tottuneet pääsemään kaikesta niin helpolla. Yhtään ei jakseta yrittää, kaikki totuttu saamaan nopeasti ja helpolla ilman omaa yritystä.

Toinen seikka on, että pitää aina saada olla erikoinen. Voi voi kun juuri minä olen niin herkkä pieni mimosankukkanen että tiukka ....ni repeää ja vatsalihaksetkin ovat niin tiukat että estävät synnytyksen ja lantiokin on niin pieni herkkä ja kapea ettei siitä lapsi mahtuisi.

tossa on taatusti totuuden siemen... kaikkiahan synnytys jännittää, mutta sepä vasta on extremeä, että on synnytyspelkopotilas. ja tottakai väitetään että on huolissaan vauvan terveydestä, vaikka oikeesti taitaa olla vaan se oma p.erse mikä kiinnostaa.