H
Häirikkö
Vieras
Vanhemmillani on tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi typerillä kommenteillaan siitä, miten vaikeaa elämä mukamas oli, kun he olivat nuoria. Tiedättehän.... Kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympärivuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää. Itse en koskaan kertoisi tällaisia, vannoin...
Mutta...
nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä, miten helppoa nykynuorisolla on. Niillä on kaikki niin vitun hyvin! Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat!
Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedonitse. Ei ollut copy-paste toimintoa, muistiinpanot joutui vääntämään ihan itsemateriaalista, jota varten ensin kahlasi sivukaupalla kirjoja läpi.
Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille,kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän, että saikirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin sen perillemeno kesti viikon.
Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleenradiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasikoko kappaleen.
Levyt saatana olivat mustia muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden. Ne piti kääntää itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet. Eikä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä. Kasetteja pystyi sentään usein kuuntelemaan autossa, mutta nekin pitikääntää. Ja niistä hajosivat nauhat luvattoman usein, jolloin mikään ei pelastanut lempikasettiasi. Ei ollut varmuuskopioita tietokoneen kovalevyllä.
Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä! Ei, vaan piti lahjoa joku ostamaan Jallukioskilta. Joko noin, tai sitten runkattiin Anttilan alusvaatekuvaston kanssa. Ei ollutmuita vaihtoehtoja.
Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputustoimintoa puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajanpuhelin tuuttasivarattua. Eikä meillä ollut mitään vitun soittajannumeronnäyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa,että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä.
Pikavalinnasta ei meidän nuoruudessamme oltu kuultukaan. Kun veivasit pyöreällä kiekolla kaverin numeron, ja numero olikin varattu - veivasit sen uudestaan. Ja ehkä uudestaan. Ja ehkä vielä. Ikinä ei myöskään tiennyt, kuka näihin kollektiivisiin puhelimiin vastasi - yleensä ei ainakaan se oma kaveri, vaan joku muu perheenjäsen. Jolloin piti esitellä itsensä ja kohteliaasti pyytää hakemaan kaveripuhelimeen!
Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita. Meillä oli joku kämäinen tv-peli ja tietokone Commodore 64! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, jotka näyttivät lähinnä legoilta. Pelinhahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö. Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit. Ihan kuin elämä!
Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa.
Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko vitun viikko nähdäkseen piirrettyjä. Kanavasurffaillessa pysyi meidän nuoruudessamme hyvässä kunnossa, koska eiollut kaukosäätimiä. Joka kerta kanavaa vaihdettaessa tai ääntä säädettäessä piti kävellä tv:nluokse!!
Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asia tniin "#%%/ hyvin! He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi elämää80-luvulla! Perkele!
Mutta...
nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä, miten helppoa nykynuorisolla on. Niillä on kaikki niin vitun hyvin! Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat!
Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedonitse. Ei ollut copy-paste toimintoa, muistiinpanot joutui vääntämään ihan itsemateriaalista, jota varten ensin kahlasi sivukaupalla kirjoja läpi.
Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille,kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän, että saikirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin sen perillemeno kesti viikon.
Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleenradiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasikoko kappaleen.
Levyt saatana olivat mustia muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden. Ne piti kääntää itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet. Eikä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä. Kasetteja pystyi sentään usein kuuntelemaan autossa, mutta nekin pitikääntää. Ja niistä hajosivat nauhat luvattoman usein, jolloin mikään ei pelastanut lempikasettiasi. Ei ollut varmuuskopioita tietokoneen kovalevyllä.
Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä! Ei, vaan piti lahjoa joku ostamaan Jallukioskilta. Joko noin, tai sitten runkattiin Anttilan alusvaatekuvaston kanssa. Ei ollutmuita vaihtoehtoja.
Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputustoimintoa puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajanpuhelin tuuttasivarattua. Eikä meillä ollut mitään vitun soittajannumeronnäyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa,että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä.
Pikavalinnasta ei meidän nuoruudessamme oltu kuultukaan. Kun veivasit pyöreällä kiekolla kaverin numeron, ja numero olikin varattu - veivasit sen uudestaan. Ja ehkä uudestaan. Ja ehkä vielä. Ikinä ei myöskään tiennyt, kuka näihin kollektiivisiin puhelimiin vastasi - yleensä ei ainakaan se oma kaveri, vaan joku muu perheenjäsen. Jolloin piti esitellä itsensä ja kohteliaasti pyytää hakemaan kaveripuhelimeen!
Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita. Meillä oli joku kämäinen tv-peli ja tietokone Commodore 64! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, jotka näyttivät lähinnä legoilta. Pelinhahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö. Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit. Ihan kuin elämä!
Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa.
Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko vitun viikko nähdäkseen piirrettyjä. Kanavasurffaillessa pysyi meidän nuoruudessamme hyvässä kunnossa, koska eiollut kaukosäätimiä. Joka kerta kanavaa vaihdettaessa tai ääntä säädettäessä piti kävellä tv:nluokse!!
Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asia tniin "#%%/ hyvin! He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi elämää80-luvulla! Perkele!
