Tosi raskasta just nyt...

Oon jaksanut pitää lippua korkeella pitkän aikaa, mutta nyt lähipiirissä kaksi vauva uutista ja tyyliin heittämällä ja suunnittelematta sen kummemmin raskaaksi. Mun sisko ja sitten miehen veljen vaimo... Mä en jaksa. Koska meillä käy tuuri? Hoidotkin etenee niin hitaasti, kun noille lapsettomuuspoleille saa tunnetusti venata 6kk päästäkseen... Yritystä nyt takana 1 v. ja 7kk. Tosi masentavaa. Mikään muu ei just nyt pyöri päässä, kun vaan toivois, että meilläkin joskus onnistais...

Miten tätä jaksaa?

 

hei wannabemama, sama täällä, tuntuu että menen hulluksi pian, ihan oikeasti pelkään että päässä jokin nuppi kääntyy ja mä päädyn hullujenhuoneelle.
Vauvauutisia satelee, kaupungilla mahoja pystyssä ja meillä tässä kuussa yritystä 2v, eikä loppua näy! Mä olen kävelevä kiukkupussi, EN YMMÄRRÄ MITEN KUKAAN VOI TULLA YLIPÄÄNSÄ RASKAAKSI. ARGH.

 

Tunnistan ajatuksenne ja suuren suuret jaksu :hug: teille! Meillä oli entisen miehen kanssa yritystä vuodesta 2005, parit inssit ja IVF siihen päälle, muttei vauvaa kuulunu... Ja ympärillä kaverit ja tutut sai perheenlisäystä. Tietysti yritin olla onnellinen muiden puolesta mutta väkisinkin oma tilanne ahdisti ja veti mielen matalaksi. Ja todellakin Faithin sanoin, raskautuminen tuntui ylipäätänsä mahdottomalle!!

Erosimme entisen mieheni kanssa viime vuonna ja elämääni asteli sitten se elämäni rakkaus :heart: Meni muutama kuukausi, ja ylläri pylläri, minä joka olin tuijotellut negatestejä kerran jos toisenkin tein positiivisen raskaustestin :heart: Tällä hetkellä mennään rv 32+5, tämä pikkuinen on niin suuri ihme että en voi sanoin kuvailla tuntemuksia. Elämä osaa yllättää, varsinkin juuri silloin kuin sitä vähiten odottaa. Uskokaa pois. Jaksamisia ja plussatuulia teille toivotellen, sekin päivä vielä koittaa kun saatte oman nyytin kainaloonne. Vaikka se vielä hetken veisikin :hug:

 

retuli, rupesin miettimään mitä sanoit. Voiko olla, että uuden miehesi kanssa olitte enemmän geneettisesti yhteensopivia tms. ? Mietin sitä itsekin omalla kohdallani, 2v. selittämätöntä lapsettomuutta, mitä jos unelmieni mies ei olekaan sopiva match mun geeneille yms. roskaa..

 

Täällä mietitty ihan samaa, vikaa kun ei löydy. Tuttavistakin löytyy 5 paria joilla ollut lapsettomuutta eikä kukaan ole kuitenkaan lapsettomaksi jäänyt vaikka toivotonta on ollut. Eipä sitä silti suhdetta halua hukata sen takia, että kävisi ''kokeilemassa'' raskautuuko.

 

Mut eikös se yhteen sopimattomuus tulis ivf:ssä ilmi (ettei hedelmöity) jos siitä ois kyse..?

 

Mä jotenkin ymmärsin, että kun niitä hedelmöitetään labrassa astiassa, aika moni hedelmöittyy, vaikka solut eivät olisikaan yhteensopivia (jos se on ainoa ongelma). Se, ettei ne lähde sen jälkeen kehittymään eikä kiinnittymään, voisi olla merkki yhteensopimattomuudesta. Alkiodiagnostiikkahan tutkii juuri sitä, onko alkiossa jotain kromosomivirheitä yms. Oletan, että ne voi hedelmöittyä, mutta sitten ei lähde kehittymään. Ok, no ehkä toi on harvinaista. En tiedä..

 

Missähän vaiheessa niitä kromosomitutkimuksia aletaan tekeen tai kehtaisin alkaa kinuaan, jos alkiot kuolee aina heti kun laitetaan kohtuun? Eli hyvänkään näköset alkiot ei kerkee yrittään kiinnittymistä.. (no voihan se johtua kohdustakin..) Vai tehdäänkö sellasia ollenkaan julkisella? Paljonhan ne maksais yksityisellä?
En kyllä vielä haluis aatella noin lopullista vikaa.. :'(

 

Mä en ole ollut julkisella, mutta jotenkin epäilen, että ne tekisi niitä vapaaehtoisesti, en tiedä. Hinnastakaan en tiedä..

 

mua ottaa päähän, että uutiset ovat täynnä julkkisten raskauksia ja ulkona joka toisella on vauvamaha! Eilen yksi raskaana oleva käveli tupakka suussa. Just.

 

Minulla on täällä hetkellä 9 tuttua raskaana ja en taida enää kestää yhtään uutta ilmoitusta :kieh:

 

Risupesä (ja muutkin): hedelmöittyneitä alkioita voidaan viljellä useampi päivä. Jos ne kehittyvät maljalla monisoluiseen vaiheeseen, on aika epätodennäköistä että niissä olisi systemaattisesti jotain vikaa.

Kromosomitestit tehdään lähinnä silloin, kun takana on keskenmenoja. En usko että ne sinun tapauksessasi toisivat yhtään lisää informaatiota.

 

Meillä on yritystä takana kohta viisi vuotta. Usko omasta lapsesta on välillä kovilla, kun yhtäkään positiivistä raskaustestiä en ole saanut. Negoja senkin edestä. Takana on kaksi inssiä ja yksi ICSI, toinen ICSI on tulossa kolmen viikon päästä. Minun lähipiirissä on yksi kaveri saanut kaksi lasta, toinen kolmannen, velikin toisen näin viiden vuoden aikana, kun itsellä ei ole tullut tärpin tärppiä. Vasta kuulin, että kaverin siskokin saa ensimmäisensä ensi talvena. Jotenkin olen turtunut näihin uutisiin, vaikka joskus huonoina päivinä nekin satuttaa.

Tuota sopivuutta miekin olen joskus huonoina päivinä miettinyt ja varsinkin kun viimeksi ICSI:ssa kahteen kolmesta hedelmöittyneestä tuli tumapoikkeama. Nyt pelkään samaa katoa ja sitä, että sille ei sitten tehdä mitään. En tiedä kuinka monelle noita sitten tulee ja sitä myöten onko tuommoiset tumapoikkeamat normaaleja näissä koeputkihedelmöittymisessä.

 

Peppi meillä oli neljä solua, kolme hedelmöittyi ja kaksi niistä oli monitumaisia, yksi normaali..
Kysyin siltä labran ihmiseltä, että mitä se tarkoittaa, ni se oli sitä mieltä, et yhen hoidon perusteella ei voi tehdä mitää johtopäätöksiä siitä eikä tarkemmin aleta tutkimaan.. vasta jos homma toistuu useasti ni sit vissiin alkavat tutkimaan onko kromosomeissa vikaa..voi kuulema olla et käytössä olleet lääkkeet ja hoitomuoto ei ole ollu sopiva, siksi tullu huonoja munasoluja, jotka on hedelmöittyneet virheellisesti..
Meillä vaihettiinki nyt pitkä hoito lyhyeeseen ja Puregon Menopuriin..
Toivottavasti tällä kertaa hedelmöittyvät normaalisti!

 

HalleB: Mie en edes tajunnut kysyä ollenkaan tuosta asiasta, koska jännitin sitä siirtoa niin paljon. Meilläkin kävi juuri samalla tavalla kuin teilläkin eli munasoluja ei saatu kuin se neljä. Me olemme julkisella puolella, joten sen takia sitten hoitokin sitten jatkui pitkällä kaavalla, tekeeköhän sillä puolella edes lyhyellä kaavalla noita. Mutta toivottavasti seuraava hoito onnistuu paremmin ja jos ei tärppiä vielä tuu, niin saisi edes alkioita pakkaseen.

 

Huutelen taas täältä taustalta...kun meidän kohdalla 1. Icsi oli 10/11 alkiosta tumavirheisiä ja 2. icsi 11/11, eli kaikki poikkeavia, jolloin ne laitettiin jatkoviljelyyn. punktio oli alunperin perjantaina ja seuraavan viikon torstaina menetimme viimeisen jatkoviljelyssä olleen, eli meillä ei tumavirheiset jakantuneet edes loppuun asti. meillä olisi nyt edessä dna-ja kromosomitutkimukset ennen 3. icsiä, mutta oli pakko laittaa asia hetkeksi jäihin, liian raskasta.

 

leiska voima :hug:

Peppi me ollaan myös julkisella! Alotan ens kuussa e-pillerit ja niillä tähdätään hoito oikealle ajankohdalle.. Mulla myös haaveena se, et tulis alkoita niin paljon, et riittäis pakkaseen..

 

Nyt on pakko taas vuodattaa!! Eilen repes totaalisesti mun pakka. Ehkä diapamit ja nukutushöyryt vielä päässä pyöriskeli mutta tuli sitten taas naisellinen itkukiintiö kirittyä täyteen yhden illan ja yön aikana. Miten se meni että nainen itkee noin 6min päivässä (jos sen päiville jakaa) tai jotain.

Homma alko ihan pienestä pärähdyksestä miehen suunnalta kun olin eräässä rakennusasiassa hieman kärkkäästi eri mieltä. Sitte läks mopo käsistä kun sain oman rauhan ja eihän siitä masentelusta meinannu tulla loppua sitten millään. Niin ketutti alaisen raskautumiset kuin kavereiden lapset jotka on yrittämisen aikana jo ehtineet syntymään. Koko turhautuminen turhasta kohdun tähystyksestä ja jäätävät mahavihlonnat ja parin viikon edessä oleva vuoto uinti, seksi yms kieltoineen. Ahdistus palasi siitäkin että pitäisi taas soittaa klinikalle ja alkaa uudelleen miettimään mitä jatkossa kun ei tämä "varma ongelma" sitten ollutkaan olemassa. (eli siis kohdussa piti olla myooma tai polyyppi ja se piti poistaa ja oli pariin kertaan ultralla löytynyt jopa eri lääkäreiden toimesta)

Kynnys senkun vaan nousee ja ahdistus kasvaa. Taas ihminen miettii miksi helvetissä sitä lasta nyt sitten ylipäätään pitää haluta? Työasioissa mennään kohti syksyä ja pian loppuu pienikin leivänsyrjä kesken ja uutta työtä talveksi pitäisi saada. Miehellä alkoi eilen loma mutta minä en lomaa tule näkemään vaan ostin itseruskettavaa voidetta jotta kehtaan laittaa hameen päälle huomisiin häihin. Olen varmaan ainut suomessa joka sitä joutuu käyttämään tällaisen kesän jälkeen. Kummisetäkin joutui eilen teholle yllättäen ja sekin vielä rassaa...

Ahdistaa ajatus huomisista häistä ja jos vahingossa joudun johonkin väärään pöytäseurueeseen. Olen jo hionut taktiikan lähteä kaikista "niistä" keskusteluista pois jos niihin joudun. Ei hävetä pätkääkään sanoa että kiitos mutta ei kiitos näitä juttuja. Ehkä vielä viikko sitten olis ihan hyvin ne kestänyt mutta nyt on käyrä niiiiiiiiiiin korkeella ainakin hetkellisesti että pieninkin pisara katkasee tän kamelin selän.

Toivottavasti tää vuoto ja kivut loppuu pian ja päänuppi alkais taas selkenemään. Nyt olis joku positiivisen ajattelun opus tarpeen tai sitten vaan jotain iloisuuspillereitä. Tässähän mätänee aivot kun moista kuraa päässään pyörittää.

 

hei yrittäjä83, olen pahoillani, että jouduit käymään läpi turhan toimenpiteen.

Minusta tuntuu niin tutulta sun romahtaminen. En voi uskoa, että olen kestänyt tätä p:tä jo 2v3kk. Minäkin olen määräaikainen työntekijä ja on koko ajan huoli siitä, jatkuuko työt, mitä jos tulen raskaaksi, mitä jos en.

Kaverit (ja vihamiehet) vaan raskautuu ja minä itken. Välillä on tällaisia romahduksia kuten sinun romahduksesi, --silloin on hyvä itkeä. Sitten yllättäen muutaman päivän/viikon päästä on taas parempi olo ja alkaa katsella uusia hoitoja. Näin tää homma etenee. En tiedä, miten tässä jää hermoja tulevaan elämään, joka kuitenkin tulee varmaan sisältämään muitakin suruja.

Mikä on sun seuraava hoito? Luinko oikein jossain ketjussa, että harkitset ivf:ää syksyllä? :hug:

 

Juu kaikilla näitä tulee, ja joskus laimeempana ja sitte taas joskus tälleen "koko rahan edestä"

Seuraavaksi varmaan sitten avalle soittoa ja kattellaan josko jotain hormoninappulaa aletaan kiskomaan kun niitä ei ole testailtu lugesteronia enempää... Ovuloin liian myöhään joten se on mun arvauslistalla ihan ykkösenä syyllisenä. Paperit on menossa julkiselle puolelle ja varmaan ennen joulua sinne tulee kutsu, mutta sitä ennen sitten kevyempiä konsteja yksityisellä.

Nyt vaan on pettymyksen jälkeen taas niin pirun raskasta nostaa luuri ja ottaa se puhelu sinne klinikalle... Osaan vaan arvata kuinka järkkyä ja raastavaa se on km kokeneille... Tai ehkä siinä on se raivo ja hullunkiilto sitten silmissä enempi...? Toivottavasti en saa koskaan sitä tietää....

 

Tämä on ihan epäinhimillisen raskasta. Justiinsa yöllä mietin, miksi sitä joutuu kokemaan näin raskaita asioita elämässään. Tämä lapsettomuuden hoitokaan ei ollut mikään läpihuuto-juttu, vaikka sen jotenkin ajatteli menevän niin. Olen jo siinä iässä, että suurin osa kavereista ovat jo lapsensa tehneet, joten plussauutiset eivät enää kirpaise. Lähinnä se kirpaisee, että joku tuttu pitkään lapseton saa lapsen ja itsellä ei mitään toivoa. Aivan kuin seisoisi juna-asemalla, jossa kaikki junat ajavat ohi...
Kuinka paljon tämä on vienyt voimia vuosien aikana. Eikä mitään takeita siitä, onko hoidoista mitään apua.

 

JUURI NÄIN!

Ja mä olen miettinyt sitäkin, että olisko tämä sureminen helpompaa, jos olis ollut se keskenmeno joskus. Olisko sitten jotenkin "helpompi" surra? ...kun nyt tämä vuosia elämässä vellonut lapsettomuus vain on, eikä mulla ole aikaa, paikkaa tai kohdetta, johon suruni kohdistaisin. Se tulee kun tulee - joskus, jossain, jotenkin - ja joskus se vie jalat alta. Se vaanii pitkään jossain möykkynä, vie energiaa jokaisesta päivästä, muttei kuitenkaan tule esiin ja kohdistu mihinkään.

...ymmärrätteköhän te yhtään mitä mä koetan selittää... Lapsettomuus on ainakin mulle jotenkin käsinkoskettelematon suru, jota on vaikea surra, vaikka se kuitenkin kaataa hetkittäin alleen. Jos läheinen kuolee, saan keskenmenon, menetän työpaikan tai läheinen ystävä vaikka muuttaa ulkomaille, niin mulla on aika ja paikka ja surun kohde. Niin... Miten voi surra jotain, jota ei ole ikinä ollutkaan?!?

 

Jaan ihan tuon tunteen Gabi77, että ei ole mitään surtavaa, mutta silti se aina hetkittäin vie kaiken energian. :|
Luin jostain ketjusta, että teillä jäi ehkäisy pois jo 12/02. Niin meilläkin. Pitkä tie on kuljettu.. joudutaanko vielä kulkemaan toinen mokoma.. ? Kukapa tietää

 

Voi löpöz! Mä NIIIIIIIN toivon, että toista mokomaa tarvitsisi kulkea meidän kummankaan. Älä loukkaannu, mutta musta on ihanaa löytää meitä pitkän linjan lapsettomiakin täältä. Kun välillä on sellainenkin olo, että ei kuulu tähänkään joukkoon, kun moni on toivonut lasta 1-2 vuotta. Ja kun itsellä alkaa olla se 7-8 vuotta plakkarissa, niin perspektiivi on hetkittäin vähän eri.

Tiettyihin asioihin turtuu. Tietyistä voi jopa jo iloita. Toiset asiat taas kalvaa aina vaan. Voi katkeruus ja kateus sanon vaan! Mutta sen olen onneksi tässä matkan varrella hyväksynyt, että nuokin ennen kauhistelemani tunteet on mun tunteita. Ne vaan eletään. Turha niitä on kätkeä ja olla ikinä näyttämättä. Sen pahemmalta se tuntuu. Oikea aikansa ja paikkansa on niillekin. Ja läheisimmilleen nekin tunteet voi näyttää ja sillä tavalla "päästä niistä yli".

Hyvä esimerkki mulla on viime vuoden ajalta, kun mun kolmelle erittäin läheiselle ihmiselle syntyi keväällä vauva. Kaikki kolme tiesivät meidän tilanteen. Kahden kanssa pystyin keskustelemaan asiasta niiden oikeilla nimillä jo raskausvaiheessa. He kyselivätkin multa aina tasaisin väliajoin, että miltä tämä musta tuntuu jne. Yhden kanssa yritin keskustella, mutta hän vaan vähätteli tätä meidän tilannetta ja kommentit oli tasoa "me ollaan niin nuoria vielä" (molemmat 33v). Hämmästyttävintä tässä on se, että juuri tämä kolmas on itse kärsinyt miehensä kanssa lapsettomuudesta myös. Tosin heillä onnistui sitten kuitenkin luomusti. Kahden ensiksi mainitun kanssa välit on tosi lämpöiset sekä vanhempiin että syntyneisiin lapsiin. Kolmannen kanssa välit on hyvin etäiset ja viileät tällä hetkellä. Ei edes huvita pitää yhteyttä. Miksei voida myöntää suoraan, että onhan tämä ihan kamalaa! Ja hirveää ja raastavaa! Ja onko ihme, jos vähän katkeroiduttaa ja ahdistaa! Miksi pitää hyssytellä ja koettaa kääntää positiiviseksi jotain, josta nyt ei kerta kaikkiaan vaan löydy aina vaan positiivista. Joo tiettyyn pisteeseen varmaan me kasvetaan ja jalostutaan ja opitaan ja kouliinnutaan ja osataan sitten arvostaa enemmän sitä ja tätä ja tota. Varmasti niin, mutta rajansa kaikella. En mä nyt NIIN hidas oppimaan ole, että siihen 8 vuotta tarvitsisi!!!

 

Miksei voida myöntää suoraan, että onhan tämä ihan kamalaa! Ja hirveää ja raastavaa! Ja onko ihme, jos vähän katkeroiduttaa ja ahdistaa! Miksi pitää hyssytellä ja koettaa kääntää positiiviseksi jotain, josta nyt ei kerta kaikkiaan vaan löydy aina vaan positiivista. Joo tiettyyn pisteeseen varmaan me kasvetaan ja jalostutaan ja opitaan ja kouliinnutaan ja osataan sitten arvostaa enemmän sitä ja tätä ja tota. Varmasti niin, mutta rajansa kaikella. En mä nyt NIIN hidas oppimaan ole, että siihen 8 vuotta tarvitsisi!!!

Naulankantaan!!!!!