Toivotut taaperot '09

Nyt poika nukkuu, niin ehtii hetkeki koneelle, meillä mennyt rymit taas ihan mettään, mutta tää on tätä. Meillä kans poika nukutetaan niin, että maataan vieressä tai niin, että poika köllii masun päällä. Toisaalta mulla ja miehellä eri tavat, että nukhtaa varmaan muidenkin kanssa sittn omilla tavoillaan, mutta en kyllä usko, että tuo kovin helpolla nukahtais, jos sen vaan jättäis yksin. Luulen, että huutais kyllä äänensä käheäksi. Toisaalta kuten pantsukin sanoi, oon myös kuullut, että lapset ei aina osaa vaatia hoidossa samoja asioita, joihin on kotona tottunut.

Mun kavereista melkein kaikilla on mennyt toka lapsi yliajalle. Vaikka on syntynyt pienellä ikäerolla ja kaikki luulleet, että syntyis etuajassa, niin monella mennyt ihan pitkällekin yli lasketun ajan. Kaikilla on myös toipuminen ollut tosi nopeeta synnytyksen jälkeen. Varmaan se kroppa reagoi kuitenkin eri tavalla, kun on vähän paikat vielä pehmeet edellisestä synnytyksestä ja raskaudesta, kun ekassa raskaudessa kuitenkin kaikki on alunalkaen tiaukasti kuosissa ja vauva "kaivaa itelleen reitin ulos" jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
 
Kiitos kaikille. :heart:
Eka ultra on pääsiäisen jälkeen. Sitä odotellessa. =)

Oireista Ei oo ollut niin selkeitä ,kun tytöstä. Silloin tuntui painetta alamahalla. Nyt on ollut nippailua,kutinaa,vihlontoja,tissi oireet ja väsymys alkoi samantien.

Kauniskuu Onnittelut uudesta asunnosta.

bartsu Hyvä homma,kun tauti voitettu.

Meillä on nyt pari poskihammasta tullut läpi. Nää on tehnyt kipeää,huomaa tytöstä. Itkua on väännetty,kiukkua,paha löysällä ja lämpöäkin oli.
 
Onnea Millikselle! Toivotaan, että tarraa hyvin kiinni, jaksaa sit olla loppuun asti mukana :heart:

Me selvittiin laivareissusta hyvin! Ja se mitä eniten pelkäsin eli nukkuminen niin sujui todella hyvin. Laiva lähti klo 21 satamasta. Laivaan tultuamme, mentiin suoraan hyttiin ja syötiin iltapalaa. Vaihdettiin yövermeet päälle ja sit poika jäi isän kanssa nukkuun. Mä poistuin paikalta kaupoille. Varmaan 10 minuutissa nukahti! Ja nukkui koko yön hyvin mun vieressä. Päivälläkin otti sellaset 2 tunnin päiväunet :) Pallomeressä käväs, mut olis halunnu mennä liukumäkeen ja itse ei vielä osaa mennä ja aikuinen ei saa menää sinne. Istuskeli sit hetken siellä pallojen seassa ja ihmetteli. Leikkihuoneessa oli myös kaikkee kivaa. Tietty tykkäs pelailla meidän kanssa rahapelejä, laittoi rahaa koneeseen ja painoi nappulaa :D Tanssipaikassa istuskeli tuolissa, kuunteli bändiä ja rokkas. Ajattelin, ettei suostu istuun yhtään paikallaan, mut helposti meni sellanen puoli tuntia :) Eli voin lämpimästi suositella kaikille!

Tänään just totesin itsekseni, että 10 päivän päästä poika on jo 1½-vuotias! Mihin tää aika on menny???

Jaa-has, nyt nukkuun, että jaksaa aamulla startata muskariin!
 
Moi pitkästä aikaa! Kevät taitaa tulla kohisten, kun vesi ropisee peltikattoon... nopeesti lumipenkat lähti tänään hupenemaan.

Meiän typykkä se lähti aprillipäivänä kävelemään :heart: Ikää oli silloin noin viikkoa vaille 1 v 4 kk, mutta tietty voin silti nyt kehua, että vuosi ja kolme kuukautta riitti kävelyn oppimiseen :D Jännästi se kävely sit ihan yhenäkin löytyi, typykkä vaan nousi seisovilleen ja alkoi taaperrella ympäriinsä. Sitä ennen otti vain pieniä pyrähdyksiä äiskän sylistä iskän syliin ja takaisin. Hurjasti kyllä treenattiin viime viikkoina, pihalla neitokainen käveli taaperokärrin kanssa ja sisälläkin harjoiteltiin kovasti.

Kävimme myös neuvolassa kasvukontrollissa. 1 v 3 kk painoa 9,4 kg ja pituutta 79,7 cm. Painoa oli tullut kolmeen kuukauteen puolitoista kiloa! Jopa kelpasi neuvolan terkallekin :p Mukavalle kieltämättä ittestänikin tuntuu, kun kasvua oli tullut nyt noin hyvin ja pituus-paino -käyrä lähti noususuuntaan.

Nyt tuli kyllä ihan vaan omat kuulumiset tähän laitettua. Lueskelen teiän muitten kuulumiset seuraavaksi tarkemmin läpi ja palailen toivottavasti lähipäivinä palstailemaan.
 
Millis, onnittelut plussasta :heart: Ihanaa, että tärppäsi. Paljon tarraa alkumatkaan!

Kauniskuu, onnea uudelle asunnolle! Millaisen ostitte? Onko kaupungissa vaiko jossain ns. syrjemmässä?

Lion, mukavankuuloinen laivareissu teillä. Tosi hyvin on poikanne käyttäytynyt reissussa, ja varmasti ihmeteltävää ja katseltavaa on riittänyt.

Pantsu, kurjan sitkee tauti sinulla : / Toivottavasti jo kohta alat toipua, jatkuva yskiminen on tosi inhottavaa. Mites kylkiluu?

Ruuista, mie pyrin tarjoamaan typykälle joka päivä kaksi lämmintä ruokaa. Nyt on taas ihan hyvä syömäkausi menossa. Parhaiten ruuat maistuu erikseen tarjottuna, eli ei sekoitusmössöjä. Vähän aikaa sitten oli taas kausi, että kaikki ruoka piti mössätä banaanin kanssa, muutoin ei maistunut. Puuroa syyään iltaisin, aamulla syyään luonnonjugurttia talkmuruilla höystettynä. Välipalaksi yleensä leipää, hedelmää, puuroa tai luonnonjugurttia. Niin noista lämpimistä ruuista, oon nyt koittanut vähän höllentää pakkomiellettäni näitten ruokien suhteen, kun erään ystäväni kanssa juteltuani tajusin, ettei lapsen ruokailut mee sekaisin eikä hän nälkään läkähdy, jos joskus kunnon ruoka jää väliin esim. reissussa. Oon siis oikeesti pakkomielteisesti ollu sitä mieltä, että joka ruokailulla pitää olla terveellistä lämmintä ruokaa ja vihanneksia! Nyt oon koittanut pipoa hiukan löysyttää ja ottaa rennommin... oon tarjonnut typykälle nyt jopa nakkeja :D

Onkin ollut kiintoisa keskustelu äidin identiteetistä. Luulisi, että jokainen äitikin tartteisi myös omia juttuja ja harrastuksia sekä silloin tällöin aikuista juttuseuraa, jotta pää pysyy kasassa. Töihin menosta pikkulapsivaiheessa sen sijaan oon huomannut olevani melkoisen ehdoton, mielestäni äiti voi olla työelämästä pois parikin vuotta. Mutta tottakai ymmärrän, ettei se aina ole mahdollista taloudellisesti, ja tajuan itte olevani onnekas, kun voin olla kotona lapseni kanssa. Samoilla linjoilla siis Kauniskuun kanssa, että kun oon kerennyt monta vuotta olemaan oman alani töissä, pidän nyt mielelläni huilitaukoa työelämästä ja nautin kotonaolosta. Tietty omat säästöt tässä osittain palaa. Vaikka mies elättääkin tätä kotona hengailevaa naiskaksikkoa :D

Nyt pakkauspuuhiin! Lähemme viikonloppuna ajelemaan Rukalle ja lomailemme siellä ensi viikon.
 
lionilla ihan nastan kuulonen reissu ! Kiva kuulla et meni noin mukavasti!

anselmiina hienot mitat :heart: ja onnea kävelystä!! JA heh, joo mulla oli jossain vaiheessa vähän samaa vikaa. Huolin aina, että on varmasti mukana jotain oikeaa ruokaa jos oltiin jossain lounas/päivällisaikana. Ja just se, että on varmasti terveellistä jne. Mut ihan sama "ahaa-elämys" tuli sit, että ruokaisa välipala hoitaa homman ihan hyvin jos ei muuta oo :) Ja kun edelleenki kokonaisuus ratkaisee, ei yksittäisen päivän "terveellisyys". Hieman rajottaa toi maitoallergia, noi yleiset kätevät välipalavaihtoehdot on nou nou
 
Lion: Olipa kiva kuulla teidän reissusta, ja että se sujui hyvin! Me ollaan nimittäin menossa pääsiäisenä Tukholmaan, ja laivalla mennään edestakaisin. Nuo nukkumiset muakin mietityttää, mutta eiköhän ne suju. :)

anselmiina: Hienot neuvolakuulumiset! :) Onnea kävelystä! :heart: Mä olen taas yllättänyt itseni, miten rennosti suhtaudun noihin syömisiin. Jotenkin ennen lapsen saamista ajattelin, että meidän lapsi ei sitten syö nakkeja, eikä mitään herkkuja ensimmäisinä vuosinaan. Mutta olen ollut paljon rennompi, ja poika on saanut kahvipöydästäkin maistella kaikenlaista. Toki herkkuja syödään harvoin, ja normaalisti ateriat on terveellisiä. Mutta ei se lapsi piloille mene, jos kerran saa maistaa ranskalaisia perunoita kotona. :)

Mites muuten toimitte, jos ruoka ei lapselle maistu? Meillä on pari kertaa ollut nyt niin, että ilmeisesti ruoka ei ole ollut pojan mieleen. On sylkenyt pois, heitellyt ruokaa, jne. Olen silloin sanonut pojalle, että selvä, jos ruoka ei maistu, ei ole pakko syödä ja nostanut hänet pois pöydästä. Ruokaa on saanut seuraavalla aterialla sitten, en ole alkanut laittaa erikseen pojalle mitään omia annoksia tai välipaloja, koska niitä se sitten oppii pyytämään jatkossakin. Ei lapsi tosiaan nälkään kuole, jos yksi ateria jää välistä. Syö seuraavalla aterialla sitten enemmän.

Nyt on kuitenkin menossa joku ihme ahmimiskausi. Kaikilla aterioilla menee 2 x enemmän ruokaa kuin tavallisesti. Hoidossakin syö tuplasti tai triplasti sen mitä muut lapset. :D Saas nähdä, onko jokin kasvuspurtti meneillään.

millis: Huh, mikä hampaankasvutahti! Meillä on tulossa neljäs poskari, ja yöt on taas rikkonaisia. Hiukan väsyttää, mutta minkäs sille voi.

Pauli on oppinut hurjasti uusia sanoja. Toissa iltana nukutin häntä, ja yhtäkkiä hän sanoi "attu" eli hattu. En reagoinut siihen mitenkään, joten hän toisti "attu, attu" monta kertaa ja kosketti päätään. Sitten vasta tajusin, että hän halusi, että silitän hänen päätään. Siihen sitten nukahti. :heart: Oli jotenkin niin ihana hetki.

-Pantsu
 
ruokailu Mä olen luottanu siihe, et likka syö nälkäänsä. Ja osaa myös ruokaa pyytää/kieltäytyä. Eli jos menee nakkeluksi, niin ei kai ole nälkä. Mut mä taas en ihan näin pienen kans lähde siihe (siis jos on selkeesti nälkä muttei syö jotain), että sit odotetaan nälässä seuraavat 3h.. En tarkota että rupean mihinkää tilausravintolahommaan, mutta ihan ehdoton en rupea vielä olemaan. Toki meillä yleensä pääsääntösesti tarjottu ruoka maistuu, ja laitettu ruoka on se nro 1. Yleensä mä oletan, että syö minkä syö ja sit ei oo nälkä jos ei syö,mut saatan kyl kysyä et ottaako vielä muuta ja osaa kyl pyytää . Harvoin noita tilanteita tosiaan on.
 
Kauniskuu: Joo, meilläkin on ollut vain pari kertaa niin, että ruoka ei selvästi ole maistunut. Aina on ollut kyseessä päivällinen, ja ollaan silloin vähän aikaistettu iltapuuroa, joka kyllä muutenkin syödään yleensä n. 2 tunnin päästä päivällisestä. Ei siis ole tarvinnut nälkäisenä montaa tuntia "kitua". :)
 
Nyt on sitten Sisu kipeänä :( Ja just vielä piti huomenna mennä yöksi mun porukoille hoitoon että saatais viettää aikaa miehen kanssa kaksin, no siitä ei nyt sitten tule mitään. Samoin huomenna olis ollut Sisun pikkuserkun (mun kummipojan) 3v-synttärit niin nekin jää nyt väliin. Kyllä on surkeaa katella tuota pientä kuumeista reppanaa! Käytiin äsken lääkärissä, ei ollut korvatulehdusta kuitenkaan vaikka kuulemma toinen korva vähän punoittikin. No, täytyy olla tyytyväinen siihen että poika on ollut tosi harvoin tähän mennessä kipeänä.

Pantsu ihana tuo päänsilitysjuttu! Sisu ei ole normaalisti oikein sylissä viihtyvää tyyppiä mutta tänään sitten kipeänä nojaili mun mahaan sohvalla väsyneenä, oli kyllä ihan yliliikkis.


Tosi kivalta kuulosti Lionin reissu!
Syömiseen
piti kommentoida että meillä tosiaan nykyään ei oikein maistu enää kaupan soseet vaan mieluummin ihan sama ruoka mitä syödään miehen kanssa. Ja kaikki liha on suosikkia :D Toinen herkku on pakastemarjat. Syödään aina 2 lämmintä ruokaa päivässä ja aamulla ja illalla puuroa ja sit vielä välipala iltapäivästä. Olen aika huolettomasti antanut maistaa kaikenlaista ruokaa mausteineen kaikkineen. Herkkujakin kyllä saa. Jos käydään vaikka viikonloppuna kahvilassa niin saa maistaa sitten niitä mitä me miehen kanssa syödään. Viime viikonloppuna käytiin intialaisessa ravintolassa mut tais olla liian maustettuja ne soosit kun ei uponneet, leipää kyllä meni. Jos joku ruoka ei kelpaa niin tulee kyllä usein vieläkin sekoitettua se johonkin hedelmäpilttiin että saa pojan tankattua...

Hampaita on meilläkin tullut ihan urakalla, nyt yhtäkkiä nuo kaikki kulmahampaat läpi ja sitten ainakin 1 poskihammas on kohta kokonaan tullut.
 
emily toivottavasti Sisu on parantunu!! Ikäviä tauteja. Ja joo, noi hampaat on kumma juttu. Ensin niit ootettiin kuukausitolkulla, kaksilla mentiin melkein 10-11kk , ja nyt sitte ykskaks lähes kaikki on suussa :D

Olen tosi iloinen,että mein vaipattomuus on tuonu tuloksia. Mukula on nyt (kotona ainakin) ollu jonku aikaa täysin "päiväkuiva",eli vahinkoja ei enää juuri satu vaan ilmottaa reippaasti pissa/kakkahätänsä :) Pitkään mentiin sillä systeemillä,että vaan kannoin potalle aina jonkin ajan välein vaikkei hädästä ilmoitellutkaan.
 
Btw..
En jaksa selata koko ketjua.. Meinattiin myydä noi Emmaljungan yhdistelmät vex kun tuskin ihan heti tarvii kopan kanssa käyttää ja rattaina noi on nii julmetut. Käyttö on ollu sika vähästä ku liina on kätevämpi. Mietin kuitenki että jotkut vois olla varalla,mitään hepposia matkarattaita en kuitenkaa haluaisi. Mitä te ootte ostanu muksuille,ketkä ootte luopunu yhdistelmistä?
 
Ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille!! =)

EN oo saanut aikaiseksi käytyä kirjoittaa. Oon ollut niin väsynyt. Päiväunia on pakko nukkua ja joinakin iltooina oon mennyt jo 19.30 nukkuu ja saattanut nukkua 12 tuntia putkeen. En muista oliko Aavasta ihan näin voimakasta tämä väsymys. Mitään muita oireita ei oo ollutkaan. Paitsi noh huono olo tulee jos ei muista syödä.

Ollaan pääsiäinen kotona. Mun äiti ja äidin miesystävä tuli tänne.

Hiekkalaatikko,kiikku ja liukumäki on hittijuttuja tällä hetkellä. Leikkipuistossa ollaan pari kertaa päivässä vapaapäivinä. :) Hyvin sammuu unille,kun on ollut raittiissa ulkoilmassa.

Uusia sanoja tulee kokoajan lisää ja helpommin mekin aletaan ymmärtää mitä toinen haluaa tai tarkoittaa.

Kauniskuu Hienoa,kun vaipattomuus onnistuu. :)

Meillä käydää potalla taas vaihteeksi hyvin. Pissat tulee joka kerta pottaan. KAkka vähän huonommin. Sanoo kyllä kakka aina,kun pissa/kakka tulossa. Monesti vaan ilmaisee sen kakan kun on jo housussa. Mut harjoitellaan!!

Ilman tuttia ollaan oltu jo kuukausi. JEE!!

Ensi viikolla on varhaisultra.
 
Heippa taasen pitkästä aikaa! Vissiin muillakin on kovastipaljon keväisiä kiireitä, kun täällä on näin kovin hiljaista.

Kauniskuu, huippua että vaipattomuus on tuottanut noin hyvin tulosta :) Tyhmä kysymys, mutta mistä oikeesti tiiät, milloin lapsella on pissa- taikka kakkahätä? Mie oon yrittänyt typykkää kuulostella ja tarkkailla, mutta en hoksaa... Yleensä vaipattomuus johtaa meillä siihen, että pissi liruu minne sattuu :ashamed: Typykkä on nyt itte kyllä alkanut tajuta tän pissijutun silleesti, että säikähti tuossa yks ilta hirmuisesti, kun pissi valui kinttuja pitkin kesken touhujen.

Syömisistä on tuossa jokin aika sitten ollut puhe. Vaihteleevaihtelee... nyt on huonon syömisen kausi taas vaihteeksi menossa, taitaa olla hampaita tulossa. Yksi poskihammas on puoliksi näkyvillä, ne on varmasti työläitä hampaita tehä. Typykkä ei vieläkään syö samoja sapuskoja kuin me itte; hälle on sit lihaa, kalaa tai kanaa tarjolla kasvisten, perunan, pastan kanssa. Esim. kastikkeet on hänestä inhoja, huoh. Pitäis kai vaan aina jaksaa tarjota ja koittaa saaha maistelemaan, mut nyt tuntuu, kun vaan etes jotain söis. Leipä, marjat, kurkku, puuro, jugurtti maistuu kyl aina :)

Onpa huipetsii, kun on nyt ollut näin lämpimiä päiviä! On kyllä tullut puettua liikaa päälle niin typykälle kuin itellekin. Viikonloppuna aloitimme polkupyöräilykauden, minun fillariin kiinnitettiin lapsen istuin. Typykkä oli ihan innoissaan, minnuu hiukan jännitti ja mietitytti tasapainon löytäminen. Pari kertaa on nyt fillaroitu, hiljalleen alkaa tuntuu miustakin mukavalle.

Kauniskuu, oonko unohtanut jatkaa meiän motskarikeskustelua? Niin on tainnu käyä - tärkeimmät puheenaiheet on jääny kesken :D Jännä, että oot Ducati-fani! Mikä niissä sinnuu viehättää? Mie päädyin ducatistiksi ihan sattumalta, kun totesin monsterin riittävän matalaksi ja suht siroksi pyöräksi. En oo valintaa katunut, ihanan särmä ja luonnekas gigolo =) Kerroit aiemmin särkeneesi jalkasi kaaduttuasi hiekka-ansaan, ne on keväällä kyllä pahuksen salakavalia! Ikävää, että moinen on sinulle sattunut :| Ootko sen jälkeen rohjennut vielä nousta pyörän selkään? Minulla on tältä keväältä kausi vielä aloittamatta, jospa kohta olisi sen aika...

Aurinkoa keväisiin päiviin kaikille!
anselmiina
 
Kukkuu :) Mitäs kaikille kuuluu? millis joko ultra oli? Mites bartsulla töissä? Joko "ikätoverilla" oli neukkula:)?

anselmiina heh..musta Ducati on hemmetin hyvän näkönen. Tykkään ite nakupyöristä ja muutenki ducatit on hyvän mäköisiä. Moottoriteho olis just passeli, äänet jo vakiona mukavat sun muuta :) Ja myös toi korkeus olis passeli. Jooh, kyllä mä sen vamman jälkeen jossain vaiheessa ajoin,ku sain jalan kuntoon. Nyt en oo ihan hetkeen ajanu ku ei oo enää omaa pyörää.
Toi pissahätä. Ööh..no, tytöllä oli välillä tapana vaan "jähmettyä" tai alkaa kiemurrella sylissä tms. Siitä ties laittaa heti potalle. Mut parhaiten toimi vaan se,että istutin tyttöö vaan esim 30min välein potalle,tai riippuen edell.pissasta. Sitten tuli se aika,et lapsi alko ite kertoa että "kakka" (tarkottaa meillä molempia) ja tiesin viedä potalle. Jostain syystä ei vieläkään ite hakeudu potalle :)
Mä taas puen tota lasta vähän liianki "rohkeesti" :D Kun itekin oon sellanen et heti ensi auringon saavuttua pitää heittätyä takitta jne ;)
 
Niinpä, kaikki ovat kadonneet johkin... huhuu :)

Kauniskuu, melkoinen ducati-fani siellä :D Mmmm, itellekin alkaa ajokuume nousta.... typykän sain unille joku tovi sitten, pitäisköhän lähtee huristelemaan iltani iloksi itkuhälytin taskussa (mies on siis taasen reissussa)... kauaksikohan tuon hälyn kantavuus lie, meneekö kortteliralliksi :LOL:
Kiitti noista pottailu/vaipattomuusvinkeistä. Vaatii siis melkoista uurastusta, jotta typykän jaksaisi riittävän usein asetella potalle. Oon kyl liian laiska... aina jotenkin niin paljon muuta puuhaa, jotta ei olevinaan joutais puolen tunnin välein pottaa pyllyn alle tarjota... Tosi hyvin on teillä kyllä toi homma onnistunut. Ja tuo on ihan huippua, jotta kertoo itte, milloin tartteis mennä :)
Jokos sait matkarattaat ostettua? Meillon jotkut rihvelit, en niitä suosittele kellekään. Mut yhdistelmät, kolmipyöräiset gesslein visionit, on meiän käyttöön älyttömän hyvät; niitä voisin suositella ja kehua loputtomiin...
 
Mäkin haaveilen että joskus vielä hankkisin moottoripyörän =) Lapsena kierrettiin moottoripyöräkilpailuja ahkerasti isän mukana.

Milliksen ultrakuulumiset kiinnostaa täälläkin!

Sisu sai nyt sitten ensimmäisen korvatulehduksensa! Hirveä kiukku siitä nousikin, onneks on jo alkanut lääkekuurilla helpottaa. Lisäks pojalla on vielä yskä ja nenä valuu koko ajan. Ollaan miehen kanssa myös räkätaudissa, toivottavasti tää ehtii mennä ohi ennen synnärille lähtöä! Tänään tulee 37+0 täyteen ja en usko että kaveri kauan enää mahassa pysyy. Käytiin ylimääräisessä ultrassa kättärillä 35+ viikolla ja painoarvio oli silloin 2,5kg joten mitään isoa vauvaa ei tästäkään ole tulossa. Välillä on kyllä jo niin tukala olo että tosiaan toivoisi pääsevänsä pian synnyttämään!

Hankittiin tuplarattaatkin, päädyttiin sittenkin vierekkäin istuttaviin Z-line jule twineihin vaikka ensin katseltiin Phil & Tedsejä ym. Noi ei kuitenkaan loppupeleissä olleet juuri monia peräkkäin istuttavia leveämmät, kun peräkkäin istuttavissa ne pyörät on kuitenkin suht ulkonevat.

Syöminen on ollut nyt kipeänä ihan kamalaa tappelua, varmaan nuo puhkeavat poskihampaatkin tekee oman osansa. Kohta onkin jo onneksi koko setti suussa!
 
emilyherrajesta! Joko sulla on tollaset viikot kasassa!! No miten äkkiä menee aika,vastahan sä tänne plussasit!? Tsemiä loppumetreille!

rattaat ajattelin jotku ihan perus työntörattat kunnon renkailla, en mitään 500e hässäköitä ku käyttö on nii vähäistä :) Katoin et jotku Brion Ponyt tai vast.olis ihan ok. Hauskinta olis saada jotku vanhat retrot jostain :D. Ku tyttö ei nuku niissä kuitenkaan niin ei mikään taittuva selkänoja välttämätön.
 
Heippis..
Ultrassa oli kaikki hyvin,laskettu on 10.12 ja nyt on kasassa rv 9+4 (kaiketi). Parin viikon sisällä on np-ultra. Niin se aika rientää.

Emily En ollut ajatellutkaan,että oot jo noin pitkällä. Tsemppii loppumetreille. Tuuhan sitten kertomaan kumpi tuli.

Meillä osataan jo kakkahätä ilmaista. Aamullakin huuteli sängystä kakka ja potta. Mentiin heti potalle ja isot kakat tuli. =)
 
Millis hienoo että ultrassa oli kaikki hyvin! Ja aika hyvä laskettu aika, meinaan on meikäläisen syntymäpäivä tuo :D Sisullekin on pikkuserkku tulossa joulun aikaan, oli ihana kuulla tästä uutisesta kun tiedän että vauvaa yritettiin pitkään ja hartaasti.

Jossain välissä tuntui että tämä raskaus meni tosi hitaasti mutta nyt on jo sellainen pieni paniikki päällä että joko se vauva oikeasti kohta tulee ja varsinkin että miten sitä sitten kahden kanssa tulee toimeen!

Meillä on pottailut jääneet aika vähäiselle, varsinkaan nyt kipeänä ei ole viitsitty yrittää. Sanoja tulee muutenkin tosi vähän. Yleensä kyllä huomaan pojan eleistä kun kakat tulee ja joskus ollaan ehditty potalle ajoissa siinä vaiheessa.
 
Hei pitkästä aikaa!

Vitsit, on vähän huono omatunto, kun en ole millään ehtinyt käydä täällä päivittämässä kuulumisia. :ashamed: Työarki on vienyt mennessään. Meillä on kaiken muun kiireen lisäksi ollut lähes jatkuvasti joku perheenjäsen kipeänä, joten mehut on välillä ollut ihan lopussa. Mutta eiköhän se tästä, kun kesä tulee.

Kauniskuu: Hienoa, että teillä sujuu vaipattomuus noin hyvin! :) Meillä edelleen kieltäydytään potasta todella tiukasti. Vaipatta poika olisi kyllä varsin mielellään. :D Hoidossa menee potalle, kun muutkin lapset ovat. Esimerkin voima on ihmeellinen. Mutta eipä tässä tosiaan mitään kiirettä ole.

emily: Hurjaa, teillä on ihan kohta pieni sylissä! :heart: Mä vannoin pitkään, ettei meille hankita sisarusrattaita, kun ikäeroa tulee kuitenkin 1 v 10 kk:tta. Mutta nyt olen alkanut katsella nimenomaan noita P&T-kiesejä sillä silmällä. ;) Haluaisin nimenomaan sellaisen rattaat, jotka menee nyt ennen vauvan syntymää ja myöhemmin pelkällä yhdellä lapsella.

anselmiina: Jännää, meillä taas nimenomaan kastikkeet on se juttu! :D Kuivaa ruokaa ei poika oikein suostu syömään.

ON: Töitä, töitä ja töitä. Kotonakin pitää kiirettä, kun etsitään asuntoa ja tietty kaikki normaalit lapsiperhekuviot päälle. Raskaus on mennyt ihan tässä sivussa, oikein hätkähdin, kun tunsin ekat liikkeet! Ei vaan ehdi kuulostella kaikkia oloja samalla tavalla kuin ekassa raskaudessa.

Jonkin verran mua on jo supistellutkin ja ikävä paineentunne alapäässä on vaivannut. Yhdelle tuttavalle käynyt ikävä juttu (lapsivedet meni rv 23, vaikka vauva syntyikin ihan terveenä vasta 6 viikkoa myöhemmin) pisti mut varaamaan ajan gynelle. Neuvoloita on niin harvoin ja rakenneultraankin on vielä pari viikkoa, joten ajattelin, että YHTS:n 6,5 €:n taksa on pieni raha mielenrauhasta. Kävin tänään, ja kohdunsuu oli onneksi ihan normaalin mittainen.

Sukupuolestakin sain veikkauksen, ja tytöltä se kovasti näytti. :heart: Todella jännä ajatus! Jotenkin olin ajatellut, että tottakai meille toinen poika tulee ja tämä uutinen sekoitti ajatuksia aika lailla. Mutta iloinen tietysti olen, kun kaikki oli hyvin niin mulla kuin vauvallakin. :)

Mutta nyt kahvipaussille ja pian onkin jo kotiinlähdön aika.

-Pantsu
 

Yhteistyössä