vierailija
Välikohtaus Panssarimuseon perhepäivässä – ”Monet lapset olivat siellä aika paniikissa”
Päihtyneet ulkomaalaiset käyttäytyivät aggressiivisesti, joten poliisi kutsuttiin ottamaan heidät talteen Panssarimuseolta Parolasta.
www.iltalehti.fi
"Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lalli Jylhä Hämeen poliisista, kertoo, että poliisi otti haltuunsa kaksi Suomessa työskentelevää ulkomaalaista. Hän sanoo, että henkilöt eivät ole Venäjän kansalaisia.
– Järjestyksenvalvojat ohjasivat heitä alueelta ulos. Siinä he sitten riehaantuivat ja aiheuttivat vahinkoa lipunmyynnissä.
Poliisi tutkii tapausta lievänä vahingontekona. Rikosnimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä."
Mahtavatko olla "virolaisia"? Jos kolmansien maiden kansalaisia, niin ei muuta kuin maahantulokielto EU-alueelle.