I
"Isla"
Vieras
Olen siis 21-vuotias nuori nainen helsingistä. Lapsia ei ole ja käyn osa-aika työssä, kun ei satojen työhakemusten jälkeen muuta löytynyt. Tienaan n. 700/kk, josta maksan pois puhelinlaskuja, nettilaskuja ja takaraivoa kiristävää kulutusluotto velkaani. Asun äitini kanssa ja tietysti voisi luulla, että riittävät hyvin eikö? Nomutta... Äitini on työtön ja hänellä itselläänkin on ulosottovelka, jota ei työttömänä luonnollisestikkaan lyhennetä. Pienestä palkastani en pysty osallistumaan esimerkiksi vuokran ja/tai sähkölaskujen maksuun. Nettilaskuja olen maksanut sen mukaan mitä itselle jää käteen.
Eihän tässä muuten, mutta miten se eläminen? Jotain pitäisi syödäkkin, kun ihmisiä sentään ollaan. Äitini ei ole hakenut työttömyysturva tukia, ei asumistukeakaan. Hänellä on todettu vakava masennus viisi vuotta sitten, muttei ole koskaan suostunut hakemaan määrättyjä lääkkeitä. Kaupunki uhkaa häädöllä joulun tienoilla, jos rästivuokria ei makseta. Tyhjästä paha nyhjästä. Sosiaalitoimistoon toimitettiin toimeentulohakua varten kaikki pyydetyt paperit, minultakin, mutta lähettivät minun paperini takaisin ja totesivat etteivät niitä tarvitse. Nyt he kuitenkin 1 kk päätöksen odottelun jälkeen ilmoittivat, ettei tukea tipu. Käskivät laittaa uuden hakemuksen ja tällä kertaa vaativat myös minun paperini, tietysti, mutta miksei niitä otettu viimeksi vastaan?
Eniten olen huolissani äidistäni tottakai. Toiseksi olen huolissani itsestäni. 6 vuotta kestäneen perhetragedian johdosta olen toiminut äitini terapeuttina nämä 5 vuotta, samalla kärsien myös itse luultavasti masennuksesta. Itsetuhoisia ajatuksia on ollut lähes päivittäin ja tämä uhkaava asunnottomuus, johon en edes ole itse vaikuttanut, lisää vain vettä myllyyn.
Haukkua saatte tietysti, mutta eniten tarvitsen neuvoja. Psykiatrille ei ole varaa hakeutua eikä näistä palkoista voi mahdollista lääkitystäkään maksaa. Olen totaallisen hukassa. Minulle rakas ihminenkin kuoli muutama viikko sitten. Älytöntä joutua sanomaan tällaista näin nuorena, mutta miten tätä elämää pitäisi kestää?
Eihän tässä muuten, mutta miten se eläminen? Jotain pitäisi syödäkkin, kun ihmisiä sentään ollaan. Äitini ei ole hakenut työttömyysturva tukia, ei asumistukeakaan. Hänellä on todettu vakava masennus viisi vuotta sitten, muttei ole koskaan suostunut hakemaan määrättyjä lääkkeitä. Kaupunki uhkaa häädöllä joulun tienoilla, jos rästivuokria ei makseta. Tyhjästä paha nyhjästä. Sosiaalitoimistoon toimitettiin toimeentulohakua varten kaikki pyydetyt paperit, minultakin, mutta lähettivät minun paperini takaisin ja totesivat etteivät niitä tarvitse. Nyt he kuitenkin 1 kk päätöksen odottelun jälkeen ilmoittivat, ettei tukea tipu. Käskivät laittaa uuden hakemuksen ja tällä kertaa vaativat myös minun paperini, tietysti, mutta miksei niitä otettu viimeksi vastaan?
Eniten olen huolissani äidistäni tottakai. Toiseksi olen huolissani itsestäni. 6 vuotta kestäneen perhetragedian johdosta olen toiminut äitini terapeuttina nämä 5 vuotta, samalla kärsien myös itse luultavasti masennuksesta. Itsetuhoisia ajatuksia on ollut lähes päivittäin ja tämä uhkaava asunnottomuus, johon en edes ole itse vaikuttanut, lisää vain vettä myllyyn.
Haukkua saatte tietysti, mutta eniten tarvitsen neuvoja. Psykiatrille ei ole varaa hakeutua eikä näistä palkoista voi mahdollista lääkitystäkään maksaa. Olen totaallisen hukassa. Minulle rakas ihminenkin kuoli muutama viikko sitten. Älytöntä joutua sanomaan tällaista näin nuorena, mutta miten tätä elämää pitäisi kestää?