tiedän mitä käyt läpi.Mieheni on alkoholsti,on jo vaikea kirjoittaa tuota sanaa. Hän käy töissä,tekee tehokkaasti rempat,autotrempat,laittaa mökkiä siinä ohella. Meillä on kaksi lasta,toinen aivan pieni.
Hän jaksaa ihmeen hyvin,joka ilta vkolla 6-7 kaljaa,vkonloppuisin kirkkaita ja aina lopputulos hoiperrelleen sänkyyn. Lomat juo,mökillä aina humalassa. Sunnuntaina ottaa hyvissä ajoin pienet kännit ja sit ajoissa nukkumaan yms...
En lähde tähän edes kirjoittamaan mitä vuosien varrella on tapahtnut. Viime vkolla olin itse aivan loppu,itkin koko vkonlopun ja mietin kaikkea mitä on ollut tässä. Sanoin miehelle että olen saamassa hermoromahduksen,huusin että minäkin kärsin,minä kärsin hänen juomisestaan ja olen kärsinyt monta vuotta,miksi en lähde?! tilanne on umpikujassa,enkä itsekkään tiedä mitä tehdä.
Lapset ovat saaneet olla silmät "lapuilla",he ovat onnellisia ja reippaita,meillä on hyvä perhe ja ehkä siksi en ole lähtenyt,mieshän on sairas,joka tarviaa apua.
Itse en ole sellainen ihminen että olisin heti laittamassa hanskat tiskiin,tämä on ihana perhe,jonka puolesta olen taistellut,missä miehen taistelutahto?